K
kljndfjagvösv
Vieras
Itse asiassa asun alueella ja talossa, jossa varmaan puolet on maahanmuuttajia. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole muslimeja tai somaleita, mutta hekin ovat varsin edustettuina naapurustossa. Yhtä lukuunottamatta KAIKKI järjestyshäiriöt, joita olen tällä alueella ja omassa talossani ollut todistamassa, ovat kantasuomalaisten aiheuttamia. Aina kun joku örveltää kännissä tai kuuluu tappelun ääniä naapurista tai pihalta, riehujat ovat suomalaisia. Keskeisin syy: alkoholi ei ole monenkaan muslimin keskeisin ravintoaine. Iso osa alueen maahanmuuttajista tuntuvat tulevan yhteisöllisemmistä kulttuureista, kuin suomalaiset, ja katsovat tiukemmin toistensa perään, puuttuvat toistensa käytökseen herkemmin.
Enkä nyt sano, etteikö maahanmuuttajiin mahtuisi paljonkin väkivaltaisia raiskareita. Mutta tällä nykyisellä alueella on vaan todennäköisempää, että jos saa naapurikseen skinin, se skini on työtön sekakäyttäjä joka yrittää pönkittää olematonta omanarvontuntoaan skiniaatteellaan. Ajatusmaailma on sitä luokkaa, että jos suomalaismies raiskaa ja hakkaa tyttöystävänsä/vaimonsa/jonkun satunnaisen naisen "se oli sen ämmän vika, eikä se ollut edes raiskaus". Mutta jos "mamu" tekee saman, se tekee sen sen takia että kaikki mamut on samanlaisia ja "se oli kuitenkin sen ämmän vika". Somalitkin ovat suurin osa alkoa käyttämättömiä, perhekeskeisiä ja yllättävän kohteliaita naapureita.