vaimo puhuu kamalia vauvastamme

Jos aloittajan huoli lapsestaan on aito, kannattaa harkita sitäkin, että 3 kk iässä vaihdetaan osia, eli äiti töihin ja isä vanhempainvapaalle. Vauvan kanssa olo ei sovi kaikille, ja jos äiti lopettaa imetyksen, ei sekään estä vaihtamasta osia. Molemmat saavat kokemusta toisen näkökulmasta, äiti saa elämään muuta sisältöä ja ennen kaikkea lapsen ei tarvitse olla valtaosaa ajasta epävakaan vanhemman seurassa.

Tuki ja kannustus ovat tärkeitä, mutta tuskin täällä kukaan uskoisi tuen ja kannustuksen olevan riittäviä toimia, jos isä uhkaisi heittää lapsensa seinään.

 

Jos aloittajan huoli lapsestaan on aito, kannattaa harkita sitäkin, että 3 kk iässä vaihdetaan osia, eli äiti töihin ja isä vanhempainvapaalle. Vauvan kanssa olo ei sovi kaikille, ja jos äiti lopettaa imetyksen, ei sekään estä vaihtamasta osia. Molemmat saavat kokemusta toisen näkökulmasta, äiti saa elämään muuta sisältöä ja ennen kaikkea lapsen ei tarvitse olla valtaosaa ajasta epävakaan vanhemman seurassa.

Tuki ja kannustus ovat tärkeitä, mutta tuskin täällä kukaan uskoisi tuen ja kannustuksen olevan riittäviä toimia, jos isä uhkaisi heittää lapsensa seinään.

Aloittajan tapauksessa isältä ei heru edes henkistä tukea, konkreettisesta puhumattakaan. Saatika, että ulkopuolinen apu kelpaisi. Aika vähissä tuntuu siis olevan keinot vauvan ja äidin auttamiseksi.

 

[QUOTE="bee";30444968]Meillä esikoinen oli ns vaikea vauva, univelkaa kertyi kiitettävästi. Miehen oli pakko käydä töissä, koska muuten oltaisiin oltu kadulla pennittä. Isä joutui ajamaan yli tunnin töihin ja meinasi rattiin nukahtaa muutamaan otteeseen.

Me ei saatu myös ulkopuolista apua, mutta aina kun isä tuli kotiin painuin nukkumaan edes hetkeksi. Isä ja vauva menivät mm. vaunulenkille, että oli hiljaista. Meillä ei juuri siivottu tänä aikana, söin lähinnä juotavaa jugurttia ja pakastesafkoja, mies sai huolehtia omista ruoistaan. Joka kerta kun vauva vähän nukahti yritin itsekkin edes torkahtaa.

Ei isää tässä kannata haukkua. Toivottavasti apua järjestyy jostain.[/QUOTE]

Sinun miehesi on osallistunut vauvan hoitoon ja tukenut sinua, mutta aloittaja kertoi, ettei hän pysty vastaavaa tekemään. Oli jopa suuttunut siitä uupuneelle puolisolleen, kun joutui vähän aikaa olemaan itsekseen vauvan kanssa. Veikkaanpa, että ap odottaa vielä vaimon tekevän kaikki kotityöt ja ruoan olevan valmiina pöydässä.

 

Aloittajan tapauksessa isältä ei heru edes henkistä tukea, konkreettisesta puhumattakaan. Saatika, että ulkopuolinen apu kelpaisi. Aika vähissä tuntuu siis olevan keinot vauvan ja äidin auttamiseksi.

No jos ei ulkopuolinen apu kelpaa, niin sittenhän vaihtoehdoksi jää, että isä hoitaa vauvaa. Itse kyllä tulkitsin ketjua niin, ettei apua ole saatavilla.

 

Ihan oikeesti ihmiset. Älkää niin kärkkäästi tuomitko, kun ette oo kärpäsenä katossa... Ap kysyy vilpittömästi apua, ja täällä aletaan heti sättiä ja lytätä. Vanhemmaksi tuleminen vaatii omien arvojen ja mielihalujen tarkistamista. Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on muutenkin vaikeaa, joten on vain inhimillistä tuntea itsensä avuttomaksi. Mutta niin se nyt mielestäni vain on, että isän työ on tienata ja elättää perheensä, äidin hoitaa koti ja lapsi. Järkevä ja uuden roolinsa ymmärtävä isä auttaa sen minkä työnsä ohella pystyy, mutta jaksettava sitä on töissäkin. Tässä taloustilanteessa, kun kenenkään työpaikka ei ole varma, ei tuosta vaan voi alkaa ottamaan töistä vapaata. Äidille saatava apua neuvolan kautta. Perhetyöntekijä on hyvä apu, jos omaa tukiverkkoa ei ole. Lisäksi äidin nukuttava joka välissä vauvan kanssa samaan aikaan. Kotityöt myös minimiin. TSEMPPIÄ!!

