The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Ah ihanaa! Pääsin nukkumaan univelat pois. On ollut niin paljon lisävuoroja tai pidennettyjä päiviä, ettei ole ollut aikaa itselleen. Tänään mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä, jolle en ole sopinut mitään menoa kavereiden kanssa. Aattelin pitkästä aikaa imuroida ja pyykätä. Ja illalla levitän persettä koneen äärellä.

Oli tarkoitus jo lauantaina huilia, mutta kahville meno kaverin kanssa venyi siihen, että se kutsui itsensä tänne kylään ja myöhemmin yökylään ja jäi vielä lorvimaan seuraavanakin päivänä. Olin sanonut, että mulla on sunnuntaina aikaista menoa ja haluan vähän levätä siinä välissä. Mutta ilmeisesti tuollainen on liian hankala ymmärtää. Lisäksi haukottelin oikeen kunnolla neljä tuntia illalla, mutta se vain istua tönötti paikallaan. Lopulta piti aamulla vain suoraan sanoa "Haluutko, että saatan sut bussipysäkille?" Siinä vaiheessa tajusi sentään mennä. Täytyy muistaa, etten enää koskaan kutsu tai anna tuon kutsua itseään tänne kylään. Jäisi ens kerralla varmaan asumaan. Raivostuttaa kun jotkut on niin tilannetajuttomia!
 
  • Tykkää
Reactions: Kais

täällä maaseudulla on tapana vihjailla esmes tällä lailla:

- millon oisit kotona jos nyt lähtisit
- eiköhän keitetä lähtökahvit
 
  • Tykkää
Reactions: papumössö
Mulla on tumpussa Elviksen 30# levy.

Ja voi vittu että on hyvä tulkitsija. Mies jolta taittuu rokki, poppi, gospel ja oikeestaan mikä tahansa. Tommoinen kun kerran valetaan niin muotti tuhotaan.

Silmiin silti tökkii se, että tekijänä ei ole Elvis. Vaan useimmissa joku vitun Blackwell. Kuka vitun Blackwell? No se vitun Blackwell joka on tehnyt puolet Elviksen hiteistä jota kukaan ei tunne.

Tarina kertoo siitä, että Dolly Parton aikanaan tarjosi I will always love juuta Elviksen levytettäväksi mut kauppa kariutui siihen, että Elvis olis tahtonut itsensä tekijäksi? Sinänsä sääli koska Elviksen vetämänä se olis ollu maailman suurin hitti koskaan. Nyt saamme tyytyä Whitney Houstonin tulkintaan. Biisi on silti Dolly Partonin joka on oikeesti kaikkea muuta kuin tissibimbo. Kaltaistaan naista mä kosisin heti jos hän mut huolisi.

Tässä kun Elvistä kuuntelen niin en voi olla miettimättä, että kuka olikaan toi Blackwell joka on oikeesti tehnyt puolet hiteistään?
Jos sitä joikua (i will always love you) on pakko kuunnella niin mieluummin whitney kuin ne miljoonat karaokevedot. Ne aiheuttaa halun repiä korvat päästä.
 
Tsuferaffi
täällä maaseudulla on tapana vihjailla esmes tällä lailla:

- millon oisit kotona jos nyt lähtisit
- eiköhän keitetä lähtökahvit
Vanhemmat jäi eilen syömään samalla kun palauttivat puolikkaan viikonloppuhoidosta. Lupasin auttaa poikasta pleikkarin pelaamisessa heti, kun mummi ja ukki on lähteny. Viimeinen tunti: "Mummi, joko te lädette? Ettekö vois lähteä jo? Koska te meette? Lähtekää jo, että äiti pääsee pelaamaan mun kanssa! Äiti, voitko käskeä mummin ja ukin lähteä."

Hienovaraisuus kunniaan.
 
