Väsynyt äiti kaipaa vinkkejä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ihan varmasti löytyy joku rangaistus, jota lapsi pelkää sen verran paljon, että sitä voi käyttää pelotteena. Kannattaa vaan käyttää mielikuvitustaan, pitää uhkauksensa eikä antaa lapselle liian montaa mahdollisuutta ennen kuin se rangaistus napsahtaa.
Kun aina rangaistaan niin pikkuhiljaa tai ei edes pikkuhiljaa rangaistuksia joutuu koventamaan ja jossakin vaiheessa millään rangaistuksen uhalla ei ole mitään merkitystä. Lisäksi kun lapsi on näin oppinut että "kyllä, ei todellakaan tarvitse tehdä mitään kunhan en vaan välitä mistään" niin mikä sitten enään auttaa? Jos jätetään nyt väkivalta pois.
 
Kun aina rangaistaan niin pikkuhiljaa tai ei edes pikkuhiljaa rangaistuksia joutuu koventamaan ja jossakin vaiheessa millään rangaistuksen uhalla ei ole mitään merkitystä. Lisäksi kun lapsi on näin oppinut että "kyllä, ei todellakaan tarvitse tehdä mitään kunhan en vaan välitä mistään" niin mikä sitten enään auttaa? Jos jätetään nyt väkivalta pois.

Miksi kaikkien rangaistusten teho väistämättä katoaisi ajan myötä? Toki niitä joutuu muuttamaan ajan myötä (esim. 4-vuotiaan kanssa eri jutut kuin 14-vuotiaan), mutta en kyllä tiedä mistä tuollainen ilmiö sinällään aiheutuisi.

Esim. omaan lapseen puree kotiaresti vielä 7 vuoden käytön jälkeenkin. Sitä paitsi ei esim. aikuisillakaan vaikkapa ylinopeussakkoja tarvitse ajan mukaan muuttaa 10 vuoden pakkotyöleirituomioksi, vaan se tuntuva rahan menetys on jatkuvasti riittävä pelote olla ajamatta liian kovaa (sillä siitä rikkomuksesta koituu paljon pienempi hyöty kuin mitä on rangaistuksesta tuleva haitta).
 
Ei kannata säikähtää liikaa, jos lapsi tuntuu ahdistuneelta tai itkuiselta. Ei se siitä kovin herkästi rikki mene, ja usein se on yksinkertaisesti merkki siitä, että rangaistus tehoaa. Toisaalta pienikin lapsi oppii teeskentelemään itkua tai ahdistusta saadakseen tahtonsa läpi.

Mitä rangaistuksiin tulee, niin oletko kokeillut esim. seuraavia:
- kiinnipitely sylissä (ns. holding)
- seisottaminen nurkassa
- seisottaminen seinää vasten otsa seinässä kiinni
- seisottaminen kädet suorina ylhäällä (jos lapsi ei itse suostu pitämään käsiään ylhäällä niin voit pitää lapsen käsistä kiinni)
- täyden liikkumattomuuden ja hiljaisuuden edellyttäminen jäähypenkillä ollessa

Jos ei muu auta, niin itse saattaisi vaikka kokeilla tukistaa lasta (se on toki laitonta, mutta ei siitä sinua kukaan tuomiolle vie). Osa lapsista on sellaisia, että yksi pieni nippaisu tukasta tehoaa paremmin kuin vaikka kymmenen jäähyä tai kaikkien lelujen takavarikointi.

Kiinnipitely ei toimi, menee lyömiseksi ja järjettömäksi sätkimiseksi. Eli tulee vaan lisää ongelmia ja pelkään, että sätkimisellään lopulta satuttaa itsensä pahasti.
Seisottamista en ole kokeillut, mutta ainakaan tuo käsistä pitely ei ihan tunnu omalta. Luultavasti reaktio sama, kuin kiinnopitämisessä.
Jäähypenkillä sääntönä käytös, siksi välillä jäähy venyykin ylipitkäksi. Jäähypenkillä myös lelut kielletty tietenkin.
Tukistaminen ja nippailu nykyään laissa kiellettyjä. Itse nyt en traumoja nippailusta saanut, mutta pyritään nyt menemään lain puitteissa.
 
on mullakin jukuripää jolla on aina omat jutut kesken. Jos lapsi saisi päättää niin ikinä ei lähdettäisi mihinkään... Jälkikäteen sitten myöntää että hauskaa oli. Huudon kanssa meilläkin puetaan ja lähdetään liian usein. Pukee kuitenkin vaikka räyhää samalla kun en laske eteisestä pois. Mutta jos sun lapsi on ihan mahdoton ollut aina niin voiko olla että olisi jotain erityispiirrettä, kuten ADHD tai asperger, joka vaikeuttaa siirtymätilanteita? Oletko puhunut asiasta neuvolassa? Voi olla että olen ihan hakoteillä mutta erityislasten kanssahan usein on niin että normaalit konstit eivät vaan tunnu toimivan.
 
Kiinnipitely ei toimi, menee lyömiseksi ja järjettömäksi sätkimiseksi. Eli tulee vaan lisää ongelmia ja pelkään, että sätkimisellään lopulta satuttaa itsensä pahasti.
Seisottamista en ole kokeillut, mutta ainakaan tuo käsistä pitely ei ihan tunnu omalta. Luultavasti reaktio sama, kuin kiinnopitämisessä.
Jäähypenkillä sääntönä käytös, siksi välillä jäähy venyykin ylipitkäksi. Jäähypenkillä myös lelut kielletty tietenkin.
Tukistaminen ja nippailu nykyään laissa kiellettyjä. Itse nyt en traumoja nippailusta saanut, mutta pyritään nyt menemään lain puitteissa.

Kannattaa kuitenkin minusta kokeilla ihan kaikkea potentiaalisesti mahdollista, koska jos joku keino tepsii niin tilanne on välittömästi todella paljon parempi kuin se nykytilanne.

Eikä välttämättä säikähtää siitä sätkimisestä. Ja jos lapsi lyö, niin rangaistus vaan pitenee. En myöskään tiedä, miten lapsi voisi satuttaa itsensä pahemmin jos rimpuilee otteessasi (kunhan vaan huolehdit siitä, ettei pääse tipahtamaan lattialle tai vaikkapa potkaisemaan jotain esinettä).
 
Mikäpä kurinpitokeino ei olisi nykyään traumoja aiheuttava tai muuten vain haitallinen. Sitten ollaankin sormi suussa, kun keinoja lapsen käytöksen korjaamiseen ei yllättäen löydykään, kun kaikki mitä mieleen tulee on "kieltolistalla".
 
on mullakin jukuripää jolla on aina omat jutut kesken. Jos lapsi saisi päättää niin ikinä ei lähdettäisi mihinkään... Jälkikäteen sitten myöntää että hauskaa oli. Huudon kanssa meilläkin puetaan ja lähdetään liian usein. Pukee kuitenkin vaikka räyhää samalla kun en laske eteisestä pois. Mutta jos sun lapsi on ihan mahdoton ollut aina niin voiko olla että olisi jotain erityispiirrettä, kuten ADHD tai asperger, joka vaikeuttaa siirtymätilanteita? Oletko puhunut asiasta neuvolassa? Voi olla että olen ihan hakoteillä mutta erityislasten kanssahan usein on niin että normaalit konstit eivät vaan tunnu toimivan.

Mä en oikein usko, että on erityislapsi. Tarhassa ei ongelmia ole. Käyttäytyy, kuten muutkin. Ryhmässä on helpompaa ja vieraita uskoo paremmin. Joskin ehkä hieman vilkkaammasta päästä ja välillä joutuvat hieman jostain sanomaan. Enemmän taitaa olla luonnekysymys ja jokin äiti-viha. En vain tunnu löytävän keinoa saada tuota käytöstä kuriin. Osaa käyttäytyä, kun on yksin. Mutta ei, jos ei saa jakamatonta huomiota. Ja kun se ei aina onnistu, kun lapsia kuitenkin kaksi. Nuorempi ollut aina enemmän "omillaan toimeentuleva" ja siksi kai hetken jo näyttikin, että asiat menisivät parempaan suuntaan. Nyt kun nuorempi alkanut uhmaamaan ja häneen tulee kiinnitettyä aiempaa enemmän huomiota (vanhempi kai kokee niin), on vanhemman käytös pahentunut taas entisestään.

Yritän hänelle aina viimeistään illalla pitää oman halihetken, jossa puhelen mukavia ja kerron, kuinka rakas on. Nämä hetken näyttävät olevan todella tärkeitä. Ne eivät silti kanna koko päivän yli.
 
Ulkoilkaa vaan omassa pihassa niin kauan et raivoomiset loppuu, tylsää joo mutta minkäs teet.

Auttaisko sellanen et joka ulkoilun/menon jälkeen sais jonkun pienen palkinnon jos on sujunut hyvin? Ja muistuttais tosta aina ennenku alatte pukemaan.

Papunet.net sivuilta löytyy noita jonkun aiemmin mainitsemia kuvia.
 
