The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
:cry:

Eräs iäkkäämpi sukulainen menehtyi tänään. Ajelin 200km hyvästelemään, ehdin paikalle puoli tuntia ennen viikatemiestä.
Mulla aikanaan kävi samoin. Onneksi silloin ei ollut liikennepölvästipoliiseja.
Silloin oli vain liikkuva poliisi.

Ja ex- rouvakulta joka keskellä yötä herättäessä sanoi vain, että tarvitsenko muuta kuin paidan ja pöksyt.
 
Ukkokulta kysyi tuleeko hän samantien kotiin. Keikkaa ei kumminkaan voi jättää soittamatta siksi että rouvan ysikymppinen isotäti sattuu kuolemaan. Käskin olla kaahottamatta yöllä, mulla ei ole mitään hätää enkä kaipaa toista ruumista just nyt tähän hetkeen.

Isotäti oli vanha ja sairas, itse oli jo vuosia halunnut pois. Hän oli kumminkin mulle ja sisaruksille hyvin läheinen nuorempana, hänellä kun ei ollut omia lapsia. Soittelin hälle viikoittain, se oli hänelle tärkeää. Vielä nytkin jaksoi hymyillä ja kysyä mitä sää Narttunen ny tänne asti lähit hötkyilemään
 
Kun mä ajoin viissataa kilsaa kuin heikkopäinen voidakseni olla läsnä edes ne vihoviimeiset puolituntia, niin koitas arvata mitä mulle merkitsi vastaanottohoitajan sanoma, et kello kolme yöllä ei ole vierailuaika. Tai montako vartijaa se olisi vaatinut. Voin vakuuttaa että tusina ei riitä. No eihän heitä oikeesti ole kuin kaksi jos sitäkään.

Kuinka monta luulet tarvittavan siihen, että kello kolme ei ole vierailuaika?
 
  • Tykkää
Reactions: epek

Tuolla ei ollut mitään ongelmia. Isotäti oli privaattihuoneessa ja vanhemmat ja jotkut sisarukset oli olleet siellä jo pitkään. Hoitajat kävi tekemässä juttujaan ja kiitteli aina että onpa kiva että on näin paljon vieraita pitämässä vanhukselle
 
Mä tykkäsin mummosta jokaisen vuoden minkä muistan. Lapsuudesta alkaen.

Niinpä kukaan vastaanottovirkailija ei mulle sano, että tulehan takaisin huomenna.
Riippumati siitä montako vartijaa hänellä on perseensä takana.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä