Tarina henkisyydestä ja matkasta taivaan isän luo maanpäällä.

  • Viestiketjun aloittaja 9mmmm
  • Ensimmäinen viesti
9mmmm
Noh kaks vuotta sitten about tulin tänne palstalle vaikka ei pitäny. Mut kun joku venäläinen provo oli laittanu et kuka kehtaa kelan boksissa nukuttaa lastaan. Niin aattelin millasta "daijjua" porukkaa täällä oikein on :D.

Mutta tää oli se paikka jossa meikäläinen alkoi avaamaan omaa sisäistä maailmaansa musasta se lähti. jokainen puhe kerrallaan mulle tuli kevyempi olo kun aloin vihdoin ymmärtämään kuka olen tai siis se matka olikin vasta alussa joka sai päätöksensä tässä lähiaikoina. Koska en koskaa ymmärtänyt kuinka laaja alainen mun sydän oikeen oli. Tuntui aina että jotain oli puuttunut. Se avonaisuus. Mutta silläkin oli tarkoitus olin kierrelyt koko elämäni erilaisten ihmisten parissa ja kerännyt tietoutta joka odotti että kaikki tunteet oli mukana ja pää täynnä ja joista rakentaa kokonaisuuksia miten kaikki toimii. sitten alkaa purkamaan niitä ja ainoostaa yhden asian sanominen ääneen on viellä edessä :). kun purkaa sisimpänsä löytää itsensä niin se vaan menee silloin tietää.

No se niistä. Nykyhetkeen . Se oikeestaan alko tiedostavana vasta viime vuoden talvella. Aina "tiedostamatta" olin käyttäytynyt niin. Puhun nyt näyistä joita taivaan isä näytti minulle ja mitä tapahtuu. Niitä tulee ja välillä en osaa huomioda niitä mutta olen parantanut siinäkin osaamistani. Kerron nyt niistä muutaman.

Esim pari viikkoa ennen kimin ja kanyen tyttären syntymää tuli mulle tunne ttä lapsi syntyy 5 päivä joulukuuta ja se syntyi jsut sillon.

Toka oli lääkärien toimesta jo kuolleeksi julistettu ja kaikki saattotoimen piteet ja puheet hälle pidetty ja valmistelut kuolemaa kohtaa alkaneet. Noh toivoin hänen selviämistään itse asiassa se toive löytyy kaksplussan the ketjusta kyseessä oli kuolleen frendini ex nainen.

sitten lääkärit täässä mennä viikolla eivät löytäneet vikaa yhdestä ihmisestä vaikka elintoiminnot olivat vajaat. Laitoin viestin omaiselle ja kerroin mistä mielessäni oli kyse ja noh tunnin päästä hänet oli siiretty toiseen paikkaan ja se syy minkä kerroin piti paikkaansa. Hänen henkensä oli siinä tilantees 75/25 että ei selvii. Mutta nyt selvii.

Sitten esim kun nykyään luen uutisia jos maailmalla olisi niin syviä kriisejä mitä joitakin kuukausia sitten eivät politiikot näyttäisi joka kuvissa niin leppoisilta ja päästelisi suustaan tollasia mitä he nyt päästelevät. ei ole suunitelma b olemassakaan huomista varten kuten sipilä sanoi.
tai ei kukaan pressa ehdokas kuten trumppi voi sanoo että ampuisi maahanmuutajien perheetkin vai miten se meni. Tai sitten maailma on muuttunut hulluksi. Noh se mitä sanon niin sitä jaakopin painia oon nyt viime kuukaudet käynny. Mutta näiden todisteiden joita on monia valossa pakko sanoo sekin ääneen. Koska joka tapauksessa sydämmesäni on iänkaikkinen rauha jos kuuntelen häntä taivaan isää jonka poika olen.

ja kaikki jotka hänen piiriin astuvat ovat hänen lapsiaan ja saavat kosketuksen jumaluudestaan koska olemme hänen luomuksiansa. Muistakaa hän ei valitse kenenkään puolia koska joko olette kaikki samassa veneessä tai ette ollenkaan kukaan. Onnellisuus löytyy ainoostaan silloin ja elämänne saa täyttymyksen jonka olette huomannut ehkä puuttuvan?. noita etukäteis tietoja tulee toki niin paljon kerroin vaan muutaman tapahtuman. Tän sanomista mää jankkasin ja oli miten oli parempi aikakausi on alkanut . Sellaset tunnelmat tälläin sunnuntai aamuun.
 