 

Ja lueppa uudestaan, ap ei kysy apua vaan on vihainen.

 

Luepa, näsäviisastelija, itse uudelleen. Ap:n kirjoitus nimenomaan päättyy kysymykseen "pitäisikö olla vaimon puheista huolissaan??"

 

Luepa isän vastaus näihin kommentteihin. "En nyt halua soittaa kun olen vihainen vaimon puheista, ehkä soitan huomenna jos huvittaa". Ei siis halunnut edes ymmärtää, ettö tuo oli vaimon hätähuuto "auta" eikö uskonut ainuttakaan kirjoitusta, että auttaisi äitiä eikä esittäisi marttyyriä "minähän tässä saan olla vihainen ja valvoinhan jopa yhden yön". En väitä äidin puheita terveiksi, mutta jos isähahmo on vielä tuohon päälle vihainen, miten äiti voi ottaa asian? Hänen väsymystään ei edes puoliso ota tosissaan ja halua tukea. Voisin kuvitella että siinä bussia päim ajaneella äidillä oli ihan sama juttu. Miestä ei kiinnostanut edes kuunnella että hän tarvitsee apua vaan mietti vaan töitään.

 

Jos aloittajan huoli lapsestaan on aito, kannattaa harkita sitäkin, että 3 kk iässä vaihdetaan osia, eli äiti töihin ja isä vanhempainvapaalle. Vauvan kanssa olo ei sovi kaikille, ja jos äiti lopettaa imetyksen, ei sekään estä vaihtamasta osia. Molemmat saavat kokemusta toisen näkökulmasta, äiti saa elämään muuta sisältöä ja ennen kaikkea lapsen ei tarvitse olla valtaosaa ajasta epävakaan vanhemman seurassa.

Tuki ja kannustus ovat tärkeitä, mutta tuskin täällä kukaan uskoisi tuen ja kannustuksen olevan riittäviä toimia, jos isä uhkaisi heittää lapsensa seinään.

Ehdottamasi ajatus on kyllä harkinnanarvoinen, jos se vaan on mahdollinen. Aika harvoin tuossa kohtaa on, koska useimmat äidit ilmoittavat työnantajalle jo ennen lapsen syntymää, että ovat kotona ainakin vanhempainvapaan loppuun asti, jos ei pidempäänkin. Työnantaja palkkaa silloin toki sijaisen koko ilmoitetuksi ajaksi, eikä äitiyslomalainen voi niin vaan palata töihin aiemmin. Siis työnantajan ei ole pakko ottaa, eikä varmasti ota, jos se tarkoittaisi että täytyy maksaa turhaan kahdelle ihmiselle samoista töistä palkkaa. Muun työn etsiminen taas tuskin väsyneeltä äidiltä onnistuu, onhan se muutenkin vaikeaa.

Jälkimmäiseen pointtiin, joo tuota minäkin mietin. Ensiajatukseni oli lievempi, mutta kun mietin miltä minusta tuntuisi jos mies puhuisi tuollaisia. Päällimmäiseksi nousisi kyllä huoli vauvan turvallisuudesta, puolison ymmärtäminen saattaisi jäädä sen jalkoihin.

 

Voi voi... Toivottavasti tämä koko ap:n kertomus on vitsi. Jos ei, ei voi todeta paljon muuta kuin että sääliksi käy koko perhettä. Etenkin sitä lasta. Keskenkasvuisten kakaroiden ei pitäisi hankkia lapsia...

 

Luepa isän vastaus näihin kommentteihin. "En nyt halua soittaa kun olen vihainen vaimon puheista, ehkä soitan huomenna jos huvittaa". Ei siis halunnut edes ymmärtää, ettö tuo oli vaimon hätähuuto "auta" eikö uskonut ainuttakaan kirjoitusta, että auttaisi äitiä eikä esittäisi marttyyriä "minähän tässä saan olla vihainen ja valvoinhan jopa yhden yön". En väitä äidin puheita terveiksi, mutta jos isähahmo on vielä tuohon päälle vihainen, miten äiti voi ottaa asian? Hänen väsymystään ei edes puoliso ota tosissaan ja halua tukea. Voisin kuvitella että siinä bussia päim ajaneella äidillä oli ihan sama juttu. Miestä ei kiinnostanut edes kuunnella että hän tarvitsee apua vaan mietti vaan töitään.

