The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
..mää mittään kuvia mihinkään:cautious:..joku tolkkupäisyyden raja siinäkin hommassa :)...ja tiiä nyt siitä nakusukeltamisesta, kunhan joutas etes vaatteet päällä sinne äksäilemään ja huokasemaan :)...se kyllä on jotain huikeeta, olla vaan siinä ja kattella taivasta ja hengittää <3. Mun juttu ehdottomasti :)!

Jep, puilla mennään :). Tässä on puulämmitteinen vesikeskus eli touhua riittää. Ja toisinaan sanomistakin :D mutta näillä mennään...lottovoittoa odotellessa tjtn..tikunhalkoja kaivellaan pois käpälistä ja säikähdetään toisinaan nokinaamaa :D
Anteeksi misu.
En tahdo udella, mutta kait sinulla on puukattilan vieressä iso varaaja?
Puukattila ilman 3000 litran varaajaa on sama kuin lyhyet kalsarit pakkasella. Liian vähän.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Raskaaksi tullut nainen aikanaan totesi, että ei se liha lihottanut mutta se perkeleen kastike.
Kastikkeesta puheenollen - pitäs vissiin ainakin kattella mitä sitä ehkä laittais suuhunsa... Hyeenalauma on jo tuhoamassa perunamuusia ja uunimakkaraa ja salaattia - meni toivesapuskatehtailuksi :), ote hiukan hukassa tänään näemmä :D - semmoisella vauhdilla, että mä keksin jotain tai sitten en.

Toiveissa oli kuulema vielä leffailuakin, tosin tässä on niin tätä aikaa vielä lennossa muuttaa suunnitelmia ja tehdä uusia tilannepäivityksiä :D
 
Jees, tää "karannut tolkkupäätön" ulkoistaa ittensä tälle päivälle :)*potkii ittiänsä persiille* jos vaikka jotain saisin aikaiseksikin...

Hah, ihan perinteisissä säädöissä mennään - saldona tälle päivälle kertynyt jo yksi missälie- kännykkä ja sen hyvin huoleton omistaja sekä vara- avaimen luurailu ja sylttitehtaaksi on jälleen kuulema osoittautumassa Kuka Lie:cautious:...

..ja mä lähden ettimään ja nollaamaan niitä lehmänaivojani just nyt:barefoot:

Mutta- nautinnollista ja lupsakkaa päivänjatkumoa sulle :)*vilkuttaa*
 
Mikä tää ketju on, liian pitkä, että jaksaisin lukea :)

Jees, tää "karannut tolkkupäätön" ulkoistaa ittensä tälle päivälle :)*potkii ittiänsä persiille* jos vaikka jotain saisin aikaiseksikin...

Hah, ihan perinteisissä säädöissä mennään - saldona tälle päivälle kertynyt jo yksi missälie- kännykkä ja sen hyvin huoleton omistaja sekä vara- avaimen luurailu ja sylttitehtaaksi on jälleen kuulema osoittautumassa Kuka Lie:cautious:...

..ja mä lähden ettimään ja nollaamaan niitä lehmänaivojani just nyt:barefoot:

Mutta- nautinnollista ja lupsakkaa päivänjatkumoa sulle :)*vilkuttaa*
 
Ottakaa tää vastaan huumorilla koska tää on semmoiseksi tarkoitettu.

Asiankannattajan kosintalista:

Mythago on sarjakuvien suuri ystävä, mut meni perkules just naimisiin eikä näin ollen ole kosittavissa.
Toffo, eli YokoTsuno on onnellisesti naimisissa.
Alastulokin just muutti uuteen kämppään hyvän miehen kanssa.
Tinkuliini olis mitä ihanin, mut miksi hän on noin nuori tai mä näin vanha?
Papumössö on tinkuliiniakin nuorempi.
Bitchiltä saisin lujaa korvilleni, mut kysyminen olisi vaivan arvoista.
Epekiä kosisin heti ihan ruoanlaittotaitojensa vuoksi, mut himputti kun kumpikaan meistä ei ole homo.
Tibiksen kanssa me ei koskaan päästäis yhteisymmärrykseen parisuhteen määritelmästä.
 
vierailija
(y)
Olin kaksitoistavuotias, kun mummoni oli taas hoitamassa minua ja pikkuveljeäni vanhempien ulkomaanmatkan aikana. Mummo oli kova siivoamaan, hänen mielestään meillä oli sietämättömän sotkuista. Heti kun äitini Lada oli kaartanut pihasta kohta Helsinkiä, mummo päätti iskeä villakoirien kimppuun.
Mummo kaivoi pölynimurin kaapista. Me pojat pakenimme omiin huoneisiimme, yritimme keräillä legoja turvaan lattialta, ja jäimme odottamaan pölynimijän ulvontaa ja nurkkien kolistelua.
Yllätykseksemme mitään ei kuitenkaan kuulunut. Hiljaisuus tiheni. Hetken päästä keittiöstä kuului mummon käskevä ääni – Jarmo tulepa tänne!
Minähän menin kilttinä poikana juoksujalkaa. Mummolla oli ongelma: miten imurin johdon saa ylettymään seinään? Ja jos saa, vaikka parkkeeraamalla imurin ihan kiinni pistorasiaan, niin miten sillä imuroidaan kauimmainenkin nurkka, kun letku on vain kaksimetrinen?
Edellisen mummon lastenvahtikeikan jälkeen meille oli hankittu uusi imuri, jossa oli sisään kelautuva johto. Se oli mummolle ihan uusi juttu. Kovasti patistamalla mummo uskoi, että johto ei hajoa vaikka sitä vetää kelalta ulos, ja sai kytkettyä imurin pistorasiaan.
Sitten mummo painoi imurin nappia, ja vehje kelasi johdon takaisin sisään ja irrotti itsensä pistorasiasta jänisräikkämäisen metelin säestyksellä. Mummo säikähti niin että joutui istahtamaan keittiön pöydän ääreen tasaamaan hengitystään.
Kun johto oli kytketty uudestaan seinään, selitin mummolle koneen käyttöliittymää. ”Katsos, mummi, tässä on kaksi nappia. Toinen kelaa johdon, juuri niin kuin äsken tapahtui. Toisesta taas kone menee päälle ja pois päältä”.
Mummo mietti asiaa ankarasti hetken aikaa. Sitten hän irrotti imurin johdon seinästä, kieputti sen sievälle lenkille koneen rungon päälle, pakkasi imurin siivouskomeroon ja haki harjan, rikkakihvelin ja mopin.

Mummoni ei ollut tyhmä nainen. Hänellä oli maalaisjärkeä ja karjalaista temperamenttia eikä hän noihin aikoihin ollut vielä vanhakaan, varmaan kuudenkympin pinnassa. Mutta jotkut synapsit eivät kytkeytyneet kun tuli kyse teknisistä asioista.
Eiköhän meistä moni ole samankaltainen, varsinkin vanhemmiten. Kyse ei aina ole siitä etteikö vanha koira oppisi uusia temppuja, kyse voi olla siitä ettei vanha koira halua. On muutakin tekemistä.
Uusia temppuja olisi kuitenkin opittava. Vanhusten pitäisi pärjätä pidempään ja paremmin kodeissaan. Meidän suuri haasteemmehan on ikääntyvä väestö. Mitkään tilat ja rahat eivät riitä, jos kaikki vanhukset laitetaan laitoksiin. Lisäksi onni ja kulut ovat kääntäen verrannollisia toisiinsa – ihminen on kaikkein onnellisin ja halvin viettäessään aikaa kotonaan. Mitä kalliimpaa hoito on, palvelutaloista ensin sairaaloihin ja sitten tehohoitoon, sitä onnettomammaksi hoidettava muuttuu.
Ratkaisuiksi kehitellään digitaalisia terveyspalveluja. Kännykkä pirahtaa kun on aika ottaa lääkkeet, älylattia tunnistaa jos huoneistossa ei liikuta tai jos samassa kohdassa lattialla on liian kauan tasainen paino, ja on kotihoidon tueksi suunniteltu hoitorobottejakin, ”kun niistä saa myös seuraa”.
Kehitäpä mummolleni digitaalinen terveyspalvelu. Kuvittele hänet ottamassa videoneuvottelu¬yhteyttä lääkäriin ja suorittamassa itsediagnosointia. Kun hoivapalveluja suunnittelevat samat insinöörit kuin digibokseja, on niistä käyttäjäystävällisyys kaukana. Ja eniten palveluja tarvitsevat ihmiset ovat kykenemättömimpiä niitä käyttämään.
Mummoni olisi elänyt onnellisempana jos hän olisi voinut jäädä pikku mökkiinsä vielä sittenkin kun liesi unohtui päälle sen yhden kerran liikaa. Mutta mummon palvelun pitää olla yhdellä napilla toimiva. Siinäpä suunnittelutehtävää kerrakseen. Ja luulen ettei sen ratkaiseminen onnistu muuten kuin ottamalla mummo mukaan suunnittelemaan oma nappiaan.
 
Päiväkahviaika :)

..ja joo, otan kahvia, vaikka tähän aikaan se maistuukin ihan :sick: mutta nyt tarviin sen tuoman kofeiinipiristyksen. Illalla sitten nautiskelen teetä :):p

Viis kottikärryllistä puita puukuurissa, vimonen pesukoneellinen pyykkiä menossa, levottomia jutteluita luistelemaan menemisestä - mun peffaparka :D - sekä siitä leffaillan toteutuksesta :)...

Rentoillaas, jookoskookos :)

 
(y)
Olin kaksitoistavuotias, kun mummoni oli taas hoitamassa minua ja pikkuveljeäni vanhempien ulkomaanmatkan aikana. Mummo oli kova siivoamaan, hänen mielestään meillä oli sietämättömän sotkuista. Heti kun äitini Lada oli kaartanut pihasta kohta Helsinkiä, mummo päätti iskeä villakoirien kimppuun.
Mummo kaivoi pölynimurin kaapista. Me pojat pakenimme omiin huoneisiimme, yritimme keräillä legoja turvaan lattialta, ja jäimme odottamaan pölynimijän ulvontaa ja nurkkien kolistelua.
Yllätykseksemme mitään ei kuitenkaan kuulunut. Hiljaisuus tiheni. Hetken päästä keittiöstä kuului mummon käskevä ääni – Jarmo tulepa tänne!
Minähän menin kilttinä poikana juoksujalkaa. Mummolla oli ongelma: miten imurin johdon saa ylettymään seinään? Ja jos saa, vaikka parkkeeraamalla imurin ihan kiinni pistorasiaan, niin miten sillä imuroidaan kauimmainenkin nurkka, kun letku on vain kaksimetrinen?
Edellisen mummon lastenvahtikeikan jälkeen meille oli hankittu uusi imuri, jossa oli sisään kelautuva johto. Se oli mummolle ihan uusi juttu. Kovasti patistamalla mummo uskoi, että johto ei hajoa vaikka sitä vetää kelalta ulos, ja sai kytkettyä imurin pistorasiaan.
Sitten mummo painoi imurin nappia, ja vehje kelasi johdon takaisin sisään ja irrotti itsensä pistorasiasta jänisräikkämäisen metelin säestyksellä. Mummo säikähti niin että joutui istahtamaan keittiön pöydän ääreen tasaamaan hengitystään.
Kun johto oli kytketty uudestaan seinään, selitin mummolle koneen käyttöliittymää. ”Katsos, mummi, tässä on kaksi nappia. Toinen kelaa johdon, juuri niin kuin äsken tapahtui. Toisesta taas kone menee päälle ja pois päältä”.
Mummo mietti asiaa ankarasti hetken aikaa. Sitten hän irrotti imurin johdon seinästä, kieputti sen sievälle lenkille koneen rungon päälle, pakkasi imurin siivouskomeroon ja haki harjan, rikkakihvelin ja mopin.