Älkää nyt herraisä pitäkö lasta väkisin puristamalla kiinni. Siitä ne traumat tulee jos jostain, eikä mikstään unilelun viemisestä tai nurkassa/jäähyllä seisottamisesta. Miettikää nyt itse itsenne tilanteeseen, jossa itseäsi monta kertaa isompi ihminen pitää sinusta tiukasti kiinni ja sinä tahtoisit pois, mutta et pääse otteesta irti vaikka kuinka yrittäisit. Miltä sinusta tuntuisi? Voin sanoa että mulla ainakin paniikki iskisi, eikä tulisi mieleenkään aiheuttaa sellaista ahdistusta pienelle lapselle, josta ei minulle mitään vakavaa fyysista vaaraa olisi!
 
Älkää nyt herraisä pitäkö lasta väkisin puristamalla kiinni. Siitä ne traumat tulee jos jostain, eikä mikstään unilelun viemisestä tai nurkassa/jäähyllä seisottamisesta. Miettikää nyt itse itsenne tilanteeseen, jossa itseäsi monta kertaa isompi ihminen pitää sinusta tiukasti kiinni ja sinä tahtoisit pois, mutta et pääse otteesta irti vaikka kuinka yrittäisit. Miltä sinusta tuntuisi? Voin sanoa että mulla ainakin paniikki iskisi, eikä tulisi mieleenkään aiheuttaa sellaista ahdistusta pienelle lapselle, josta ei minulle mitään vakavaa fyysista vaaraa olisi!

Yleensä lapsi kyllä rauhoittuu holdingista, mutta se on tietysti tosi yksilökohtaista miten kukin reagoi eri asioihin.
 
Olen joskus tehnyt niin, että purkat/hakkaraiset suuhun ennen pukemista. Meidän 4 vuotiaalla jäi pukemiskiukuttelu tavaksi josta päästiin kuitenkin eroon kehumalla
 
Mä en oikein usko, että on erityislapsi. Tarhassa ei ongelmia ole. Käyttäytyy, kuten muutkin. Ryhmässä on helpompaa ja vieraita uskoo paremmin. Joskin ehkä hieman vilkkaammasta päästä ja välillä joutuvat hieman jostain sanomaan. Enemmän taitaa olla luonnekysymys ja jokin äiti-viha. En vain tunnu löytävän keinoa saada tuota käytöstä kuriin. Osaa käyttäytyä, kun on yksin. Mutta ei, jos ei saa jakamatonta huomiota. Ja kun se ei aina onnistu, kun lapsia kuitenkin kaksi. Nuorempi ollut aina enemmän "omillaan toimeentuleva" ja siksi kai hetken jo näyttikin, että asiat menisivät parempaan suuntaan. Nyt kun nuorempi alkanut uhmaamaan ja häneen tulee kiinnitettyä aiempaa enemmän huomiota (vanhempi kai kokee niin), on vanhemman käytös pahentunut taas entisestään.

Yritän hänelle aina viimeistään illalla pitää oman halihetken, jossa puhelen mukavia ja kerron, kuinka rakas on. Nämä hetken näyttävät olevan todella tärkeitä. Ne eivät silti kanna koko päivän yli.
Meillä on aikalailla samanmoista, slllä erolla että lapset vähän vanhempia. Eivät tee kävelylakkoja, mutta muuten kuulostaa aika tutulta. Lukaisehan Ross W. Greenen kirja Tulistuva lapsi. Jos löydät yhtäläisyyksiä, niin ei ole kyse ns. tavallisesta lapsesta. Se selittää myös sen, miksi tyypilliset rangaistuskeinot ei toimi. Jaksamista arkeen joka tapauksessa! Tärkeintä olisi säilyttää omat hermot, mutta helppoa se ei aina todellakaan ole.
 
Onko todella niin, että isä kantaa lapsia, jos ne ei jaksa kävellä? Sano että et aio tehdä niin ja että sun kanssa pitää kävellä reippaasti.

Nyt käsittääkseni vältellyt vanhemman kantamista, mutta en ole varma, miten sitten käy, kun lapsi tekee kävelylakon. Saattaa olla, että pitävät edelleen rattaat mukana. Isänsä kanssa tullut muutenkin aina paremmin toimeen, mutta isä myös jaksaa kauemmin maanitella tekemään jotain. On pidempi hermoinen, kuin itse olen. Itse kun näkisin asian ennemminkin niin, että kymmentä kertaa ei tarvitse käskeä. Lapsen pitää osata noudattaa käskyjä. Meillä siis luultavasti hieman erilaiset kasvatusmenetelmät ja välillä tuntuu, että jotkut asiat kostautuvat mulle. Kun en saa millään tavoin taottua lapsen päähän, että äidin kanssa näin ja isin kanssa sitten toisin.

Otin tänään käyttöön taulukon päivän tekemisistä. Aamu sujui vanhemman kohdilta loistavasti. Oli aivan innoissaan taulukosta. Alun huumaa kai, toivottavasti jaksaisi edes pari päivää.

Näihin erityislapsi-juttuihin en lähde vielä uskomaan. Ennemminkin myönnän sen, että jotain on mennyt jossain kohtaa kasvatuksessa pieleen ja lapsi ei koe äitiä (eikä kai isääkään) auktoriteettinä. On kyllä herkkä lapsi, villi ja jästipää, mutta jos olisi erityislapsi, niin luultavasti käytös näkyisi myös tarhassa. Siellä kyllä osaa käyttäytä, joskin selkeästi vilkkaimmasta päästä. Kuuntelee käskyjä ja noudattaakin kuuleman mukaan lähes poikkeuksetta ensimmäistä käskyä. Ei ole kuin muutamaan otteeseen joutunut jäähylle. Ja siellä kun on lapsia, jotka istuvat jäähyllä päivittäin. Torumaan joutuvat useinkin. Mutta kaikin puolin näyttäisi olevan ihan normaali lapsi.
 
Raskasta on, meillä alkoi vanhemmalla tuo noin 3-vuotiaana. Mitään ei olisi tehnyt. Raivareita ei sinänsä tullut niin hirveitä, mutta välillä niitä ja itkukohtauksia, oli vain niin vahva luonne, että ei suostunut. Ei suostunut pitämään autossa turvavöitä istuimessa jne.kiusantekoa. Ei kävele, ei lähde, ei tule, ei mene. Meillä auttoi se, että antoi raivota. Tai lähinnä "äiti-ei-kuunnellut" ennenkuin puhui normaalisti ja oli vähän rauhoittunut.
Ensimmäinen kerta kesti ainakin pari tuntia. Mutta kun lopulta "äiti" voitti, niin seuraava kerta oli jo lyhempi. Pienempi lapsi jo kyllästyy tuossa tunnin jälkeen ja alkaa tehdä äidin kanssa jotain muuta. Sanot vain, että kun raivoaminen loppuu, niin sitten voidaan puhua. Tai jos pienempi lähtee mukaan, niin meet oven ulkopuolelle, jätä ovi raolleen ja teette jotain kivaa siinä oven ulkopuolella. Niin että raivoava huomaa, että siellä tapahtuu jotain järkevämpää, eikä ketään kiinnosta minun turha kiukku.
Myöskin se auttoi vähän myöhemmin, että sanoi etukäteen, 10 minuutin päästä lähdetään käymään kaupassa. Ja sitten noin 10 minuutin päästä huikkasin, että nyt mennään pukemaan. Ja siitä se sitten lähti. Ja jos on uhkaile-kiristys-lahjonta (menee viikonlopun karkkipäivä tms.), niin sitä karkkipäivää ei sitten ole. Piste. Vaikka se olisi kuinka ihanaa sitten kuitenkin syödä niitä karkkeja, niin ei auta. Pitää seistä sanojen takana.
 
Oletko koittanut ennakoivaa kehumista, eli jo etukäteen ennen tilannetta kehut lasta ja huomioit positiivisesti, ja jo kun lapsi aloittaa pukemista kehuu kuinka on reipas kun pukee hyvin.. meillä toimi kun 3v kun kiusas siskoonsa. monesti positiivinen huomio toimii paremmin kun negatiivinen..
 
Erityisherkkä? Olen alkanut epäillä, että meidän kohta 6v on. Jos voi olla lievänä.
Kuvaus oli hyvin pitkälti kuin meiltä. Tosin pukemisen vaikeus on meillä ajoittaista. Viimeksi itki ja kiukkusi sukkaa. Olisi se ollut sitten huonosti kerhossakin, mutta yllättäen ei se siellä haitannut!
Yleensä hän vain keksii muuta muka sillä hetkellä tehtävää. Esim haalari palomiesasuna, hanskat, hatut valmiina, villahaalariin ei tartte kuin sujahtaa... Niin just iskee kakkahätä (vaikka kävi vessassa, eikä sitä tietysti tule), lähtee etsimään korua, piirtämään...
Tai ei vain saa niitä vaatteita päälle! Pelleilee ja ilveilee pienemmälle, jolle on sitten työ ja tuska pukea.
Kerhosta hakiessakaan ei koskaan ole valmiina.

Jännä miten tässäkin vedetään nuo kasvatus ja huono äiti korttit esiin... Aivan varmasti (meillä) ei ole kyse lepsuudesta! Tuntuu, että olen liiankin kova jopa kylmä äiti... Mutta mitään nurkassa seisomista ei meillä ole! Haloo, mitä siitä kukaan oppii! Ja käsien pito väkisin ylhäällä... Nuo ohjeet menee kyllä jo pahoinpitelyn puolelle!

Itkettämistä kyllä on... valitettavasti. Laitan nuoremman ja itseni valmiiksi ja ilmoitan, että käyn ulkona. Sillä aikaa on tultava valmista. Käyn usein parikin kertaa sanomassa. Lopulta saan ilmoittaa, että hän joko jää siihen yksin tai laittaa päälle ja lähtee mukaan. Että me lähdetään koirien kanssa pitkälle lenkille. Tyttö on hyvin takertuva ja minussa kiinni. Yksin ei halua jäädä. Joten ne vaatteet menee lopulta päälle.

Valitettavasti sitä väsyy ja sortuu huutamaan liian usein... ja meillä miehellä on vielä lyhyempi pinna... Apua en hältä saa. Hän ei edes yritä käsittää miksi lapset eivät käyttäydy kuin aikuiset....

Voimia. Kaipa se siitä... Ja kuten huomasit, rt ole ongelminesi yksin!
 
Itse suhtautuisin huumorilla. Minulla on kolme samanikäistä lasta, 4-5 vuotiaita, muiden lapsien lisäksi. Meillä 4-5 v lapset nujuaa koko ajan ja mikään ei mene ikinä putkeen (aina jollain kiukku tai joku ongelma). Äitini sanoin kerran että 'ei ole enää normaalia käytöstä', johon totesin että missä hän on kenties nähnyt normaalit kolme lasta noin pienellä ikäerolla. Ei ollut nähnyt missään. Eli nyt on ihan hiljaa. Se on tietty ikä kun lapset nujuaa ja keksii koetella. Ei se elämää kaada. Ottaa vähän rennommin vaan. Ja ei mitään seisottamisia ta luunappeja eikä unilelujen poisottoja missään tapauksessa EI, EI, EI (nuo on ihan provoja, eihän nyt kukaan ilkeä, saati väkivaltainen lapselleen halua olla, tuo on ihan normaalia uhmaa ja uhma menee kun on turvallinen aikuinen jolle saa uhota). Eli huumoria kehiin.
 
Hyi helvetti ihmisiä jotka pitävät toista väkisin kiinni, mua ahdistaa ja inhottaa koko ajatus. Toivottavasti pääsette joskus itse testaamaan miltä tuo tuntuu.
Ja unilelua ei todelaan viedä pois, mikä teitä vaivaa? Se pitäsi melkein antaa sinä vaiheessa lapselle jotta voisi ottaa lohtua raivariinsa. Noi on normaaleja tunteita joita on pienen ihmisen vaikeata hallita, te vaan pahenatte tilanetta.
 
Itse suhtautuisin huumorilla. Minulla on kolme samanikäistä lasta, 4-5 vuotiaita, muiden lapsien lisäksi. Meillä 4-5 v lapset nujuaa koko ajan ja mikään ei mene ikinä putkeen (aina jollain kiukku tai joku ongelma). Äitini sanoin kerran että 'ei ole enää normaalia käytöstä', johon totesin että missä hän on kenties nähnyt normaalit kolme lasta noin pienellä ikäerolla. Ei ollut nähnyt missään. Eli nyt on ihan hiljaa. Se on tietty ikä kun lapset nujuaa ja keksii koetella. Ei se elämää kaada. Ottaa vähän rennommin vaan. Ja ei mitään seisottamisia ta luunappeja eikä unilelujen poisottoja missään tapauksessa EI, EI, EI (nuo on ihan provoja, eihän nyt kukaan ilkeä, saati väkivaltainen lapselleen halua olla, tuo on ihan normaalia uhmaa ja uhma menee kun on turvallinen aikuinen jolle saa uhota). Eli huumoria kehiin.

Huumoria vaan kehiin ja katsotaan tyynesti vierestä, kun lapsi käyttäytyy huonosti. Eikä vahingossakaan rangaista mitenkään, siitä tulee vaan traumat.

Näin se hyvä arki ja tasapainoiset lapset syntyvät.
 

Yhteistyössä