Toukokuun Tömistelijät 2016 *Huhtikuussa*

kesäkuisista kurkkimassa.
Täällä muutamilla kokemusta hepatoosista.
Onko se kutina jatkuvaa vai tuleeko ns sydäyksittäin vai onko paljonkin eroja?
Itsellä kutisee kämmenet ja jalanpohjat. Tulee kutina"kohtauksia" sitten taas rauhoittuu. Mutta useaan kertaan päivässä. Ja yöllä. Ei siis yhtäkestoista kutinaa.
Kerran arvot kontrolloitu ja olivat ok nyt menossa uudelleen kun kutinat vaan jatkuu.
 
Ooooh Pirpana, teidän vauvat tietävät miten kannattaa elää mahdollisimman iisisti! Kyllä se varmasti jatkuu samaan rataan - ihanalta kuulostaa!

Suloinensalaisuus - mulla oli silloin muistaakseni myös kutinakohtauksia. Etenkin iltaisin ja yöllä. Tsemppiä!

Rudebox ja pikkumies
 
Mulla on ollut käytössä Aventin käsikäyttöinen pumppu ja nyt ostin saman merkin sähkökäyttöisen. Olen parina päivänä koittanut pumppailla, mutta ei kyllä ainakaan vielä tipu pisaran pisaraa. Aiemmin olen pumpannut ihan kiitettävästi maitoa talteen, kunhan se maito vaan ensin on itsestään noussut synnytyksen jälkeen. Mulla kipeytyy nännit myös tuskaisan paljon alussa ja rintakumit ovat käytössä heti laitokselta palattua parin viikon ajan. Sitten kipu lakkaa ja voi imettää ilman kumia. Ehkä tää etukäteen pumppailu auttaa vähän asiaa, sillä rinnat kipeytyvät jo tästäkin muutaman minuutin päivittäisestä pumppailusta ikävästi.

Kävin eilen kuulemassa toisen lääkärin mielipiteen sektiopäivästä. Alunperinhän sain radin takia sektion vasta tasan lasketuksipäiväksi. Vauva oli eilisen mittauksen mukaan kasvanut viidessä päivässä taas +200g joten syntymäpaino tulisi olemaan pitkälti yli 4kg. Ensi viikolla ultrataan vielä kertaalleen ja otetaan ehkä punktio, missä kunnossa vauvan keuhkot ovat, jos kasvu on edelleen ollut noin nopeaa. Korkeintaan viikolla aikaistavat sektiota. Noh, maksimissaan tasan kolme viikkoa jäljellä. Sisätutkimuksessa kohdunkaula on pehmeä, mutta edelleen kolme senttiä ja vain sormelle auki. Että ei ole ihan itsestään käynnistymässä tämä synnytys lähiaikoina. Eikä nyt vielä pitäisikään.

Nukun tosi huonosti! Yskä vaivaa ja herään jostain syystä joka yö kello 03:00. Siitä kun valvoo kymmeneen aamupäivällä onkin kiva taas nukkua neljän tunnin päiväunet :confused:
Huomaan olevani tosi väsynyt muutenkin ja esimerkiksi ruokaa tehdessä pitää istua korkealla tuolilla samalla. Kunnon suursiivous pitäisi tehdä taloon vielä ja pestä viimeiset vauvan petivaatteet. Harjoitussupistuksia on melko paljon, mutta kivuttomia toki. Poikanen masussa on heittytynyt muutamana iltana täysin villiksi. Ihan mieletöntä melskaamista ja muljahtelua nyt parina iltana peräkkäin (n) Ei kai hällä mitään hätää ole...luulisin, että olisi ennemmin hissuksiin, jos jokin olisi huonosti? Toivottavasti rytmi ei enteile syntymän jälkeistä rytmiä, sillä päivisin poikanen on ihan rauhallinen, hikkailee välillä ja liikkuu vähän. Ilta ja alkuyö sitten menee zumbaillessa ahtaassa yksiössään :ROFLMAO:


Zenmama 37+
 
Luojalle kiitos että tajusin kysellä teiltä vinkkejä tuohon rintapumppu asiaan! Nyt pitää vaan alkaa tuota aventia metsästää käytettynä, onneksi niitä näkyy olevan jonkun verran tarjollakin. :)

Zenmama tosiaan luulisi että vauvalla on kaikki hyvin kun vauhtia piisaa. :) Jospa ensiviikon kontrolliajalla kaikki olisi hyvin ja myöntyisivät aikaistettuun sektiopäivään (edes viikkoa ennemmin).

Pirpana teidän vauva tosiaan vaikuttaa melko leppoisalle tapaukselle. :D

Täällä vauva on alkanut melskata paljon enemmän verrattuna parin viikon takaiseen, kun kävin vielä töissä. Kantapäät (?) tulee kyljistä varmaan kohta ulos ja oma olo alkaa olla aika mehevä, vaikka maha edelleenkin on kuulema tosi pieni (ei tosiaan tunnu sille.. :D ).
Lonkat on alkanut kipuilla ja selkä on niin kauan hyvässä kunnossa kun muistaa vaan liikkualiikkua ja liikkua. :cautious:
Kumartumiset on alkanut tuottaa nyt tuskaa ja kukkapenkeissä kyykkiminen ei tosiaankaan ole enää miteen rentouttavaa touhua. :cautious:
 
Heips taas!
Mulla oli eilen se käynnistyksen suunnittelulääkärikäynti. Kyl jännitti mitä ne on mieltä. Ei käynnistysaikaa ainakaan täällä kovin helposti anneta. Lääkäri oli kuitenki sitä mieltä mun raskaus- ja synnytyshistoriaa luettuaan, että kannattaa käynnistää. Olin nyt auki n.4cm ja vauva painaa kalvorakkulaa kohdunsuulle.. Eli helppo saada käyntiin ihan vaan puhkaisemalla kalvot. :)
Saatiin taas lisäohjeita yhtäkkisen kotisynnytyksen varalle,jos sattuu että tää syntyiski nyt ennen sitä käynnistystä, ja jos tulis nikn nopee ettei kerettäiskään sairaalaan. Mies on niin rauhallinen, että totes vaan ettei hänestä tuntuis pahalta auttaa minua kotona jos niin kävis. Minä en kyllä halua sitä edes ajatella!:(

Vauvalla oli kaikki hyvin. Vilkas kaveri! Ultralla ei vaikuttanu taaskaan isolta, mut veikkasivat että on yhtä iso kun edellisetkin.. Mulla ultra näyttäny aina melkein kiloa vähemmän kun on syntyessä molemmat ollu sitten kuitenkin (rv38) yli 4kg :LOL: isolta tämä maha tuntuu,kun ite ei kuitenkaan oo kovin iso.Normaalimitoiltani oon sen 160cm/50kg...
Käynnistysaika on siis 9.5. Ajattelin etten kerro mut tulipa sitte kerrottua :whistle: käynnistetään sillon,koska mun luonnolliset synnytyksetkin alkanu rv38. La mulla olis vasta 24.5. Mutta kyllä nyt alko jännittään:ROFLMAO:käääk!❤
Nyt tsempit että se pysyy siellä siihen asti!(y)

Tulipa pelkkää omaa napaa tälläkertaa...

Seinis ja beib 36+
 
Viimeksi muokattu:
Moikka, pitkästä aikaa!!
Wau, tännehän on jo syntynyt vauvoja :love: Onneks olkoon kaikille vauvan jo saaneille <3

Olin maanantaina synnytyksen suunnittelussa ja sain ajan sektioon. Se tehdään rv 38+1, aika aikasin?
Vauva oli kyllä jo ihan hyvän kokonen, reilu kolme kiloa.

Mä en aijo lypsää maitoa yhtään aikasemmin.

Olipas kiva lukea synnytyskertomuksesi maisakaarina :)

Jepulis ja 36+4
 
Onpas ihanaa lukea kuinka joillain jo se vauva-arki on mukavasti lähtenyt rullaamaan Myös nuo synnytyskertomukset on kivoja!

Rudebox: nuo paineet ja proteiinit pissassa viittaisi mun mielestä enemmän toksemiaan kuin hepatogestoosiin - tässä jälkimmäisessä oikeastaan se ainoa oire on just tuo kutina ja kun taas raskausmyrkytyksessä oireiden kirjo on laajempi. Tokihan toksemiassakin se turvotus ja ihon venyminen voi aiheuttaa kutinaa. Tai näin siis olen ymmärtänyt.

Suloinen salaisuus: mullakin on nyt kontrolloitu nuo arvot toistamiseen ja maksa-arvot (Alat) on nousussa - nyt jo 101, sappihapot saan vasta huomenna tai ihan viimeistään maanantaina. Neuvola laittamassa lähetettä äitipolille heti kun nuo viimeiset vastaukset tulevat, mutta siihen saakka käski tehdä liikelaskentaa kotona ja jos yhtään tuntuu vauva liian rauhalliselta niin käski käydä synnärillä käyrillä ja ultrassa. Eli varsinaisesti diagnoosia ei siis ole vielä lätkäisty eikä lääkitystä aloitettu, mutta kyllä tämä kovin samalta tuntuu kuin ensimmäisessä raskaudessa. Saattaapi siis olla, ettei tätä raskautta ihan tuonne toukokuun puoliväliin päästetä. Toisaalta täysiaikaisuus tässä juuri täyttyi eli sen puolesta ei niin haittaa :)
 
Tosiaan täällä on paljon heitä kellä on jo päivä tiedossa, jännittävää.(y)

Eilen illalla vaivasi ekaa kertaa kipeät supistukset, säteili osittain oikeaan sisäreiteekin ja oikeassa pakarassa oli semmosta hermosäryn tuntuista kipua. :unsure:
lie kuitenkin luonnollista ja ihan suotavaa näillä viikoilla. :) Eei muuta kun 36+0 poks, js pitkästä aikaa kuvaa kumpusesta. :>

http://aijaa.com/4IzmPU
 
Onpas ihanaa lukea kuinka joillain jo se vauva-arki on mukavasti lähtenyt rullaamaan Myös nuo synnytyskertomukset on kivoja!

Rudebox: nuo paineet ja proteiinit pissassa viittaisi mun mielestä enemmän toksemiaan kuin hepatogestoosiin - tässä jälkimmäisessä oikeastaan se ainoa oire on just tuo kutina ja kun taas raskausmyrkytyksessä oireiden kirjo on laajempi. Tokihan toksemiassakin se turvotus ja ihon venyminen voi aiheuttaa kutinaa. Tai näin siis olen ymmärtänyt.

Suloinen salaisuus: mullakin on nyt kontrolloitu nuo arvot toistamiseen ja maksa-arvot (Alat) on nousussa - nyt jo 101, sappihapot saan vasta huomenna tai ihan viimeistään maanantaina. Neuvola laittamassa lähetettä äitipolille heti kun nuo viimeiset vastaukset tulevat, mutta siihen saakka käski tehdä liikelaskentaa kotona ja jos yhtään tuntuu vauva liian rauhalliselta niin käski käydä synnärillä käyrillä ja ultrassa. Eli varsinaisesti diagnoosia ei siis ole vielä lätkäisty eikä lääkitystä aloitettu, mutta kyllä tämä kovin samalta tuntuu kuin ensimmäisessä raskaudessa. Saattaapi siis olla, ettei tätä raskautta ihan tuonne toukokuun puoliväliin päästetä. Toisaalta täysiaikaisuus tässä juuri täyttyi eli sen puolesta ei niin haittaa :)
Miten sulla ne kutinat menee? Onko jatkuvaa?
Oon tässä just lähdössä labroilla....
Tsempit sulle <3
 
Oih synnytys päiviä tiedossa monella :)

Toivottavasti kutinasta yms kärsivät saatte jotain helpostusta pian.

Henttis ihana pikkukumpu :)

Täällä bongattu limatulppa, eli jotain kypsymistä taitaa sentään tapahtua.. Nyt ei ole pariin päivään kummemmin edes supistellut..

Mimmi & möhkis 38+1
 
Suloinen salaisuus nyt esimerkiksi viime yönä sain nukuttua 01-02 välisen tunnin, sitten valvoin raapien, froteepyyhkeellä hinkaten ja rasvaten - tosin rasvaamisesta ei ole mitään vastaavaa hyötyä. Aloe Vera geeli vähän lievensi kuumotusta, jonka sain aikaan raapimisella ja kortisonivoide ehkä vähän hillitsi pahinta kutinaa kämmenissä ja jaloissa. Joskus viiden kieppeillä katsoin vielä kelloa ja sitten nukahdin uudelleen tunniksi. Kuuden jälkeen taas kevyt rasvaus ja sitten nukuinkin jo melkein kaksi tuntia putkeen :) nyt lähdössä viemään esikoista eskariin naamiaisiin ja aina vaan syyhyttää. En siis todellakaan suostu odottamaan maanantaihin ilman lääkkeitä, järkihän tässä menee... Ilmoittelehan kuinka sun hommat edistyy, tsemppiä myös sinulle <3
 
Suloinen salaisuus nyt esimerkiksi viime yönä sain nukuttua 01-02 välisen tunnin, sitten valvoin raapien, froteepyyhkeellä hinkaten ja rasvaten - tosin rasvaamisesta ei ole mitään vastaavaa hyötyä. Aloe Vera geeli vähän lievensi kuumotusta, jonka sain aikaan raapimisella ja kortisonivoide ehkä vähän hillitsi pahinta kutinaa kämmenissä ja jaloissa. Joskus viiden kieppeillä katsoin vielä kelloa ja sitten nukahdin uudelleen tunniksi. Kuuden jälkeen taas kevyt rasvaus ja sitten nukuinkin jo melkein kaksi tuntia putkeen :) nyt lähdössä viemään esikoista eskariin naamiaisiin ja aina vaan syyhyttää. En siis todellakaan suostu odottamaan maanantaihin ilman lääkkeitä, järkihän tässä menee... Ilmoittelehan kuinka sun hommat edistyy, tsemppiä myös sinulle <3
Ooh aika hurjan kuuloista! Mulla saatta tulla sellaisia tunnin kohtauksia ja rauhoittuu. Välillä päivä voi mennä ilman että huomaan kutisseen mutta sitten kostautuu yleensä yöllä. Nyt on mäytteet otettu joten odotellaan. Tsempit sullekin :)
 
Mimmillä taitaa olla synnärille lähtö lähellä, tuliskohan vappuvauva tähän ryhmään :love:

Suloinen salaisuus toivottavasti sulla pysyy aisoissa kutinat, tää ei tosiaan oo kivaa :confused:

Tää soittais nyt neuvolaan ja toivois että sais lääkärin/lääkkeet vielä tälle päivälle...

Mukavaa perjantaita kaikille :)

Eivissa ja Katkis 37+0 poks
 
Eivissa ei tosiaankaan kuulosta kivalle tuon kanssa kärvistely! Tsemppiä!! :( <3

Mimmi Täällä pidetään peukkuja, että lähtisi etenemään!! :)

Jospa me nyt yksi vappuvauva tänne edes saataisi. :)

Taitaa koko muu ryhmä olla jakautunut ennnen kun toukokuun loppu ja meidän neitin laskettu päivä koittaa.. :D:D Jotenkin ei edes kipeät supistukset haittaa, tulee edes pieni toivo että tosiaan neiti tulisi yksiöstään ennen kesäkuun puoliväliä.. :whistle:
Olen aivan uudellalailla innoissani vapusta, viimeset viisi/kuusi vuotta on mennyt aina töissä (tai bilettäessä) niin en ole edes hoksannut kuinka paljon on kivoja vapputapahtumia. :D
 
Synnäriltä terkut:) mulla valahti yhtäkkiä vettä housuun ihan kunnolla illalla ni äkkiä tultiin tänne... Ei kuitenkaan ollu puhjennu kalvot tosta alhaalta vaan reikä on jossain ylempänä. Vettä liriseevjatkuvasti. Mulla taas positiivinen streptokokkibakteeri niin oon ab tipassa:(Ei ala supisteleen ollenkaan ni ootellaan huomiseen iltapv ja sitte käynnistetään... Jännittää. Ei sit pysykkää masussa siihen käynnistyspäivään:whistle:Viikkoja nyt 36+3? En pysy laskuissa mukana:unsure::LOL:

