Tarina henkisyydestä ja matkasta taivaan isän luo maanpäällä.

  • Viestiketjun aloittaja 9mmmm
  • Ensimmäinen viesti
9mmmm
Niin, olen sun kanssa samaa mieltä että pedarius on väärin.

Mutta entäs kun tulee pedari "tieteellisine" tutkimustuloksineen joka väittää että insesti ei aina ole lasta vahingoittava juttu, jotkut lapset tykkäävät siitä? Yhtä vahingollista kuin ohjaisi lapsen leikkipuistoon tai ulkoilemaan, koska nuokin tulee aikuisen taholta.
Esim.Usassa on tuommoisia ryhmittymiä, jotka ihan vilpittömästi uskovat noin.

Ja insesti sekä pedofilia on kuuluneet moniin muinaisiin kultteihin, luonnossa eläimet pariutuvat poikastensa kanssa. Joten miksi sä tai mä oltaisiin oikeassa kun luontokin toimii eri tavalla?
sitten haluaisin tiettää tämän tieteellisen faktan niinkuin perustelut. Miksi se olisi oikein ei se että väittää jonkun olevan oikein ole oikein sitten pitää olla jo täysin looginen perustelu eikä yhtään aukkoa stoorissa. koska tiedän jo valmiiksi että tuota stooria ei millään aukottomaksi saa ja mä oon toki sen perustelun edessä avonainen ja luen sen ja teen vasta väitteet hälle joka väittää että pedarius on oikein. jos hänen perustelunsa murtuvat on hän silloin väärässä kaikki teesit jotka ei kestä murtuu aina. ööh seksin perustelu ja leikkipusiton vertaaminen missä linkki? katsos sitten olet valmis kun itse tiedät mitä aidosti tunnet tässä ratkaisee se että jo kouluissa on pienestä pitäen rakenettava lasten itsevarmuutta ja tunteiden aitojen ilmaisua . että esim jos joku kaljamaha 50v haluaa seksiä lapselta niin lapsi on oppinut tunteensa ja huomaa että hän pitää ajatustakin puistattavana ja pystyy kieltäytymään.yleensähän pedofiilit eivät näitä kysele vaan ottavat väkisin ja väkisin ottaminen on aina väärin eikö? pystykkö sää väkisin ottamista joka on toisen tahtoa vastaan persutelemaan loogisesti? jos toinen kärsii sinun haluistasi silloin teet väärin?joo kylllä tiedän että monilla on ja vaikka mitä fantasioita ja jos se sopii kummallekkin niin se on ok. lapsi harvoin tietää mitä haluaa ja on sillä lailal viellä sekaisin ja sitä joka käyttää hyväksi tuota tilannetta ei pysty sitä oikeudellaan selittämään.
 
9mmmm
Vastaan tuon toisen puolesta, että mites kun Muhammed kuuli jumalan äänen vähän toisella tavalla kuin sä? Kumpiko teistä on oikeassa?

On niitä muitakin maailmassa kuin sä, jotka sanovat kuulleensa jumalan äänen. ;)
Niin olenko väittänyt että kukaan muu ei kuule? tietenkin haluan aina kuulla sitten tämän henkilön mietteet siitä ja jos siinä on epäloogisuuksia ei se ole häneltä. taivaan isä on aina looginen ja löytää aukot stoorista niin se menee.se on oikeassa jonka tarina on loogisesti aukoton. okei pitää olla mmyös mysteereitä ja arvaamattomuuksia elämässä muutenhan se olisi tylsää eikö? sanansa pitää pystyä todistamaan ja jos se murenee niin se on vain oma 'ääni. eikä elämä ole oikeassa olemsita se vie juuri siihen hulluun kilpailuun ja tappeluun. joka on taas väärin.
 
