Tuosta olen ihan samaa mieltä. ja erityisen nolona pidännimenomaan sitä kun seison siellä punainen pylly paljaana.Kyllä, mutta nolompaa se nurkassa torottaminen on ihan ehdottomasti.
joo toki mä oon tähän suostunut, mutta meillä on myös niin että itse kuritustilanteessa mulle ei ole mahdollisuutta saada kuritusta loppumaan ennen aikojaan. Jos olisi, niin taatusti käyttäysin sen.Kunhan muistaa, että lopulta kaiken pitää kuitenkin olla omaehtoista eikä kaikkeen tarvitse suostua.
Kyllä, tuo nurkassa seisominen on todella noloa. Toinen yllättävän nolo rangaistus on kirjoitustehtävä. Meillä sekin kuuluu rangaistukseen. Rangaistus menee seuraavasti: ensin kirjoitustehtävä (jonkin tietyn lauseesn kirjoittaminen x kertaa kuivamustekynällä, virheistä saa lisää piiskaa ja nurkka-arestia) tämän jälkeen joutuu nurkkaan häpeämään ja tänä aika mieheni tarkastaa, että kirjoitustehtävä on oikein. Tämän jälkeen mieheni antaa piiskaa ja mahdollisen extrapiiskan kirjoitustehtävän virheistä. Seuraavana joudun takaisin nurkkaan miettimään ja tämä on se kaikista noloin tilanne; seistä pylly paljaana nurkassa. Nurkka-arestin pituus vaihtelee 10 minuutista tuntiin rikkeen vakavuuden mukaan.Tuosta olen ihan samaa mieltä. ja erityisen nolona pidännimenomaan sitä kun seison siellä punainen pylly paljaana.
mä taas ottaisin piiskaa mielellään... vaimo vaan ei anna
Itse olen yhden kerran seissut koko yön nurkassa. Tämä oli silloin, kun jäin kiinni ylinopeussakon piilottelusta. Jos olisin tunnustanut kaiken, olisin selvinnyt normaalilla rangaistuksella. Tämä tuli siis nimeomaan tuosta piilottelusta.Tyhmä kysymys varmaan, mutta pakko kysyä teiltä, joilla enemmän kokemuksia "häpeänurkan" käytöstä. Kuinka pitkään teitä on siellä seisotettu? Täällä ollaan sitä mieltä, että tunti on sopiva, mutta minulle ainakin jo 20 minuuttia tuntui ikuisuudelta.
Ei tarvi kommentoida, jos ei näitä vaihtoehtoparisuhteita ymmärrä.Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;30593470:Siis mitä helvettiä juuri luin??!!
Joku latelee tänne fantasioitaan...Alkuperäinen kirjoittaja häpeänurkka;30593288:Itse olen yhden kerran seissut koko yön nurkassa. Tämä oli silloin, kun jäin kiinni ylinopeussakon piilottelusta. Jos olisin tunnustanut kaiken, olisin selvinnyt normaalilla rangaistuksella. Tämä tuli siis nimeomaan tuosta piilottelusta.
Tuo yönurkka-aresti toimi seuraavasti: mies otti käsiraudat ja kytki niillä käteni kiinni seläntaakse. Seuraavaksi hän johdatti minut nurkkaan ja otti lompakostaan 2 euron kolikon. Hän laittoi tuon kolikon seinää vasten ja käski minun painaa sitä nenälläni niin, että se ei putoa. Seuraavaksi mies ilmoitti painuvansa nukkumaan ja että minä seisoisin siinä aamuun ja aamulla olisi kolikon oltava paikoillaan. Tuo yö oli todella pitkä ja tylsä, mutta onnistuin tehtävässä. Oli suuri helpotuksen tunne, kun aamulla mies tuli päästämään pois ja kehui hyvästä suorituksesta!
Täällä käytetään periaatetta minuutti per ikävuosi.Tyhmä kysymys varmaan, mutta pakko kysyä teiltä, joilla enemmän kokemuksia "häpeänurkan" käytöstä. Kuinka pitkään teitä on siellä seisotettu? Täällä ollaan sitä mieltä, että tunti on sopiva, mutta minulle ainakin jo 20 minuuttia tuntui ikuisuudelta.
Meillä on aika suunnilleen sama tuo 20 min, mutta meillä ennen rangaistusta joutuu pukeutumaan hameeseen tai mekkoon ja nurkassa seisoessa joutuu itse pitelemään käsillä helmaa ylhäällä, jotta punainen pylly on näkyvillä ja paljaana. Se on todella noloa!Mäkin oon suunnilleen ton 20 min ja tuntuuhan se pitkältä. Nurkassa häpeäminen kuuluu meillä piiskakuritukseen ja nurkassa seison siis piiskauksen jälkeen huosut alhaalla punainen pylly paljaana. Ja nolottaa!
Miten te saatte sen takaliston punottamaan tuolla tavalla? Me ei saada edes vähän kunnollisemmassakaan sessiossa pidemmällä piiskauksella punoitusta juuri ollenkaan. Ei kylmiltään niissä rajoissa mitä voin mitenkään kestää, eikä lämmiteltynä. Mustelmia voi tulla päivän viiveellä, mutta punoitus on todella hetkellinen ja olematon. Ohuiden ja jämäköiden välineiden jäleltä jää sellaiset koholla olevat juomut kyllä, joskus vähän verestäviäkin, mutta siinä kaikki, ei nekään näy kuin lähempää katsomalla.
Tai kai se on sitten ihotyypistä kiinni. Harmittavaa kun pitäisin siitä kovasti.
Kai se on sitten vain ihotyypistä kiinni. Ei mulla kyllä punoita paikat itseni satuttamisenkaan jälkeen pahemmin, vaikka mustelmia tulisikin. Harmillista. Ja jos punottaa, niin todella vähän aikaa, vaikka iho muuten kuumottelisikin. Mustelmiakin saan todella, todella harvoin ja iho on tuollainen todella napakka ja kiinteä, vaikka oliskin läskiä.Meillä ainakin punotus saadaan aikaiseksi leveällä välineellä, kuten hiusharjalla. Ohuella saadaan enemmän kipua, mutta ei juurikaan punoitusta.