Siis oikeesti, ajatteleeko ihmiset jotka laittaa omiakuviaan

[QUOTE="joooo";30704694]Onko joku joutunut väkivallan kohteeksi kun on täällä naamansa palljastanut? En ole kyllä koskaan kuullut että kun naama näkyy niin se pieksetään tai sitä seurataan arkielämässä, mahtanee olla ihan urbaani legendoja vainoharhaisilta.[/QUOTE]

Pieksämisestä ei ole kokemusta, mutta hankalasta ahdistelusta ja seuraamisesta on. Siksipä tiedän mistä varoittelen.
 
pakoputki
sirkkaliisa kertoi aina että hänen tuhero ei tuyoksu sillille vaan RUUSULLE, kertoi tarkkaan miten pesee ja hoitaa alapäätään ja mitä sieltä tulee ulos ja mitä menee sisään.
Kuitenkin kehtasi jaella vielä naamaakin ohessa, että kaikki hänet kaupassa (esim) nähdessään tietäisivät että siinä menee nainen jonka tuhero ei tuoksu kuin ruusulle ja rinnoissa on syntymämerkkejä. Rinnat olivat täällä oikein kuvana.
 
Siinäpä tunnistaa kuka tunnistaa. En oikeasti pidä yhtään minään juttuna sitä, jos ja kun joku minut jossain TUNNISTAA....huuuhhhhh gamalaa. :O

Oikealla nimelläni en ole facessakaan ja tietoni ovat salaiset, eli ei nyt ihan hirveästi pelota jotkut stalkkerit.
Ja toisaalta sain sellaisen perääni jo aikana ennen palstailua ja facebookia. :)
 
säpäle harmaana
No mikäs se tällainen sirkkaliisa sitten on? Jos jutut on tosiaan tuota tasoa, niin eikö se nyt ole ilmiselvää provoilua ja vitsailua? Jokuko on ottanut tuollaiset ihan tosissaan? :O
 
9mmm
ciervo sano sen hyvin naamoja tulee joka päivä vastaan kadullakin ni miks ei kasvokohtaamisia tälläkin palstalla :) ja tohon teilaus hommaan tuolla sota strategia pelis on yks skotti joka heittäis tikarilla mua selkään ja tunne on molemmin puolinen vaikka monasti nauretaan :) saakelin jästipää skotti.
 
naurettavaa Krut
Krut se jaksaa sitten Päätömälle vieläkin aukoa päätänsä. Ottiko noin koville, kun hän sua neidikiksi sanoi? Teoillasi olet osoittanut tämän väitteen todeksi.
 
Hygienia
sirkkaliisa kertoi aina että hänen tuhero ei tuyoksu sillille vaan RUUSULLE, kertoi tarkkaan miten pesee ja hoitaa alapäätään ja mitä sieltä tulee ulos ja mitä menee sisään.
Kuitenkin kehtasi jaella vielä naamaakin ohessa, että kaikki hänet kaupassa (esim) nähdessään tietäisivät että siinä menee nainen jonka tuhero ei tuoksu kuin ruusulle ja rinnoissa on syntymämerkkejä. Rinnat olivat täällä oikein kuvana.
Aika osuva tuo sinun nimesi. Ottaa vissiin koville, kun itse mitä ilmeisimmin haiset alapäästäsi pahalle. Vuosienkin jälkeen muistat, kuinka joku on jossain sanonut, että hänen alapäänsä ei haise kalalle. Voi olla, että olet kehittänyt tuosta sairauden itsellesi. Suomessa on hirveä tilanne näiden avohoitopotilaiden kanssa, kun eivät saa kunnon hoitoa, sitten jää hygieniakin hoitamatta.
 

Yhteistyössä