Lapsen kaverien "ruokkiminen"

  • Viestiketjun aloittaja Mep
  • Ensimmäinen viesti
Mep
Mitenkäs teillä toimitaan?

Eilen oli lpaseni kaveri meillä iltapäivästä n. 3h leikkimässä koulun jälkeen. Ei tullut suoraan koulusta siis vaan hiukka myöhemmin läksyjen teon jälkeen.

Olen aiemmin kuullut samalta kaverilta, että heillä ei syödä iltaruokaa (käsitän tässä puhuttaman lämpimästä iltaruoasta). Joskus olen nimittäin toimittanut kaverin ulos kun meillä on lähestynyt ruoka-aika, sanomalla että teilläkin varmaan kohta syödään..

Eilen pyysin oman pojan syömään puoli 6 pintaan, jolloin kaveri sanoi hänelläkin olevan nälkä.
No ei mun luonto anna olla antamatta syömistä vieraallekin, mutta en tahtoisi niitä ruokkia joka päivä.
Saattaa nimittäin keksiä, että tuolla on äiti iltapäivisin kotona ja siellä saa ruokaa...

Mielipiteitä?
 
"Zxc"
Meidän pojallamme on yksi kaveri, jolla on aina nälkä :-D Jos vain ruokaa on riittävästi, niin olen kysynyt haluaako syödä. Oman pojan olen ohjeistanut sanomaan, että meillä on ruoka kotona. Jos hänellä nälkä iskee silloin kun kaverilla on ruoka-aika, voi tulla kotiin syömään.
 
Meillä syövät kaikki, jotka ovat ruoka-aikaan meillä paikalla.
Enemmän mietityttää elokuvat, hoplop, megatronet yms. johon tulee usein mentyä siten, että otetaan myös lasten ystäviä mukaan. Niistä "pennosista" kertyy helposti kuussa isohkokin summa - eikä kieltääkään raaskisi.
 
  • Tykkää
Reactions: as if
"Jaa-a"
Meillä on aiemmin ollut tapana, että kauempana asuville kavereille se ruoka tarjotaan, lähinaapurin laitetaan kotiin syömään! Nyt on alkanu noita ruokailijoita ilmestyä vaan senverran paljon, että olen alkanut parille meillä säännöllisesti ruokaileville antaa lähtöpassit kotiin ruoka-aikana
 
vierass
Minä en ruokaa anna, jos siitä ei ole sovittu vanhemman kanssa. Samaa toivon myös vatavuoroisesti. Ärsyttää, kun laittaa lapselle ruoan ja sitten tämä ilmoittaa kotiin ruoka-aikaan tullessaan, ettei ole nälkä, söin kaverilla :headwall: Ja ruoka-aikaan olen yleensä laittanut vieraat lapset pihalle tai kotiinsa, että meillä on ruokarauha. Jos kavereita on paikalla, niin ei silloin malteta rauhassa syödä.

Välipalaa voin antaa joskus.
 
eevee
Minä en ruokaa anna, jos siitä ei ole sovittu vanhemman kanssa. Samaa toivon myös vatavuoroisesti. Ärsyttää, kun laittaa lapselle ruoan ja sitten tämä ilmoittaa kotiin ruoka-aikaan tullessaan, ettei ole nälkä, söin kaverilla :headwall: Ja ruoka-aikaan olen yleensä laittanut vieraat lapset pihalle tai kotiinsa, että meillä on ruokarauha. Jos kavereita on paikalla, niin ei silloin malteta rauhassa syödä.

Välipalaa voin antaa joskus.
Anteeksi mutten voi tajuta että AINA ruoka-aikaan pitää kaverin lähteä. Tai sit sulla on pienempiä lapsia... Mulla ei tulis mieleenkään aina laittaa kavereita kotiin, niillä on siihen aikaan vielä jutut kesken. Tosin meillä on jo teinejä lapset.
 
"emppu"
Meillä saa kaveritkin syödä. Olen mielissäni jos maistuu. En tosin tykkää siitä jos oma lapseni syö usein muualla, mutta näinkin joskus on. Lähinnä parhaan kaverinsa luona syö jos on siellä pidempään. Välimatkaa näillä on melkein 3 km.
 
laina lapasissa palelee
Juu ei,en ruoki,ellei ole sitten yötsyyn jäävä kaveri.Meillä on lasten kavereitten ja heidän vanhempien kanssa säännöt sovittu,että ei ruokita.Mutta välipalat oon antanut (tämäkin on sovittu sääntö)
 
ammuuu
Meilläkin syövät pääsääntöisesti kaikki jotka ovat läsnä, en koskaan ole heittänyt ketään pihalle ruoan takia. Meillä tuota ruokaa tehdään sellaisia määriä, että eipä missään tunnu esim. muutama ylimääräinen peruna ja kauhallinen kastiketta. Ja tykkään myös kun on ruokapöydässä jengiä. :)
 
Oma käytäntö
Tarjoan lapsen kavereille välipalaa. Joskus olen tarjonnut ruokaakin, kun on kaverin äidin kanssa sovittu siitä erikseen. Mutta parille naapurin lapselle, jotka ovat aina kerjäämässä herkkuja ja menivät joskus meillä ollessaan ilman lupaa ottamaan kaapista keksejä, en tarjoa enää edes välipalaa. Jos ovat pihalla kun tulemme kaupasta, niin yrittävät heti tulla kurkkimaan ostoskasseja, että olisiko jotain hyvää, jota voisi ruinata.
 
kullakin oma tyyli
Meillä lasten kaverit asuu 2-5km päässä joten oon kyllä tarjonnu lasten kavereille ruuan jos haluaa ja yleensä ovat mielellään syöneet.
Jos kaverit asuis lähempänä niin sitten en varmaan aina tarjois
 
"..."
En tajua tuollaista asennetta. Ainoastaan itsekeskeiset suomalaiset luolaihmisen tasolla olevat mammat tuohon sortuvat. Oikeasti kellään ei ole Suomessa niin tiukkaa rahasta, etteikö voisi silloin tällöin yhden ylimääräisen suun ruokkia. Eli kyse on vain asenteesta "minä en muille omistani anna". Kuvottavaa.
 
"meh"
Heille, jotka ovat ruoka-aikana meillä, tarjotaan ruoka. Saavat sit itse päättää, syövätkö vaiko ei. En minä osaisi laittaa kavereita pihalle taikka ruokkia vaan omani, kun kaveri leikkii yläkerrassa. Tilanne täytynee tarkistaa, jahka poikakolmikkoni pääse teini-ikään... ;)

Omat lapseni ovat syöneet kavereilla, jos on tarjottu. Sen olen sanonut, että kylässä ollessaan ruokaa ei kerjätä. Mutta jos tarjotaan, saa itse päättää syökö vai ei. Yhdenkään lasteni kavereiten vanhempien kanssa ei ole ollut mitään puhetta ruokkimisesta?!
 
"nanna"
[QUOTE="...";30792880]En tajua tuollaista asennetta. Ainoastaan itsekeskeiset suomalaiset luolaihmisen tasolla olevat mammat tuohon sortuvat. Oikeasti kellään ei ole Suomessa niin tiukkaa rahasta, etteikö voisi silloin tällöin yhden ylimääräisen suun ruokkia. Eli kyse on vain asenteesta "minä en muille omistani anna". Kuvottavaa.[/QUOTE]

Meillä ei ole tiukkaa rahasta, mutta kun on seitsenhenkinen perhe, niin ei me tehdä ruokaa mitään mega-annoksia, vaan juuri sen verran, että riittää omalle porukalle. Jos tiedetään, että lapsilla on kavereita (kauempaa tulleita) yökylässä tai pidemmällä vierailulla, tarjotaan tottakai ruokaa.

Koulukaverit asuu ihan kivenheiton päässä, joten heitä ei ruokapöytään kutsuta. Saavat jäädä lasten huoneeseen tai ulos, jos ovat pihalla touhuumassa, odottamaan. Jos ollaan kaverin vanhempien kanssa sovittu, että kaveri tulee meille suoraan koulusta (mikä on hyvin harvinaista, koska meillä on kolmen pienimmän päikkäriaika aina kun isommat pääsevät koulusta ja sääntö on, että silloin ei kavereita sisälle tule) niin silloin tarjoan kaverille myös välipalaa.

Meillä on tämä systeemi toiminut, eikä olla sillä asenteella että "minä en omistani anna."
 
vain kahden äiti
Meillä tarjoan välipalaa kaikille paikalla oleville mutta ruoka-aikaan jokainen lähtökohtaisesti syö kotonaan, ainakin jos on tässä ihan omalla pienellä asuinalueela olevista kavereisa, ja ei olla etukäteen sovittu ruokailusta. Tykkään että iltaruokailu on meidän perheen oma hetki jossa jutellaan päivän kuulumisia ja oikeastaan arkipäivinä usein se päivän ainut yhteinen lämmin ateria.

Rahasta tässä ei ole kyse, enkä tykkäisi että sopimatta kanssani lapseni söisi lämpimän ruoan jossain muualla ja minä laittaisin sitten kotona turhaan ruokaa.
 
vain kahden äiti
Lisäksi esim. 400g jauhalihapaketista tulee sopivasti yksi lämmin ateria omalle perheelle, ja jos olen ostanut vaikka kanankoipia tai muuta kappaletavavaraa sitä on yleensä laskettu se määrä mitä oma perhe syö. Joku jäisi ilman jos tarjotaan naapurillekin ruokaa ilman että siihen on varautunut. Ei meilä ruoka lopu mutta en tee mitään jättikattilallisia kerralla, niinkuin suurperheissä ilmeisesti tehdäään.
 
[QUOTE="...";30792880]En tajua tuollaista asennetta. Ainoastaan itsekeskeiset suomalaiset luolaihmisen tasolla olevat mammat tuohon sortuvat. Oikeasti kellään ei ole Suomessa niin tiukkaa rahasta, etteikö voisi silloin tällöin yhden ylimääräisen suun ruokkia. Eli kyse on vain asenteesta "minä en muille omistani anna". Kuvottavaa.[/QUOTE]

Eikai se harvakseltaan ja sillon tällön haittakaan. Kuuluu vaan olevan niitäkin joilla jokapäivä ois samoja ylimääräsiä suita pöydässä ja sitä ei tarvi sietää. Tuokin perustelu on minusta ok että sopimatta ei syödä kaverilla jotta kotona ei turhaan tehdä sitä ruokaa. Toki meilläkin voi saada syödäkseen jos sattuu olemaan se tilanne mutten ala ruokkia säännöllisesti pojan kavereita jos ne pääsevät koteihinsa helposti.
 

Yhteistyössä