Yksi lapsi terrorisoi koko päivähoitoryhmää--> syy tietenkin henkilökunnassa!

Yksi lapsi käytöksellään värittää koko kuvan. Kaikki suunnittelu, toiminta, ajatukset ja ideat alkaa hänestä ja päättyy häneen. On kaikki mahdolliset ja mahdottomat pedagogiset tukitoimet käytössä, yhdessä pohtimassa esimies, kelto,lto,lh,th. Tehdään parhaamme minimoidaksemme vaikutukset toisiin lapsiin. Mutta mahdotontahan se lopulta on.

Kaikille on selvää, että lapsi tarvitsee apua. Me tarvitsemme apua! Kaikki muut, paitsi vanhemmat. Heille lapsi on täysin tavallinen lapsi, jonka ongelmat ovat vain meidän aiheuttamia/keksimiä. Halutaan toinen näkökulma, toisilta ihmisiltä, toisesta ryhmästä. Eskarissa sen sitten kuulemma näkee, onko jotain vialla vai ei, tuskinpa. Me vain olemme väsyneitä ja ammattitaidottomia.

Jopa toisille vanhemmille on selvää, ettei tällä lapsella ole kaikki hyvin. Keskusteluissa nousee aina yksi nimi. Se. Hän. Tiedäthän. Tiedän, mutta huuleni ovat sinetöidyt. Kaikkiin suuntiin. Ymmärrän huolesi. Työstämme sitä. Kiinnitämme huomiota. Pyrimme, yritämme, ihan tosissaan! Ihan kaikemme teemme, vaikka yhtäkään päivää en enää jaksaisi. En yhtäkään.

Ammattitaidoton. Huono. Katsokaa peiliin. Eiköhän ongelma ole teillä.

Eihän tätä kukaan jaksa. Hymyhuulessa vakuutella että kyllähän, tokihan, ja ehdottomasti! Joskus koin iloa työstäni. Nyt koen iloa, jos Hän on pois. Ja odotan, koska Hän kasvaa ja lähtee pois. Sinne missä osataan paremmin ja tiedetään enemmän.

 

Tehkää ls-ilmo. Lapsella on myös oikeudet saada tarvitsemaansa apua ja jos hän ei sitä saa, ovat vanhemmat heitteillejättäjiä.

 

Niin mistä haluat, että tässä ketjussa keskustellaan?

 

Siitäkin on puhuttu, mutta esimiehemme tai kelton mukaan ei sellaiseen ole (vielä) aihetta, se vain katkaisisi lopunkin keskusteluyhteyden. Joka tosin on hyvin rajoittunut jo nyt. , Enkä tokikaan voi työni puolesta heidän yli kävellä. Siviilissä taas en perhettä tunne.

 

Ei välttämättä mistään tarvi keskustella. Kunhan purin omaa turhautumista. Lähinnä siitä, että vanhempien silmissä päivähoidon henkilökunta on automaattisesti ammattitaidotonta,laiskaa ja huonoa jos kaikkea ei voi ratkaista. Turhautumista siitä, että ei voi sanoa suoraan, että no on kuule tehty mutta ihmeisiin ei taivuta. Kuunnella vaan ja koittaa ympäripyöreästi valaista tilannetta ja saada toinen ymmärtämään, että kyllä me teemme kaikkemme.

 

Valitettavasti kuulostaa hiukan siltä että ongelmat todella löytyy siltä työpaikalta mikäli turhautuminen on purettava muualla.

 

Yksi lapsi käytöksellään värittää koko kuvan. Kaikki suunnittelu, toiminta, ajatukset ja ideat alkaa hänestä ja päättyy häneen. On kaikki mahdolliset ja mahdottomat pedagogiset tukitoimet käytössä, yhdessä pohtimassa esimies, kelto,lto,lh,th. Tehdään parhaamme minimoidaksemme vaikutukset toisiin lapsiin. Mutta mahdotontahan se lopulta on.

Kaikille on selvää, että lapsi tarvitsee apua. Me tarvitsemme apua! Kaikki muut, paitsi vanhemmat. Heille lapsi on täysin tavallinen lapsi, jonka ongelmat ovat vain meidän aiheuttamia/keksimiä. Halutaan toinen näkökulma, toisilta ihmisiltä, toisesta ryhmästä. Eskarissa sen sitten kuulemma näkee, onko jotain vialla vai ei, tuskinpa. Me vain olemme väsyneitä ja ammattitaidottomia.

