The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
Julkaistu 07.12.2015 09:28

Laivayhtiö Eckerö Linen aamun vuorot Helsingistä Tallinnaan ja takaisin on peruttu myrskyvaroituksen vuoksi, yhtiö kertoo Facebookissa.

M/S Finlandian oli määrä lähteä Helsingistä kello 8.30 ja takaisin Tallinnasta kello 12. Risteilymatkustajat voivat siirtää matkansa toiseen ajankohtaan kuluitta, ja reittimatkustajille pyritään järjestämään matka muilla vuoroilla.

Seuraavat vuorot on suunniteltu lähteviksi Helsingistä kello 15.30 ja Tallinnasta kello 18.45.
Tallink Siljan Silja Symphony saapuu Tukholmaan puolestaan noin 1,5 tuntia myöhässä. Laivan alkuperäinen saapumisaika oli kello 9.45 Ruotsin aikaa. Pieniä myöhästymisiä on tiedossa myös yhtiön muiden alusten kohdalla.
Viking Linen Mariella-laiva saapuu puolestaan Tukholmaan kaksi tuntia myöhässä. Alkuperäinen saapumisaika oli kello 10 Ruotsin aikaa.
 
Ai ni pieni edistys Hertan kanssa, tuli eilen sohvalle jahtaamaan sormia ja sain vähän silitettyä käpälää.  :love::D
Kuulostaa ehkä pieneltä jutulta, mutta tuo on edistystä, kun Hertta on pelännyt kättä eikä ole antanut silittää tai rapsuttaa ihteensä.
 
Viralisesti syöpäsairas.

Mulla on lymfooma. Tarkempaa diagnoosia ja hoitojen alkua saa sit taas odotella vissiin päiviä.

En tiä, onko kivaa olla oikeassa, mutta lymfoomaa mä itsekin oireiden perusteella veikkasin.
Tavallaan varmaan helpotus saada diagnoosi, vaikka toki mieluummin oisi ollut saamatta. Nyt eikun parantumaan!
 
siis vieläkö te tilaatte jotain kälysiä cd-kiekkoja?

jos mää ostan musaa niin suoraan kännykkään, ei mulla ees ole cd-soitinta muuallako autossa
Joo, tilataan :oops: :rolleyes: Tykätään miehen kanssa kuunella yhessä musiikkia. :love:
Kännykällä mies ei voi kuunella musiikkia, kuulo ei riitä siihen. Kännykässä mulla on sitten lenkkeilymusaa erikseen.:)
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Toivottavasti saat pian. Tuolla Aholan cd:ä oli kyllä pitkä toimitus -aika kerrottu mutta ei malttaisi oottaa :D
Tais olla 1-3 viikkoo
Tilasin pe Levykauppa Äx:stä ja siellä oli jos tilaa ennen klo 15 tulis seuraavana päivänä. Ei ainakaan vielä tänään tullut. Tilasin siis ennen kolmea. Eipä tuolla nyt niin hengenhätä ole, lähetetty kuitenkin jo on :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Tilasin pe Levykauppa Äx:stä ja siellä oli jos tilaa ennen klo 15 tulis seuraavana päivänä. Ei ainakaan vielä tänään tullut. Tilasin siis ennen kolmea. Eipä tuolla nyt niin hengenhätä ole, lähetetty kuitenkin jo on :)
Joop, sama kauppa. Tilattiin useempi cd ja tänään tuli muut. Aholan cd: sä menee pitempään. Joillakin cd:lä on pitempi toimitus-aika
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
siis vieläkö te tilaatte jotain kälysiä cd-kiekkoja?

jos mää ostan musaa niin suoraan kännykkään, ei mulla ees ole cd-soitinta muuallako autossa
Jep :)
Kotona kuuntelen cd:itä, saa laitettua musan kovemmallekin :D
Radio-kasetti-cd-hässäkkä on jo 19v vanha :)
Autossakin voisin joskus kuunnella, siinä ei ole kuin radiokasettisoitin, fordin alkuperäinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä