Mä en osaa olla sinkku.
Tai siis en mitenkään osaa nauttia sinkkupäivistä tai - vuosista.
Mut on aikanaan valettu siihen muottiin, että olen yhden naisen mies ja jopa kelpo semmoinen.
Huolestuttavaa on se, että mitä kauemmin olen yksin sen paremmin viihdyn yksin.
Luolassaan viihtyvä erakkorapu.
Ei tarvitse mitään, ei kaipaa mitään, mutta silti sisällä on suuri tyhjä kuoppa.
Jonain päivänä mä onnistun surmaamaan sisäisen Vaahteramäen Eemelini. En sillä saavuta mitään, mutta kivun luulisi loppuvan.
Onko nää viinan- vai keskiyön lähestymisen huuruja? Onhan sinkkuudessa positiivisiakin puolia. Mä ainakin olen niin saatanan onnellinen sinkkuudestani tällä hetkellä, vaikka samalla lailla pidin itseäni yhden naisen miehenä.