Mä olen myös komentanut miehen alakertaan nukkumaan jo aikoja sitten. Nukun itse tosi huonosti ja vieressä kuorsaava äijä vaan ärsyttää enemmän, kaikella rakkaudella 
Olen jokaisen neljän lapsen kohdalla vähän haistellut millainen tyyppi on kyseessä ja sen mukaan on sitten nukutettu sylissä, vieressä tai omaan sänkyyn. Esikoisella oli tosiaan sydänvika. Minä onneton nuori äiti iloitsin, kun toinen nukkui heräämättä
12h omassa huoneessaan, omassa sängyssä. No joo, nukkui koska ei olisi jaksanut olla hereillä. Ja jollen olisi ymmärtänyt viedä sairaalaan jossain vaiheessa, pieni olisi nukkunut lopullisesti pois. Tästä jäi vähän traumaa ja seuraava lapsi nukkui äp-laatikossa oman sänkyni vieressä ensimmäiset pari kuukautta. Poika oli kuitenkin tooosi iso ja voimakas, vaati ruokaa prin tunnin välein myös yöllä ja känisi unissaan paljon. En siis saanut itsekään nukuttua. Niinpä hän sai oman sängyn ja huoneen hyvin nopeasti muutaman kuukauden iässä, eikä onneksi kapinoinut vastaan. Kolmonen oli malliesimerkki siitä, millaista on, kun vauvan uskaltaa opettaa rytmiin jo 1kk ikäisenä. Ensimmäisen kuukauden nukuin itse vauvan huoneessa ja imetin pienestäkin itkusta. Sen jälkeen siirryin imettämään 3-4h välein ja vauva oli heti juonessa mukana, nukkui omassa huoneessa sängyssään 6-8h yöunia ja oli aina ja kaikkeen tyytyväinen vauva, kun osasi ennakoida tulevaa. Tästä innostuneena suunnittelin tietysti neljännelle lapselle samaa systeemiä. Mutta ei, tämä lapsipa ei suostunut nukkuman missään muualla, kuin vieressäni. Niinpä mulla oli vauvan huoneessa oma leveä sänky, jossa nukuin vauvan kanssa vieretysten ensimmäiset 8-9 kk. Sen jälkeen totutin vauvan omaan pinnasänkyynsä, mutta onneton mies, joka teki valtavan pitkiä työpäiviä vauvaa ikävöiden, otti tavaksi nukuttaa beibi viereensä isoon parisänkyymme. Kannoin vauvan siitä öisin omaan sänkyynsä, mutta aina se taapersi väliimme. Niinpä minä huonounisena jäin nukkumaan sille toiselle isolle sängylle vauvanhuoneeseen Hetki jo ehdittiin miehen kanssa iloita samassa pedissä nukkumisesta, mutta taapero (nyt 2,5v)
aloitti uudestaan öiset kävelynsä meidän sänkyyn. Ja minä siis komensin kuorsaavan äijän alakertaan (jossa sillä on oikeastaan aika kiva ja hiljainen tila itsellään joogamattoineen, sohvineen, sänkyineen jne. Aikamoinen poikamiesboksi) ja taapero nukkuu mun sängyn vieressä matkasängyssä, joka siirretään miehen sängyn viereen vauvan synnyttyä. Uutta vauvaa varten mulla on pieni Babybjörnin ensikehto oman sänkyni viereen, mutta luulen vauvan jatkavan vieressäni ensimmäisen imetyksen jälkeen. On se vaan niin helppo jatkaa unia vaikka samalla kun toinen syö. Varsinkin, kun sektioarven kanssa ei kamalasti ehkä nostella vauvaa yksin muutenkaan. Ja se sitten onkin vinkeätä herätä toinen tissi paljaana, iso maitolammikko sängyssä ja vauva onnellisena kuorsaamassa vieressä
Toive olisi siirtää uusin tulokas melko nopeasti omaan sänkyynsä ja omaan huoneeseen. Koska asutaan väliaikaisessa asunnossa, ovat taapero ja vauva samassa huoneessa. Ehkä se taaperokin siitä innostuu nukumaan yönsä samassa huoneessa vauvan kanssa? Niin varmaan joo...
Zenmama 35+
Olen jokaisen neljän lapsen kohdalla vähän haistellut millainen tyyppi on kyseessä ja sen mukaan on sitten nukutettu sylissä, vieressä tai omaan sänkyyn. Esikoisella oli tosiaan sydänvika. Minä onneton nuori äiti iloitsin, kun toinen nukkui heräämättä
12h omassa huoneessaan, omassa sängyssä. No joo, nukkui koska ei olisi jaksanut olla hereillä. Ja jollen olisi ymmärtänyt viedä sairaalaan jossain vaiheessa, pieni olisi nukkunut lopullisesti pois. Tästä jäi vähän traumaa ja seuraava lapsi nukkui äp-laatikossa oman sänkyni vieressä ensimmäiset pari kuukautta. Poika oli kuitenkin tooosi iso ja voimakas, vaati ruokaa prin tunnin välein myös yöllä ja känisi unissaan paljon. En siis saanut itsekään nukuttua. Niinpä hän sai oman sängyn ja huoneen hyvin nopeasti muutaman kuukauden iässä, eikä onneksi kapinoinut vastaan. Kolmonen oli malliesimerkki siitä, millaista on, kun vauvan uskaltaa opettaa rytmiin jo 1kk ikäisenä. Ensimmäisen kuukauden nukuin itse vauvan huoneessa ja imetin pienestäkin itkusta. Sen jälkeen siirryin imettämään 3-4h välein ja vauva oli heti juonessa mukana, nukkui omassa huoneessa sängyssään 6-8h yöunia ja oli aina ja kaikkeen tyytyväinen vauva, kun osasi ennakoida tulevaa. Tästä innostuneena suunnittelin tietysti neljännelle lapselle samaa systeemiä. Mutta ei, tämä lapsipa ei suostunut nukkuman missään muualla, kuin vieressäni. Niinpä mulla oli vauvan huoneessa oma leveä sänky, jossa nukuin vauvan kanssa vieretysten ensimmäiset 8-9 kk. Sen jälkeen totutin vauvan omaan pinnasänkyynsä, mutta onneton mies, joka teki valtavan pitkiä työpäiviä vauvaa ikävöiden, otti tavaksi nukuttaa beibi viereensä isoon parisänkyymme. Kannoin vauvan siitä öisin omaan sänkyynsä, mutta aina se taapersi väliimme. Niinpä minä huonounisena jäin nukkumaan sille toiselle isolle sängylle vauvanhuoneeseen
Hetki jo ehdittiin miehen kanssa iloita samassa pedissä nukkumisesta, mutta taapero (nyt 2,5v)aloitti uudestaan öiset kävelynsä meidän sänkyyn. Ja minä siis komensin kuorsaavan äijän alakertaan (jossa sillä on oikeastaan aika kiva ja hiljainen tila itsellään joogamattoineen, sohvineen, sänkyineen jne. Aikamoinen poikamiesboksi
) ja taapero nukkuu mun sängyn vieressä matkasängyssä, joka siirretään miehen sängyn viereen vauvan synnyttyä. Uutta vauvaa varten mulla on pieni Babybjörnin ensikehto oman sänkyni viereen, mutta luulen vauvan jatkavan vieressäni ensimmäisen imetyksen jälkeen. On se vaan niin helppo jatkaa unia vaikka samalla kun toinen syö. Varsinkin, kun sektioarven kanssa ei kamalasti ehkä nostella vauvaa yksin muutenkaan. Ja se sitten onkin vinkeätä herätä toinen tissi paljaana, iso maitolammikko sängyssä ja vauva onnellisena kuorsaamassa vieressä Toive olisi siirtää uusin tulokas melko nopeasti omaan sänkyynsä ja omaan huoneeseen. Koska asutaan väliaikaisessa asunnossa, ovat taapero ja vauva samassa huoneessa. Ehkä se taaperokin siitä innostuu nukumaan yönsä samassa huoneessa vauvan kanssa?
Niin varmaan joo...Zenmama 35+