Okei, eli toisen äitiyttä ei saa arvostella koskaan.

vierailija
Echon logiikalla kouluissa tapahtuva haukkuminenkaan ei ole kiusaamista. "Jos toisella on mielestäni rumat vaatteet,saan hokea siitä kaikille ja koko ajan. Yritän vain ohjata hellästi ostamaan hienompia." Eri asia on, jos toinen kysyy vaatteistaan.

Näin kärjistettynä, mutta joko menisi kaaliin oman mielipiteen ja kiusaamisen raja?
 
viera.s
Se Milanna-kritiikki liittyi, tosin löyhästi, mamuaiheeseen. Hän on esimerkki semmoisesta ulkomaisesta kulttuurista jonka tapaisen ajattelun en halua leviävän. Tosin virolaisuus ei ole onneksi leviämässäkään...

Osa ihmisten mamukritiikistä on kulttuurikritiikkiä. Ja jos mä näen että joku kulttuuri on pinnallinen, niin ei sitä tänne kiitos.
Eli joku kunnollista kulttuuria edustava olisi voinut tehdä Milannan aloittaman ketjun mutta en olisi hyökännyt. Mä tunnen ihania, vastuullisia mamuja/ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Esim.monet thaiäidit ovat huippuja.

Mutta ei Milannasta sen enempää, slaavilaisen kulttuurin ja eri kulttuurien kritiikkiä kyllä voin harrastaa jatkossa.
Eli yleisellä tasolla.
Eiväthän virolaiset ole slaaveja. He ovat sukulaiskansaamme, enkä itse näe heidän ja meidän välillä keskimäärin mitään radikaaleja kulttuurieroja. Mitä virolaisilla on takana vähän köyhempiä aikoja, eivät ole tottuneet niin hyvään elintasoon sosiaaliturvaan, joten ovat yritteliäämpiä. Köyhistä oloista tuleville on myös ihan yleisesti tärkeämpää näyttää vaurautta ulospäin kuin niille, joilla on aina kaikki ollut hyvin ja elävät samaa elintasoa, johon jo lapsuudessaan ovat tottuneet. Pätee kulttuuritaustasta riippumatta paremman elämän makuun päässeisiin, myös länsimaisiin köyhästä perheestä tulleisiin äkkirikastuneihin, vaikka toki ihmiset ovat yksilöitä eikä ilmiö siksi ihan kaikkia koske. Mutta yleinen ilmiö kuitenkin, rikkaiden sukujen vesat pyrkivät yleensä pikemminkin pitämään kynttilän vakan alla eivätkä rikkauttaan tuo esiin. Toisaalta ihan ymmärrettävää tuntea ylpeyttä, jos on itse saanut käännettyä elämänsä ihan toiselle mallille, peritty rikkaus ei samalla tavalla anna aihettakaan brassailuun.

Thaimaalaisia vastaan minulla ei ole mitään, mutta aika hassua, että heidät otit esimerkiksi kulttuurista, jonka koet positiiviseksi. Hehän ovat myös yritteliästä porukkaa, mikä on minusta positiivinen juttu, mutta sinä varmasti tuomitset monet sen esiintymismuodot. Thaihieromot on aikast yleisiä ja niitä "lisäpalveluja" tarjotaan käytännössä kaikissa. Suomeen tulevilla thaimaalaisilla marjanpoimijoilla on useimmiten perheet kotimaassa ja äidit jättävät pienet lapsensa kuukausiksi mummojen hoiviin tullakseen tänne töihin. Miten sinä voit sen hyväksyä, kun tuomitset huomattavasti lyhyemmätkin työmatkat lasten ollessa pieniä?
 
Echon logiikalla kouluissa tapahtuva haukkuminenkaan ei ole kiusaamista. "Jos toisella on mielestäni rumat vaatteet,saan hokea siitä kaikille ja koko ajan. Yritän vain ohjata hellästi ostamaan hienompia." Eri asia on, jos toinen kysyy vaatteistaan.

Näin kärjistettynä, mutta joko menisi kaaliin oman mielipiteen ja kiusaamisen raja?
Kyse oli painoarvoltaan hieman eri asioista kuin erinäköisistä vaatteista.
 
Eiväthän virolaiset ole slaaveja. He ovat sukulaiskansaamme, enkä itse näe heidän ja meidän välillä keskimäärin mitään radikaaleja kulttuurieroja. Mitä virolaisilla on takana vähän köyhempiä aikoja, eivät ole tottuneet niin hyvään elintasoon sosiaaliturvaan, joten ovat yritteliäämpiä. Köyhistä oloista tuleville on myös ihan yleisesti tärkeämpää näyttää vaurautta ulospäin kuin niille, joilla on aina kaikki ollut hyvin ja elävät samaa elintasoa, johon jo lapsuudessaan ovat tottuneet. Pätee kulttuuritaustasta riippumatta paremman elämän makuun päässeisiin, myös länsimaisiin köyhästä perheestä tulleisiin äkkirikastuneihin, vaikka toki ihmiset ovat yksilöitä eikä ilmiö siksi ihan kaikkia koske. Mutta yleinen ilmiö kuitenkin, rikkaiden sukujen vesat pyrkivät yleensä pikemminkin pitämään kynttilän vakan alla eivätkä rikkauttaan tuo esiin. Toisaalta ihan ymmärrettävää tuntea ylpeyttä, jos on itse saanut käännettyä elämänsä ihan toiselle mallille, peritty rikkaus ei samalla tavalla anna aihettakaan brassailuun.

Thaimaalaisia vastaan minulla ei ole mitään, mutta aika hassua, että heidät otit esimerkiksi kulttuurista, jonka koet positiiviseksi. Hehän ovat myös yritteliästä porukkaa, mikä on minusta positiivinen juttu, mutta sinä varmasti tuomitset monet sen esiintymismuodot. Thaihieromot on aikast yleisiä ja niitä "lisäpalveluja" tarjotaan käytännössä kaikissa. Suomeen tulevilla thaimaalaisilla marjanpoimijoilla on useimmiten perheet kotimaassa ja äidit jättävät pienet lapsensa kuukausiksi mummojen hoiviin tullakseen tänne töihin. Miten sinä voit sen hyväksyä, kun tuomitset huomattavasti lyhyemmätkin työmatkat lasten ollessa pieniä?
Itse jatkat nyt Milanna-linjalla. Sen sanon, että hänellä ei olisi ollut taloudellista pakkoa.
 
huomenta

Olisiko parempi keskittyä siihen omaan äitiyteen, kun muiden asioihin et voi oikein vaikuttaa. Et varmasti ole Milannan sisko tai äiti, tuskin tunnet edes kaukaisesti.

En minäkään jättäisi vauvaa, vai mistä tässä sä nyt paasaat, mutta sulla menee nää jutut överiksi.
Mikä tarve sulla kokoajan on ohjeistaa ihan vieraita ihmisiä ja jakaa jotain ainoaa totuutta miten kuuluu elää. Ei me olla mitään mini-echoja tällä(kään) palstalla, meillä on jokasella ihan erilaiset elämät ja maailmat. Koita nyt hyvä ihminen jo ymmärtää.
 
Mutta sama logiikka. Jos todella olet huolissasi, tee lasu omalla nimelläsi. Lasu tutkii kyllä, mutta voi olla kolahdus sinulle, jos todetaan että kaikki on ok ja haastetaan kunnianloukkauksesta pahimmassa tapauksessa. Jos tahdot vain kiusata, on sinussa jotain vikaa.
Miksen voi sanoa tälle äidille suoraan?
Yv:tä en laita tällaisissa tapauksissa, koska monet on tällä palstalla sanoneet että sekään ei ole mukavaa.

Minun äitiyttä vastaan on hyökätty monesti, itse olen puolustanut itseäni enkä olisi ketään muuta tarvinnutkaan, mutta en mä siitä kritiikistä vedä mitään yhyyy-linjaa. Jos se kritiikki osuu, niin muutan käytöstäni, jos se ei ole aiheesta, niin annan olla (puolustamisen jälkeen).

Joskus pitää ottaa asiat asioina. Mutta kun äitiys on nykyajan pyhä lehmä, tabu, sitä ei saa arvostella vaikka miettii että kuinkahan tuon lapset pärjäävät.
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko parempi keskittyä siihen omaan äitiyteen, kun muiden asioihin et voi oikein vaikuttaa. Et varmasti ole Milannan sisko tai äiti, tuskin tunnet edes kaukaisesti.

En minäkään jättäisi vauvaa, vai mistä tässä sä nyt paasaat, mutta sulla menee nää jutut överiksi.
Mikä tarve sulla kokoajan on ohjeistaa ihan vieraita ihmisiä ja jakaa jotain ainoaa totuutta miten kuuluu elää. Ei me olla mitään mini-echoja tällä(kään) palstalla, meillä on jokasella ihan erilaiset elämät ja maailmat. Koita nyt hyvä ihminen jo ymmärtää.
Mun mielestä tuo on piittaamattomuutta.

Mitä jos jollain ihmisellä on lähipiiri joka vain hymistelee tämän ihmisen päätöksiä? Tiedän useita tällaisia.
Mitä jos se joskus voikin olla ventovieras joka (tarpeeksi tietoa saatuaan) voi ojentaa?

Onko vain niin että lähipiiri saa sanoa jotakin?
 
vierailija
Miksen voi sanoa tälle äidille suoraan?
Yv:tä en laita tällaisissa tapauksissa, koska monet on tällä palstalla sanoneet että sekään ei ole mukavaa.

Minun äitiyttä vastaan on hyökätty monesti, itse olen puolustanut itseäni enkä olisi ketään muuta tarvinnutkaan, mutta en mä siitä kritiikistä vedä mitään yhyyy-linjaa. Jos se kritiikki osuu, niin muutan käytöstäni, jos se on aiheesta, niin annan olla (puolustamisen jälkeen).

Joskus pitää ottaa asiat asioina. Mutta kun äitiys on nykyajan pyhä lehmä, tabu, sitä ei saa arvostella vaikka miettii että kuinkahan tuon lapset pärjäävät.
Edelleen sanon, että jos TODELLA olet huolissasi lapsista, tee lasu. Jos haluat kommentoida palstalla henkilön tekemisiä, kommentoi siinä ketjussa mitä haluat kommentoida. Jos haluat keskustella jonkun kanssa, laita yv:tä.

Minä en voi sille mitään, jos äitiyttäsi arvostellaan, mutta en ole kohdannut vielä kenenkään perustamaa lynkkausketjua echolle.

Itse katson, että toisten äitiyttä ei tarvitse arvostella, paitsi todellisessa tarpeessa ja silloinkin omin silmin nähneenä.
 
Mäkään en ole perustanut lynkkausketjua Milannalle. Eilinen ketju oli yleisellä tasolla, toki Milannan oman ketjun jälkeen.
 
vierailija
Miksen voi sanoa tälle äidille suoraan?
Yv:tä en laita tällaisissa tapauksissa, koska monet on tällä palstalla sanoneet että sekään ei ole mukavaa.

Minun äitiyttä vastaan on hyökätty monesti, itse olen puolustanut itseäni enkä olisi ketään muuta tarvinnutkaan, mutta en mä siitä kritiikistä vedä mitään yhyyy-linjaa. Jos se kritiikki osuu, niin muutan käytöstäni, jos se on aiheesta, niin annan olla (puolustamisen jälkeen).

Joskus pitää ottaa asiat asioina. Mutta kun äitiys on nykyajan pyhä lehmä, tabu, sitä ei saa arvostella vaikka miettii että kuinkahan tuon lapset pärjäävät.
Mun mielestä arvostelut pitäisi sanoa kahdenkesken eikä julkisesti. Silloin kun arvosteluun on aihetta ja syy on todellinen huolestuminen eikä esim. kiusanteko. Sun motiiveja en tiedä, enkä nyt oikein ymmärrä tätä juttua. En tiedä tarpeeksi Milannan elämästä että osaisin sanoa mitään. En palstaile usein. Kovin pahalta vaan tuntuu toisen elämän repiminen. Myös sun, jota on tullut paljon myös. Pyydän vilpittömästi anteeksi että minäkin moitin sua arvostelustasi tossa aikasemmin.

Tuli taas huomattua että ei tämä palsta ole mua varten... Vähän liikaa jotain. Takaisin tuonne ulkoelämään siis. :)
 
Mä olen saanut palstalla kovaa kritiikkiä, pehmeää kritiikkiä, oikeaan osuvaa ja huti menevää.
Ventovierailta ihmisiltä.

Mä olen kiitollinen semmoisille ihmisille, oikeasti. Tietty joistakin näkee että he nälvivät huvikseen, mutta ne jotka ovat tosissaan, ovat tavallaan rakkauden asialla.
Mä otan sen välittämisenä, ja vaikkei olisikaan välittämistä minusta, niin mun lapsista.

Edelleen, nykyajan pehmo-sensuuri pelottaa.
Sen sanon että sanamuodot mulla olisi voineet olla Milannaa kohtaan nätimmät, mutta toisaalta en halua piiloutua lässytyksen taakse, en halua huijata teitä.
Mä en tykkää myöskään siitä että kun vaan tyyli on pehmeä, niin sit kaikki on ok. Sama sanoma silti.

Mä en anna sanoman esitystavan hämätä, pitää katsoa itse sitä asiaa. Ei munkaan kohdalla aina kukkaistekstiä käytetä.
 
vierailija
Mun mielestä tuo on piittaamattomuutta.

Mitä jos jollain ihmisellä on lähipiiri joka vain hymistelee tämän ihmisen päätöksiä? Tiedän useita tällaisia.
Mitä jos se joskus voikin olla ventovieras joka (tarpeeksi tietoa saatuaan) voi ojentaa?

Onko vain niin että lähipiiri saa sanoa jotakin?
Sun mielestä kaikki jotka ei ymmärrä näitä sun ohjeistuksia ja käskyjä, on piittaamattomia.
Ootko paljonkin saanut parannettua maailmaa tällä ristiretkelläsi kaikkia kohtaan?
 
vierailija
Vaikka tosiaan on niin että äitejä ei saa arvostalla niin onneksi sentään isiä saa (ja arvostellaan myös)

Milanna muuten ei ole varsinaisesti virolainen vaan Viron venäläinen. Siinä on iso ero.
 
vierailija
Jahas, naapurin pirkko syöttää lapsilleen makaroonia. Täytyypä tästä käydä kertomassa ensin Pirkolle, että makarooni on epäterveellistä. Ja jos ei lopeta sen syöttämistä lapsilleen, kerron koko naapurustolle ja USEIN! Nih.
 
Sun mielestä kaikki jotka ei ymmärrä näitä sun ohjeistuksia ja käskyjä, on piittaamattomia.
Ootko paljonkin saanut parannettua maailmaa tällä ristiretkelläsi kaikkia kohtaan?
Sanotaan että haluan ravistella nykyajan hymistelykulttuuria.

Siis rauhantekijä pitää olla, ja siinä olen huono. Mutta yritän yhdistää rauhan (ihmiset) ja sen että asioistakin (moraali) pidetään huolta.
Yleensä kun ihmiset huolehtivat vain tuosta ekasta, joka on tärkeä puoli.

Viime viikonloppuna en onnistunut rauha-asiassa. Olin liian sotaisa.
 
p@ula
Sanotaan että haluan ravistella nykyajan hymistelykulttuuria.

Siis rauhantekijä pitää olla, ja siinä olen huono. Mutta yritän yhdistää rauhan (ihmiset) ja sen että asioistakin (moraali) pidetään huolta.
Yleensä kun ihmiset huolehtivat vain tuosta ekasta, joka on tärkeä puoli..
Mitä se hymistelykulttuuri tarkoittaa?

Onhan perinteitä, jotka ovat melkein mahdoton murtaa:
https://theegoistreview.wordpress.com/2012/11/23/the-magdalene-sisters/

No, tuo tositapahtumiin perustuva elokuva olis hyvä katsoa. Kukaan ei auttanut niitä naisia koskaan. ---paitsi tietysti sen yhden veli.
 
p@ula
Miksi itse äitiyttä pitäskään arvostella? Kaikki toimintatavat sen sijaan ei oo hyväksi mitkä sisältyy äitiyteen. Toisaalta moni tapa voi olla aivan yhtä hyvä kun omatkin vaikka ois erilaisia.
Nin justiinsa!
Kyllä mullekin on perusoletusarvo, et äidit tekevät kaikkensa lastensa eteen. Niin ei aina ole ollut, selviää historiasta. Mut jossain tuossa dokumentin yhteydessä tuli esille, et ne jotka eivät tulleet toimeen yhteisössä, lähetettiin Afrikkaan. Oliko se ihan viisasta ja kenellä moinen valta? Mulla kiinnostais tietää, varsinkin kun pyhäkoulussa aina laulettiin Musta Saara-laulua.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2273961/Ireland-says-sorry-10-000-women-slaves-Catholic-workhouses-locked-brutalised-nuns.html
 
viera.s
Itse jatkat nyt Milanna-linjalla. Sen sanon, että hänellä ei olisi ollut taloudellista pakkoa.
Enhän minä puhunut yhdestäkään yksittäisestä ihmisestä vaan kulttuureista ja oikaisin selvän virheesi, kun väitit virolaisia slaaveiksi.

Mutta ei Thaimaassa nälkää nähdä, siinä mielessä ei ole heilläkään mitään pakkoa lähteä kuukausiksi marjoja poimimaan. Tai toisaalta, jos ihan ruuastakin olisi pulaa, niin olisihan se vastuutonta jättää lapset taakseen nälästä kärsimään. Parempaa elintasoa thaimaalaiset hakevat lähtiessään muualle rahaa ansaitsemaan. Parempi elintaso voi olla myös lasten etu, silläkin hinnalla että se vähentää vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Sama pätee Suomessa, sosioekonominen tausta korreloi lapsen menestymiseen elämässään ja mm. terveisiin elintapoihin ja nimenomaan siten, että korkeasti koulutetuissa ja korkeatuloisissa perheissä lapset voivat paremmin. Siis tilastollisesti, yksilöllisiä poikkeamia tietysti on. Ja tämä siitä huolimatta, että matalasti koulutetut naiset ovat keskimääräistä pidempään perhevapailla. Ei se siis pelasta lapsen tulevaisuutta, että äiti on pitkään kotona, vaan muut asiat vaikuttavat huomattavasti enemmän.
 
Yhteistyössä