Toukokuun Tömistelijät 2016 *Huhtikuussa*

Täällä haaveillaan ihan vaan kotimaan lomasta ja sekin vain jos vauva viihtyy autossa. Paljon on paikkoja näkemättä vielä ihan kotosuomessa. Toisaalta ollaan(minä olen :D) mietitty Tallinnan vanhaa kaupunkia tai Tukholmaa. Ei mitään sen kauempaa reissua, tarpeeksi tulee täältä matkaa jo ihan helsinkiinkin. :D lentämään tuskin lähdetään ainakaan vuoteen, ei olla niin kovia reissajia että kaivattaisi sillä tavalla ulkomaille vaikka mukava olisikin käydä . :)
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Kiva lukea teidän kokemuksia sektiosta ja siitä toipumisesta.
Pirpana aivan järkyttävää kohtelua, ettei sinulle kerrottu missä mennään ja miten vauva voi.. Kai tähän oli joku syykin mutta silti ei voi vaan käsittää..

Tänä aamuna tuntui että iskee epätoivo, kun unen pöpperössä asiaa pyöritteli. Toivon totisesti että pääsen juttelemaan jonkun asiasta paljon tietävän lääkärin kanssa, jos vauva ei päätä kääntyä enää toisin päin. Onneksi hällä on vielä viikkoja aikaa..
Jotenkin sitä alatiesynnytystä olen aina pitänyt minulle itselle päivän selvänä asiana niin hieman shokkina tuli. :censored:
Onko näin, että jos tehdään yksi sektio syntyvät loputkin lapset sektioilla?

Asiasta kukkaruukkuun, h&m:lle on tullut ihan kivan näköinen hoitolaukku, täytynee katsastaa saakohan niitä myymälöistä, koska ois kiva nähdä se ihan livenä. :D
 
Kiva lukea teidän kokemuksia sektiosta ja siitä toipumisesta.
Pirpana aivan järkyttävää kohtelua, ettei sinulle kerrottu missä mennään ja miten vauva voi.. Kai tähän oli joku syykin mutta silti ei voi vaan käsittää..

Tänä aamuna tuntui että iskee epätoivo, kun unen pöpperössä asiaa pyöritteli. Toivon totisesti että pääsen juttelemaan jonkun asiasta paljon tietävän lääkärin kanssa, jos vauva ei päätä kääntyä enää toisin päin. Onneksi hällä on vielä viikkoja aikaa..
Jotenkin sitä alatiesynnytystä olen aina pitänyt minulle itselle päivän selvänä asiana niin hieman shokkina tuli. :censored:
Onko näin, että jos tehdään yksi sektio syntyvät loputkin lapset sektioilla?

Asiasta kukkaruukkuun, h&m:lle on tullut ihan kivan näköinen hoitolaukku, täytynee katsastaa saakohan niitä myymälöistä, koska ois kiva nähdä se ihan livenä. :D
Yhden sektion jälkeen on mahdollista synnyttää alakautta, mutta kahta sektiota pidetään rajana sille, että loputkin synnytykset hoituvat leikkauksella.
Ootko katsonut netistä niitä asentoja, joita kannattaisi kokeilla kotona, jotta vauvalla olisi optimaalinen tila ja ehkä halukin kääntyä? Itse huomaan joogassa muutaman asanan aikana, että vauva saattaisi päästä helpommin kääntymään, kuin normaalisti istuessa tai seistessä..

Meiltä hajosi pesukone! Ja tietysti, kun olin ostanut hajuttomat pesuaineet ja lajitellut vauvan pyykit valmiiksi. Korjaaja tulee kun ehtii, eli aikaisintaan viikon kuluttua. Siinähän se tiistaina alkava äitiysLOMA kuluukin sitten, pesulassa o_O

Alkaa muuten olla tosi tukala olo ja hengitys on vaikeaa. Mulla ei vatsalihakset varmaan ole kunnolla palautuneet neljännen lapsen syntymän jälkeen, kun tuntuu, että saan tuosta ihon läpi kiinni poikasen jalasta tai kädestä. Muutenkin jo ennen raskautta huomasin, että suorat vatsalihakset eivät toimineet kunnolla. Pitää käydä kokeneella fysioterapeutilla, jahka olen tästä raskaudesta ja sektiosta selvinnyt. Käytössä on ollut jo aiemmin tukikorsetti vatsalle ja taas tilasin uudenlaisen, mutta pitää katsoa miltä sen käyttö tuntuu sektiohaavan kanssa.

Kahden viikon kuluttua annetaan sektiopäivä ja voin alkaa henkisesti pohtimaan sitä. Kiitos tosiaan sektiokokemuksista! Tietysti mun tuttavapiirissä on vain niitä kauhutarinoita, joita en ehkä halua kuulla (n) Tai noh, haluan kyllä, mutta kiva lukea nopeistakin toipumisista.

Sain äsken postin mukana uuden neuvolakortin. Hävettää, että piti hukata vanha kortti, mutta niin vaan kävi.

Zenmama 34+
 
Viimeksi muokattu:
Tuli mieleen onko muilla vaivana hikoilua?

Nyt viimeisen viikon hiki haissut dödön läpi ja kainalot paidoista samantien märät.. Ei mulla muistaakseni esikoisesta tällaista ollut kuin vasta synnytyksen jälkeen

Mimmi & möhkis 35+0
Kyllä! Heräsin yöllä säätmään makkarin lämpötilaa pienemmäksi ja huomasin asteita olevan +16 jo valmiiksi ja ikkuna oli auki!!! Hirveä hiki kaiken aikaa. Ja jano. Ja kuiteskin alkaa jalat turpoamaan. Oi tätä oloa :ROFLMAO:

Zenmama 34+
 
Zenmama enpä ole tajunnut, nyt äkkiä googleen.. :D Luin vain vanhoja uskomuksia kaikenmaailman taskulampuista ja pikkuvarpaan hieromisesta (okei taisin taskulamppua kokeillakkin epätoivoissani), mutta se sai aikaan vaan melkoisen zumban nukkumaan ruvetessa, ei sitä siis enää. :cautious::whistle:

Eilen töissä yksi asiakas totesi minun mahan laskeutuneen alemmas, tiedä sitten johtuuko vauvan asennon muutoksesta vai mistä, mutta hengittäminen tosiaan on helpompaa eikä kylkiluita purista.

Ei vitsit hikoilua siis odoteltavissa ehkä täälläkin! Muita nukkumavaivoja ei vielä olekkaan, muuta kun järkyttävä käsien kutina jos iltaisin ei valele niitä valkoiseksi perusrasvalla.:censored:

Henttis ja S 33+0 :p
 
Heippa <3 Olen muutaman viikon ollut hiljainen ja lähinnä oman oloni vuoksi. Alkaa olemaan aika tukalaa fyysisesti, mikä sitten vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin.
Aloitetaan näinkin ihanista oireista, kuin lonkat tosi kipeät, turvotusta jonkin verran, ruokahaluttomuutta, nyt toissapäivänä iski armoton nenäntukkoisuus ( liekö flunssaa ), Väsymys on armoton ja saamaton olo, selkä edelleen reistaa. Tosi itkuinen olokin välillä ja ärtynyt. En jaksa/pysty osallistua kotona oikein mihinkään ja sepäs harmittaa entisestään, kun miehen vastuulle jää asioita. Odotan, että vauva alkaisi pian ilmoittamaan tulostaan.

Tsemppiä muillekkin loppu odotukseen. Anteeksi epäaktiivisuuteni. Oon vaan väsynyt :sleep:

Cristal rv 36+5
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Cristal kovasti tsemppiä sinne. Viimeiset viikot tuntuvat kuluvan yhtä hitaasti, kuin koko raskaus tähän mennessä yhteensä. Koita iloita, että miehesi auttaa ja tekee asioita puolestasi. Sulla on oikeasti vastuullasi uuden elämän kasvattaminen, eikä se aina ole helppoa, vaikka olotila naiselle "luonnollinen" onkin. Tehtäväsi on kerätä voimia ja valmistautua synnytykseen, montaa viikkoa ei ole jäljellä.

Zenmama 34+
 
Zenmama kiva kuulla että en ole ainut jolla on kuuma :D

Pirpana hyvä ettei jäänyt mitään traumaa tapahtuneesta (y)

Cristal täällä myös ahdistaa kun ei jaksa/kykene tehdä mitään mitä normaalisti, joten sympatiat sinne! Eikös sulla ollut aiemmat tullut kuitenkin ennen laskettua aikaa?

Ainiin se hoitolaukku puuttuu vieläkin. En vaan ole sitäkään jaksanut etsiä. Apteekki reissukin vielä tekemättä, mutta jos tässä joku päivä muistaisi..

Mimmi & möhkis 35+4
 
Jos tännekin välillä päivittelis :rolleyes: Elämä on vaan niin kiireistä tuon 10kk pojan kanssa ettei ole tullut kirjoiteltua mitn pitkiin aikoihin vaikka olenkin aktiivisesti teidän kuulumisia lueskellut.
Hikoilu..Voi kyllä! Joka yö ja satunnaisten päikkäreiden jälkeen pää vesimärkänä vaikka nukun ilman paitaa yölläkin. Yöhousut ja villasukat kyllä jalassa.
Tää loppuraskaus on mulle ollut aivan kamala. Syyllisyys ( vaikkakin miehen mielestä aivan turhaan ) siitä etten pysty osallistumaan kotitöihin juurikaan ja mies hoitaa suurimman osan ajasta lastakin. Mulla on kamalat kivut alapäässä, vihloo, kourii ja kaikkea siltä väliltä. Kivuttomia supistuksia on ollut tässä raskaudessa viime aikoina ja kivuliaitakin on alkanut tuntumaan. Viime raskaudessa ei mitään ennen h-hetkeä.. Henkeä ahdistaa ja tuntuu että välillä saa haukkoa ilmaa että pystyy hengittämään. Ihan sohvalla istuminenkin on alkanut muutaman viime päivän aikana tuottamaan kivuliaita suppareita, samoin välillä tulee niitä vaikka ihan sängyssä makaisin. Ja suonenvedot vaikka syön päivittäin magnesiumia..
Äitipolilla olen hypännyt neuvolan lisäksi raskausdiabeteksen takia kun vauvan kokoa ja vointia seurataan tarkemmin. No, ylläripylläri tämä viikon alussa gynekologi teki ultralla mittauksia pitkään ja väitti että vauva painaisi ultran mukaan jo 3,2kg :eek: Järkytyin. Pahasti. Esikoinen oli syntyessään 37+0 viikolla 3,5kg. Gyne toisti mittaukset monta kertaa ja päätettiin että menen viikon päästä maanantaina lapsivesipunktioon jossa tarkastetaan vauvan keuhkojen tilanne+ mulle sitten tuloksesta riippuen kortisonit ja heti kun näyttää vihreää valoa niin käynnistys. P-E-L-O-T-T-A-A-! Lievästi ilmaistuna olen siis kauhuissani. Todennäköisesti huhtikuun vauva siis tulossa ja joudun synnyttämään suunnitellusti keskosen.. Olo on kyllä todella tukala ja ahdistava joten synnyttämään joutais jo mutta ei näillä viikoilla mielellään..
Olen myös todella peloissani kun joudun tuohon lapsivesipunktioon:cry: Pelkään sitä niin kamalasti. Onko kellään kokemusta punktiosta? Sattuuko, miten kauan kestää yms?
Ja käynnistys saattaapi noilla viikoilla viedä jonkun aikaa enkä kestä ajatusta olla oman pikkupojan luota montaa yötä pois vaikka tiedänkin et on miehen kanssa hyvässä hoidossa. Paras tilannehan olisi et mies pääsis mukaan synnytykseen yms. ( kuten viime kerrallakin) mutta ollaan tultu siihen tulokseen että miehen on parempi olla pojan kanssa kotona kun on noin pieni vielä eikä ole ollut kertaakaan hoidossa pois kotoa.
Hermot on olleet tosi kireällä jonkin aikaa jo vaikka yritän pysyä rauhallisena. Joka paikkaan vaan kun koko ajan sattuu niin ei jaksais. Liikkuminen on niin kivuliasta että kotona on päivät menneet. Tänään käytiin pojan ja miehen kanssa katselemassa tuossa lähirannassa joutsenia mutta yhtään enempää en olisi voinut kävellä edes. Onneksi ranta n. 100m päässä kotoa.
Tulipas valitus.
Tsemppiä muillekin teille ihanaisille jotka kärvistelee näiden olojen ja väsymyksen kanssa. Kyllä se synnytys sieltä tulee vaikka tuntuu et aika seisoo eikä mene eteenpäin..
StaRR 34+1
 
