Minkä ikäiseksi tarkistatte lapsen läksyt?

4lk. ja päivittäin tarkastetaan. Sen verran lapsen mielenkiinto muissa asioissa, että läksyt ei ole lapselle ensisijaisena tärkeysjärjestyksessä. Olisin itsekin toivonut lapsena, että koulunkäyntini olisi kiinnostanut vanhempia enemmän, sillä aikamoisissa ongelmissa olin. Vastuuta ottaa muista asioista ja kerkiää elämässä sitä ihan riittävästi muutenkin kantamaan.

 

Ihme perustelu tuo, että koulu on lasta varten. Joo niin on, ja vanhemmat lasta varten. Apuna ja tukena elämän tärkeissä asioissa, kuten koulussa. Mä haluan että lapselle välittyy se, että minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu ja että arvostan hänen työskentelyään. Ei varmaan lapsestakaan ole kovin kivaa jos tuntuu, että hänen arkeensa liittyvät jutut on ihan hällä väliä vanhemmille ja ihan sama onko ne läksyt tehty hyvin vai huonosti.

Lässynlässyn, kuten sanoin aiemmin, en muista mitä nimeä käytin vai laitoinko mitään, kysyn kyllä joka pv onko läksyt tehty. Autan jos tarvitsee neuvoa.
Meinaatko että siinä pitäs istua lapsen vieressä kyttäämässä kun se tekee läksyjä. Ei mun lapsi sellasta sietäis, se on esimurrosikänen ja tiuskii nyt ihan kaikesta muutenkin.
On osannut läksyt tehdä tähänkin asti ihan itse poikkeuksia lukuunottamatta, joten kivalta tuntuu sekä äidistä että lapsesta, että työnnä sinä se hälläväliä vaikka sinne minne ei aurinko paista.

 

Ihme perustelu tuo, että koulu on lasta varten. Joo niin on, ja vanhemmat lasta varten. Apuna ja tukena elämän tärkeissä asioissa, kuten koulussa. Mä haluan että lapselle välittyy se, että minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu ja että arvostan hänen työskentelyään. Ei varmaan lapsestakaan ole kovin kivaa jos tuntuu, että hänen arkeensa liittyvät jutut on ihan hällä väliä vanhemmille ja ihan sama onko ne läksyt tehty hyvin vai huonosti.

Minä kysyn tuliko läksyjä, onko tehty, oliko vaikeaa, tarvitseeko apua, katsotaanko yhdessä... riippuen lapsesta ja iästä ja aineesta. Mutta on eri asia TARKASTAA lapsen läksyjä, kuin muistuttaa niiden tekemisestä ja auttaa vaikeissa kohdissa tarvittaessa. Läksyt on ensisijaisesti lapsen itsenäistä harjoittelua varten, mikä ei tarkoita etteikö saisi auttaa, mutta ei pöllömpi taito sekään että oppii itse arvioimaan osaako vai tarvitseeko apua. Ja harjoitella (iän ja persoonan huomioiden) pikkuhiljaa myös itse muistamaan ja suunnittelemaan ajan myös velvollisuuksille. Opetella olemaan luottamuksen arvoinen, jos kysytään "teitkö läksyt? kunnolla?" niin sen pitäisi useimmilla lapsilla ensimmäisten luokkien jälkeen riittää ihan ilman että aikuinen niitä suurennuslasin kanssa kyylää. Tukee myös lapsen itsemääräämisoikeutta (tämä siis tilanteessa jossa läksyt pääsääntöisesti sujuu, krooniset lintsarit on asia erikseen).

Ja on kai se hyvä näkyä kouluunkin päin jos jotkut tehtävät on ihan ylivoimaisia eikä niin että vanhemmat kuiskuttelee olan takaa niin kauan kunnes tulee oikea vastaus.