sitten haluaisin tiettää tämän tieteellisen faktan niinkuin perustelut. Miksi se olisi oikein ei se että väittää jonkun olevan oikein ole oikein sitten pitää olla jo täysin looginen perustelu eikä yhtään aukkoa stoorissa. koska tiedän jo valmiiksi että tuota stooria ei millään aukottomaksi saa ja mä oon toki sen perustelun edessä avonainen ja luen sen ja teen vasta väitteet hälle joka väittää että pedarius on oikein. jos hänen perustelunsa murtuvat on hän silloin väärässä kaikki teesit jotka ei kestä murtuu aina. ööh seksin perustelu ja leikkipusiton vertaaminen missä linkki? katsos sitten olet valmis kun itse tiedät mitä aidosti tunnet tässä ratkaisee se että jo kouluissa on pienestä pitäen rakenettava lasten itsevarmuutta ja tunteiden aitojen ilmaisua . että esim jos joku kaljamaha 50v haluaa seksiä lapselta niin lapsi on oppinut tunteensa ja huomaa että hän pitää ajatustakin puistattavana ja pystyy kieltäytymään.yleensähän pedofiilit eivät näitä kysele vaan ottavat väkisin ja väkisin ottaminen on aina väärin eikö? pystykkö sää väkisin ottamista joka on toisen tahtoa vastaan persutelemaan loogisesti? jos toinen kärsii sinun haluistasi silloin teet väärin?joo kylllä tiedän että monilla on ja vaikka mitä fantasioita ja jos se sopii kummallekkin niin se on ok. lapsi harvoin tietää mitä haluaa ja on sillä lailal viellä sekaisin ja sitä joka käyttää hyväksi tuota tilannetta ei pysty sitä oikeudellaan selittämään.
Mua itseäkin ällöttää tämä ajatuskuvio, mutta ajatellaampa kuten pedari ajattelee.
Pedari näkee nämä ihan samanarvoisina.
- joku äiti raahaa 3-vuotiaan väkisin leikkipuistoon koska eivät ole ulkoilleet pitkään aikaan. Lapsi karjuu ulkovaatteita pukiessa ja kiukuttelee pulkassa, mutta suostuu jotenkin olemaan siellä.
-äiti ohjaa lapsen kahdenkeskiseen seksiin hyväilyin jne. Lapsi ensin ihmettelee mutta on silti mukana, jopa kiihottuu. Äiti ja lapsi viettävät läheisen hetken yhdessä.

Meille on kulttuurissamme syötetty ajatus että jälkimmäinen on väärin. Mun on helppo lisätä vielä kristittynä (koska Jeesuksen sana on ikuinen) että insesti on aina väärin, mutta miten tässä nykyisessä arvoliberaalissa ajassa voidaan _järkisyin_perustella että jälkimmäinen on huono juttu?
 
9mmmm
Tajuathan että vaikka Allah olis halunnu toisenuskoiset tapettaviksi ei kaikki muslimit sitä halua vaan haluavat elää rauhassa naapureidensa kanssa.

Ap, kuulostaa siltä suoraan sanottuna että saatat olla psykoosissa ja tarvitset lääkärin apua. Et ole Jumalan poika, Jeesus on ainut Jumalan poika. Toivon ja rukoilen että kohtaat totuuden Jeesuksessa Kristuksessa ja vapaudut vääristä luuloista.Lake june Richland
sinällään huvittaavaa että käytit argumettina psykoosia .samalla kuitenkin kuuntelet heitä jotka ovat saanneet ääniä päähänsä ja kirjoittanut ne raamattuun. et miten se juttu sitten on sun mielestä seuraatko sä psykoosi potilaita sitten? ainahan sä voit kumota väittämän jos pystyt :)?
 
9mmmm
ei sillä ole mitään mitä merkitystä mitä pedari ajattelee jos toine nihminen ei kykene ajattelemaan tai tiedosta mistä asiassa on kyse. silloin kyseessä ei ole tasaarvoine tapahtuma jonka kummatkin hyväksyy
 
Jankutan, mutta kyllähän tavalliset vanhemmat tekee paljon muutakin jota lapsensa ei hyväksy. Olen pakottanut lapseni ulkoilemaan, lopettamaan pelaamisen peliajan jälkeen jne. Lapsen reaktio voi olla hyvin raivokaskin.
 
vierailija
"Mutta vaikka tutkijat heräisivätkin vastuuseen, niin jaksaisivatko he kuitenkaan aidosti tehdä moraalisia ratkaisuja. Raha, kunnia, sosiaaliset paineet ja tottumukset, lyhyesti sanottuna narsistiset tarpeet vaientavat monesti vakavan moraalisen harkinnan. Pysäyttääkö tutkija tutkimuksen, joka tuntuu lupaavan hänelle paljon sosiaalista, tieteellistä tai taloudellista hyvää, jos hän alkaa epäillä sen johtavan tuhoisiin sovelluksiin? Onko tällaista joskus tapahtunut?"
-Loppusanat K.E.Turusen kirjasta Tieto ja tiede-
 
