Minkä ihmeen takia aina oletetaan, että jos lapsi ei ole päiväkodissa, niin sitten lasta pidetään vain ja ainoastaan kotona pehmustetussa huoneessa, jossa lapsi ei opi mitään, tapaa yhtään ihmistä ja elää muutenkin kuin pellossa?
Meidän lapset oppivat heti kaksivuotiaina jonottamaan, kun ekan kerran mentiin Lintsille. Kaupan kassallakin lapsi näkee jonottamista lähes päivittäin, joten ei se päiväkodin tai koulun jonotus ole mikään shokki kotihoidetulle lapselle. Päiväkodeissa on myös paljon henkilökuntaa, joiden mielestä lapselle ei saa opettaa mitään, koska muuten lapselle tulee koulussa tylsää ja lapsesta tulee häirikkö. Ainoa minkä lapsi päiväkodissa oikeasti oppii, on huutamaan, koska päiväkodissa vain se kovimmin huutava lapsi saa asialleen huomiota, ja 20 kiljuvan lapsen ryhmässä taustameteli on korviahuumaava.
No mielestäni en sanonut, että lasta, joka ei ole päiväkodissa pidetään neljän seinän sisällä pehmustetussa huoneessa? Tämä oli siis ihan oma oletuksesi ja arviosi. Sensijaan sinun arviosi päiväkodista taitaa olla aika karrigoitu ja liioiteltu? Nykypäivänä ollaan menty aika pitkälti pienryhmätoimintaan ja esim. omani ovat hyvin harvoin samassa tilassa 20 muun lapsen kanssa. Yleensä heidät on jaettu neljään porukkaan ja kaikki tekevät vähän omiaan eri tiloissa.
Sanoin, että sellaisen lapsen, joka on tottunut päiväkotiin, on myös helpompi tottua eskariin ja kouluelämään. Tietysti tähänkin vaikuttaa asuinpaikka ja tuleva koulu ym. Esim. omat lapseni ovat päiväkodissa, jonka pihamaalla pyörii muistaakseni 160 päiväkoti ja esiopetuslasta. Sen lisäksi siellä on pieniä koululaisia... itse koen, että omille lapsilleni on ollut hyvä tottua tähän vilinään jo pienestä asti. Pienempinä he olivat "suojellussa" pienessä pihassa ja pienemmissä ryhmissä ja isommaksi tullessaan he saavat laajentaa reviiriään. He käytännössä pyörivät samoilla nurkilla pienestä asti eikä mikään tule shokkina. Sensijaan jos lapseni olisivat siirtyneet kyseiseen mestaan suoraan kotoa eskariin, voisi järkytys olla isompi. Voisin kuvitella, että muskarit ja perhekerhot eivät niin suuresti auttaisi. Tämäkin tietysti riippuu lapsen persoonasta. Pienemmillä paikkakunnilla ja pinemmissä kouluissa tilanne voi olla hyvinkin eri.
Nähdäkseni päiväkoteja on monenlaisia. On hyviä ja on huonoja. Omani sattuvat olemaan varsin edistyksellisessä ja hyvässä hoidossa päiväkodissaan. Joillekkin pitkä kotihoito on hyväksi, joillekkin ei. Se riippuu monestakin asiasta.
Mä en oikein ymmärrä tätä järjetöntä tarvetta tuomita ja parjata sitä, jos äiti menee lapsen ollessa pieni töihin tai sitä, jos äiti on kotona. Mun mielestä se on loppujen lopuksi ihan yksi vitun hailee. Ei niistä lapsista sen kummoisempia tule. Enemmän lapseen vaikuttaa se, millainen dynamiikka perheen sisällä on ja miten paljon siellä rakastetaan ja välitetään.
Mun mielestä naiset voisi lopettaa tämän ihan naurettavan syyllistämispaskan ja lakata kuvittelemasta, että se oma tapa hoitaa asioita on ehdottomasti se paras ja ainut oikea tapa.
(Ja ei, tarkoitus ei ollut, että sinä tai kukaan muukaan ottaisi noin henkilökohtaisesti sanomaani. En halunnut antaa ymmärtää ajattelevani kotona olleiden lasten olevan eläimiä, joilla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja tai kykyä oppia. Lähinnä nyt vaan pointtasin, että se voi joskus olla helpompaa päiväkotilapselle tottua kouluelämään ja se voi tuntua vähemmän rasittavalle, kun se on jo "arkipäivää")