Tämän kirjoittaa äiti, joka on jossain määrin läkähdyttänyt esikoisensa jatkuvalla ohjaamisella, opastamisella ja läsnäololla. Olen halunnut auttaa, käänsin 2-vuotiaalta saksia sitkeästi oikein päin kädessä, vinkkasin 4-vuotiaalle miten sitä hyppynarua oikeasti kannattaa pyörittää jne. Lapsiparka on kokenut (ajoittain) hyväntahtoisen ohjauksen niin että minulle olisi tärkeää, että hän osaa heti, eikä saisi matkan varrella kompuroida, epäonnistua ja harjoitella. "Pyydä apua jos tarvitset" voi joskus kuulostaa samalta kuin "en usko että osaat riittävän hyvin", eli joskus on myös hyvä pitää suunsa kiinni ja LUOTTAA LAPSEEN. Ja ei, en tarkoita että ekaluokkalainen pitäisi jättää puurtamaan yksin välittämättä, mutta kultainen keskitie, kultainen keskitie... ja sitä ei ole TARKASTAA lapsen läksyt läpi peruskoulun, jos on normaalista terveestä lapsesta kyse.

 

Meille juuri ekaluokan ekassa vanhempainillassa korostettiin sitä, että vanhempien homma on valvoa, että se lapsi ne kotitehtävät tekee ja ne pitää olla seuraavaksi päiväksi tehty. Ja kuten sanoin, mun on istuttava lapsen vieressä ja vahdittava, että se ne tehtävät tekee. Välillä se yrittää karata ja välillä karkaakin ja kynät lentelee, mutta ne tehtävät tulee loppujen lopuksi tehtyä

 

Lapset on erilaisia, jotkut pyrkivät vaan hutaisemaan läksyt mahdollisimman nopeasti, joten vanhempien on syytä pidempää seurailla, onko ne tehty kunnolla. Mutta kyllä silti pitäisi siihen pyrkiä, että lapsi oppii ottamaan vastuuta itse, koittaa ennemmin motivoida eri tavoin läksyjen tekoon kuin kyylätä joka kerta läksyt läpi.

Minä jo tiedän, että meillä ongelma ei tule olemaan tuo ainakaan alakouluvaiheessa. Lapsi on lähinnä ylikriittinen, joten odotettavissa kiukuttelun ja tuskailun kuuntelemista, kun lapsi pyrkii tekemään kaiken pilkulleen oikein ja täydellisesti. Että varmaan saan lähinnä opettaa lasta ottamaan pikkuisen rennommin. Itse olin samanlainen, jos vaikka oli tehtäväkirjassa kysymys, joka alla 4 riviä vastauksen kirjoittamiseen, pidin tärkeänä että rivit tuli täyteen. En kelpuuttanut mitään 3 rivin vastausta, vaikka se olisi ollut ihan hyvä ja riittävä. Vanhemmat auttoi tuskailussani tarvittaessa auttamalla minua vastausten keksimisessä tai esim. ainekirjoituksessa ideoiden puolestani, mutta ylitunnollisuuttani he eivät sinänsä yrittäneetkään parantaa, ehkä olisi ollut hyvä jos niin olisivat tehneet. Tunnollisuus kyllä karisi sitten teini-iässä ja silloin menin jo vähän liikaa toiseen ääripäähän ja luistin kaikesta mistä mahdollisesta. Ehkä olisi pysynyt koulunkäynti tasaisempana, jos olisin oppinut ottamaan vähän rennommin jo alaluokilla.

Ja lapseni on vasta eskari, mutta tämä luonteenpiirre on ollut näkyvissä jo pitkään. Tuli heille jo läksyjäkin eskarista kerran, ja niiden teko meni ihan odotetusti. Eli lapsi teki ihan hyvin tehtävät, mutta itse ei meinannut millään olla tyytyväinen, kun jossain kohtaa kynä poikkesi puoli milliä katkoviivalta. Olisi lapsen mielestä pitänyt kaikki kumittaa ja tehdä uudestaan, mutta minä vakuuttelin, että ihan hyvä se on, ei tarvitse korjailla.

 

Meillä neljäsluokkalainen tekee itse, olen lähettyvillä jos tarvitsee apua, yleensä englannissa tarvitsee.
Pidän siis huolen että tekee, ja kysyn päivittäin tuliko läksyjä.
En tarkasta, koska tämä oli opettajan toive, käyvät yhdessä ne koulussa läpi.
Lapsen on huomattavasti helpompi ottaa palaute vastaan väärin tehdystä tehtävästä opettajaltaan kuin omalta vanhemmaltaan.

 

En tarkasta 4. Luokkalaisen läksyjä. Joskus vanhempainillassa sanottiin että voi antaa opettajalle ja oppilaalle väärän kuvan taitotasosta. Mutta kyllä kysyn että kaikki on tehty ja jos tarvitsee apua niin autan. Meillä ei kyllä tarvitse vahtia, että tuleeko ne läksyt tehtyä - ei ole koskaan tullut merkintää etteikö olisi tehty, eikä minunkaan ole koskaan sitä tarvinnut epäillä.

Ekalla luokalla olin kyllä usein vieressä läksyjen tekoaikana, mutta silloinhan vasta harjoitellaan.

 

Ekaluokkalaisen lukuläksystämme kuuntelen päivittäin. Muut läksyt "tarkistan", eli katson, että ne on tehty.
Kolmasluokkalaisella on aika isoja vaikeuksia koulutyössä, hänen vierellään usein joudun istumaan koko läksyjen teon ajan..toki kannustan siihen, että yrittää aina ensin itsenäisesti ja pyytää apua jos ei osaa. Matikan tehtävät tarkistan ihan oikeasti ka merkkaan oikeinmerkin tarkastuksen jälkeen. Tämä ihan open pyynnöstä . Enkun lukuläksut ja sanat kuuntelen ja kyselen. Äikkä, yltti ja uskonto pystin teettämään "itsenäisesti" koska ne on melko helppoja tytölle.
Yläkoululaiselta ja lukiolaiselta kysyn onko läksyt tehty, tarvittaessa kyselen kielten sanoja tai kyselen kokeeseen. Hyvin kyllä hoitavat kouluhommansa!

 

En tarkista. Ovat aina osanneet huolehtia ite. Älkää holhotko lapsianne vaan opettakaa ottamaan vastuu omasta elämästä. Kouluikänen osaa jo itse läksyt huolehtia jos siihen annetaan mahdollisuus. Lapsi jota holhotaan liikaa esim juuri läksyasioissa on myöhemmin elämässään avuton ja muiden vietävissä. Koskaan ei opita käyttämään omaa harkintakykyä ja ottamaan vastuuta omien asioiden muistamisesta sekä huolehtimisesta. Vedotaan että ei kukaan kertonut. Antakaa lastennne käyttää omaa päätään. Yllätytte kuinka fiksuja ne on

Juuri näin ja koululaisia löytyy alakoulusta, yläkoulusta ja lukiosta. Autan tottakai, jos jokin asia ei ole koulussa auennut, mutta en katso läksyjä normaalisti koskaan.

 

Lapsen on huomattavasti helpompi ottaa palaute vastaan väärin tehdystä tehtävästä opettajaltaan kuin omalta vanhemmaltaan.

Aika hassu väite minusta. Ainakin itselleni olisi ollut tyyliin maailmanloppu, jos opettaja olisi luokan kuulleen virheistä huomautellut. Siis tosi noloa. Sen takia osin olinkin niin ylitunnollinen ja stressasin ala-asteella läksyistä liikaakin. Vanhemmalta kotona saatu palaute virheistä ei taas pahalta olisi tuntunut.

Toki sitten tämä pätee, jos lapsella on palautteen saamisessa se vaikeus, että ei usko vanhempiaan, vähättelee virheitä jne. eli kyse on toisesta ääripäästä ylitunnolliseen ja ujoon lapseen verrattuna. Tai jos lapsen ja vanhemman välit on jostain syystä tosi tulehtuneet ja/tai vanhempi ei osaa antaa palautetta asiallisesti, mutta toivoisin ettei tämä ole yleistä.

 

En koe tarkastavani, mutta autan sen , mitä tarvitsevat.
Esim. eilen luki tokaluokkalainen lukuläksyn minulle ääneen ja nelosluokkalainen ei löytänyt kaikkiin mn-tehtäväkirjan kysymyksiin vastauksia tekstikirjasta. Etsittiin sitten passelia kirjaa kotoa ja jotain tietoa internetistäkin, jotta saatiin kaikki oikein.
Tekemänsä (kuvisläksy) sarjakuvakirjan luin, koska tyttö sitä luettavaksi tarjosi.

 

Mä olin jo jonkun aikaa tarkastamatta läksyjä, mutta opettaja sitten sanoi, että pitää tarkastaa kotona, koska ei tunnilla ehditä. Olin kyllä luullut, että se olisi rutiinihomma siellä koulussa katsoa, onko läksyt tehty ja miten. Tällä meiningillä ne, joilla on ongelmia ja vanhemmat, joita ei kiinnosta, ovat entistä enemmän suossa oppimisensa kanssa.

Ilmeisesti tämä ei ole joka paikassa tapana. Mutta tämän takia siis tarkastan nelosluokkalaisen läksyt ja pistän tekemään uudestaan, jos on jotain väärin. Sikäli nyt ihan ok, kun meidän lapsella ongelmana on huolimattomuusvirheet eikä juuri koskaan se, että ei jotain tajua.

 

Kyllä me tehdään lapsen kanssa yhdessä läksyt, ainakin vielä aluksi, on vasta ekalla luokalla. En usko että muuten tulisi niitä edes tehtyä. En ymmärrä mitä pahaa on siinä, että välittää lapsensa koulun käynnistä? Mun omat vanhemmat eivät koskaan olleet kiinnostuneet mun läksyistä tai muutenkaan, ja mulla meni koulu ihan päin persettä, kun en saanut mitään kannustusta ja positiivista asennetta kotoa. En tee samaa virhettä oman lapsen kanssa.

 

Lapsi on ekalla ja näyttää mitä on tullut läksyksi ja pyytää apua ja katsotaan läpi ne yhdessä. Lähinnä pitää kertoa tehtävän anto, koska ei osaa vielä lukea. Wilmaan tulee tieto joka päivä läksyistä, mutta niitä en katso koska haluan että lapsi itse oppii ottamaan vastuun läksyistä. Eli jos joku jää tekemättä niin sitten jää ja lapsi vastaa itse siitä opettajalle. Tietenkin jos asian kanssa tulee ongelmia niin muutan toimintatapaani.
Muistan omasta lapsuudesta ni, että olisin tarvinnut äidin joka kyselee ja auttaa. Omani oli juuri näitä jotka kysyvät onko läksyt tehty ja riitti että sanoin kyllä. Jossain vaiheessa äitini heräsi siihen, että olin monessa aineessa ihan perus asioissa pihalla ja niin ollen uudetkaan asiat eivät menneet kaaliin. On vaikea esim. vaikea opiskella englannissa kielioppia jos ihan perussanastoa ei ole juuri ollenkaan hallussa.. Eli aijon olla jatkossakin perillä läksyjen sujuvuudesta ja sitä rataa...

 

Lapsi on ekalla ja näyttää mitä on tullut läksyksi ja pyytää apua ja katsotaan läpi ne yhdessä. Lähinnä pitää kertoa tehtävän anto, koska ei osaa vielä lukea. Wilmaan tulee tieto joka päivä läksyistä, mutta niitä en katso koska haluan että lapsi itse oppii ottamaan vastuun läksyistä. Eli jos joku jää tekemättä niin sitten jää ja lapsi vastaa itse siitä opettajalle. Tietenkin jos asian kanssa tulee ongelmia niin muutan toimintatapaani.
Muistan omasta lapsuudesta ni, että olisin tarvinnut äidin joka kyselee ja auttaa. Omani oli juuri näitä jotka kysyvät onko läksyt tehty ja riitti että sanoin kyllä. Jossain vaiheessa äitini heräsi siihen, että olin monessa aineessa ihan perus asioissa pihalla ja niin ollen uudetkaan asiat eivät menneet kaaliin. On vaikea esim. vaikea opiskella englannissa kielioppia jos ihan perussanastoa ei ole juuri ollenkaan hallussa.. Eli aijon olla jatkossakin perillä läksyjen sujuvuudesta ja sitä rataa...

Ihan hämmästyksestä kyselen, että eikö lapsuudessasi/koulussasi ollut kokeita/testejä? Minun lapsuudessa muistan, että jos ei oppinut esim. Jakokulmaa vielä toisellakaan tunnilla, joutui(pääsi) erityisopettajan avustuksella opiskelemaan ja jos kokeissa menestyi huonosti niin sitten opiskeltiin erityisopettajan luona useammin.

Nykyään ainakin meillä wilmasta tulee herkästi viestiä, jos opettaja epäilee ettei esim. Vapaaehtoisessa saksassa ole kielioppi mennyt ihan jakeluun.

Kouluissa on toki eroja, kuten opettajissakin.

 

Ihan hämmästyksestä kyselen, että eikö lapsuudessasi/koulussasi ollut kokeita/testejä? Minun lapsuudessa muistan, että jos ei oppinut esim. Jakokulmaa vielä toisellakaan tunnilla, joutui(pääsi) erityisopettajan avustuksella opiskelemaan ja jos kokeissa menestyi huonosti niin sitten opiskeltiin erityisopettajan luona useammin.

Nykyään ainakin meillä wilmasta tulee herkästi viestiä, jos opettaja epäilee ettei esim. Vapaaehtoisessa saksassa ole kielioppi mennyt ihan jakeluun.

Kouluissa on toki eroja, kuten opettajissakin.

Kyllä oli, mutta onnistuin jotenkin pääsemään ne juuri ja juuri läpi.. Mutta silloin ei ollut wilmoja ja kännykätkään eivät olleet yleisiä ja Vanhempien ja opettajan kommunikointi oli aika erilaista.. Ja tosiaan, äitiäni nyt vaan ei oikeasti kiinnostanut ja tästä kärsin sitten myöhemmin.. Taisin jossain tukiopetuksessa välillä olla..
Mutta lapset ovat tietty erilaisia ja jokainen toimii tyylillään. Itse en ota riskiä, että oma lapseni tipahtaa opetuksen kyydistä, mutta en halua hyysätäkkään liikaa joten koitan siinä välimaastossa pysyä

 

Meille juuri ekaluokan ekassa vanhempainillassa korostettiin sitä, että vanhempien homma on valvoa, että se lapsi ne kotitehtävät tekee ja ne pitää olla seuraavaksi päiväksi tehty. Ja kuten sanoin, mun on istuttava lapsen vieressä ja vahdittava, että se ne tehtävät tekee. Välillä se yrittää karata ja välillä karkaakin ja kynät lentelee, mutta ne tehtävät tulee loppujen lopuksi tehtyä

Kaikkien lapset ei ole samanlaisia kuin sinun.
Jotkut lapset tekevät läksyt ihan hyvin ilman vahtimattakin.
Vanhempien homma on tietysti kysellä onko läksyt hoidettu ja sun tapauksessa katsoa että ne tehdään, mutta ei se "vahtiminen" kaikille tarkota että vahditaan vieressä kun lapsi tekee läksyjä.

 

Kyllä me tehdään lapsen kanssa yhdessä läksyt, ainakin vielä aluksi, on vasta ekalla luokalla. En usko että muuten tulisi niitä edes tehtyä. En ymmärrä mitä pahaa on siinä, että välittää lapsensa koulun käynnistä? Mun omat vanhemmat eivät koskaan olleet kiinnostuneet mun läksyistä tai muutenkaan, ja mulla meni koulu ihan päin persettä, kun en saanut mitään kannustusta ja positiivista asennetta kotoa. En tee samaa virhettä oman lapsen kanssa.

Koulu on lapsen työtä ja läksyt. Anna lapsen olla rauhassa kun tekee niitä. Jos tarvitsee apua niin mene sitten viereen opastamaan.
Tai ainakin jatkossa, jos et vielä pysty.

Musta tuntuu että moni vanhempi on lapselle vain häiriöksi, kun kyylää vieressä. Lapsi voi miettiä vain sitä ettei suututa äitiä (niitä kireitä ja vihasiakin äitejä kun on olemassa). Ei uskalla vastata omalla tyylillä tai ei uskalla vastata oikein mitään ennen kuin äiti hyväksyy vastauksen.

 

Muistan kun äitini lapsena huusi vihasesti aina siskoni vieressä kun se teki läksyjä. Huusi ja kumitti vastauksia vihaisesti.
Sisko ei tänä päivänäkään haluaisi kirjottaa kynällä mitään, koska sai lapsuudesta sellaset traumat siitä huutamisesta. Käsiala on edelleen tökeröä ja lapsenomaista. Aina kun pitäisi jotain kynällä kirjottaa, se menee jumiin ja pyytää mua kirjottamaan jos olen paikalla.

Tiedä millanen kynäniekka systeri nyt olis, jos oisi rauhassa saanut tehdä ne läksynsä.

 

Koulu on lapsen työtä ja läksyt. Anna lapsen olla rauhassa kun tekee niitä. Jos tarvitsee apua niin mene sitten viereen opastamaan.
Tai ainakin jatkossa, jos et vielä pysty.

Musta tuntuu että moni vanhempi on lapselle vain häiriöksi, kun kyylää vieressä. Lapsi voi miettiä vain sitä ettei suututa äitiä (niitä kireitä ja vihasiakin äitejä kun on olemassa). Ei uskalla vastata omalla tyylillä tai ei uskalla vastata oikein mitään ennen kuin äiti hyväksyy vastauksen.

Siis tietenkin jossain vaiheessa lopetan vieressä istumisen. Nyt vaan tuntuu aluksi, että kaipaa jompaa kumpaa vanhempaa siihen viereen.

Ja jatkossakin luen wilmaa vähintään joka toinen päivä.

 

En tarkista. Autan jos tarvitsee apua. Tällä hetkellä tarvitsee apua vaan yhdessä aineessa aina välillä. En edes kysy onko läksyt tehtynä. Kysyn mitä tuli läksyksi. Millainen päivä lapsella on ollut ja mitä koulussa on tapahtunut päivän aikana.

Jos lapsi ei itse huolehtisi läksyistä seuraisin toki erilailla. Nyt vaan olen tiellä ja lapsi on alusta asti puukkinu mua pois koska osaa huolehtia itse.

 

Minun vanhempani luottivat minuun, eivätkä tarkistaneet, onko läksyt tehty. Joskus kysyttiin, onko läksyt tehty, ja siihen vastasin joko "on" tai "tänään ei tullut". Kertaakaan en läksyjä tehnyt koko kouluaikana, ala-asteella jäin siitä kiinni, mutta yläasteella tai lukiossa opettajia ei edes kiinnostanut tarkistaa, lukiko vihossa mitään vai latelinko vastaukset siltä istumalta päästäni. Kokeisiin luin ehkä koepäivän aamuna tunnin, jos sitäkään.

Minusta olisi ollut parempi, jos vanhempani olisivat käyneet kanssani läpi kouluasioita päivittäin. Ei minulla riittänyt kiinnostusta hoitaa noita asioita itse, vaikka vanhemmat kuinka luottivat ja antoivat vastuuta. Ei edes lukiossa. Aina oli muuta todella paljon kiinnostavampaa tekemistä.

 

En kuuntele edes ekaluokkalaisen lukuläksyä. Turha tässä vaiheessa lannistaa älykästä lasta lukuläksyjen tunnontarkalla suorittamisella.

 

Lässynlässyn, kuten sanoin aiemmin, en muista mitä nimeä käytin vai laitoinko mitään, kysyn kyllä joka pv onko läksyt tehty. Autan jos tarvitsee neuvoa.
Meinaatko että siinä pitäs istua lapsen vieressä kyttäämässä kun se tekee läksyjä. Ei mun lapsi sellasta sietäis, se on esimurrosikänen ja tiuskii nyt ihan kaikesta muutenkin.
On osannut läksyt tehdä tähänkin asti ihan itse poikkeuksia lukuunottamatta, joten kivalta tuntuu sekä äidistä että lapsesta, että työnnä sinä se hälläväliä vaikka sinne minne ei aurinko paista.

Aikamoista! :O Kuulut varmaan niihin vanhempiin, jotka sitten lapsen ollessa yläkoulussa alkavat valittaa: "ei niitä prosenttilaskuja mihinkään tarvitse, en minäkään niitä oppinut ja hyvin olen pärjännyt"?

Surullista lukea, että näin moni vanhempi EI OLE KIINNOSTUNUT lapsensa asioista. En todellakaan "vahtaa selän takana" läksyjen tekoa, vaan juttelemme yhdessä niistä läksyjen aihepiireistä (kyllä, myös matematiikassa ja äidinkielessä). Meilläpäin opettajien toive on, että vanhemmat kuittaavat läksyt tarkastetuiksi. Näin opettajan aikaa säästyy olennaiseen eli siihen opettamiseen.