9mmmm
Jankutan, mutta kyllähän tavalliset vanhemmat tekee paljon muutakin jota lapsensa ei hyväksy. Olen pakottanut lapseni ulkoilemaan, lopettamaan pelaamisen peliajan jälkeen jne. Lapsen reaktio voi olla hyvin raivokaskin.
Kyl mä huomaan mihin koitat mua viedä . mutta tuo mitä kerroit on ihan normaalia jotta lapsesta ei kasva että kaiken tahtomansa saa lävitse. se taas kasvattaa ihmisenä ja monipuolistaa elämää tulevaisuutta varten että elämässä olisi muutakin kuin pleikat . eli suosittelen monipuolista kasvatusta ja toki kaikilla menee hermo välillä siihen omaan lapseen se on ihan normaalia. Mutta sellanen jammu setämäinen jossa esim mies käyttää fyysisyyttään hyväksi ja kaappaa lapset autoonsa ja tekee pahaa lapselle siitä se lapsi ei välttämättä selviä henkisesti ja on ongelmaine loppu elämän. sellasta pleikan kieltämistä taas on opittava sietämään. tai jos ei mitään pettymyksiä kestä jotain vikaa on kasvattajassa ja lapsessa oltava. mutta tämäkin korjaantuu sillä että heti syntymästä alkaen opastaa johon myös kieltäminen kuuluu. kieltämisen opettelu on erittäin tärkeää että osaa sanoa ei eikä olla kenenkään kynnysmatto.
 
vierailija
Jeesus on tie, totuus ja elämä. Isän tykö ei voi tulla kuin Pojan, eli Jeesuksen kautta. Muualta tarhaan pyrkivät ovat varkaita.
Allah ja Jumala eivät ole sama. Olisi aika jakomielitautista, että toisessa kirjassa allah käskee tappamaan, tuhoamaan ja varastamaan, mutta Raamatussa sanotaan, että Jeesus on tullut, että meillä olisi elämä. raamatussa sanotaan myöskin, että saatana tappaa, tuhoaa ja varastaa!!
Koraanissa suurassa 2 sanotaa, että nainen on kyntöpelto, ja mies saa kyntää silloin kun huvittaa, kyntöpellon mielipidetä ei kysytä. Koraanissa naisen todistus on puolet miehen todistusarvosta. Koraanissa nainen ei peri omaisuutta samalla tavalla kuin mies.
Raamatussa Jeesus ilmesty ylösnousemuksensa jälkeen ensin naiselle, vaikka lauma läheisimmät opetuslapset olisi luullut olevan tehokkaampi todistusarvo.. Jeesus sanoo, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista.
Ja nämä kaksi tietäkö veisivät samaan taivaaseen?
"Johannes Kastaja, jonka kunniaksi kristityt viettävät keskikesän juhlaa, kärsi väkivaltaisen kuoleman uskonsa vuoksi. Perimätiedon mukaan hänen irtileikattua päätään säilytetään Syyrian pääkaupungin Damaskoksen suurimmassa moskeijassa, Omaijadien moskeijassa.

Tulevasta messiaasta julistanut ja opetuslapsiaan Jordanvirrassa kastanut Johannes koki marttyyrin kohtalon erikoisella tavalla. Kuningas Herodes Antipas toimitti hänet vankilaan ja lopulta järjesti tyttärelleen Johanneksen pään vadilla, koska kauniisti tanssinut Salome tätä toivoi palkkiokseen. Taustalla oli Herodeksen vaimon juoni.

Johannes Kastajan päivää on vietetty 24. kesäkuuta kristikunnassa 400-luvun alkupuolelta lähtien. Ajankohdan perustana on uskomus, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta." - Kaleva 24.6.2004 -
 
9mmmm
Kamala pervo ja vastuuton ämmä muuten se Luonto-äiti. Antaa eläinten pariutua sukulaisten ja poikastensa kanssa eikä edes puutu siihen, hyiiiiii! :sick: :whistle: :confused:
niin eläinten sielut ovat erilaisia tietenkin. heillä ei oel ihmsiten tietoutta. mutta lähellä olevat kuten delfiiniit ja apinat ei näin tee? ja sieltähän se lähtee eläimestä ja nousee asteittain kunnes sielu päätyy elämäkierokulussa ihmiseen. kuollessaa ihminen sitten päätyy keirtoon seuraavaan riippuu kuinka lähellä hän on loput päätyvät keirtoon kunnes heidän sielunsa on kypsä. Muuten ps kerro mulle se eläin laji joka harjottaa insestiä. mä en nyt äkkiseltään muista
 
Kyl mä huomaan mihin koitat mua viedä . mutta tuo mitä kerroit on ihan normaalia jotta lapsesta ei kasva että kaiken tahtomansa saa lävitse. se taas kasvattaa ihmisenä ja monipuolistaa elämää tulevaisuutta varten että elämässä olisi muutakin kuin pleikat . eli suosittelen monipuolista kasvatusta ja toki kaikilla menee hermo välillä siihen omaan lapseen se on ihan normaalia. Mutta sellanen jammu setämäinen jossa esim mies käyttää fyysisyyttään hyväksi ja kaappaa lapset autoonsa ja tekee pahaa lapselle siitä se lapsi ei välttämättä selviä henkisesti ja on ongelmaine loppu elämän. sellasta pleikan kieltämistä taas on opittava sietämään. tai jos ei mitään pettymyksiä kestä jotain vikaa on kasvattajassa ja lapsessa oltava. mutta tämäkin korjaantuu sillä että heti syntymästä alkaen opastaa johon myös kieltäminen kuuluu. kieltämisen opettelu on erittäin tärkeää että osaa sanoa ei eikä olla kenenkään kynnysmatto.
Äh, et tajua tai et halua myöntää.

Pedarin mielestä lapsen psyyken ja terveyden kehittämisestä puuttuu seksuaalinen osa-alue, eli jos me vanhemmat tuodaan lapselle (lapsen pyytämättä, joskus pakottamallakin) muita osa-alueita niin pedari harmittelee että miksi lapsella ei olisi oikeus myös siihen yhteen osa-alueeseen eli seksiin, miksi se on rajattu vain teinejä tai aikuisia koskevaksi, koska seksissä tehdään hyvää toiselle? Onko vanhemmat julmureita?

Mutta en jankkaa pedariudesta sen enempää, ällöttää koko aihe.
 
9mmmm
Äh, et tajua tai et halua myöntää.

Pedarin mielestä lapsen psyyken ja terveyden kehittämisestä puuttuu seksuaalinen osa-alue, eli jos me vanhemmat tuodaan lapselle (lapsen pyytämättä, joskus pakottamallakin) muita osa-alueita niin pedari harmittelee että miksi lapsella ei olisi oikeus myös siihen yhteen osa-alueeseen seksiin, miksi se on rajattu vain teinejä tai aikuisia koskevaksi? Onko vanhemmat julmureita?

Mutta en jankkaa pedariudesta sen enempää, ällöttää koko aihe.
kyllä se on nyt sun ymmäryksessä vikaa. jos et ymmärrä että kummallakin on vapa tahto jos sen toisen vapaa tahto tuhoaa toista on se silloin väärin silloin sen toisen joka himoitsee tahot kumoutuu ja sen joka siitä kieltäytyy on oikeassa.. lisäksi lapsi ei ole silloin kypsä jos ei tiedosta näitä juttuja silloin e on vain hyväksi käyttöä.
 
niin eläinten sielut ovat erilaisia tietenkin. heillä ei oel ihmsiten tietoutta. mutta lähellä olevat kuten delfiiniit ja apinat ei näin tee? ja sieltähän se lähtee eläimestä ja nousee asteittain kunnes sielu päätyy elämäkierokulussa ihmiseen. kuollessaa ihminen sitten päätyy keirtoon seuraavaan riippuu kuinka lähellä hän on loput päätyvät keirtoon kunnes heidän sielunsa on kypsä. Muuten ps kerro mulle se eläin laji joka harjottaa insestiä. mä en nyt äkkiseltään muista
"Eläimen sielu päätyy elämän kiertokulussa ihmiseen?"
Eli onko mun sielu joku jatkumo kissan, koiran, sian, päästäisen sielusta?