Sairasta on laittaa miehen syyksi, jos nainen tappaa viattomia lapsia bussin alle. Vaikka sitähän se nainen tietysti tavoitteli ja siten tekonsa toteutti, että miehelle aiheutuva tuska ja syyllisyys tulisi maksimoitua. Sinuun se näköjään upposi.

Suomessa voi jättää lapsensa toisten huomaan ja niistä kyllä huolehditaan, ketään ei tarvitse tappaa tai sillä edes uhkailla väsymyksen vuoksi.

Ja isähahmo ei soittanut äidille, koska pelkäsi sanovansa pahasti. Kyllä minunkin tarvitsisi melko lailla hillitä itseäni, etten sanoisi pahasti ihmiselle, joka on uhannut lastani satuttaa. Isähahmon päätös oli varmasti fiksu, sillä eihän se pahasti sanominen olisi ainakaan asioita auttanut. Miten voi olla, että ymmärretään jos äiti uhkaa heittää vauvan seinään, mutta ei ymmärretä, että se saattaa aiheuttaa lapsen toisessa vanhemmassa negatiivisia tuntemuksia. Jotenkin yksipuolista tuonlaatuinen ymmärrys.

 

saatiin pieni vauva perheeseen, on nyt 1 kk vanha ja hänellä on taipumusta koliikkiin. olen palannut töihin ja olen paljon pois kotoa vaimo joutuu hoitamaan lapsen lähes yksin. viikon ajan on vaimo ollut väsynyt ja huusi eilen kun mentiin nukkumaan ja vauva alkoi itkemään että heittää vauvan seinään jos ei saa nukuttua. minä siitä suuttuneena otin vauvan ja heräsin töihin aamulla silmät ristissä väsymyksestä... vaimo sanoi viime viikolla vauvan huutaessa koliikkia että "tämä pikku paskiainen" en aloittanut riitaa mutta olisi tehnyt mieli sanoa kovasti hänelle tästä... tiedän että hän kaipaa lisäapua vaan sitä ei tule, molempien perheet asuu eri puolella Suomea. muuten hän on hyvä äiti hellä eikä koskaan satuta lasta tai mitään mutta kielenkäyttö on muuttunut synnytyksen jälkeen pahaan suuntaan, uhkaili myös erolla kun en ehdi kotona siivota tiskata tai auttaa vauvan kanssa. pitäisikö olla vaimon puheista huolissaan??

Suosittelen ottamaan lisää vapaata töistä jos vain mahdollista ja auttamaan vauvan kanssa ja siivouksissa. Viet vaikka vaavia vaunukävelylle ja päästät vaimon välillä nukkumaan tai vaikka ystävän kanssa käymään ulkona. Voi olla synnytyksen jälkeinen masennus myös. Masentuneena ei hallitse omia tunteitaan ja suustakin voi päästä kaikenlaista... Tiedän kokemuksesta. Hankkikaa apua.

 

Moni vastanneista ei tiedä yrittäjänä olemisesta mitään. Jos et tee töitä, ei rahaakaan tule. Kaikkiin töihin ei edes pysty ottamaan sijaista, vaikka haluaisikin. Palkkatyössä on aivan eri asia esim. hakea sairaslomaa. Siinä mielessä turha syyllistää isähahmoa töiden tekemisestä. Vaikka varmasti kannattaa tilanne tarkistaa, jos töitä voisi vähentää. Jos ei, on keksittävä kotiin muuta apua. Voimia ja kaikkea hyvää ap:n perheelle!

 

Syyllistää?
Niin, ihan itsehän hän on valinnut pysyä töissä, nukkua viikot rauhassa muualla, valittaa yhdestä valvotusta yöstä.
Itsehän hän on ne velat aiheuttanut. Mutta lyhennysvapaatkaan ei ole aplle vaihtoehto, apua ei tule ja sillä selvä.
Kysyinkin tuola aikaisemmin, että kenen iloksi hän sielä töissä on? Ihan omakseen. Perheen elättämisestä ja tukemisesta ja ap:n kohdalla tarvitse puhua, koska perhettä hän ei tue, rahat menee lainoihin, ja ne mitä ehkä jää, nii niillä ei ainakaan apua kotia hankita. Omaksi ilokseen hän sitä rahaa tienaa, koska kuten vaimokin jo sanoi "tarviiko puheista olla huolissaan", niin kohta ei enää ole perhettä jota elättää kun vaimi ottaa eron.

Vaikka olisi herra presidentti, niin pitäisi tiukassa paikassa kyetä priorisoumaan perhe vai työ. Ja perhe nyt ei apta näytä kiinnostavan tippaakaan. Piian ja lapsenhoitajan ap on kuvitellut saaneensa.

 

tiedän mitä äiti käy läpi ja tiedän myös että miehelle on vaikeaa. mä olen esikoiseni kanssa ollut täysin yksin koliikkia kesti 3kk ja kaikki yöt valvottiin. opettelin vyöhyketerapiaa, akupunktio pisteiden löytämistä, cuplatonia ja relatippoja. ja silti se vauva vaan huusi. välillä teki itsekin mieli heittää se seinään. se oli ihan hirveän rankkaa mutta kun se pieni "paskiainen" hymyili ni se auttoi jaksamaan. äidille haluan sanoa.. anna sen vauvan itkeä. sitten kun menee hermot, mene vessaan ja laita hana päälle ettet kuule sen itkua ja anna itsesi rauhoittua. polta vaikka tupakka siellä vessassa ja rauhoitu itse. usko pois.. se huuto loppuu aikanaan. ja PÄÄTÄ että sä selviät tästä. ja isälle haluaisin sanoa että tiedän myös miten rankkaa on olla töissä ja tulla kotiin väsyneenä ja joutua tekemään kotihommia. mutta se on nyt tehtävä.. on autettava ettei hetken kuluttua lueta lehdestä miten on taas yksi äiti napsahtanut. valvokaa yöt vuorotellen ja antakaa toistenne olla väsyneitä ja vihaisia. mutta älkää vihatko toisianne.
jonain aamuna heräätte ja tajuatte että vauva on nukkunut koko yön! tukekaa ja auttakaa toisianne ja muistakaa että se menee ohi

 

Suosittelen koliikkivauvalle hermoratahierontaa jaksaa yksi kerta ei riitä. Meillä helpotti heti ja useammsn kerran jälkeen koko perhe jaksoi taas paljon paremmin. Lisäksi alettiin käydä vauvauinnissa. Paljon on tarjolla apuja kun löytää ja rehellisesti pyytää apua! Tsemppiä ja voimia perheelle!

 

ennenkun tuomitsette en voi lopettaa tai vähentää työtäni reissuhommia on paljon, jos vaadin lisää vapaita niin hommaan löytyy muu tekijä. tiedän että vaimo on kovilla parisuhde on huonontunut jo raskauden aikana ja olemme molemmat väsyneitä... lainaa on paljon on pakko tehdä töitä niska limassa. eikö koliikki mene ohi ajan kanssa, vauva on vaikeahoitoinen ei nuku syvää unta, mutta eihän se ikuisesti kestä tai helpottaa kuulema kun 3 kk vanhana. olen lapsen biologinen isä...

Jos tilanne on tuo, niin saatte neuvolasta hoitajan aina välillä kotiin pariksi tunniksi katsomaan lasta, jotta äiti saa nukkua tai muuten omaa aikaa! Menkää ihmeessä käymään!

Ja sitten kun olet itse kotona, niin tee ihmeessä kaikkesi, jotta vaimosi saisi nukkua ja hoitaa omia asioitaan välillä. Sillä jo pelkästään normaali kun lapsen hoitaminen on rankkaa, jos sitä joutuu tekemään 24/7, vaikka se ihana pienokainen onkin oma kullannuppu. Työ on koliikkilapsen hoitoon verrattuna lasten leikkiä. Mieti!! Vaimosi on töissä 24/7, jossa kokoajan joku huutaa ja vaatii ja vaikka mitä tekee, niin mikään ei oo hyvin!

Tsemppiä ja voimia koko perheelle <3

 

Kuulostaa olevan synnytyksen jälkeinen masennus. Itse olen käynyt läpi tuon.

 

Äiti on useasti semmoinen luontokappale, että ainoostaan viimesessä tuskassa se älisee apua. Ja on se sitten semmonenkin kapistus, että jos avunpyyntöä ei oteta tosissaan, se muistaa sen kaiken ikää. nim kok. on! Valvottujen öiden jälkeen ite vihdoin sain itkun keskeltä kiljuttua, että en jaksa tätä enää. Mitäpä siihen tiukasti kuorsaava mies? Käänsi kylkeä, että älä V'''u tuu tähän huutaa kun HÄN koittaa nukkua!!!! Sittempä sitä on aika turha koittaa vaikka seksiä koittaa sen toisen kinuta....Kierre rupee oleen valmis aika nopeasti. Niih. Asiat voisi olla kovin yksinkertaisia ja helppoja jos apuja saisi ja osaisi pyytää silloin kun tarve on! Mutta loppujen lopuksi kaikesta selviytyy....

 

Hommaa hoitaja pariksi tunniksi päivässä lapselle. Me teimme näin ja hyvin sain nukkua tai tehdä tuolloin kotihommia tai käydä vaikka salilla... Voit myös tarjoutua hoitamaan vauvaa iltaisin klo 19-23 ja antaa vaimon nukkua sen ajan. Me teimme tämänkin ja hyvin auttoi. En ole kokenut äitiyttä ollenkaan rasittavaksi.

 

Mä niin tunnistan tuon katkeruuden, kun mies vaan nukkuu ja totetaa; "En pysty valvomaan".
Missä oli minun mahdollisuuteni todeta, että en minäkään pysty valvomaan? Ei ollut vaihtoehtoja, vaan lapsi oli hoidettava. MIes hoiti lasta, kun se oli hänestä mukavaa tai oli joku jonka edessä näyttää taitojaan.
Vauva-ajoista on useampi vuosi, mutta edelleenkin tämä asia joskus nousee pintaan ja nostaa karvat pystyyn. Miten mies saattoi toimia niin????? Minä lähes kuolin kahden ensimmäisen vuoden aikana.

 

[QUOTE="zxc";30457947]Mä niin tunnistan tuon katkeruuden, kun mies vaan nukkuu ja totetaa; "En pysty valvomaan".
Missä oli minun mahdollisuuteni todeta, että en minäkään pysty valvomaan? Ei ollut vaihtoehtoja, vaan lapsi oli hoidettava. MIes hoiti lasta, kun se oli hänestä mukavaa tai oli joku jonka edessä näyttää taitojaan.
Vauva-ajoista on useampi vuosi, mutta edelleenkin tämä asia joskus nousee pintaan ja nostaa karvat pystyyn. Miten mies saattoi toimia niin????? Minä lähes kuolin kahden ensimmäisen vuoden aikana.[/QUOTE]

Tutulta kuulostaa. Kyllä siinä miehen arvostus laski nollaan.

Kerran valvoin kipeän 2 vuotiaan kanssa sen mitä yöimetyksiltä kykenin. Kun vauvakin alkoi itkemään, niin sanoin miehelle, että saa luvan rauhoitella vauvaa. Ukko tulee karjumaan 2-vuotiaan huoneen ovelle, että häntä väsyttää ja plaaplaa... ja paiskasi oven täysillä kiinni. Jonkin ajan kuluttua ihmettelin, kun vauva toisessa huoneessa isänsä kanssa ei vain lakkaa itsemästä, joten pakko oli sielläkin käydä välillä. Vauva ja ympärillä olevat peitot olivat läpimärkiä pissasta ja mies kuorsasi vieressä.

Vastaavia kokemuksia kertyi vauvavuosina useampia. Ei ole sen jälkeen miehen kunnioitus enää palannut ennalleen. Täydeksi ääliöksi paljastui mies. Ihan vastaava meno tuntuuu olevan monissa perheissä. Naisen selkärangasta revitään kaikki. Työssäkäynti on ihan hemmetin helppoa vauvan tai huonounisen taaperon hoitoon verrattuna.

 

Pahin virhe on kyllä nyt olla soittamatta vaimolle. Se henkinen tuki on kaiken a ja o. Tiedän tämän itse, koska oma mieheni on yrittäjä. Jos mies ei olisi ymmärtänyt kiukunpuuskia kun univaje oli todella suurta. En tiedä miten olisin selviytynyt. Ei miehellänään tietysti helppoa ole, mutta kuten itse sanoit, olet viikot pois ja saat sentään nukkua yöt. Kun olet itse valvonut yhden yön ja olit silmät ristissä, ymmärrät varmaan myös vaimon uupumuksen. Yrittäkää keksiä ratkaisuja ja sun pitää olla tukena, vaikka kuinka suututtaa ne puheet. Se lapsi on myös sinun ja pitää osoittaa tukensa muuten, jos et paikan päällä pysty olemaan.

 

Vai tällaista on mies kirjoitellut, terveiset että kannattaisi putsata selainhistoria sen jälkeen kun on mennyt avautumaan vaimon sanomisista. Täällä taas olen koliikki-itkuista vauvaa hoitanut aamupäivästä asti, yönkin olisin halunnut nukkua mutta herra päätti kuorsata nekin hetket kun vauva oli hiljaa. Soitin sulle töihin ja kuulit kun vauva parkuu, halusit heti lopettaa kun korvasi särkyvät. Et tullut ajatelleeksi että olet jättänyt mut ihan yksin lapseMMe kanssa, kyllä luit oikein lapsi on yhteinen. Sä vaan päätit ottaa oikeudeksesi toteuttaa sun unelmaa uralla, oli mullakin ura mutta kun halusit lapsiakin... Eipä mulla muuta, tänäänkään et pystynyt tekemään paskan vertaa, et edes tukenut. Minä en lastani koskaan vahingoita mutta toivoisin sun tajuavan miten helvetin väsyneeksi sitä voi ihminen tulla!!!! Joten haista vaan sinäkin mieskulta pas*a"!!!!

 

Kasvatin tytärtämme rakkaudella ja kuvittelin opettavani hänelle moraalia sekä itsekunnioitusta. Mitä meni väärin? Olemme mieheni kanssa raivoraitis pariskunta, kotimme on siisti ja lämmin, ja olemme voineet tarjota lapsillemme turvallisen lintukodon.

Tyttäremme on alkoholisoitunut, keski-ikäinen ja asuu luonamme aiheuttaen minulle päivittäin murhetta. Kannustimme lähtemään kotoa, hankimme hänelle kauniin asunnon huonekaluineen. Maksoimme autokoulun ja kiikutin hänelle ruokaa jopa silloin kun hän ei sitä pyytänyt. Toivoin hänen opiskelevan, löytävän hyvän miehen ja kenties perustavan perheen.
Sen sijaan olemme hakeneet hänet lukemattomia kertoja mitä kummallisimmista paikoista, juovuksissa, sammuneena, ihan miten vaan. Kerran haimme hänet joidenkin miesten luota, sammuneena ja housut kintuissa, oksennukset rinnuksilla ja ulosteet housuissa.

Kysymme mieheni kanssa aina mitä teimme väärin. Tyttö hankki häädön asunnosta, asuu taas luonamme. Makaa vain sängyssä, ei pistä tiskiään tiskikoneeseen, ei siivoa jälkiään vessassa asioituaan, sulkee vain huoneensa oven ja soittelee puheluitaan ties kenelle. Ei osoita mitään mielenkiintoa oma-aloitteisuuteen tai normaaliin elämään.
On lähtenyt lukemattomia kertoja "ostoksille" ja kadonnut viikoiksi. Haemme hänet lopulta kun jokin hänen tuttunsa tai kaverinsa soittaa, tyttömme on taas sammuneena jossain, käsilaukku kadonnut, taas kännykkä varastettu, tms.

Olemme väsyneet ja lopussa. Kuulin viimeksi tyttäremme puhuvan puhelimessa meidän rahoistamme ja rivitaloasunnostamme. Kertoi jollekulle odottavansa kuolemaamme jotta voi pistää kaiken rahoiksi ja saada paremman elämän. Hän syyttää minua elämänsä kärsimyksistä ja alkoholin käytöstään.
Mitä teimme väärin? Tyttäremme on ollut useita kertoja hoidossa, milloin psykiatrisella osastolla, milloin AA-kerhossa. Mikään ei auta. Pahinta on että hänellä on 6-vuotias tytär joka on määrätty isälleen. Tytär ei välitä lainkaan lapsestaan, ei pidä yhteyttä, tms.

Lapsemme on sairas, mutta en jaksa enää. En jaksa enää kiikuttaa hänelle ruokaa huoneeseen kun hän ei "jaksa", tai auttaa parempaan kun hän pian jo katoaa ja juo rahansa, tai syyttää meitä elämänsä vastoinkäymisistä. Aikuinen ihminen, joudummeko luovuttamaan hänen suhteensa vai vieläkö jaksamme taistella? Mieheni ei enää jaksa.
Tämä kirjoitus olkoon hetki jolloin saan hieman hengähtää ja kertoa asioistamme, kellekään en ole kertonut tilanteestamme koska häpeä on niin suuri.