Mihin aikaan teidän teini-ikäiset liikkuvat yksin ulkona?

Lapsettomat ovat aina parhaimpia lastenkasvattajia.
Olen kyllä jonkin verran joutunut työni puolesta lastenkasvatukseen perehtymään. Osittain myös se, että en omia lapsia saa, oli syy, miksi halusin kysellä, että mihin aikaan yleensä nuoret liikkuvat nykyisin ulkona. Toki täällä näköjään saa vastauksia laidasta laitaan, eikä kannattaisi puolustaa omia mielipiteitään, jos olisi herkkänahkainen.
 
vierailija
Kuten jo aiemmin sanoin, otin Kempeleen tapauksen vain esimerkiksi ja mun mielestä vanhempien vastuuseen kuuluu myös se, että tietää missä jälkikasvu todella liikkuu.
Siis kuinka sinisilmäinen sä oikein olet? Oletko sä itse ollut koskaan teini? Vissin vaan joku kiltti mammanpoika. Et ole koskaan kuullut että teinit keksivät vähän kaikkea. Teinit karkailee ja teinit valehtelee. Miten sä ajattelit estää sellaisen? Pistäisitkä itse seurannan teinisi puhelimeen ja käsiraudoilla sänkyyn kiinni että varmasti tiedät missä se viipeltää? Ihan oikeesti. Ja viittasit nyt yleisesti tai Kempeleen tapaukseen, niin edelleen olen sitä mieltä että on todella typerää syyllistää vanhempia, etenkään jos ei yksityiskohtia tiedä.
 
vierailija
Olen kyllä jonkin verran joutunut työni puolesta lastenkasvatukseen perehtymään. Osittain myös se, että en omia lapsia saa, oli syy, miksi halusin kysellä, että mihin aikaan yleensä nuoret liikkuvat nykyisin ulkona. Toki täällä näköjään saa vastauksia laidasta laitaan, eikä kannattaisi puolustaa omia mielipiteitään, jos olisi herkkänahkainen.
Niin juuri, oman työn puolesta jonkin verran :D Kaikkein huvittavinta.
 
Mitä ajalla on tämän kanssa tekemistä? Vanhemmat voivat tietää, missä jälkikasvu on, vaikka kello olisi mitä. Sitä paitsi tuon ikäisen kohdalla ei voi pitää niin tiukkaa narua, että aina tietäisi missä lapsi on. Vapautta pitää osata antaa, mutta mistäs lapseton sen tietäisi.
Kuten jo aiemmin mainitaan, niin työni kautta olen jonkin verran joutunut lastenkasvatuksen kanssa tekemisiin ja kyllä vanhemmilla on vastuu myös siitä, että lapsi saa riittävän vuorokausilevon, jos siis mietitään, mitä merkitystä sillä on, mihin aikaan lapsi liikkuu ulkona.
 
Siis kuinka sinisilmäinen sä oikein olet? Oletko sä itse ollut koskaan teini? Vissin vaan joku kiltti mammanpoika. Et ole koskaan kuullut että teinit keksivät vähän kaikkea. Teinit karkailee ja teinit valehtelee. Miten sä ajattelit estää sellaisen? Pistäisitkä itse seurannan teinisi puhelimeen ja käsiraudoilla sänkyyn kiinni että varmasti tiedät missä se viipeltää? Ihan oikeesti. Ja viittasit nyt yleisesti tai Kempeleen tapaukseen, niin edelleen olen sitä mieltä että on todella typerää syyllistää vanhempia, etenkään jos ei yksityiskohtia tiedä.
Olen ollut teini joskus ja tehnyt jos jonkinlaisia temppuja, mutta mun mielestä silti on vanhempien vastuu huolehtia viisaasti jälkikasvustaan. Ja siihen liittyy mm se että ei anna lasten luuhata yökausia ulkona ties missä. Jos lapsen olinpaikasta ei ole varma, aina voi lähteä etsimään. Yleensä ennemmin tai myöhemmin löytyy.
 
Ei ole mahdollista. Palstalaisten lapset ovat hyvin kasvatettuja, eivätkä edes murrosikäisinä kapinoi auktoriteetteja vastaan. Palsta ei tunnista kuvauksen kaltaisia teinejä
 
vierailija
Me asutaan korvessa, eli kukaan ei halua olla iltaisin ulkona.

Mut silloin kun mä olin teini, (yläasteikäinen) oli kotiintulo arkena yhdeksän maissa. Viikonloppuna yhdeltätoista, paitsi kesällä sitä sai joskus luvan venyttää.
Silloin aikoinaan, kun Suomenmaasta sai vielä olla ylpeä, sinäkin sait rauhassa venyttää joskus kotiintuloaikaasi, mutta kimppuusi ei hyökännyt turvapaikanhakija, koska niitä ei joka paikkaan riittänyt.
 
vierailija
Olen ollut teini joskus ja tehnyt jos jonkinlaisia temppuja, mutta mun mielestä silti on vanhempien vastuu huolehtia viisaasti jälkikasvustaan. Ja siihen liittyy mm se että ei anna lasten luuhata yökausia ulkona ties missä. Jos lapsen olinpaikasta ei ole varma, aina voi lähteä etsimään. Yleensä ennemmin tai myöhemmin löytyy.
Minä kysyinkin että miten ajattelit olevan mahdollista varmistaa sen lapsen olinpaikan? Lapsella voi olla vaikka kaksi vanhempaa eri osoitteissa ja lapsi sanoo isälle olevansa äidillä, ja äidille olevansa isällä, ja onkin oikeasti jossain aivan muualla. Leikitään vielä että vanhemmat eivät ole puheväleissä tai toinen vanhemmista on vaikka yötöissä, eli vanhemmat eivät voi olla asiasta yhteyksissä keskenään. Miten varmistaisit että lapsi on siellä missä sanoo olevansa? Ei siinä oikein ole muuta vaihtoehtoa kun kädestäpitäen saattaa lapsi kaikkialle ja käsiraudoilla pistää sänkyyn kiinni ja ottaa avain mukaansa ja toivoa että lapsi ei roudaa sänkyä kylille kun on siihen käsiraudoilla lukittuna.
 
Totta! tän nykyisen kuntayhtymän alueella oli aiemminkin vastaanottokeskus. Mutta se oli keskellä ei mitään.

Mun naapurissa oli vain mielisairaala ja sen asukkien piti olla kotona ennenko minun.
 
vierailija
Olin nuorena paljon tekemisissä poikien kanssa yöaikaan, koska päivällä en ehtinyt enkä voinut. Olen ylpeä suomalaisista nuorista miehistä, jotka eivät tehneet mitään pahaa minulle, vaikka olin oikeastaan teaseri. Luotin suomalaisiin, ja he osoittautuivat luottamuksen arvoisiksi. Halusin vain testata viehätysvoimaani poikien seurassa, enkä tehdä mitään seksuaalista, ja sen nuo suomalaiset hyväksyivät :)
 
vierailija
jäin miettimään näitä vastauksia, ja omaa nuoruuttani, jo silloi pimeällä 80-luvulla oli ihan selvää et yksin ei yöllä kuljettu minnekkään.aina kaverin kanssa samaa matkaa kotiin, tai sit kaverille yöksi.
tällä hetkellä ei ole periaatteessa teiniä (en laske yli 18v enää teiniksi ) meidän perheessä, mut samalla periaatteella ollaan menty noiden jo aikuistuneiden kanssa, tosin ne aika vähän iltaisin missään menivätkään. yleensä 20-22 aikaan viimeistään kotona
baarista aina taksilla kotiin, äippä maksaa, ja tämä ei liity tph tai ulkomaalaisiin mitenkään, ihan normaali käytäntö muutenkin.
Ei minunkaan nuoruudessani saanut olla myöhään ulkosalla. En minä eikä kaverit. Eikä silloin ollut mistään mamuista kyse, vaan ihan äidin huolenpidosta.
 
Minä kysyinkin että miten ajattelit olevan mahdollista varmistaa sen lapsen olinpaikan? Lapsella voi olla vaikka kaksi vanhempaa eri osoitteissa ja lapsi sanoo isälle olevansa äidillä, ja äidille olevansa isällä, ja onkin oikeasti jossain aivan muualla. Leikitään vielä että vanhemmat eivät ole puheväleissä tai toinen vanhemmista on vaikka yötöissä, eli vanhemmat eivät voi olla asiasta yhteyksissä keskenään. Miten varmistaisit että lapsi on siellä missä sanoo olevansa? Ei siinä oikein ole muuta vaihtoehtoa kun kädestäpitäen saattaa lapsi kaikkialle ja käsiraudoilla pistää sänkyyn kiinni ja ottaa avain mukaansa ja toivoa että lapsi ei roudaa sänkyä kylille kun on siihen käsiraudoilla lukittuna.
Kyllä ainakin kello 21 jälkeen mä toimisin itse/joku muu luotetettava aikuinen toimisi kuljettajana. Toki ainahan on mahdollisuus, että ovat kaverin kanssa kahdestaan kaverin luona ja päättävät lähteä ulos seikkailemaan, joten ei kai sitä täysin aukottomasti voi tarkkailla, mikäli teini päättää heittäytyä hankalaksi, mutta toki poliisit sitten viimeistään korjaavat talteen, jos oikein pahasti tötöilee. Lähinnä mä alunperin tarkoitin tilannetta niin, että missä vaiheessa lähdet itse hakemaan teinin kotiin tai varmistaa, että on kaverin luona varmasti.
 
Se siinä huvittaa, että lasten kasvattamista ei opita kirjoista tai jonkin verran työn kautta. Ja oman lapsen kasvatusvastuu on täysin eri asia kuin vaikkapa päiväkodissa lapsen hoitaminen.
Valitettavasti mä olen joutunut työssäni myös monien ongelmatapausten kanssa tekemisiin ja lähes poikkeuksetta näissä tapauksissa, vanhemmilla on oma elämäkin hukassa. Käy lapset ja nuoret sääliksi tällaisissa tapauksissa, he kun eivät ole saaneet valita vanhempiaan.
 
vierailija
Toki saa liikkua vapaasti ja jos on esimerkiksi kavereiden luona, ei varmasti ole ongelmia, jos hyvät kaverit kyseessä. Itse lähinnä kritisoinut sitä, että miksi vanhemmat antavat teini-ikäisten liikkua yksin, eivätkä vaivaudu hakemaan kotiin, kun aika on. Toisaalta eikö 17-vuotiaankin paikka olisi sängyssä yöunilla tuohon aikaan. Eri asia tietysti viikonloppuna, jos voi nukkua aamulla pidempään.
Oletko vähän tyhmä. Mitään järkeä kuskata lapsia paikasta toiseen autolla, vaan järkevämpää opettaa liikkumaan matkat jalkaisin tai fillarilla. Ei ihme, että kansa pulskistuu, kun joka paikkaan pitäö autolla mennä.
Meillä ei muuten ole edes autoa, jolla kuskata teinejä.
 
No sitten voi itse lähteä hakemaan/saattamaan pyörällä, saapa samalla liikuntaa itsekin. Ei tarvitse erikseen lähteä vaikka salille.
 
vierailija
Olen ollut teini joskus ja tehnyt jos jonkinlaisia temppuja, mutta mun mielestä silti on vanhempien vastuu huolehtia viisaasti jälkikasvustaan. Ja siihen liittyy mm se että ei anna lasten luuhata yökausia ulkona ties missä. Jos lapsen olinpaikasta ei ole varma, aina voi lähteä etsimään. Yleensä ennemmin tai myöhemmin löytyy.
Mia nyt jotenkin oksettaa tömä sinun tuomitsemisesi ja teinin ja tämän vanhempien syyllistäminen (sehän sinulla on tarkoituksena, vaikka muuta väität).
Et tiedä, miksi tuo lapsi oli tuhon aikaan ulkona. Ehkäpä normaalisti on kotiintuloaika kahdeksalta, mutta nyt oli laverin synttärit tai muuta.
Tai ehkäpä jalisharkat loppuivat vasta silloin ja oli niistä tulossa. Meidän tytöllä harjoitukset loppuvat viikollakin vasta yhdeksältä/pyoli kympiltä.
Ja vaikka joku viettäisi kaikki illat ja yöt ihan ilman syytä ulkona, niin kyllä se pitäisi olla sallittua, vai kuinka?
 
Peräänkuulutan vanhempien aktiivista huolehtimista jälkikasvustaan. Muassa oksettaa tuollaiset ihmiset, jotka eivät vaivaudu itse huolehtimaan lastensa turvallisuudesta. Oma mukavuudenhalu menee sulla edelle, jos et vaivaudu hakemaan lastasi esim. harjoituksista kotiin .
 
Yhteistyössä