Sä ammennat "Taivaallisen isäsi" tiedot ihan vaan itämaisesta jälleensyntymisestä ja New Agesta.
 
kyllä se on nyt sun ymmäryksessä vikaa. jos et ymmärrä että kummallakin on vapa tahto jos sen toisen vapaa tahto tuhoaa toista on se silloin väärin silloin sen toisen joka himoitsee tahot kumoutuu ja sen joka siitä kieltäytyy on oikeassa.. lisäksi lapsi ei ole silloin kypsä jos ei tiedosta näitä juttuja silloin e on vain hyväksi käyttöä.
Mä rikon mun lapsen vapaata tahtoa vastaan joka kerta kun kiellän häneltä jotain hänelle mieluista.
 
vierailija
Echo ei kannata. Ei mitään rakentavaa keskustelua tuommoisten väittelijöiden kanssa saa aikaan. Itseään viisaaksi kehuessaan on tyhmäksi tullut. Liikkuu jossain ufomaailman galaksisfääreissä sateenkaaren päässä, äitimaan ja isänsä kanssa, joka on kaikkea muuta kuin universumin luoja.
 
vierailija
Niin mitä pitäisi perustella?
Siis oletkin noin ulalla uskosta ja Sanasta.
Löysin taivaallisen hienoja juttuja, kun luin kirjaa "Ääretön kertaa ääretön", siellä luki:

"Algebra on saanut nimensä 800-luvulla eläneestä arabimatemaatikosta Muhammad al-Khwarizmista, joka kirjoitti teoksen "Kirja palauttamisesta ja tasapainottamisesta" ("Palauttaminen" on arabiaksi al-jabr)".
 
vierailija
Isästä perkeleestä koko huuhaa, itämaista sontaa sekoitettuna koko maailmaa halaavaan suureen rakkauteen, joka kumma kyllä kaikkoaa, kun joku kirjoittaa tämän ääniä kuulevan "ajatusten" vastaisesti. Että se siitä ihanasta maailmaa syleilevästä rakkaudesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Echo ei kannata. Ei mitään rakentavaa keskustelua tuommoisten väittelijöun iden kanssa saa aikaan. Itseään viisaaksi kehuessaan on tyhmäksi tullut. Liikkuu jossain ufomaailman galaksisfääreissä sateenkaaren päässä, äitimaan ja isänsä kanssa, joka on kaikkea muuta kuin universumin luoja.
Jep. Mua vaan kiinnostaa kun ensin kehutaan kuinka taivaallinen isä on kaikensuvaitseva ja avara ja sitten ei olekaan, tai paljastuu vain itämaisten uskontojen tuotteeksi.

Ja kun 9mm sanoo että silloin on sanoma ok jossei epäloogisuuksia ole, niin hänen sanomansa vasta onkin epälooginen...tai sopivan ympäripyöreä, kuin Barbapapat jotka muotoutuu ympäristön ja kysyjän mukaan.

Ihan kivoja lapsena, mutta aikuisena en luottaisi tämmöisiin: :D
 
9mmmm
Mä rikon mun lapsen vapaata tahtoa vastaan joka kerta kun kiellän häneltä jotain hänelle mieluista.
No jos sun lapses saa loppu elämän traumat siitä että ei saa pelata pleikkaa niin anna sitten pelata. Jos hänen elämän polkunsa on pelata vain pleikkaa niin pelatkoon mitä epäilen. tietenkin tuo suhde on erillainen ja lapselle on hyvä opetta muutakin jos olet aidosti läsnä niin ei se lapsi halua pelata pleikkaa vaan olal rakastamiensa ihmsiten lähellä. mutta se auokko on siinä jos kuvittelet kolmevuotiaan jo tietävän seksistä . koska esim mäkin aikuisena nyt tiedän että suurin osa naisista ei oo mua varten ja siinä pitää olla aitoa tunnetta niin silloin se seksikin maistuu vitusti paremmalle jos on sitä rakkautta. lihallinen tyydytys on ihan oikein . Mutta mun mielsstä se pitää tulla tunteen kautta joka kehittyy vasta vanhemalla iällä. Ku jos joskus ootte pannu jonkun kanssa ja ei tunnetta niin on se tuntunu enemmän käteenvedolta. mut nyt loppuu akku :) ah taas meni kaikki matsit muuten oiken.
 
mitähän se sun taivaallinen isäs oikeen siitä kostuu kun veikkaat matsit oikein? kai oot lotonnut ja veikannu ja jakelet sitten rahas kaiken maailman köyhille. Alota suomen leipäjonoista. Vai loppuuko universaali rakkaus tuossa kohtaa?
Echo täysosuma tuosta barbababasta. Muotoutuu henkisyys aina vallitsevien olosuhteiden ja universaalien galaksien ja töhtien sijainnin mukaan.
 
Yhteistyössä