Senis
 
Kovasti tsemppiä odotteluun ja tulevaan koitokseen Seinisipe, ellet sitten jo ole tositoimissa! :)

Hetken jo luulin että perästä tullaan, mutta pah muutamaan kipeään supistukseen taisi jäädä. Heräsin siis reilun tunnin unien jälkeen todella kipeään supistukseen ja unikaan ei tietenkään enää tule. Vuoto muuttunut verisemmäksi, joten taitaa avautumista kuitenkin pikkuhiljaa tapahtua. Menee vaan niin samalla kaavalla kuin esikoisen synnytyksen käynnistyminen, mutta toivottavasti parin päivän sisällä olisi pikkuinen sylissä :)

Mimmi & möhkis 38+2
 
Seinisipe joko on vauva sylissä?? :love:
Ja Mimmi täällä jännäillään teidän puolesta.
Haluan jo itekkin saada vauvan ja samaan aikaan haluan vielä nauttia näistä viimeisistä "vapauden hetkistä", on se monimutkaista olla raskaana oleva nainen!:censored:
 
Seinisipe joko on vauva sylissä?? :love:
Ja Mimmi täällä jännäillään teidän puolesta.
Haluan jo itekkin saada vauvan ja samaan aikaan haluan vielä nauttia näistä viimeisistä "vapauden hetkistä", on se monimutkaista olla raskaana oleva nainen!:censored:
Henttis - mulla ihan samat ristiriitaiset fiilikset!

Eivissa - tuo kutina kuulostaa ihan kauhealta. Mulla on ollut jotain pientä sellaista, ja jo se on inhottavaa. Toivottavasti saat apua siihen!!! Lieventäisikö kookosöljy..?

Pirpana - aivan loistavat vappupallokuvat :)

AI että mua ahdistaa muuten nuo kuninkaallisten "ei merkkiäkään raskaudesta" kuvat, kommentit ja analyysit. Damn! Joo, niistä ei todellakaan näy että olisivat synnyttäneet muutama viikko sitten, mutta so?! Se asettaa kaikille muille normiäidelle aikamoiset odotukset ja paineet. Vaikka sitä realistisesti tietää että palautuminen vie aikaa ja että se on todella toissijainen asia, sitä kuitenkin miettii jollain tapaa aika paljonkin. Ja nämä mediakommentit ei ainakaan auta...:(

Miten wapunvietot on mennyt? Täällä syötiin hyvin ja juotiin pelkkää simaa :) harvinaisuuden vuoksi! Mutta sima oli oikein hyvää, itsetehty toimii aina!
Alkaa olemaan aika mehevä olo jo.
Vauva liikkunut paljon vähemmän kuin aikaisemmin nyt pari päivää... Huolestuttaa vähän, vaikka luulen että hän ehkä jotenkin kerää voimia tulevaan..?
Mulla pitäisi olla sektioinffo ensi viikolla, mutta kutsua ei ole toistaiseksi tullut.

Miten muuten teillä - onko teillä joku obsession kiellettyjen syötävien kanssa nyt raskausaikana, jota olette suunnitelleet jo syvänne heti toimituksen jälkeen?
Mulla on sushi ja skumppa. Ai että. Omnomnom. :p
 
Henttis ihan samaa täälläkin. Hirveästi jo odottaa vauvaa, mutta toisaalta ihana nauttia viime hetkistä ennen täyttä kaaosta :D

Seinisipen vauva uutisia jo odotellaan malttamattomana :)

Rudebox joo täällä vähän samat fiilikset, nyt varsinkin ketuttaa kun huomasin vatsassa uusia arpia, vaikka painoa nyt 10kg vähemmän kuin viimeksi näillä viikoilla! Ja mun mielestä tossa vieressä olis vielä ihan löysää nahkaakin mistä olis voinut ennen ratkeamissta kiristyä. Ottaahan se palautuminen varmasti aikaa, mutta olishan se kiva olla samantien omissa mitoissa eikä +20kg..

Täällä myös sushi ja skumppa houkuttelee. Pari pulloa skumppaa jo odottelee, jos sitä hääpäivää jussina ehkä juhlisi. Oikeastaan kaikki "kielletty" kiinnostaisi, vaikka normaalisti en niistä välittäisi :D

Vappu meni simaa juodessa ja miettiessä soittaako synnärille kun supisteli pari tuntia säännöllisesti jo 7 min välein. Noh alkoivat sitten harventua ja lopulta unikin hetkeksi tuli. Esikoiselle tuli illalla flunssa ja oksenteli muutaman kerran yöllä (liikaa herkkuja?) eli taas peitto ja lakana pyykkiä tälle päivää..
Supistukset jatkuu kuitenkin koko ajan, mutta tulee aika harvakseltaan (5-30min. Välein), että ei näistä ota selvää kun kipeää kuitenkin tekevät ja pituuttaakin löytyy..

Mimmi & möhkis 38+3
 
Rudebox ihan samoilla linjoilla noitten median rakentamien pilvilinnojen kanssa. Varmaan sitä löysää ja hyllyvää löytyy täältä ainakin vaikka muille jakaa ja turha varmaan kuvitellakkaan kesällä ottavansa aurinkoa ainakaan julkisesti. :cool: Mutta onneksi lohduttaa ajatus, että se maailman suurin ihme on kaiken takana. :love:

Mimmi toivottavasti pikku neiti ilmaantuisi, tänäkin aamuna ensimmäiseksi piti tulla kuikkimaan että jokojoko?? :D

Vappu meni ulkohommissa ja perheen kanssa. Eilen haravoitiin ja laitettiin pihaa, sitten mentiin vielä kävelylle ja parin kilometrin matkassa meni lähes tunti.. :D Silti tuntui tosi hyvälle kävellä ja aina miehelle sanoin että vielä yksi risteys eteenpäin ennenkun käännytään. :D

Noita hirmu himoja ei ole ollut kiellettyihin ruokiin. Sushia odotan minäkin ja sommersby siideriä. :D Muuten melkeinpä kaikki lemppari saunajuomatkin on ilmastynyt alkottomana kaupanhyllyihin, iso peukku siitä.(y)(y)
 
Rudebox - mua ärsyttää kanssa suunnattomasti median luomat ihanteet siitä, että viikko/kaksi sitten synnyttäneellä ei saisi näkyä raskauskiloja tai -vatsaa ollenkaan. Tai ei nyt sanota ettei saisi näkyä, mutta kovasti hehkutetaan kaikkia julkkiksia joilla niitä ei näy. Ahdistaa muutenkin tuleva olo ja kroppa (vielä näin kesää vasten!) niin jostain syystä nyt tollaiset otsikoinnit ottaa tosi paljon päähän :mad: Hormonit? :ROFLMAO: Vaikka samaan aikaan tiedän että se on aivan toissijainen asia ja kyllä se oma raskautta edeltä kroppa sieltä vielä löytyy, mutta ahdistaa silti.

Itse odotan kovasti kylmää skumppaa, kylmäsavulohta saaristolaisleivällä ja brietä. Pitääkin varata herkut jo jääkaappiin odottamaan!

Täällä ei ole tuntunut yhtään kunnollista ja selkeästi supistukseksi havaittavaa. Taitaa olla vielä piiiiiiiiiitkä odotus edessä ennen synnytystä.. :sleep: Vielä ei ole kiirekään, uskon että viikko/kaksi menee ihan mukavasti omasta ajasta ja äitiyslomasta nauttien + viimeisiä kotitöitä hoidellen, mutta sen jälkeen varmaan alkaa jo hermo kiristymään :whistle: Onko näitä päiviä ajatellen muuten jakaa mitään "konsteja" joilla vauvaan saisi vauhtia? En tosin tiedä saako pientä vauhditettua millään konsteilla, jos ei itse päätä tulla, mutta saisihan niillä ehkä ainakin ajan kulumaan ;)

