Olen syntynyt 70-luvulla. Silloin oli ihan normaalia, että oli ulkovessa eikä puhelinta. Isä kävi töissä, äiti oli kotiäiti.
80-luvulla isä kävi kesäisin pääkaupungissa töissä, oi viikot töissä ja viikonloput kotona. Talvet elettiin vaatimattomasti, mutta oli jo sisävessa. Meillä oli ollu se puhelin jo 70-luvlla, muistan kun naapuri kävi meiltä soittamassa ja maksoi aina muutaman kolikon.
90-luvulla mulla loppui peruskoulu ja olen varmaan viimeisiä kun meni peruskoulusta suoraan töihin. Muutin pois kotoa 15 vuotiaana, äiti meni samaan firmaan töihin, missä isä oli ja mistä isä jäi eläkkeelle nyt vuoden vaihteessa. Oma eka työsuhteeni ei kestäny kun 3 kk, kun ompelimo lopetettiin, mutta seuraavat vuodet olin aina 6 kk työttömänä (liiton päiväraha oli isompi kuin palkka miinus työmatkakustannukset) ja 6 kk töissä. 90-luvun lopilla aloimme yrittäjäksi ja se nyt on nykyään tie, jolta ei pääse pois eikä saa päivärahaa. Mutta olen 100% varma, että jos mies ei olisi itseään irtisanonut,olisi edelleen samassa firmassa töissä, johon on 80-luvun puolivälin jälkeen melkein suoraan peruskoulusta mennyt. Firma on edelleen olemassa eikä sillä ole ollu tarvetta suuremmin työntekijöitä vaihdella. Ja kyllä, olen kerran jos toisenkin ollu sitäieltä, että hiton huono idea...nyt olis asuntovelat maksettu ja elämä melko vapaata, jos ei olis tullu tämä yrittäjän ura eteen...