Lokakuun lapsoset 2016

Nippe: Mää niin tiedän tuon tunteen! Täällä ei oikeastaan mitään oireita. Viimeksi eilen tein testin. Se oli neljäs ja plussaa näytti.

Turvotuskin on tuntunut kadonneen kokonaan. Väsynyt olen, mutta kukapa ei olisi yövuoron jälkeen. Silti nukuin vaan vajaa 6 h. Mutta oon aina ollut huono nukkuja, joten ei tää mikään oire ole.

Tänään aamulla alkoi pieni nippailu/painontunne oikealla puolella alavatsassa. Kuitenkin joku tuulimuna/kohdunulkoinen.

Olokoot, en jaksa enää ressata. Maanantaina ultraan, siellä selviää tilanne. Jos kaikki on ok, saatte kyllä kanssasisaret olla kateellisia näistä "oireista" :p

Tänään 6+4 tai 6+2 tai jotain.
 
Sykkeistä muistu nyt mieleen kun joku kysyi dopplerista! Oon käsittäny että kotidopplerilla sykkeet ei välttämättä ihan kauheen montaa viikkoa aiemmin kuulu varmuudella kuin mitä alkaa liikkeetkin tuntua. (Korjatkaa jos oon väärässä!) Tietty sitte jos on laiska liikkuja masussa niin tarvii harkita tuota doppleria
 
Minä hyppään kyllä mukaan..vaikkakin pelkoa on vielä, niin alussa ollaan vasta..enkä edes tiedä missä mennään, mutta lasketaan nyt sen 28päivän kierron mukaan. Niinhän lasketaan muutenkin ennen kun ultrassa selvii sit tarkemmin.
Tänään siis haamun sain testillä ja eilen vähän näkyvämmän viivanpaikan..
Pelottaa jos se testi näyttikin väärin, oli rikki tms :oops:
Ja takana siis yritystä 3v3kk, yksi kkm ja yksi spontaani km..sekin pelottaa, jos ne menkat alkaakin kohta ja tää oli taas tässä..

Sen verran haluan kuitenkin iloita etukäteen että liityn näihin ryhmiin ja varasin alkuraskauden ultran 3 viikon päähän..tuon kkm jälkeen päätin että menen aina alkuraskauden ultraan, haluan heti tietää jos ei kaikki ole hyvin.. eikä tartte luulla toisin pidemmille viikoille..
Tää on pelottavaa, ihanaa, jännää ja kaikkea siltä väliltä :ROFLMAO:

Haaveilija-31/31/3 lapsi/KOS

Haaveilija & rv 3+5
 
Tervetuloa uudet ja onnea plussasta❤

Mä en ymmärrä.. Mulla tulee huono olo ennemmin siitä että syön...

Meillä isäntä oli nähnyt unta että kaksoset tuli. Tyttö ja poika.. :D onhan se mahdollista koska yksi kkm oli kaksoset. Mutta epäilen suuresti että nyt olisi. :)

T& tyyppi 7+1
 
  • Tykkää
Reactions: Catharin
Tänään muuten oon menossa ekaa kertaa urheilemaan sitten plussaamisen. Kävikö kenellekään muulle samalla tavalla, että koko maailma pysähtyi hetkeksi? :D ite ainakin oon tällä viikolla pelännyt jotenkin kaikkea.. Mut nyt päätin vähän relata ja yritä unohtaa, ees hetkeksi. :whistle:
Tavallaan. Jotenkin koko elämä pyörii nyt kohdun ympärillä.. Eikä oikein osaa keskittyä muuhun. :)
 
Tervetuloa uudet ja onnea plussasta❤

Mä en ymmärrä.. Mulla tulee huono olo ennemmin siitä että syön...

Meillä isäntä oli nähnyt unta että kaksoset tuli. Tyttö ja poika.. :D onhan se mahdollista koska yksi kkm oli kaksoset. Mutta epäilen suuresti että nyt olisi. :)

T& tyyppi 7+1
Se oliskin lottovoitto et teille tulis kaksoset kaiken jälkeen :love: meillä mies haluais et tulis kaksoset ja mun suvussa niitä on paljon. Mä haluaisin vaan sen yhden :D
 
Mulle kans feikkiprofiilia jos sellainen on tehty, voin myös itse laittaa viestiä jos se on helpompaa täällä :) Taas lähdin mainostajien sivuille vahingossa ja hermothan siinä meinasi mennä.

Mä olen nyt tehny tosi monta testiä, tänään oli selvästi vahvistunut viivat joten <3__<3 Pitäisi neuvolaan ottaa yhteyttä ja katsoa pääseekö sitä kautta varhaisultraan.
 
Siis täällä kaksplussassako on myös joku yv? Siinä tapauksessa mulle myös fb-tiedot, kun joutaa, kiitos! :)

Mulla on sinäänsä elämä pysähtynyt et kohta kaks viikkoa menny sohvalla kun ensin se armoton väsymys, sitten pahoinvointi ja sitten järkyttävä flunssa. Mutta kaikki nää alkaa helpottaa ja toivon jo ensi viikolla olevani taas elämäni kunnossa. :)

Mulla esikoisen aikaan yritettiin neuvolassa löytää sykettä rv8+ muttei löytyny ja silti sitä vaan kiltisti odotti np-ultraan, käsittämätöntä kärsivällisyyttä! :D Mulla oli sillon istukka etuseinässä joten kesti kauan ennen ku tunsin liikkeitä. Viikko ennen rakenneultraa oli pakko käydä neuvolassa kuuntelemassa sykkeitä että tiesi vauvan olevan elossa kun liikkeitä en ollu vielä tuntenu.

Doppler on musta kuitenkin vähän turha. Koska tosiaan neuvolaan voi mennä ylimääräiselle käynnille sykkeitä kuuntelee. Ja ennen ku liikkeet tuntuu, ei mitään tehdä/voi tehdä vaikka vauvalla joku hätä olis. Ja sit ku liikkeet tuntuu ni ne on niin paljon tärkeemmät seurata ja kertoo enemmän ku se syke. Mut toisaalta, onhan se jumputus ihana ääni ja jos se jollekin turvaa tuo, niin hyvähän se vaan on. :)

JS 7+1
 
Mulla on molemmista lapsista ollu kotona doppler, nyt ajattelin pärjätä ilman. Ainakin kuopuksesta aloin tuntee tosi aikasin liikkeitä, en vaan kuollaksenikaan muista et millä viikolla. Miehen kans eilen illalla sit tosiaan siitä varhaisultrasta puhelin, hän on sitä mieltä et ei mennä. Pääsyynä sen kallis hinta. Mutta mutta.. Katsotaan! Vielä sen voi peruuttaa. Kuopuksesta kävin yksityisellä 8+, neuvolassa 10+0 ja 12+1. En kyl yhtään muista miks oon tollon 10+0 päässyt. Sit kävin viel 14+3 näköjään kans neuvolassa. Ekasta kävin 5+ polilla ja sit 11+2.
 

Yhteistyössä