Mummoni ei ollut tyhmä nainen. Hänellä oli maalaisjärkeä ja karjalaista temperamenttia eikä hän noihin aikoihin ollut vielä vanhakaan, varmaan kuudenkympin pinnassa. Mutta jotkut synapsit eivät kytkeytyneet kun tuli kyse teknisistä asioista.
Eiköhän meistä moni ole samankaltainen, varsinkin vanhemmiten. Kyse ei aina ole siitä etteikö vanha koira oppisi uusia temppuja, kyse voi olla siitä ettei vanha koira halua. On muutakin tekemistä.
Uusia temppuja olisi kuitenkin opittava. Vanhusten pitäisi pärjätä pidempään ja paremmin kodeissaan. Meidän suuri haasteemmehan on ikääntyvä väestö. Mitkään tilat ja rahat eivät riitä, jos kaikki vanhukset laitetaan laitoksiin. Lisäksi onni ja kulut ovat kääntäen verrannollisia toisiinsa – ihminen on kaikkein onnellisin ja halvin viettäessään aikaa kotonaan. Mitä kalliimpaa hoito on, palvelutaloista ensin sairaaloihin ja sitten tehohoitoon, sitä onnettomammaksi hoidettava muuttuu.
Ratkaisuiksi kehitellään digitaalisia terveyspalveluja. Kännykkä pirahtaa kun on aika ottaa lääkkeet, älylattia tunnistaa jos huoneistossa ei liikuta tai jos samassa kohdassa lattialla on liian kauan tasainen paino, ja on kotihoidon tueksi suunniteltu hoitorobottejakin, ”kun niistä saa myös seuraa”.
Kehitäpä mummolleni digitaalinen terveyspalvelu. Kuvittele hänet ottamassa videoneuvottelu¬yhteyttä lääkäriin ja suorittamassa itsediagnosointia. Kun hoivapalveluja suunnittelevat samat insinöörit kuin digibokseja, on niistä käyttäjäystävällisyys kaukana. Ja eniten palveluja tarvitsevat ihmiset ovat kykenemättömimpiä niitä käyttämään.
Mummoni olisi elänyt onnellisempana jos hän olisi voinut jäädä pikku mökkiinsä vielä sittenkin kun liesi unohtui päälle sen yhden kerran liikaa. Mutta mummon palvelun pitää olla yhdellä napilla toimiva. Siinäpä suunnittelutehtävää kerrakseen. Ja luulen ettei sen ratkaiseminen onnistu muuten kuin ottamalla mummo mukaan suunnittelemaan oma nappiaan.
..:cautious: imurit osaavat olla salakavalia...eikä tartte olla etes mummokaan:barefoot:

Mutta joo, tää alati digitalisoituva maailma ahdistaa jo ajatuksellisesti mua enkä todellakaan tykkää siitä tulevaisuuden näkymästä, mitä jo puuhataan kovasti, missä kaikki palvelut tuotetaan "kätevästi ja näppärästi ja nopeasti" vain nappulaa painamalla. Yök.

Ihminen tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä (yleistän nyt ja tiedostan, että tämäkin asia on yksilöllinen tarve - toisella enemään, toisella vähemmän). Ja sen merkitys vain korostuu mitä vanhemmaksi mennään. Vanhus tarvitsee sitä hoivaa ja huolenpitoa, koskettavaa ihmistä. Ei kylmiä teknisiä vempaimia ja jostain kuvaruudusta mukamas läsnäolevaa asiantuntijaa. Ja onhan siinä työllistäväkin vaikutus aivan erilainen, kun mummoa käy hoitamassa kotipalvelun hoitajat, ulkopuolinen siivoaja käy siistimässä paikat ja muutaman sanan vaihtamassa sekä mahdollisesti joku vapaaehtoinen seurustelemassa.

Ihmisyys kunniaan. Toisista aidosti välittämistä. Inhimillisyyttä. Huolenpitoa ja rakastamista. Ikää katsomatta. Ei tuo kaikki voi olla niin vaikeaa...
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä