eli siis sallitujen aineiden lista olis lyhkäsempi?
ja tosiaan sen luomunkin kanssa voi tulla ylläreitä
Tietenki siellä missä kalajauhoa käytetään, on myrkkyjäämiä enemmän. Turkiseläimet ruokitaan luomukanoilla, jotka ovat lopettaneet munintansa... Mutta se vaan kaikki on niin suurta businessta, ettei muuta voi sanoa, kuin että luomua valvotaan, muuta ei välttämättä kukaan useinkaan, kuten glyfosaatin kans on käynyt. Sehän selvis siinä dokumentissa vasta.... Mut ei kukaan pelkkiä munia syökään - voita a kermaa tarvii kans
Arnolduksen tekstiti on piristäviä:
"Eurooppaan apteekkijärjestelmä tuli vasta 1400-luvulta lähtien. Silloin syntyi myös tarve laatia lääkeaineista ja niiden valmistamisesta erillisiä kirjoja,
farmakopeoita, jotta tietyn valmistusohjeen mukaan eri apteekeissa valmistetut lääkkeet olisivat olleet mahdollisimman yhtäläisiä. Tähän ei kuitenkaan päästy käytännössä vielä pitkään aikaan, sillä rohdosten ominaisuudet vaihtelivat kovin paljon yrttien kasvupaikasta ja keräämisen ajankohdasta sekä säilytysajasta riippuen.
Virallisen farmakopean aseman sai ensimmäisenä Firenzen lääkärien ja apteekkarien vuonna 1498 hyväksymä reseptikokoelma
"Antidotarium florentinum", jonka oli laatinut Ricettario Fiorentino. Ensimmäinen maallisen hallinnon hyväksymä farmakopea oli Valerius Corduksen (1515–1544) vuonna 1546 laatima reseptikokoelma
"Dispensatorium pharmacopolarum", jolle Nürnbergin lääkärikunta hankki hallituksen vahvistuksen.
Ruotsissa vuonna 1663 perustettu
Collegium medicum, alun perin Tukholman lääkärien seura, ryhtyi pian hankkimaan omaa farmakopeaa, mutta Tukholman apteekkareille tarkoitettu
"Pharmacopoeja Holmiensis Galeno-chymica" ilmestyi vasta vuonna 1686. Sitä oli noudatettava koko Ruotsin ja myös Suomen valtakunnassa vuoden 1688 asetuksella. Se tapahtui varsin aikaisin, sillä muualla Euroopassa ensimmäinen valtakunnallinen farmakopea otettiin käyttöön vasta vuonna 1818 Ranskassa.
Ruotsin seuraava, valtakunnallinen
"Pharmacopoea svecica" painettiin vuonna 1775. Collegium medicum laati vuonna 1776 myös köyhien farmakopean,
"Pharmacopoea pauperum", jota oli noudatettava valmistettaessa lääkkeitä valtion laskuun. Se korvattiin vuonna 1789 uudella, jonka nimenä oli
"Pharmacopoea militaris, navalis et Eorum usui accomodata, qui impensis publicis curantur". Se oli siis sotilaita, merimiehiä ja niitä varten, joita hoidettiin julkisilla varoilla, ja se oli tarkoitettu ohjeeksi erityisesti sotilaslääkäreille.
Venäjään liittämisen jälkeen vuoden 1790
"Pharmacopoea svecica" oli voimassa Suomessa, kunnes meillä ilmestyi vuonna 1819, edelleen ruotsalaisen mallin mukaan, perinteiseen tapaan latinankielinen
"Pharmacopoea Fennica". Suomessa julkaistiin myös sotilas-, merimies- ja köyhäinfarmakopea vuonna 1856 ja sen uusittuna laitoksena sotilasfarmakopea vuonna 1885. Lisäksi Suomessa julkaistiin vuonna 1866 ruotsiksi erityinen eläinlääkintäfarmakopea,
"Veterinärfarmakopé för Finland". Vuonna 1915 julkaistu
"Pharmacopoea Fennica, Editio quinta", farmakopean viides laitos, painettiin ensimmäisenä heti myös suomeksi ja ruotsiksi. Siinä oli lueteltu myös eläinlääkinnässä käytetyt lääkkeet.
Jo ennen 1600-lukua oli olemassa useita kasviperäisiä lääkkeitä, jotka olivat voimakkaasti vaikuttavia tai hyvin myrkyllisiä. Niiden vaikuttavat aineet selvitettiin vasta paljon myöhemmin. Varhaisimmat näistä lääkkeistä olivat (sulkeissa vaikuttava aine): unikon maitiaisneste (oopiumi, morfiini ja sen sukuiset aineet), myrkkykatko (koniini), myrkkykoiso (solaniini), mandragora eli alruuna (hyoskyamiini), hullukaali eli villikaali (hyoskyamiini ja skopolamiini), tädyke (efedriini), belladonna (atropiini, hyoskyamiini), torajyvä (ergotamiini), alvejuuri (filisiini), koiruoho (santoniini), ja pajunkuori (salisiini)."