Pirpana ihana kuulla miten mukavasti teillä menee! :love: Odotan innolla jo tuota aikaa <3
 
On ollu niin sekaisin ettei muistanu tänne päivittää kuulumisia:)
Tyttö siis syntyi eilen illalla ysiltä rv 36+4. Käynnistettiin puhkaisemalla kalvot salissa illalla ja sain ennen kalvojen puhkaisua etukäteen jo epiduraalikatetrin selkään,koska pelkäsin etten muuten enää kerkeä puudutusta saamaan..
Puuduttava lääkäri naureskeli että harvoin näin päin tehdään,mut onneksi suostui. Supistukset alko aika nopeesti kun kalvot puhkastiin loppuun. Puudutusta pyysinkin jo heti ekan supistuksen jälkeen,koska ne käytännössä taas räjähti käyntiin heti täysillä:X3: kätilö totes mulle että mun keho on hyvä synnyttään,kun en koskaan tarvi mitään oksitosiinitippoja ym vaikka mulle laitetaan puudute. Supistukset pysyy voimakkaina ja säännöllisinä. Ja olin lähes kivuton koko synnytyksen ajan,uskomatonta!! Ponnistin typyä kaks supistusta ja sit olikin jo ulkona:love: kokonaiduudessaan kesti 2,5h ja jäi oikeen hyvä fiilis. Epidurssli kätilön mulaan hidasti sitä vähän,mut parempi niin. En olis nopeempaa toivonutkaan tälläkertaa..
En saanut repeytymiä tai mitään. Oma olo on ihan kun ei olis synnyttänytkään:D
vauvan mitat 3085g ja 48cm.Tuntuu ihan miniltä!

Vauvalla todettiin heti salissa kitalaen perällä oleva halkeama. Oli ihan ylläri. Ei näy ulospäin ja leikataan umpeen jossain vaiheessa.. Ei onneksi oo kovassa kitalaessa,eikä huulessa,mutta hankaloittaa toki imemistä kun ei saa niin hyvää alipainetta. Typy on kova yrittämään ja saa rinnasta jo nieltyä. Aika näyttää millä syömistyylillä mennään,mutta tähän mennessä saanu imettyä rinnoista. Onneksi mulla tullu maitoa jo pitkään.. Toki se kunnon maidonnousu ei vielä oo tapahtunu:) Vähän täytyy nyt ennenaikasuuden vuoksi antaa ruiskulla perään kun on vähän unelias. Saa nähdä miten jatkossa sit. Päivä kerrallaan katotaan :love: huomenna lastenlääkäri niin saadaan lisää infoa. Toiv.päästään pian kotiin!

Senis ja vauva 1vrk
 
  • Tykkää
Reactions: Zenmama
Onnea pienestä tytöstä Seinisipe!! <3 Toivotaan että pääsette pian kotiin ja halkio saadaan korjattua. :)
Tuntuu hurjalle, että jos meidän typy syntyis samoilla viikoilla niin olisin huomenna synnärillä, olisinko siihen valmis.. noot.

Pioni täällä on varmasti yksi pitkä aikainen odottaja sulla vielä kaverina.. :D Olen jo henkisesti varautunut että heittämällä menee kesäkuulle. Nyt lisääntyneet kivut ja kolotuksetkaan eivät haittaa, jos ne vaikka saisi hommaa vähän eteenpäin ja synnyttäisin vaikka ennen juhannusta.. :D
Minä uskon siihen että vauvaa tuskin kamalasti saa vauhditettua, mutta voisko näitä omia kotipäiviä hieman vaudittaa?:cautious:


Eilen illalla olo oli niin kurja ja levoton, että mies jo kyseli oonko pakannut sairaalakassia, raukka aivan hädissään. :D Lupasin alottaa projektin tänään..:whistle:
Tänä aamuna kivut oli taas poissa hyvin nukutun yön jälkeen, mutta aamupala tulikin sitten ylös samantien.. Nyt tässä jännäillään onko tämä jotain tautia vai yksittäinen heikotus vaan. Ruoka kyllä maistuu toisin kuin taudissa ollessa.o_O
 

Yhteistyössä