Ah ihanaa! ...Raivostuttaa kun jotkut on niin tilannetajuttomia!
Oliko se mies? Miehet joskus tekevät tommoista jos tykkävät naisesta. Sillai niinku vahingossa, ei ny kukaan tarkoituksella karkoita naista josta tykkää. Naiset ny vaan reagoivat miesten tykkäämisiin kummallisilla tavoilla?

Esim. mä olen sika, kävelevä katastrofi, joku joka pitäis ampua, hirviö, luuseri. Sen lisäksi mä olen paitti suvakki, feministi ja terroristi.

Mä yleensä kyllä pyrin käyttäytymään hyvin.
Huonolla käytöksellä ei saa pimppaa paitsi väkisin.

Sitäpaitti Peppi tykkäisi minusta erittäin matalaa jos käyttäytyisin huonosti.
 
Nainen se on. Meidän pitäis olla kavereita, mutta ilmeisesti se nyt olettaa, että me tapaillaan. Pitäis kai puhua sille :confused:
 
Tsuferaffi
Liikaa lautasella. Hajoon kohta ku on niin paljon tekemistä koko ajan. Melkein, melkein toivon etten saa kesäks duunia et sais pitkästä aikaa hengähtää oikein kunnolla eikä tarttis revetä miljoonaan juttuun yhtä aikaa vaan sais kerrankin levätä ja keskittyä 100% poikasen kanssa olemiseen ilman, et on pakko sanoa et "ei rakas ehdi nyt kun äitillä on läksyjä".

(n):(
 
Jos sitä joikua (i will always love you) on pakko kuunnella niin mieluummin whitney kuin ne miljoonat karaokevedot. Ne aiheuttaa halun repiä korvat päästä.
Karaåken onkin keksinyt joku sadisti.

Jos mun tulee ryypättyä (miten niin jos) niin mä kolmen promillen kännissä vedän "punatukkaiselle tytölleni" niin mä lupaam että se kuulostaa hyvältä. En mä muuten sitä tekisi.
Sitäpaitti sinulla on punaista väriä päässäsi joten itsehän asiaa kerjäät.
Sinulle laulan koska tahansa.
En laula kaikille jotka sitä toivoo.
 
Liikaa lautasella. Hajoon kohta ku on niin paljon tekemistä koko ajan. Melkein, melkein toivon etten saa kesäks duunia et sais pitkästä aikaa hengähtää oikein kunnolla eikä tarttis revetä miljoonaan juttuun yhtä aikaa vaan sais kerrankin levätä ja keskittyä 100% poikasen kanssa olemiseen ilman, et on pakko sanoa et "ei rakas ehdi nyt kun äitillä on läksyjä".

(n):(
Höh. Toivottavasti helpottaa pian! Taitaa olla enää yksi jakso jäljellä? Vai onko sulla yo-kirjoitukset nyt?
 
Liikaa lautasella. Hajoon kohta ku on niin paljon tekemistä koko ajan. Melkein, melkein toivon etten saa kesäks duunia et sais pitkästä aikaa hengähtää oikein kunnolla eikä tarttis revetä miljoonaan juttuun yhtä aikaa vaan sais kerrankin levätä ja keskittyä 100% poikasen kanssa olemiseen ilman, et on pakko sanoa et "ei rakas ehdi nyt kun äitillä on läksyjä".

(n):(
Halaus,toivottavasti pian helpottaa kiireet.
 
Karaåken onkin keksinyt joku sadisti.

Jos mun tulee ryypättyä (miten niin jos) niin mä kolmen promillen kännissä vedän "punatukkaiselle tytölleni" niin mä lupaam että se kuulostaa hyvältä. En mä muuten sitä tekisi.
Sitäpaitti sinulla on punaista väriä päässäsi joten itsehän asiaa kerjäät.
Sinulle laulan koska tahansa.
En laula kaikille jotka sitä toivoo.
Mikäs se sun nurkkabaari on? Tuo on sen verran houkutteleva tarjous että melkein pitäs moinen performanssi kävästä kuuntelemassa
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä