Tuli vain mieleen, että millainen elämä/elämäntilanne teillä oli 22 -vuotiaana?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
22-vuotiaana... olin asunut lähes vuoden omillani ja se alkoi sujua paremmin. Opiskelin ja tein töitä yhtä aikaa, minkä vuoksi olin burn outin partaalla ja super väsynyt ja stressaantunut vähän koko ajan. ':D Valmistuin kandiksi yliopistosta ja muutin sen jälkeen ulkomaille, mikä oli yksi ihan parhaita päätöksiä elämässäni. :)
 
vierailija
No ei voi sanoa, että olisi mennyt kauhean hyvin putkeen. Olin jättänyt yliopiston kesken ja aloittanut uudet opiskelut amk:ssa. Ikävä kyllä amk-opinnotkin menivät päin prinkkalaa moninaisista syistä, vaikuttavina tekijöinä mm. oma masennus, läheisen kuolema, päihdeongelmat lähipiirissä jne. Että ei se elämä näyttänyt siinä vaiheessa ruusuiselta eikä sitä ollutkaan. Tuntui että kaikilla muilla menee paremmin ja elämä on lähtenyt luistamaan "niin kuin pitikin". Itse olin ihan hukassa. Ei ollut seurustelukumppaniakaan, onnettomia säätöjä (jälkikäteen ajatellen: onneksi jäivät vain säädöiksi!), rahat loppu, motivaatio loppu, energia loppu.
Nyt noin kymmenen vuotta myöhemmin on taas elämä ihan mallillaan ja jotenkin sieltä tuli luoviuduttua. Eihän tämä ihan niin ole mennyt kuin olisi kaikilta puolilta toivonut, mutta kuitenkin olen onnellinen ja elämääni pääsääntöisesti tyytyväinen. Enkä ole enää niin hukassakaan ja masennuksenkin olen onnistunut välttämään jo vuosien ajan.
 
vierailija
Valmistuin toiseen ammattiin muttei sekään tuntunut oikealta alalta, enkä saanut töitä. Muutettiin miehen kans kahdestaan asumaan aiemmin minun kaveri oli asunut samassa asunnossa kolmentena..Loppuvuodesta tuli vuosi raskaudenyritystä täyteen joten mietin mikä vikana ja miten pääsee tutkimuksiin. Muuten olin ihan tyytyväinen elämääni vaikka vähän harmitti etten vieläkään tiennyt mikä olisi sopiva ammatti minulle, enkä kunnolla ollut päässyt työelämää alottamaan ja kolme vuotta nuoremmat alko jo saada töitä ja kiilaamaan elämänvaiheessa ohi, samaten 6v nuoremmat oli samassa vaiheessa elämässä kun minä edelleen eli miettimässä minne hakea opiskelemaan.
 
vierailija
Tulin 21 vuotiaana raskaaksi, mutta olin ollut raskaana kaksi kuukautta kun täyttäessäni 22. Olin työttömille ammatin saaneille alle 25 vuotialle tarkoitetulla kurssilla ja tein samalla töitä lastenlelukaupassa. Ylioppilastutkinto ja 1 ammattitutkinto oli takana. Muutimme poikaystävän kanssa yhteiseen uuteen vastarempattuun asuntoon. Kaikki oli hyvin ja unelmaa. Kuitenkin raskaus oli masentavaa aikaa ja tuntui että masennukseni palasi. Haudoin itsemurhaa ja jouduin osastolle. En ollut siellä kuin yhden yön. Minulle määrättiin lääkkeet joita söin vain viikon jotta sikiö ei vaurioutuisi. Minusta alkoi tuntumaan että emme kuulu yhteen, sillä poikaystävä arvo maailma ja ei tukenut minua. Aloin vihaamaan itseäni. Aloin tajuta samalla myös että raskaana en voi samalla tavalla tehdä asioita ja minulle tuli raskaus ajan diabetes. Kuitenkin loppu vaiheessa raskautta pahoinvointi helpotti, henkinen jaksaminen parani. Kävin juttelemassa eräässä paikassa ja sain koti aikoja perhetyöntekijälle. Lapsemme syntyi ja minulla alkoi uusi vaihe elämässäni. Urheilin kuin hullu, söin vain terveellistä ruokaa ja hoidin kaikki asiat tip top. Aloitin opinnot avoimessa yliopistossa ja pakersin kursseja ja hoidin vauvan ja kodin. Tukiverkostoja ei nimeksikään mutta voimaannuin kuinka paljon itse pystyn. Jollain tavalla toinen lapsesta aikuisuuteen hyppy. Minusta tuli kuitenkin hyvin kyyninen ja järjellä ajatteleva, ulkoisesti kaikki kunnossa, sisäisesti kuollut.

nyt juuri täyttänyt 26 wee
 

Yhteistyössä