Jopa toisille vanhemmille on selvää, ettei tällä lapsella ole kaikki hyvin. Keskusteluissa nousee aina yksi nimi. Se. Hän. Tiedäthän. Tiedän, mutta huuleni ovat sinetöidyt. Kaikkiin suuntiin. Ymmärrän huolesi. Työstämme sitä. Kiinnitämme huomiota. Pyrimme, yritämme, ihan tosissaan! Ihan kaikemme teemme, vaikka yhtäkään päivää en enää jaksaisi. En yhtäkään.

Ammattitaidoton. Huono. Katsokaa peiliin. Eiköhän ongelma ole teillä.

Eihän tätä kukaan jaksa. Hymyhuulessa vakuutella että kyllähän, tokihan, ja ehdottomasti! Joskus koin iloa työstäni. Nyt koen iloa, jos Hän on pois. Ja odotan, koska Hän kasvaa ja lähtee pois. Sinne missä osataan paremmin ja tiedetään enemmän.

Ihan täsmälleen näitä tapauksia löytyy myös koulumaailmasta. On siinä oikeasti hommaa kun koko koulun koko henkilökunta valjastetaan selvittämään yhden ongelmia ja kaikki toiminta suunnitellaan sen mukaan miten tämä yksi saadaan parhaiten toimimaan. No ls:hän siitä tehtiin ja homma loppui onneksi siihen.

 

Voi mä symppaan sua, koita jaksaa!!!! Ja jos oikeesti et jaksa niin ota saikkua....tai vaihda vaikka työpaikkaa. Meillä oli viime vuonna 2 tällasta apua tarvitsevaa tapausta, mutta onneksi eskareita. Kun he siirtyivät ongelmineen eteenpäin koko ryhmä alkoi toimia kuin unelma. Jos he olis tässä edelleen niin itse olisin vaihtanut paikkaa.

 

Onko kaikki sun tiimissä yhtä väsyneitä tähän lapseen? Ootteko saaneet työnohjausta? Oletteko puhuneet johtajan kanssa ja ilmaisseet olevanne huolissanne jaksamisestanne? Sinuna sanoisin pomolle ihan suoraan, että et jaksa ja seuraava askel on sairasloma....

 

Minun lapseni oli tuo lapsi päivähoidossa, ja nykyään koulussa. Tosin me haimme aktiivisesti lapselle apua heti kun tajusimme että oikeasti on jotain pahasti vialla.
Lapsen päiväkotiajan mista yhtenä rankimpana ajanjaksona elämäni aikana, se oli hirveää istu atöissä ja pelätä uutisia päivän lopukksi.
Hoitohenkilökunnan muitst n joskus kiittäneen siitä ettei tarvitse taistella vanhempien kanssa onko lapsella avuntarvetta vai ei, ja nyt ymmärrän helpommin miksi.

Meillä lapsi sai diagnoosiksi loppujen lopuksi ADHD:n, tunne-elämän häiriö ja viimeisimpänä epilepsia.

 

Olemme puhuneet todella paljon. Yksi lähti jo toiseen työpaikkaan ja hänen tilalle tullut on jo saikulla! Työnohjausta on pyydetty ja lupailtu myös "kevään aikana". Esimies on tietoinen asiasta, mutta tilanteeseen ei vain saada muutosta..

 

Meillä oli ala-asteella luokassa tyttö, jonka olisi ehdottomasti pitänyt olla apukoulussa, mutta vanhemmat eivät asiaa hyväksyneet. Se ei suinkaan tehnyt esim. minusta suvaitsevaa ja avarakatseisempaa, vaan lähinnä kriittisen näitä kaikenmaailman integroituja opetusryhmiä kohtaan.

 

Onko kyse erityislasten ryhmästä vai normaalista? Ei kaikki jaksa niitä erityislapsia ja niiden erityisvaatimuksia ja niiden käytöstä varsinkin. Omani on erityisryhmässä ja suhteellisen villiä touhua on ja koko ajan jonkun oltava niiden perässä. Tosin on aivan normiryhmässä oleva lapsi hyökännyt kerran minun kimppuuni kun hain omaa lastani hoidosta. Olikohan jotain 4-5vuotias ja alkoi vaan potkia ja huutaa läskiä. Hyssytellen vietiin vaan pois.

 

Kerran kuulin lapsesta, joka oli päivähoidossa aivan mahdoton. Lapsen päiväkoti vaihdettiin. Uudessa päiväkodissa vain johtaja tiesi ongelmasta. Uudessa päiväkodissa lapsi olikin aivan kuin muutkin lapset.

Joku apu lapselle pitäisi löytää. Nykyinen tilanne on huono etenkin lapselle. Toivottavasti jonkunlainen apu/ratkaisu löytyy, mikä se sitten onkin.

 

Apua ja ratkaisuja olisi tarjolla pilvin pimein, jos vanhemmat haluaisi sitä. Mutta kun ei halua on työvälineetkin hyvin rajalliset.

Normaali ryhmä muuten.

 

Onko kyse erityislasten ryhmästä vai normaalista? Ei kaikki jaksa niitä erityislapsia ja niiden erityisvaatimuksia ja niiden käytöstä varsinkin. Omani on erityisryhmässä ja suhteellisen villiä touhua on ja koko ajan jonkun oltava niiden perässä. Tosin on aivan normiryhmässä oleva lapsi hyökännyt kerran minun kimppuuni kun hain omaa lastani hoidosta. Olikohan jotain 4-5vuotias ja alkoi vaan potkia ja huutaa läskiä. Hyssytellen vietiin vaan pois.

Olisin epäilemättä runtannut sen pennun nurkkaan.

 

Mä tiedän yhden perheen jossa on kaksi tälläistä lasta! Ei siis varmaan itse lapsissa mitään vikaa vaan jotenkin niin kieroon kasvatettu kuin olla ja voi. Aina aina on ollut hoitajissa/pphoissa/päiväkodeissa vika ja samaan henkeen luetellaan mitä ihmeellisimpiä vaatimuksia lapsille tai näille vanhemmille. Esim nyt kun vanhempi lapsista on eskarissa niin hänellä PITÄÄ olla omat hoitoajat!!! Joka päiville eri meno- ja hakuajat, hakijat, viejät yms. Ei käy vasuajat ikinä tai retki tms päivät. Ja asioisthan ei keskustella vaan ne näpäytetään ja jos joku uskaltaa tätä ihmetellä niin uhataan käräjäoikeudella .
Vanhemmat normitöissä ja perusduuniajoilla ettei siitäkään olisi kyse. Mielenkiinnolla odotan kun tämä tapaus menee ensi syksynä kouluun siinä on varmaan kuumalinja suoraan opetusministeriöön ja haasteita alkaa kertyä nippukaupalla.

 

Kuulostaa todella ikävältä tilanteelta kyllä.

 

Millä tavalla lapsi on haastava? Onko levoton, vaikeasti ohjattavissa tms.? Auttaisko pienryhmätoiminta (jos siis mahdollista toteuttaa), kuvien käyttö puheen tukena ja tilanteiden ennakointina? Minusta työpaikan vaihtaminen ei ole ratkaisu siksikään, että kyllä ns. vaikeita lapsia löytyy varmasti lähes joka pk:sta... Vaatikaa vaan tiukasti työnohjausta ja konkreettisia apukeinoja tilanteessa selviytymiseen!

 

Sympatiat täältäkin!! Näitä haastavia lapsia/perheitä on kuitenkin lähes jokaisessa paikassa, ettei se paikan vaihto ole ratkaisu. Muutenkin resurssien vähäisyys kuormittaa ja riittämättömyyden tunne on lähes aina läsnä. Vaihdoin työtä, toivottavasti sinä jaksat! Kuulostat kuitenkin siltä että tunnet aitoa huolta..

 

Aika erikoista, että työntekijä kirjoittelee keskellä päivää (työajalla?) nettipalstalle työhönsä liittyvistä ongelmista. Mites se yksityisyydensuoja? Tästä viestistä varmaankin erittäin hyvin tunnistavat itsensä sekä ko. lapsen vanhemmat sekä pk:n muut työntekijät.

 

[QUOTE="vvvv";30574342]Valitettavasti kuulostaa hiukan siltä että ongelmat todella löytyy siltä työpaikalta mikäli turhautuminen on purettava muualla.[/QUOTE]

Mitäs se muuta kertoo kun sitä että töissä asiaa on puitu jo niin että ehkä sitte ulkopuolelta jotain irtoaa. Ainiin...mehän emme saa ulkomaailmaan näyttää mitä tää työ voi olla.

 

Ei tästä ketään tunnista; haastavasti käyttäytyviä lapsia ja yhtä hankalia vanhempia on pilvin pimein!

 

[QUOTE="vvvv";30574342]Valitettavasti kuulostaa hiukan siltä että ongelmat todella löytyy siltä työpaikalta mikäli turhautuminen on purettava muualla.[/QUOTE]

10 pistettä ja papukaijan merkki tälle ensimmäiselle pösilölle, jota aloitti tyypillisen linjan eli aloittajan mollaamisen.

 

Ketä varten se pk on olemassa?
Lapsia ja niiden vanhempia, vai niitä työntekijöitä?
Jos haastavia lapsia ja vanhempia on pilvin pimein,niin
kertooko se enemmän lapsista ja vanhemmista vaiko varhaiskasvatuksen osaamisesta?