Huoli viimeisillään olevan vaimon itkuherkkyydestä ja alakulosta

[VIERAS...]

Hei!

Löytyisikö täältä kokemuksia viimeisillään raskaana olevien äitien alakuloisuudesta ja itkuherkkyydestä niin puolisoiden kuin äitien itsensä näkökulmasta? Rakentavia neuvoja ja ajatuksia kaipailisin kovastikin, sillä alan olla huolissani viimeisillään raskaana olevan vaimoni lisääntyneestä itkuherkkyydestä, alakuloisuudesta ja eristäytymisenhalusta.

Vauva ei ole ensimmäisemme. Ymmärrän kyllä myös hormoneista johtuvat tunnetilojen ailahtelut ja yleisen väsymyksen tässä vaiheessa raskautta, mutta tilanne on sikäli uusi ettei tällaista alakuloa, itkuherkkyyttä tai eristäytymistä muista ihmisistä ole aiemmissa raskauksissa ollut.

Vaimo on perusluonteeltaan positiivinen, iloinen ja sosiaalinen ihminen. Tavallisesti hän nauttii ihmisten seurasta, eikä tästä ole kauaakaan kun hän ihan mielellään vielä lähti kyläilemään tai vaihtoehtoisesti kutsui vieraita kotiimme. Viime viikkojen kuluessa hän on kuitenkin halunnut olla entistä enemmän ihan vain oman perheen tai kaikista lähimpien ihmisten (me, omat vanhempansa, minun vanhempani) kesken ja tuntuu jotenkin ihan ahdistuvan, jos ehdotan vaikka jonkun ystäväperheen tapaamista.

Tosin hän on muutenkin viihtynyt aiempaa tiiviimmin kotona ja onkin sanonut ihan suoraan, ettei ole kiinnostunut juuri kotoa poistumaan koska ei enää tahdo jaksaa tai kestää ihmisten kysymyksiä siitä, eikö hän ole vielä(kään) synnyttänyt. Tämänkin ymmärrän sinänsä, koska laskettuun aikaan on vielä muutama päivä, ja näitä kysymyksiä vaimo on saanut kuulla harva se päivä jo muutamien viikkojen ajan.

Vaimo tuntuu itkeskelevän paljon, eikä aina osaa kertoa syytä, mikä itkettää. Useimmiten mainitsee syyksi väsymyksen ja turhautumisen loppuraskauteen ja siihen tunteeseen, ettei vauva synny ikinä.

Tokikaan koko elämä ei ole yhtä itkun vääntämistä; hän kyllä nauraa ja iloitsee edelleen ja käyttäytyy muutenkin kaikin puolin normaalisti. En siis kuvailisikaan häntä esim. masentuneeksi vaan nimenomaan aiempaa alakuloisemmaksi.

Voisiko joku nyt selittää taukille tätä eristäytymisen tarvetta ja "yhtäkkistä" alakuloa ja kertoa, onko oikeasti syytä huoleen vai onko tämä nyt tosiaan ihan vain loppuraskauden tuomaa väsymystä tms.?

 

[V.ieras]

Mulla itselläni on tuota itkuherkkyyttä ollut aina koko raskausajan. Ja viimeisimmän ja luultavasti myös viimeisen raskauden aikana, lopussa olin tavallista herkemmällä tuulella. Ajatus siitä että raskaus todennäköisesti oli viimeinen, oli aika surullista. Vaikka kovasti odottikin jo vauvan syntymää, niin silti oli valtava haikeus ja ahdistus siitä, ettei tule enää kokemaan samaa, ettei kohdussa tule enää ketään kasvamaan ja kehittymään. Luopumisen tuskaa.

Vaimollasi ei ehkäpä ole kyse tuosta samasta, mutta luultavasti hän on sulle kertonut totuuden, miksi on nyt itkuinen ja haluaa olla vain lähimpien ja rakkaimpien kanssa tekemisissä. Olet nyt vaan lähellä ja tukena ja koitat helpottaa näitä viimeisiä päiviä ennen synnytystä.
Jos sama meininki jatkuu vielä synnytyksen jälkeen, niin ole vasn rohkeasti yhteydessä neuvolaan.

 

[Mariska*]

Olo voi olla tosi raskas viime metreillä.

Ja toisaalta moni vähän käpertyy itseensä kun valmistautuu synnytykseen. Ajatukset pyörii lähinnä siinä koska vauva syntyy. Ja vieraiden hyväntahtoisiakaan löpinöitä ei jaksa.

Jos mahdollista käy sinä jossain lasten kanssa ja anna äidin nauttia viime hetkistä kun saa olla itsekseen ilman vauvan vaatimuksia.

 

[Mamma x2]

Minulla oli toisessa raskaudessa myös itkuherkkyyttä ja ehkä vähän masennustakin, pelkäsin että se on alkua synnytyksen jälkeiselle masennukselle, mutta onneksi kaikki masentuneisuus poistui kun vauva syntyi. Mies oli tuolloin myös aika huolissaan, kun tunsin välillä oloni todella ilottomaksi. Mutta luulen että vaimosi todellakin on vain todella kyllästynyt raskauteen, haluaisi jo vauvan syntyvän. Se on osin ihan luonnollista, koska naisen psyyke valmistautuu synnytykseen ja sitä edesauttaa se tunne ettei jaksa olla enää yhtään päivää raskaana. Mutta jos masentuneisuus ja alakulo jatkuu synnytyksen jälkeenkin (siis useamman viikon-kuukauden), huomioi normaali Baby Blues, niin kannattaa jutella synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisuudesta. Kaikkea hyvää teille ja onnea tulevaan synnytykseen. Vaimosi tarvitsee nyt paljon tukeasi, auta häntä kaikessa missä voit, myös vauvan syntymän jälkeen.

 

[vieraas]

Onko tuo teksti tosiaan miehen kirjoittama ja huoli vaimostaan noin suuri? Olet aivan ihana mies jos tuo on oikeasti mieheltä tullut aloitus. Hienoa.

Kuuden lapsen äitinä voin sanoa, että mitä useampi raskaus niin sitä vaikeammaksi ne yleensä menee. Väsymys ja itkuisuus loppua kohti lisääntyy jne. Taakkakin on aina suurempi.

Hienoa, että olet tukena. Jatka samaan malliin ja tosiaan anna vaimon levätä. Siivoa, osta jotain herkkuja ja lähde isompien kanssa jonnekin hetkeksi.

 

[hmph]

Loppuraskaudesta hormoonit heittelee todella paljon ja siihen yhdistettynä vielä säryt (itsellä liitoskipuja, jalka- ja selkäsärkyä), vähäiset yöunet pissalla käynnin ja ison mahan takia niin ei ole outoa että vaimoasi itkettää. Varsinkin jos lähipiirissä on noita kyselijöitä... Monesti psyyke voi olla jo ihan loppu odottamiseen eikä sitä helpota kyselyt.

Sanoit ettei kyseessä ole ensimmäinen raskaus. Monesti myös raskausajan vaivat lisääntyvät kun on enemmän raskauksia esim kivuliaat supistukset. Lisäksi kun teillä on jo lapsia niin nnekin vievät voimia varsinkin jos on alle kouluikäisiä.

Voisit ehdottaa vaimollesi virkistävää kasvohoitoa tai jalkahoitoa joko spassa tai sinun tekemänä.

 

[vierras]

Minulla oli hyvin samanlaista kolmannen raskauden loppuvaiheessa. Nukuin huonosti ja olin aika väsynyt, lisäksi oli hoidettava kahta lasta ja kotitöitä. Olin itsekin jo aika huolissani itsestäni. Tämä alakulo loppui minulla kyllä synnytykseen. Sen jälkeen olo tuntui jotenkin kevyeltä ja nautin vauva-ajasta paljon!

Minusta on hyvä, että äiti rauhoittuu raskauden loppumetreillä ja keskittyy itseensä ja tulevaan synnytykseen. Ja vaikka sitä ei itse välttämättä tiedostakkaan niin kyllä synnytys aina jännittää. Meneekö se hyvin, onko vauva terve yms. Minulla pelot ainakin ovat lisäntyneet joka raskaudessa.

 

[Raukka]

Onko tuo teksti tosiaan miehen kirjoittama ja huoli vaimostaan noin suuri? Olet aivan ihana mies jos tuo on oikeasti mieheltä tullut aloitus. Hienoa.

Säälin sinua jos tämä miehen aloitus on mielestäsi niin ihmeellinen ja ihana. Voin vain kuvitella millaisia taukkeja sun elämässäsi on ollut. Otan osaa. :hug:

 

[tietotoimisto]

Hei! Tämä on ihan normaalia raskauteen johtuvaa ja sama jatkuu synnytyksen jälkeen muutamia viikkoja ainakin babybluesina. Nyt voit vain tukea ja lohduttaa naistasi parjaasi mukaan syyllistämättä. Yleensä on mukavampi eristäytyä vain oman perheen pariin, kun on muutenkin herkkä olo, eikä halua muiden huomaavan synkistelyä, varsinkin kun suvun ja kaverien eessä on aina ollut iloinen, sosiaalinen ja positiivinen 'normaalisti'. Tilanne kyllä helpottaa, ellei ole synnytyksen aikaista/jälkeistä masennusta, joka sekin on normaalia ja hoidettavissa. Olet nyt vain naisesi tukena.

 

[sdfsa]

Minä skitsoilin molemmissa raskauksissani ihan kybällä; välillä olin onneni kukkuloilla ja välillä itkin tai piruilin, olin sanalla sanoen karmiva. Ekan imetysaika meni hyvin, mutta toisen imetysaika jatkui samalla tavalla kuin raskaus, astetta kovempi vain olin etten niinkään itkenyt, vaan enemmänkin ärsyynnyin joka päivä jostain, tuntui että olin kokoajan pahalla tuulella. Nyt ne ajat takanapäin, mutta parisuhteeseen jätti jäljet enkä tiedä miten tästä noustaan.

Ole vaimosi tukena ja jos alkaa tuntua siltä, että menee masennuksen puolelle, niin kehota puhumaan neuvolassa olotilastaan.

 

[viras]

Hei!

Löytyisikö täältä kokemuksia viimeisillään raskaana olevien äitien alakuloisuudesta ja itkuherkkyydestä niin puolisoiden kuin äitien itsensä näkökulmasta? Rakentavia neuvoja ja ajatuksia kaipailisin kovastikin, sillä alan olla huolissani viimeisillään raskaana olevan vaimoni lisääntyneestä itkuherkkyydestä, alakuloisuudesta ja eristäytymisenhalusta.

Vauva ei ole ensimmäisemme. Ymmärrän kyllä myös hormoneista johtuvat tunnetilojen ailahtelut ja yleisen väsymyksen tässä vaiheessa raskautta, mutta tilanne on sikäli uusi ettei tällaista alakuloa, itkuherkkyyttä tai eristäytymistä muista ihmisistä ole aiemmissa raskauksissa ollut.

Vaimo on perusluonteeltaan positiivinen, iloinen ja sosiaalinen ihminen. Tavallisesti hän nauttii ihmisten seurasta, eikä tästä ole kauaakaan kun hän ihan mielellään vielä lähti kyläilemään tai vaihtoehtoisesti kutsui vieraita kotiimme. Viime viikkojen kuluessa hän on kuitenkin halunnut olla entistä enemmän ihan vain oman perheen tai kaikista lähimpien ihmisten (me, omat vanhempansa, minun vanhempani) kesken ja tuntuu jotenkin ihan ahdistuvan, jos ehdotan vaikka jonkun ystäväperheen tapaamista.

Tosin hän on muutenkin viihtynyt aiempaa tiiviimmin kotona ja onkin sanonut ihan suoraan, ettei ole kiinnostunut juuri kotoa poistumaan koska ei enää tahdo jaksaa tai kestää ihmisten kysymyksiä siitä, eikö hän ole vielä(kään) synnyttänyt. Tämänkin ymmärrän sinänsä, koska laskettuun aikaan on vielä muutama päivä, ja näitä kysymyksiä vaimo on saanut kuulla harva se päivä jo muutamien viikkojen ajan.

Vaimo tuntuu itkeskelevän paljon, eikä aina osaa kertoa syytä, mikä itkettää. Useimmiten mainitsee syyksi väsymyksen ja turhautumisen loppuraskauteen ja siihen tunteeseen, ettei vauva synny ikinä.

Tokikaan koko elämä ei ole yhtä itkun vääntämistä; hän kyllä nauraa ja iloitsee edelleen ja käyttäytyy muutenkin kaikin puolin normaalisti. En siis kuvailisikaan häntä esim. masentuneeksi vaan nimenomaan aiempaa alakuloisemmaksi.

Voisiko joku nyt selittää taukille tätä eristäytymisen tarvetta ja "yhtäkkistä" alakuloa ja kertoa, onko oikeasti syytä huoleen vai onko tämä nyt tosiaan ihan vain loppuraskauden tuomaa väsymystä tms.?

kertomuksen eli en halua heti teilata sinua, mutta nainen joka ei kerro syytä miettii sitä että sinä olet että joka saa minut itkemään! Eli miks tänne laitat? ja muista että en teilaasinua vaan mietin?

 

[V.ieras]

Viras voisi ottaa aamulääkkeensä

Miksi edes mietit kenekään teilaamista? Ei ole mitenkään tavatonta että mies on huolissaan vaimostaan.

 

[viras]

Viras voisi ottaa aamulääkkeensä

Miksi edes mietit kenekään teilaamista? Ei ole mitenkään tavatonta että mies on huolissaan vaimostaan.

miks?

 

["Veera"]

Pimeä vuodenaika ja lähestyvä joulu myöskin saattaa vaikuttaa, jouluun liittyy niin paljon tunteita, muistoja lapsuudesta. Ehkä se on sitten tuota yhdistettynä loppuraskauden tunnemyllerykseen?
Itsellä viimeisen raskauden loppu oli ihan kauheaa aikaa, jotenkin koko ajan pelkäsin vauvan kuolevan kohtuun tai että itselleni sattuisi synnytyksessä jotain. Sitten ajattelin isompia lapsiani ja itkeskein sitä miten he pärjäisivät ilman äitiä jne.

 

[V.ieras]

miks?

Ai minä hyökkäävä

Lähinnä tässä ihmettelen, miksi epäilet ap:n kirjoitusta. Ja miksi pidät jotenkin omituisena että mies on huolissaan vaimostaan?

Ap:n vaimo muuten on kertonut syyn mielialoilleen. Huomaisit sen jos lukisit aloituksen kunnolla.

Ap käyttäytyy kuten kunnon puolison kuuluukin.

(Ja me voidaan nyt lakata jankkaamasta tästä, jätetään ketju oikealle asialle)