Niin se usko löytyy omasta sisimmästä kun se on täysin avoin ja paljas kaikille ilman pelkoa. silloin elää ja rakastaa aidosti eikö? kun toteuttaa sitä sisäistä maailmaansa
No siis joo. Toisilla vaan uskonto estää hyvän toteuttmisen. Siis jos pitää usko juuri tiettyyn jumalaan ollakseen oikeassa ja sen takia kaikkia (hyväätekeviäkään!) ei huolita "yhteyteen"

Mulle kaikki on yhtä. Tää pallo, kasvit ja eläimet sen päällä ja ihmiset. Tarkoitus olisi elää niin että ympäristöllä, itsellä ja muilla on hyvä olla. Ja mulle on yhdentekevää uskooko joku Ukko Ylijumalaan, Brahmaan, Allahiin tai Jumalan. Tai onko uskomatta mihinkään.

Kunhan tekee niin kuin haluaisi itselleenkin tehtävän.
 
  • Tykkää
Reactions: Ciervo

katsos taivaan isä ei ole nillittäjä joka välittää nimistä ollenkaan. ja ne jotka estävät toista ja sanovat teet väärin ei tiedä mitä tekevät ja ovat lampaita ja isä taas haluaa leijjonia. Aivan jokaisella on vapaa tahto kunha nei tee pahaa toisille sehän se onkin koska niinkuin isä rakkaus on rajatonta. tietenkään ei ole oikein maallisesti eikä hengellisesti harjoittaa esim pedofiiliia. jokainen joka on herännyt tietää Mikä on esi mtytön ja naisen ero. Noh kylhän sä tiedätkin millä tavalal ooon täällä aina puhunut hänestä hän ei luo estoja vaan avaa niitä. koska kun ollaan täysin avonaisia meillä kaikilal on helpompi hengittää ei möröt paini päässä enään niin kovin. On vani päästävä häpeästä ja tunnustettva edes itselleen omat ongelmansa ja puhdistautua.
 
9mmmm
Missä seurakunnassa ap käy tai mihi kuuluu??
katsos taivaan isä ei erottele seurakuntia . ainoostaan teetkö hyvää vai pahaa. se on sama kuka olet kunhan käyttäydyt hyvin ja teet ja jaat hyvää ympäristöösi koska silloin se moninkertaistuu aidosti. valitsemalla puolen sanot että ne muut ei ole niin hyviä ja nostat itsesi paremmaksi. eli en kuulu mihinkään seurakuntaan enkä tule kuulumaankaan.

lisäksi monet seurakunnat ovat liian paljon eriarvoistanut ihmisiä joka on isän tahtoa vastaan
 
vierailijaarvasin

Luettuani ekan tekstisi sisäinen hälytyskello soi lujaa.
Taivaallinen kello herätti.
Jeesuksen omat tuntee toisensa.

Sinä tulet jostain muualta.
 
9mmmm
Luettuani ekan tekstisi sisäinen hälytyskello soi lujaa.
Taivaallinen kello herätti.
Jeesuksen omat tuntee toisensa.

Sinä tulet jostain muualta.
Niin suoraan taivaan isän luota koska oeln hänen poikansa sitä en enään kiistä. Koska ne äänet ja visiot mitä tulee saan suoraan häneltä. siksi en tunnekkaan tarvetta kuulua seurakuntaan. Koska näen hyvää kaikissa ihmisissä ryhmästä riippumatta kyky nähdä lävitse.
 
Ensiksi kuulostaa kauniilta, mutta sori, olen taas pahanilmanlintu ja torppaan nuo jutut.

Siinä ei ole mitään ihmeellistä että joku joskus vaistoaa joitain tulevia juttuja. Ok, kenties yliluonnollisen verhoa raotetaan hetkeksi, mutta mitä hyötyä tulevan näkemisestä on? Ei aina mitään.

Mun mies näki unessa WTC-tornien kaatumisen, vähän ennen sitä. Ei tosin tajunnut että mistä on kyse, ennen kuin näki saman uutisissa. Mä näin Kauhajoen kouluampumisia ennen jännän unen Kauhajoesta jonka voisi ajatella olevan enne (ei asuta siellä enkä todellakaan ajattele Kauhajokea usein).
Mutta miten me oltaisiin voitu estää nuo? Mäkään en tajunnut että tuo uni voisi liittyä tulevaan koulusurmaan. Ei noista unista ollut mitään hyötyä.

Sitten jumaluuteen...mä en ole samaa mieltä että kaikki ollaan samassa veneessä. Moni sanoo että Jumala on joka uskonnossa ja ne uskontojen säännöt on sit ihmistekoisia, mutta entäs kun ne säännöt tuleekin usein uskonnon jumalan suusta eli ei ole ihmistekoista settiä?
Ei Allah ja Jeesus puhu samalla tavalla. Allah haluaa lisäksi toisenuskoiset tapettaman, miten se suhteutuu 9mm sun ideologiaan?
 
Ja mitäs jos jossain on joku sairas seurakunta/puolue joka haluaa pedofilian lailliseksi, ja perustelee sitä kauniisti että lapsella on oikeus seksuaalisuuteen ja kokeiluihin turvallisen aikuisen kanssa, tms.sontaa?

Miksi SINÄ päätät että heidän ideologiansa ei kuulu taivaallisen isäsi juttuihin?

Vaikka sä puhut että kaiken pitää olla avaraa, niin kyllä säkin itse sanelet että tämä ja tämä ei ole hyvä jne.
 
Alotan tän nyt vaikka sillä että kun joka ikinen juttu menee niin. esim matsit jotka jso veikakisin niinkuin se sydämmeen tulee menee aina oikeein ja kuka tekee maalin ja missä ajassa. esim kun messi sai vaparin tuli et nyt se tekee ja samalla hetkellä se katto ylös taivaisiin. Lisäksi tiesin täsmälleen kun sairaalassa ei teidetty mikä ihmsitä vaivaa sen viestin jälkeen omaiselle alko taphtuu ja todenäkösimmin pelastin hengen. lisäksi se toinen tapahtuma kuoleva jolle lääkärit oli jo antanu tuomion mä toivoin sen selviimistä aj selvisi. ei siinä jos et usko että ollaan kaikki samassa veneessä niin silloin et usko häneen.

Koska ainoostaan sillä työllä että pidämme toinen toisistamme huolta on merkitystä. Uskonto kunnat taas on lähinnä pässien tapa kiistellä nimestä joka taas ei häntä kiinnosta vaan pitää korkeintaan apinan tasolla olemista näin kärjistetysti :).
Sit viellä kun ymmärrät sen että raamatunkin stoorit on ihmisten kertomia ja heidän tunteensa miten pitää olla taivaan isä taas haluaa että jokainen löytää oman polkunsa. koska laumassa lammastuu menee vanha sanonta. jos on herkkä niin kuulee paremmin ja toteuttaa sitä nyt ja aina. lisäisin viellä jos näet toisen vääränä estää se sinua näkemästä koskaan hyvää. lisäksi kun allah on sama kaikkeus mistä toisetkin puhuu niin kannattaisi edes se ymmärtää että kaikki tapahtuu sanan säilällä eikä oikealla miekalla. Jos teet pahaa murskataan sydämmesi sanalal ja puhkaistaa aukko jotta taas ihmistyisit. kun uskonnot lopettavat sen iänikäisen typerän jankkaamisen kuka on parempi ja alkaa puhaltaa yhdessä hiileen tuleee maailmasta parempi paikka muuta tietä ei ole. ainoa väärä uskoisuus maailmassa on jos teet pahaa toiselle . Muita lakeja ei ole. kyllä jokainen normi älyllä varustettu tietää mitä tarkoittaa hyvä ja paha. esim ihmisten seksi halut eivät ole pahasta ja niiden toteuttaminen

lisäisin viellä tohon allah hommaan niin että kaikkea nyt ei kananta ottaa kirjaimellisesti tai sitten otat kaikki kirjamilleseti raamatusta muuten olet epälooginen
 
vierailija
Jeesus on tie, totuus ja elämä. Isän tykö ei voi tulla kuin Pojan, eli Jeesuksen kautta. Muualta tarhaan pyrkivät ovat varkaita.
Allah ja Jumala eivät ole sama. Olisi aika jakomielitautista, että toisessa kirjassa allah käskee tappamaan, tuhoamaan ja varastamaan, mutta Raamatussa sanotaan, että Jeesus on tullut, että meillä olisi elämä. raamatussa sanotaan myöskin, että saatana tappaa, tuhoaa ja varastaa!!
Koraanissa suurassa 2 sanotaa, että nainen on kyntöpelto, ja mies saa kyntää silloin kun huvittaa, kyntöpellon mielipidetä ei kysytä. Koraanissa naisen todistus on puolet miehen todistusarvosta. Koraanissa nainen ei peri omaisuutta samalla tavalla kuin mies.
Raamatussa Jeesus ilmesty ylösnousemuksensa jälkeen ensin naiselle, vaikka lauma läheisimmät opetuslapset olisi luullut olevan tehokkaampi todistusarvo.. Jeesus sanoo, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista.
Ja nämä kaksi tietäkö veisivät samaan taivaaseen?
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
9mmmm
Ja mitäs jos jossain on joku sairas seurakunta/puolue joka haluaa pedofilian lailliseksi, ja perustelee sitä kauniisti että lapsella on oikeus seksuaalisuuteen ja kokeiluihin turvallisen aikuisen kanssa, tms.sontaa?

Miksi SINÄ päätät että heidän ideologiansa ei kuulu taivaallisen isäsi juttuihin?

Vaikka sä puhut että kaiken pitää olla avaraa, niin kyllä säkin itse sanelet että tämä ja tämä ei ole hyvä jne.
Koska silloin kosketaan lapsen haurauteen joka ei ole millään lailla valmis tai ymmärrä mitä tarkoittaa seksuaalisuus? se suhde on niin että lapsi on sokea ja aikuinen tietää mitä tekee . teinit harjoittakoon keskenään seksiä ja opetelkoot niitä taitoja tulevaisuutta varten sitte. Mutta hyväksi käyttö on aina hyväksikäyttöä ja hyväksi käyttö taas turmelee toisen puhtauden ja se on väärin
 
9mmmm
Jeesus on tie, totuus ja elämä. Isän tykö ei voi tulla kuin Pojan, eli Jeesuksen kautta. Muualta tarhaan pyrkivät ovat varkaita.
Allah ja Jumala eivät ole sama. Olisi aika jakomielitautista, että toisessa kirjassa allah käskee tappamaan, tuhoamaan ja varastamaan, mutta Raamatussa sanotaan, että Jeesus on tullut, että meillä olisi elämä. raamatussa sanotaan myöskin, että saatana tappaa, tuhoaa ja varastaa!!
Koraanissa suurassa 2 sanotaa, että nainen on kyntöpelto, ja mies saa kyntää silloin kun huvittaa, kyntöpellon mielipidetä ei kysytä. Koraanissa naisen todistus on puolet miehen todistusarvosta. Koraanissa nainen ei peri omaisuutta samalla tavalla kuin mies.
Raamatussa Jeesus ilmesty ylösnousemuksensa jälkeen ensin naiselle, vaikka lauma läheisimmät opetuslapset olisi luullut olevan tehokkaampi todistusarvo.. Jeesus sanoo, että Kristuksessa ei ole miestä eikä naista.
Ja nämä kaksi tietäkö veisivät samaan taivaaseen?
yks kyssäri miksi et itse perustele kantaasi vaan käytät toiseten kirjoittamaa tukenasi? omaa mielipidettäsi tuossa ei ollut vain jo muiden sanomaa julistit. sittenkun löydät itsesi löydät omat sanasi
 
9mmmm
ainnin sitten kun on puhdas yksilö tiedostaa kaiken itse ja ympäristönsä. se että abdullah on katkaissut kaulan ei tee muhammedista väärää jos vaikka hän polvistuu matolle ja kumartaa aurinkoa kohti se on hänen vapaa tahtonsa eikä se tee pahaa kenellekkään. Mutta jos katkaiset silloin teet ja se on taivaan isän edessä väärin. Jokainen vastaa itsestään kukaan ei ole kollektiivisesti vastuussa yhden sekopään touhuista. siinä koraanissakin on vain ihmisten mietteitä asioista onko ne oikein on muslimin tehtävä kyseenalaistaa saman lailla kuin raamatunkin lukijat. kaikee ei vaa voi purksimatta niellä . haastaa kaikki niin se meneee
 
vierailija
yks kyssäri miksi et itse perustele kantaasi vaan käytät toiseten kirjoittamaa tukenasi? omaa mielipidettäsi tuossa ei ollut vain jo muiden sanomaa julistit. sittenkun löydät itsesi löydät omat sanasi
Niin mitä pitäisi perustella?
Siis oletkin noin ulalla uskosta ja Sanasta. Unohda koko juttu. Jos et tuon vertaa tiedä mistään, niin ei kannata edes jatkaa.
Mutta muista, että siinä vaiheessa kun äänet käskevät tehdä jotain vähän pahempaa, niin hakeudu hoitoon.
 
No sehän siinä jsut olikin kun et sanonut mitä itse tunnet. tuon sun litanian oon jo lukennu monesti. kiinnosti tietää mtiä itse ajattelet enkä sitä minkä jokiu muu on joskus kirjoittanut. Mutta meneekö se niin tässä tapauksessa että heittäydyt mieluummin muiden sanaan kuin funaisit itte tai antaisit tulla. Lisäksi mulle ei tuu mitää pahaa ääntä mulla on nyt vihdoin täydellinen rauha että tanssiksi vaan pistää olen onnelline ja henkisesti valmis seuraavaa matkaa varten ja se o nhengen tie. tottakait nautin fyysisistäkin jutuista. siinä se. vähällä tulee toimeen
 
Koska silloin kosketaan lapsen haurauteen joka ei ole millään lailla valmis tai ymmärrä mitä tarkoittaa seksuaalisuus? se suhde on niin että lapsi on sokea ja aikuinen tietää mitä tekee . teinit harjoittakoon keskenään seksiä ja opetelkoot niitä taitoja tulevaisuutta varten sitte. Mutta hyväksi käyttö on aina hyväksikäyttöä ja hyväksi käyttö taas turmelee toisen puhtauden ja se on väärin
Niin, olen sun kanssa samaa mieltä että pedarius on väärin.

Mutta entäs kun tulee pedari "tieteellisine" tutkimustuloksineen joka väittää että insesti ei aina ole lasta vahingoittava juttu, jotkut lapset tykkäävät siitä? Yhtä vahingollista kuin ohjaisi lapsen leikkipuistoon tai ulkoilemaan, koska nuokin tulee aikuisen taholta.
Esim.Usassa on tuommoisia ryhmittymiä, jotka ihan vilpittömästi uskovat noin.

Ja insesti sekä pedofilia on kuuluneet moniin muinaisiin kultteihin, luonnossa eläimet pariutuvat poikastensa kanssa. Joten miksi sä tai mä oltaisiin oikeassa kun luontokin toimii eri tavalla?
 
vierailija
Ei Allah ja Jeesus puhu samalla tavalla. Allah haluaa lisäksi toisenuskoiset tapettaman, miten se suhteutuu 9mm sun ideologiaan?
Tajuathan että vaikka Allah olis halunnu toisenuskoiset tapettaviksi ei kaikki muslimit sitä halua vaan haluavat elää rauhassa naapureidensa kanssa.

Ap, kuulostaa siltä suoraan sanottuna että saatat olla psykoosissa ja tarvitset lääkärin apua. Et ole Jumalan poika, Jeesus on ainut Jumalan poika. Toivon ja rukoilen että kohtaat totuuden Jeesuksessa Kristuksessa ja vapaudut vääristä luuloista.Lake june Richland
 
yks kyssäri miksi et itse perustele kantaasi vaan käytät toiseten kirjoittamaa tukenasi? omaa mielipidettäsi tuossa ei ollut vain jo muiden sanomaa julistit. sittenkun löydät itsesi löydät omat sanasi
Vastaan tuon toisen puolesta, että mites kun Muhammed kuuli jumalan äänen vähän toisella tavalla kuin sä? Kumpiko teistä on oikeassa?

On niitä muitakin maailmassa kuin sä, jotka sanovat kuulleensa jumalan äänen. ;)
 
Tajuathan että vaikka Allah olis halunnu toisenuskoiset tapettaviksi ei kaikki muslimit sitä halua vaan haluavat elää rauhassa naapureidensa kanssa.

Ap, kuulostaa siltä suoraan sanottuna että saatat olla psykoosissa ja tarvitset lääkärin apua. Et ole Jumalan poika, Jeesus on ainut Jumalan poika. Toivon ja rukoilen että kohtaat totuuden Jeesuksessa Kristuksessa ja vapaudut vääristä luuloista.Lake june Richland
No jos ei nykymuslimit tottele mitä Allah sanoo niin sitten ne ei ole oikeita muslimeja. Koska alkuperäisen mukaanhan sitä pitäisi mennä, eiks jeh? Allah/Muhammed ei luvannut pelastusta kuin heidän omien reunaehtojensa kautta, ei modernimman islamin kautta.

Vrt.mun on helppo toteuttaa Jeesuksen ohjeita nykyaikanakin, laimentamatta Jeesuksen sanomaa.
 
Yhteistyössä