Kysy jotain

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mummeliisa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Koska sulla on paljon kokemusta lapsista, niin miten saisi erityislapsen tottelemaan ja käyttäytymään paremmin, jonka puheen ymmärtäminen on ikätasoa huonompi? Jos asiat ei mene, kuten hän on ajatellut, voi olla tosi vaikeaa. Se auttaa, jos hän ymmärtää syyn, mutta ei aina ymmärrä.
 
Koska sulla on paljon kokemusta lapsista, niin miten saisi erityislapsen tottelemaan ja käyttäytymään paremmin, jonka puheen ymmärtäminen on ikätasoa huonompi? Jos asiat ei mene, kuten hän on ajatellut, voi olla tosi vaikeaa. Se auttaa, jos hän ymmärtää syyn, mutta ei aina ymmärrä.

Erityislapsia on kovin monenlaisia. Yhdelle toimiva ei välttämättä toimi toiselle, mutta joitain kokeilemiani.
- kuvakortit päivän ja viikon tekemisistä ennalta esiin.
- "Hämmästys" jos lapsi toimii tottelemattomasti kuin pitäisit itsestäänselvänä kaunista käytöstä hänen taholtaan.
- Hiukan "yli kehitysvaiheen" lapselle asetetut odotukset merkkinä uskosta kykyihinsä/kykyjensä kehittymiseen. Lapsellistaminen toimii päinvastoin.
 
Olen pari vuotta seuraillut kirjoituksiasi elämästäsi ja perheestäsi. Minusta olet kiinnostava ihminen ja ihailen avoimmuuttasi ja ennen kaikkea aikaansaamisiasi. Mikä energia ja tarmo puuhata ja touhuta - myös sairaana.

Olen myös kummastellut ihmisten negatiivista suhtautumista sinuun - onko erilaisuus niin "vaarallista", että arvostelu ja haukkuminen tuntuu oikeutetulta?

Itse olen täysin toisesta ääripäästä kuin sinä: en ole rekisteröitynyt mihinkään someen, yhtään kuvaan perheestäni ei ole koskaan julkaistu missään, vapaa-ajalla viihdyn erinomaisesti kotosalla tekemättä mitään erityistä. Lapsetkin tehty vasta neljänkympin kahta puolta; alle 35 v ei tullut mieleenkään edes haluta lapsia ;)
Suurta iloa elämään saan perheen lisäksi vaativasta työstä: toisaalta se vie ylimääräiset engergiat; toisaalta toki myös antaa paljon kun saa ja kykenee sitä tekemään.

Mutta itse ketjun aiheeseen. Olet kommentoinut, että et enää haluaisi elää ja "tekemättömät" päivät ovat sinusta ajanhukkaa. Osaisitko selittää tuota enemmän? Miksi tavallinen olemassa olo ja oleilu ei riitä? Johtuuko se vakavasta sairastelusta / olemassaolon rajallisuuden tiedostamisessa / työelämästä pois siirtymisestä vai mistä? Vai onko tuo ollut aina taustalla ja se syynä ison perheen haluamiseen jo alunperin?

Saatko kiinni ajatuksistani?
 
Olen pari vuotta seuraillut kirjoituksiasi elämästäsi ja perheestäsi. Minusta olet kiinnostava ihminen ja ihailen avoimmuuttasi ja ennen kaikkea aikaansaamisiasi. Mikä energia ja tarmo puuhata ja touhuta - myös sairaana.

Olen myös kummastellut ihmisten negatiivista suhtautumista sinuun - onko erilaisuus niin "vaarallista", että arvostelu ja haukkuminen tuntuu oikeutetulta?

Itse olen täysin toisesta ääripäästä kuin sinä: en ole rekisteröitynyt mihinkään someen, yhtään kuvaan perheestäni ei ole koskaan julkaistu missään, vapaa-ajalla viihdyn erinomaisesti kotosalla tekemättä mitään erityistä. Lapsetkin tehty vasta neljänkympin kahta puolta; alle 35 v ei tullut mieleenkään edes haluta lapsia ;)
Suurta iloa elämään saan perheen lisäksi vaativasta työstä: toisaalta se vie ylimääräiset engergiat; toisaalta toki myös antaa paljon kun saa ja kykenee sitä tekemään.

Mutta itse ketjun aiheeseen. Olet kommentoinut, että et enää haluaisi elää ja "tekemättömät" päivät ovat sinusta ajanhukkaa. Osaisitko selittää tuota enemmän? Miksi tavallinen olemassa olo ja oleilu ei riitä? Johtuuko se vakavasta sairastelusta / olemassaolon rajallisuuden tiedostamisessa / työelämästä pois siirtymisestä vai mistä? Vai onko tuo ollut aina taustalla ja se syynä ison perheen haluamiseen jo alunperin?

Saatko kiinni ajatuksistani?

Luulen saavani ja luulen, että yksi syy siihen, että tiesin jo varhain haluavani suuren perheen ja kulkijallekin avoien kodin, johtuu nimenomaan itsetuntemuksesta.

Pelkkä oleilu ei todellakaan riitä minulle. Ei se kuolemaksi ole, mutta ei kohdallani johda minkäänlaiseen hyvänolon tunteeseen. Kaaottiset ja uuvuttavat vuodetkin olivat siinä mielessä parempia. Samoin (kuitenkin jälkeenpäin jotenkin vähemmän tärkeiksi mieltämäni) aktiivisimmat työvuodet.

Juuri nyt mietin miten voisi ottaa "seuraava askel" nimenomaan avoimempaan suntaan. Onko vielä jotain minkä taakse "pakenen"?
 
Olisi kiva pohtia mikä tekee yhdestä ihmisestä noin avoimen ja toisesta päinvastaisen; mikä geenejä, mikä ympäristöä? Ja vielä kiinnostavampaa olisi pohtia mikä saa osan ihmisistä ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta ja mikä saa (isoimman?) osan pitämään vain omia näkemyksiään oikeina?

Minä vain olen niin hidas ajatuksissani ja vielä hitaampi kirjoittamisessa, että keskustelusta tulisi pitkäveteistä ;) Tai ainakin nyt on pakko lähteä asioille; kesäloman kunniaksi on pakko vähän pinnistellä kyläilyjäkin...
 
Olisi kiva pohtia mikä tekee yhdestä ihmisestä noin avoimen ja toisesta päinvastaisen; mikä geenejä, mikä ympäristöä? Ja vielä kiinnostavampaa olisi pohtia mikä saa osan ihmisistä ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta ja mikä saa (isoimman?) osan pitämään vain omia näkemyksiään oikeina?

Minä vain olen niin hidas ajatuksissani ja vielä hitaampi kirjoittamisessa, että keskustelusta tulisi pitkäveteistä ;) Tai ainakin nyt on pakko lähteä asioille; kesäloman kunniaksi on pakko vähän pinnistellä kyläilyjäkin...

Mielenkiintoisia pohdinnaiheita.
 
En ymmärrä että haluaisit lisää lapsia ja sinulla on pari aika nuortakin lasta. Ja haluaisit kuolla.

Miten nuo kaksi asiaa saa mahtumaan samaan elämään, samaan hetkeen?
 
En ymmärrä että haluaisit lisää lapsia ja sinulla on pari aika nuortakin lasta. Ja haluaisit kuolla.

Miten nuo kaksi asiaa saa mahtumaan samaan elämään, samaan hetkeen?

Helposti. Lisälapset ovat tosin tässä iässä enää silkka unelma, ei enää mikään realistinen toive. Lapset ovat ilo ja valo minulle, energianlähde ja helkutin hyvä syy jatkaa elämää, vaikkei muilta osin hotsittaisikaan.
 
Outoja pusseja,montako litraa menee 2 kilon pakastuspusiin :)

13916388.jpg
 

Yhteistyössä