The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Tiijä häntä, laskettiin keväisin koskea jäälautoilla, heiteltiin sillalta kivikkoon 4m alas löytyneitä saksalaisten 80mm kranaatinheittimien kranaatteja ja varsikäsikranaatteja, ruosteisia räjähtämättömiä yrittäen saada ne räjähtämään. Sakemannien varikkoalueelta löytyi vähän sammalta potkaisemalla kourakaupalla ruutitikkuja jotka olleet kartusseissa eli tykistön lisä/peruspanoksia mutta kankaat ympäriltä lahoneet, niistä värkättiin omatekoisia pommeja, ei onnistuttu onneksi kun ne vaan paloi kun emme älynneet käyttää räjäytintä/sytytintä niissä - taas henkikulta säilyi.
Kiikuttiin puunlatvoihin ja heiluttiin ihan hulluina siellä edestakaisin, joka eniten heilui edestakaisin oli tietenkin Paras :D Veikkaan liikeradaksi siellä ylhäällä 10-15m.
Mummolassa piti aina kiivetä talon katon harjalle ja siitä lasketella kuistin katon päälle. Alas pääsikin sitten murtamatta luita hyppäämällä isoihin tikapuihin jotka siinä vieressä meni katolle, oisko 1,5m päässä olleet - ei kauhean kaukana mutta meki oltiin kaasupullon kokoisia. Mummi sitten ajoi meitä kakaroita koko ajan melkein takaa estämässä koiruuksia. Se varmaan pitikin mummin niin nuorena ihan loppuun asti :D Äly leikkasi ja muisti kaikki loppuun asti.
Joskus laittoi meidät serkukset arestiin vintille niin siinähän meni noin 2min ja oltiin tultu alas palotikkaita pitkin ikkunan kautta ja oltiin jo kaukana joko jängällä tai joella :D

En ikinä antaisi, enkä ole antanutkaan, lasteni mokomia siis hulluuksia suorastaan tehdä. Enpä vain minäkään tiedä mitä ovat tehneet kaikkea kuten ei munkaan vanhemmatkaan tienneet.
Äidit ny lukekoon ton epekin postauksen sanasta sanaan ihan ajatuksen kanssa. Jokainen sana on totista totta. Mummoa myöten.

En voi isäni uskollisuudesta mennä takuuseen, joten on täysin mahdollista, että minulla on veli.
 
..aaa..viilataanko ;)...mutta mun mielestä se on suhteellista, ainahan meno on raaistunut..ja kyllä ainakin mun lettinauha- aikanakin sattui ja oli vaikka ja mitä kamalia tapahtumia ja asioita mitä piti varoa eikä semmosta taatusti ollut silloin kun oma äitini oli kersa, vaan silloin oli jotain muuta...

Mutta nää on tämmösiä tulkinta- asioita ja miten ne itselleen kokee :).

Yhtäkaikki - meistä jokainen pistää kiittimet ristiin omien pienten ihmisten puolesta, että ovat selviytyneet jälleen yhdestä päivästä kohtuullisen ehjinnahoin ja hengissä...monta kokemusta rikkaampina :)
En viitsi viilata. Semmoinen on turhaa vänkäämistä :D.
 
Höpölöpö.

Onneksi äitikultani ei koskaan saanut selville mitä kaikkea pieni miehenalku saa päähänsä tehdä ja toteuttaa. Olisi kuollut sydänkohtaukseen jo ennen kuin avasin koulutien portit.

Vaan äitikultani on yhä hengissä ja vastoin kaikkia todennäköisyyksiä olen minäkin.
Mä olen kiitollinen että sain elää lapsuuteni ja varsinkin nuoruuteni ilman kännyköitä tai paikannuspalveluita. Äiti ei tiennyt missä pikku-Bitch pyörii ja se säästi taatusti meidät molemmat paljolta.

Itse opin mm,ettei pulkka ole ollenkaan hyvä vene kevättulvan aikaan ja että kannattaa katsoa molempiin suuntiin kun on laittamassa kymmenpennistä junaradalle. Ja ettei ole järkevää opetella ajamaan fillarilla ilman käsiä seisaallaan hiekkatiellä. Vähän myöhemmin opin ettei kiljusta saa hyvää vaikka sen jemmaisi liiterin alle pariksi kuukaudeksi.

Niijjoo. Ja että naapurin poika saattaa unohtaa ettei tyttöjä saa lyödä jos sitä ärsyttää tarpeeksi.
 
IhQ
Minkälainen sohva teillä on? Kauhean utelias...:sick: Nyt on oikeesti pakko saada päivitettyä sohva uuteen. Kamalan vaikeaa.
Meil on Ikean tommonen ihan halpis Klippan tais olla se mallin nimi. Tuohon saa vaihdettua päällisen ni se on kiva ettei tylsisty...tosin ei mikään maailman laadukkain todellakaan, toisesta päästä on yhestä kohti ne pehmukkeet valahtanu aika reilusti. Vaan kuhan tuo hajoaa niin käydään ostaa uus.
 
  • Tykkää
Reactions: HopeaToffee
Äidit ny lukekoon ton epekin postauksen sanasta sanaan ihan ajatuksen kanssa. Jokainen sana on totista totta. Mummoa myöten.

En voi isäni uskollisuudesta mennä takuuseen, joten on täysin mahdollista, että minulla on veli.
No totta kai toi epekin juttu on totta :) - hirveen tutulta iteasiassa kuulosti, vaikka sitä on tyttönä ollut ja mennyt, niin ei se oo estänyt tekemästä ja menemästä yhtenä muiden mukana...ja kaikista parhaimmat jutut oli totta kai serkkupoikien reissuissa :)!

Ja heeiiiii - kyllä poikien äidit tietää nää kuviot, joten nöy hätä :)...
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch
Mä olen kiitollinen että sain elää lapsuuteni ja varsinkin nuoruuteni ilman kännyköitä tai paikannuspalveluita. Äiti ei tiennyt missä pikku-Bitch pyörii ja se säästi taatusti meidät molemmat paljolta.

Itse opin mm,ettei pulkka ole ollenkaan hyvä vene kevättulvan aikaan ja että kannattaa katsoa molempiin suuntiin kun on laittamassa kymmenpennistä junaradalle. Ja ettei ole järkevää opetella ajamaan fillarilla ilman käsiä seisaallaan hiekkatiellä. Vähän myöhemmin opin ettei kiljusta saa hyvää vaikka sen jemmaisi liiterin alle pariksi kuukaudeksi.
kiljusta ei saa hyvää piste
 
  • Tykkää
Reactions: epek ja Bitch
Mä olen kiitollinen että sain elää lapsuuteni ja varsinkin nuoruuteni ilman kännyköitä tai paikannuspalveluita. Äiti ei tiennyt missä pikku-Bitch pyörii ja se säästi taatusti meidät molemmat paljolta.

Itse opin mm,ettei pulkka ole ollenkaan hyvä vene kevättulvan aikaan ja että kannattaa katsoa molempiin suuntiin kun on laittamassa kymmenpennistä junaradalle. Ja ettei ole järkevää opetella ajamaan fillarilla ilman käsiä seisaallaan hiekkatiellä. Vähän myöhemmin opin ettei kiljusta saa hyvää vaikka sen jemmaisi liiterin alle pariksi kuukaudeksi.

Niijjoo. Ja että naapurin poika saattaa unohtaa ettei tyttöjä saa lyödä jos sitä ärsyttää tarpeeksi.
Unohtuikin keväällä mäenlasku korkealta joenpenkalta silleen että ihan rannassa oli sulaa pari metriä niin sen yli mentiin vauhilla suksilla :D
edit niillä minisuksilla jotka oli silloin muodissa. No ainakin sielä jeesuksen peräjeesiössä. (kylän nimi ei ollut jeesiö vaan se kuului tuohon sanontaan) Disclaimeri tohonkin että kukaan ei luulis että Jeesiössä oisin lapsuuteni viettänyt :ROFLMAO:
 
Jaa-a, kaipa se on joku päivä vääntäydyttävä ihan itse Ikeaan koeistumaan sohvia. En uskalla suoraan tehdä nettitilausta.
Sinä olet käsityön ystävä joten sinulle uskallan tämän sanoa. Ikean motto on se, että jos milli riittää niin toista ei turhaan laiteta.
Sinä et koskaan tule löytämään haluamaasi huonekalua ikeasta.

Kun mä liityin vanhaan haittaripartioon joskus 80- luvulla niin käytössä oli jo silloin vanha mikki. Merkkiä MS- Audiotron. Hankittaessa taatusti maksoi. Joka siihen tänä päivänä laulaa ei voi osata kysyä alkuperäistä hankintahintaa. Ei ollut syntynytkään silloin. Toi mikki toimii vielä sittenkin kun mä olen kuollut. Ja mä ehdin laulamaan siihen vain parikytä vuotta.

Jos sä etsit perseenkestävää sohvaa, niin et sitä ikeasta löydä.
 
  • Tykkää
Reactions: epek
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä