S
surullinen vierailija
Vieras
Itse parisuhde toimii hyvin ja olemme erittäin vakavissamme. Emme asu yhdessä, mutta käytännössä ollaan lähes aina saman katon alla miehen luona. Lapset viihtyy hyvin keskenään ja kaikki on sujunut tähän asti hyvin.
Mutta se mikä mättää niin on ulkopuoliset. En ole saanut ottaa miesystävääni mukaan minnekään syntymäpäivillekään, koska siellä ei kuulemma ole kiva esitellä uutta ihmistä. Kuitenkin viimeksikin syntymäpäivillä oli paikalla myös minulle vieras ihminen ja menin kyllä ihan reippaasti kättelemään tätä miestä ja kerroin kuka olen. Ei sen vaikeampaa enkä traumatisoitunut.
Eilen soitin mummulleni ja olisin mennyt hautausmaalla käynnin yhteydessä häntä moikkaamaan parin tunnin kuluttua soitostani, mutta se ei sopinut koska olin liikkeellä tämän miehen kanssa. Pitää kuulemma ilmoittaa pari päivää etukäteen.
Lisäksi hyvä ystäväni katkaisi välit minuun, koska kuuli "kyliltä" tästä miesystävästäni eikä minulta. En ollut halunnut asiaa viestissä kertoa vaan odottaa, että nähdään kasvotusten. Toinen ystäväni sai tietää vasta hiljakoin ja oli vain vilpittömän onnellinen puolestani, koska vaikutan kuulemma pitkästä aikaa siltä että minulla on hyvä olla.
Mutta tämä kaikki on nyt saanut aikaan sen, että minulla on tunne siitä, että olen tehnyt kaiken väärin enkä enää edes halua esitellä miesystävääni,kun kynnys on nostettu noin korkealle. Aivan kuin olisin ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on eronnut edellisestä ja alkanut tapailla uutta. Onko tämä muka näin vaikeaa oikeasti? Itse olen aina mielelläni tavannut ystävieni tai läheisieni uusia puolisoita jo ihan senkin takia, että minulle on tärkeää tavata ihminen, joka on minun läheiselleni tärkeä.
Eilen puhuttuani mummuni kanssa ajattelin jo, että kohta alan itkeen. Miesystävälleni en ole edes enää kehdannut kertoa tästä. Hänen läheisensä ovat ottaneet minut varauksetta joukkoonsa ja koen olevani tervetullut.
Mutta se mikä mättää niin on ulkopuoliset. En ole saanut ottaa miesystävääni mukaan minnekään syntymäpäivillekään, koska siellä ei kuulemma ole kiva esitellä uutta ihmistä. Kuitenkin viimeksikin syntymäpäivillä oli paikalla myös minulle vieras ihminen ja menin kyllä ihan reippaasti kättelemään tätä miestä ja kerroin kuka olen. Ei sen vaikeampaa enkä traumatisoitunut.
Eilen soitin mummulleni ja olisin mennyt hautausmaalla käynnin yhteydessä häntä moikkaamaan parin tunnin kuluttua soitostani, mutta se ei sopinut koska olin liikkeellä tämän miehen kanssa. Pitää kuulemma ilmoittaa pari päivää etukäteen.
Lisäksi hyvä ystäväni katkaisi välit minuun, koska kuuli "kyliltä" tästä miesystävästäni eikä minulta. En ollut halunnut asiaa viestissä kertoa vaan odottaa, että nähdään kasvotusten. Toinen ystäväni sai tietää vasta hiljakoin ja oli vain vilpittömän onnellinen puolestani, koska vaikutan kuulemma pitkästä aikaa siltä että minulla on hyvä olla.
Mutta tämä kaikki on nyt saanut aikaan sen, että minulla on tunne siitä, että olen tehnyt kaiken väärin enkä enää edes halua esitellä miesystävääni,kun kynnys on nostettu noin korkealle. Aivan kuin olisin ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on eronnut edellisestä ja alkanut tapailla uutta. Onko tämä muka näin vaikeaa oikeasti? Itse olen aina mielelläni tavannut ystävieni tai läheisieni uusia puolisoita jo ihan senkin takia, että minulle on tärkeää tavata ihminen, joka on minun läheiselleni tärkeä.
Eilen puhuttuani mummuni kanssa ajattelin jo, että kohta alan itkeen. Miesystävälleni en ole edes enää kehdannut kertoa tästä. Hänen läheisensä ovat ottaneet minut varauksetta joukkoonsa ja koen olevani tervetullut.