StaRR onpa erilaisia käytäntöjä ihan Suomen sisälläkin! Itsehän tosiaan en saanut käynnistystä edes päivillä 40+1, vaikka tiedossa oli ISO vauva (lopulta tosiaan se 5,5kg viikoilla 42+kun käynnistivät) Muutenkin käsittääkseni ollaan aika nihkeitä käynnistämään ennen viikkoa 38. Sulla on kyllä itselläsikin sananvaltaa siihen, koska mielestäsi vauva voi syntyä. Mulla on tuo radi myös, mutta vauvan koko pysynyt ihan keskikäyrällä ruokavalion avulla. Sektio tulossa muista syistä, mutta ennen viikkoa 39 en sitä halua. Pitäiskö sun pyytää toisenkin lääkärin mielipide asiasta? Mulle on tehty lapsivesipunktio alkuraskaudessa (15+), mutta se lienee vähän eri asia. Sattui ja sattui pari päivää sen jälkeenkin. Ehkä näillä viimeisillä viikoilla ei ole enää niin kivuliasta, kun lapsivettäkin on enemmän ja ajatus keskenmenosta ei ole enää ajankohtainen? Hyvin se menee, tsemppiä matkaan!
Ja hei, kyllä se lapsen isä pärjää sen pienen kanssa kotona, jos joudut olemaan käynnistyksen takia sairaalassa pidemmän aikaa, huoli pois.

Zenmama 34+
 
Tsempit kovasti täältäkin Starrille ja kaikille muillekin kipujen kanssa eläville - toivottavasti helpottavat pian!

Täällä enää muutama työpäivä jäljellä ja to-do listaa äitiysloman ajalle on jo alettu tekemään. Pitää kaiken varalta tehdä pientä priorisointia siltä varalta että vauva olisikin ajoissa liikkeellä - tähän en kyllä usko (enkä uskalla alkaa toivomaan :ROFLMAO:) mutta voihan se olla ettei oma olokaan jaksa koko listan suorittamista niin tuleepa edes tärkein tehtyä :) Hyviä ideoita pakkaseen tehtävistä ruoista? Ajattelin niitä tehdä jonkin verran ensimmäisiä sairaalan jälkeisiä viikkoja (tai edes päiviä) helpottamaan :)

Ps. saatiin kuin saatiinkin uusi äitiyspakkaus ja se on aivan ihana! :love:

Pioni1 34+0
 
Odes kiitos linkistä, katselin sitä pikaisesti ja huomenna perehdyn asiaan ihan ajan kanssa! En oikeasti rehellisesti enää tiedä miten päin tuo pieni on ja kuinka pieni tirri siellä majailee, koska välillä tuntuu kun hän olisi poikittain, varsinkin iltaisin.

Tsempit raskausvaivojen kanssa painiville Cristalille, Mimmille ja StaRRille. :( Kiva tosiaan kuulla Cristalin ja Starrin kuulumisia, vaikka ne ei kovin hyviä tällä hetkellä olekkaan.
Ja Pirpana vitsit tuota hiivatin noroa! Sitä ei kyllä pitäisi ikinä/koskaan/milloinkaan/kenenkään/missään tilassa kokea, saati sitten viimeisillään raskaana..

Mimmi olen alkanut päätyä sinun ehdottamaan vaihtoehtoon b. muovipussi tuon hoitolaukun suhteen. :D

Täällä yllätti läheiset viikonloppuna kunnolla ja vietettiin i-h-a-n-a-t babyshowerit. Hetken pelkäsin ynnyttäväni kun nauratti niin paljon, että koko kroppa kramppasi.

Apua sain aikaan kamalan epäselvän vastauksen unenpöpperöisillä aivoillani. Jospa tuli mainittua kaikki mitä piti. Olo on kuin eläkeläisellä, kun suurin murhe päivässä on missä välissä saan ottaa pienet välikuolemat, että energia ei lopu ennen kello viittä. (Onneksi viikon päästä sekin on luvallista koska äippäloma wuhuu!)
 
Pion1 täälläkin to-do lista kasvaa päiväpäivältä, koska pikku hiljaa alkaa valjeta totuus, että se vauvahan voi meillekkin tulla jo ennen kesäkuun alkua. :D Ekan lomaviikon ajattelin startata ikkunan pesulla ja kaappien läpikäynnillä. (y) Tarkoitus oli myös tehdä pikku reissu vielä, mutta torstaina selvinnee senkin kohtalo, kun tiedetään aletaanko ravata lisätutkimuksissa vauvan tarjonnan takia.
 
Moi!
Ja tsemppiä kaikille huonosta olosta kärsiville! Ei kyllä ole kiva.
Mulla vaivaa nyt aivan tajuton väsymys, vaikeus hengittää, alakerran vihlomiset ja sen sellaista.
Vielä esikoisen kouluongelmat päälle - hänen luokallaan on joku looney joka heiluu veitsen kanssa ja uhkaa tappaa koulukavereita. Ja nämä tyypit on 10vuotiaita! Ja rehtori oli sitä mieltä että ylireagoitiin, koska kyseessähän ei ollut metsästysveitsi, vaan pieni puukko...??! Jeesus. Noh, tänään taas vanhempainkokous, mutta otan kyllä miehen mukaan tueksi tällä kertaa.
Ja ärsyttää kun olisi niin paljon vielä tekemättä, ja ei yksinkertaisesti jaksa!
Yhyyy.
Perjantaina mulla on lääkäri, ja saan toivottavast sektioajan.

Norovirus ... Ou nou!!! Voin vaan kuvitella miten kamalaa se näillä viikoilla on!!!
Starille tsemppejä. Hyvin kaikki menee varmasti! Mutta rankalta kuulostaa.

Koiran kanssa pitäisi koittaa mennä lenkille - saas nähdä kuinka pitkälle sitä jaksaa!

Puss,
Rudebox rv36
 
Heippa hei! En ole varmaan kahteen kk kirjoitellut mitään kun salasana unohtui, enkä jaksanut uusia. Täällä kuitenkin ollaan.

Hikoilua ei tässä raskaudessa ole ollut. Viime raskaudessa kävelin sisällä koko talven ilman sukkia ja T-paidassa kun oli niin kuuma. Eri juttu nyt.

Vadelmanlehtiteetä muistan juoneeni ennen esikoisen synnytystä. Pitänee ostaa sitä nytkin. En tosin tiedä onko siitä mitään apua... :)

Muutoin täällä väsyttää, kiristää ja puristaa. Supistuksia tulee paljon joka päivä ja tuntuu, että joka paikka on niin ahdas kuin vain voi. Välillä illalla sattuu ihan hirveästi lantioon ja koko selkä on kaarella. Venyttely tekisi hyvää, mutta en jaksa.

Toivon, että vauva syntyisi vasta (reippaasti) kesäkuun puolella. Mieluiten yo-juhlien jälkeen, että pääsisi niitä juhlimaan kun perheessä yksi saa lakin.

En ole muuten pessyt vielä yhtä ainoaa vaatetta tai muutoinkaan valmistautunut mitenkään vauvan tuloon, että toivottavasti todella tulee vasta kesäkuussa :whistle:
 
Starr hui kun on jo kokoa! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja kyllä se isä ihan varmasti pärjää!

Pirpana yöks voin vaan kuvitella oloa.. Paranemisia sinne!

Pioni1 meillä yleensä lähtee pakastimeen keittoja ja makaronilaatikkoa (tulee tehtyä liikaa eikä kukaan jaksa kovin montaa päivää syödä samaa :)), en ajatellut itse erikseen valmiiksi kokkailla, vaan mennään sitten eineksillä tms., jos ei ehdi kokata :D viimeksi tein korvapuusteja pakastimeen valmiiksi vieraita varten ja taisin ne myös syödä jo ennen synnytystä..

Henttis oih, babyshowerit kuulostaa ihanalta :)

Rudebox, hui! Kyllä tuohon mun mielestä on ihan hyvä, vaikka sitten ylireagoidakkin!

Tällä tänään metsästetty sitä hoitolaukkua parin kilsan päästä kotoa kävellen ja apteekista tarvittavat haettu. Joka paikkaa taas särkee vaihteeksi.. Ja ei löytynyt laukkua paitsi yksi joka vähän turhan kallis omaan makuun.. Noh, jos ei muuta tule vastaan niin sitten täytyy se käydä hakemassa..
Mummot käveli ohi takaisin päin tullessa ja Supistuksia tullut ihan kiitettävästi reilun tunnin ajan. Nyt tosin vähän rauhottuu. Ja ostinpa tuota vadelmanlehtiteetä ja omaan makuun ihan hyvää oli, vaikka ei mitään apua siitä olisikaan :D

Mimmi & möhkis 35+4
 
Rudebox en usko että tuommoiseen voi jotenkin ylireagoida, hui!!
Sunya kiva kuulla sinustakin! :) Millon sinulla olikaan la?
Mimmi löytyykö tuota vadelmanlehti teetä luontaistuotekaupoista vai mistä? Voisi kokeilla itsekkin. :) Tosiaan en raski varmaan purkaa tuota vaippakakkua ikinä. :D

Muistatteko muuten kukaan sitä kirjoittajaa, jolla tuli muutto suomeen ru:n jälkeen? Olisi kiva kuulla heidän kuulumisia pitkästä aikaa.

En ole myöskään ajatellut kokata mitään etukäteen pakkaseen. En tiedä kadunko tätä vielä, mutta jotenkin luotan että kahdesta käsiparista toinen on vapaana jotain aina tekemään, isyysloman jälkeen katsoo sitten asiaa uudelleen. :)

Selkkasin pestäviä vaatteita ja ajattelin alkuun pestä vain kokoon 60 asti. Loput laitoin odottamaan, kuitenkin tuo tila säilyttää on niin rajallinen.

Ostoslistallakin olisi vielä vanna, itkuhälyttimet, kaiken maailman vauvaöljyt ym (mitä kaikkea edes ihan oikeasti tarvitsee?:D), vaippoja, pinnasänkyyn ainakin yhdet lakanat jaja..


Alkuun ajattelin laittaa tyypin nukkumaan äp-laatikkoon, tarvitseeko se jotain pienenpientä peittoa siihen? Alanko pilkkomaan fleece vilttiä vai? t: (uus)avuton ensiodottaja
 
Henttis mä ostin tota teetä (clipper merkkinen) luontaistuotekaupasta (life) kun ei ainakaan lähimmässä prismassa näkynyt.

Meillä esikoinen ei nukkunut laatikossa (ja tuskin tämäkään koska patjasta on jo askarreltu muuta :)), mutta tälle ajattelin ottaa käyttöön esikoisen vanhan fleece viltin (lindexin vauvaosastolta) tuohon matkasänkyyn kun on niin pieni ettei kyllä pakkauksen peitto mahtuisi siihen

Unohtui viimeksi kirjoittaa että saatiin eilen vihdoin alustavasti esikoiselle hoitaja sovittua synnytyksen ajaksi! Mä kun siitä oon oikeastaan eniten stressannut kun miehen haluaisin kuitenkin mukaan :)
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Mimmi hyvä että hoitojutut on järjestyneet, onhan se miehen läsnäolo varmasti tärkeää. :)
Ja pitää ehkä itsekkin käydä jossain katselemassa tuota teetä. :)

Eilen alkoi toivo siitä että pieni myllähtäisi ympäri, niin järkyttävää elämää piti illan. Mutta taitaapa olla vielä tiiviisti väärinpäin tai välillä ehkä poikittain..?!
Alkaa stressi puskea pintaan sen neuvolatädin vierailun suhteen. Tulee ensi viikolla ja kaikki on hujanhajan, täytyy ehkä noita vauvan tavaroita edes järjestellä järkevämpään järjestykseen.. :D Tällä viikolla on myös synnytysvalmennus ja isyydentunnustus, aivan hurjaa vauhtia menee tämä aika.. :eek:
 
Just tänään mietin, että alkaa meidänkin ryhmään kohta ensimmäiset vauvat syntyä, jännää!

Mulla on uusi oire/vaiva/ongelma; sisäreisiin juilivat harjoitussupistukset. Sattuu ihan pirusti! Pesin tänään pikkuruisia vaatteita ja siivosin oman vaatekaappini ajantasalle. Siinä samalla tuli harjoitussupistuksia tosi kovalla paineella ja jummijammi kun vihloi reisiin :confused: Ja mistä senkin sitten tietää, supisteleeko öisin oikeasti, vai näenkö vaan unta? Päiväunilta heräsin jäätävään kipuun ylävatsassa, mutta se meni hetken kuluttua ohi, eikä ole onneksi palannut.

Zenmama 35+
 
Itse olen tehnyt makaroonilaatikkoa, risottoa, lasagnea pakkaseen ja löytyy sieltä vielä joulusta porkkanalaatikkoa. Ja maksalaatikkoa ostettu sinne. Ihan vaan sen takia kun 3 pienen kanssa ei päivällä välttämättä ole aikaa tehdä isoa annosta ruokaa illaksi. Ja mies ei aina kerkiä ajoissa kotia.

Täällä alkaa olee kaikki vauvaa varten kunnossa. Poli käynti herätti tekemään kun sanoivat käynnistävänsä mahdollisesti 38 vk. Ja siihen ei ole enää kauaa. Jännää aikaa.. Liikkuminen on jo vaikeaa ja harjoitus supistuksia tulee jatkuvasti. Mut sitä se on loppuaika. Mahatauti tuli sairastettua myös täällä, eikä kivaa ollu oksentaa ison mahan kanssa :-/ toivon ettei muut sitä saa. Paljon tuntuu olee liikenteessä. Jaksamista kaikille!!

Maisakaarina 36+6
 
Tuosta vauvan nukuttamisesta. Me ei otettu pakkausta joten pakkauslaatikkoa ei ole. Esikoinen nukkui alussa pinnasängyssä kunnes otettiin viereen muutaman kuukauden ikäisenä ja siellä nukkuu edelleen:cool: Uuden tulokkaan meinasin opettaa alusta asti pinnikseen koska niin on helpompaa. Tarvitsee sit vaan toinen vieroittaa vierestä pois jossain vaiheessa. Uusi pinnasänky haettiin joku aika sitten ja siellä saa uusi vauva nukkua siis. Ollaan päätetty et nukutaan alussa eri huoneissa, mies esikoisen kanssa toisessa makkarissa ja minä vauvan kanssa toisessa ja vaihdellaan sitten miten tuntuu hyvältä että mies välillä vauvan ja minä toisen lapsen kanssa.
Nyt onneksi kun toinen lapsi tulossa niin tietää vähän mitä on edessä kun esikoisen kanssa oli alussa semmosita hullunmyllyä et nukuttiin ja valvottiin rytmittömän vauvan mukaan ja tämähän ei oikein ole enää mahdollista kun on tuo toinenkin pieni.. tuntuu jo nyt että päästään siis helpommin ihan tähän arkeen mukaan uudenkin vauvan syntymän jälkeen kun esikoisen kanssa ei tiennyt vielä mitään vaan kaikki piti opetella itse alusta lähtien vaikka muilta tuli mitä neuvoa tulikin. Jokainen löytää kuitenkin sen oman arjen ja rutiinit miten just omassa perheessä on paras.
Ajatella tosiaan, kohta tänne toukokuisiin tulee jo ekat beibit:eek: nopeesti on mennyt aika. mutta hyvä niin. Itse en yhtään enää kestäis tätä oloa.
Jos nyt kömpis päikkäreille pojan ja miehen viereen.
Kivaa keskiviikkoa kaikille! Ja tosiaan, täälläkin kutakuinkin kaikki jo valmiina uutta tulokasta varten. Pienet vaatteetkin kaivettu ja pesty jo valmiiksi kaapeista.
Nyt vaan odotellaan..
StaRR rv34+4
 

Yhteistyössä