Jatkaisitko hyvää liittoa ilman tunteita?

[QUOTE="Onnellinen onneton";30345330]Jos liittosi olisi ihan hyvä ja turvallinen ja tietäisit lastesi kärsivän erosta. Seksiä olisi, läheisyyttä ja mukavaa yhdessäoloa. Kuitenkin olisit rakastunut toiseen mieheen jota et voi saada. Ikävä kalvaisi sisintäsi ja ilman sitäkin tuntisit miten et enää rakasta miestäsi. Jokainen päivä olisi jonkilainen selviytyminen, vaikka puitteet olisi hyvät.

Tekisitkö noin? Jatkaisitko liittoa lasten takia ja jonkinlaisesta säälistä miestä kohtaan. Et tavallaan kärsisi, mutta kärsisit kuitenkin niin helvetisti.

Vai hajottaisitko perheen, lapset ja liiton, mutta saisit vapauden? Olisitko onnellisempi yksin kuin "ihan ok" liitossa, jossa ei kuitenkaan aitoja tunteita?[/QUOTE]

En eroaisi.

 

Sanoisin aloittajalle, että sinulle tuo "ihastus" on vain fantasia henkilö. Sinä olet luonut hänestä mielessäsi tietynlaisen miehen ja rakentanut mieleesi tietynlaisen valmiin "kuvan" siitä, millaista elämä hänen kanssaan olisi.
Tämä fantasia ihminen on saanut sinut unohtamaan, millä on merkitystä ja millä ei.
Sinä haluat tuntea suurta kaipuuta ja ikävöitä suuria räiskyviä tunteita, no, arvaas mitä, ei se elämä olisi muutaman vuoden jälkeen yhtään erilaisempaa uuden miehen kanssa.

Sanokaa mun sanoneen, että ei se vaihtamalla parane ((( ellei sitten kyseessä ole joku oikea ongelmatapaus ))))

 

Tosi reilua miehelle joutua elämään naisen kanssa joka rakastaakin toista.

 

Näen AP sinun kirjoituksessasi ehkä hivenen narsistisia piirteitä. Mietit puhtaasti mikä olisi sinulle paras vai jäisitkö säälistä miehesi kanssa. Eniten kuitenkin ajatuksistasi mielestäni paistaa lävitse saavuttaminen. Haluat saavuttaa jonkin suuren tunteen. Haluat saada ja saavuttaa miehen jota et voi saada.

Niin, mitä ne aidot tunteet sitten on ? Onko aitoa tunnetta miettiä päivän aikana, mitä puolisolle kuuluu vai se, että jokun tietyn henkilön ajattelu saa kihelmöinnin vatsanpohjaan.

 

Tosi reilua miehelle joutua elämään naisen kanssa joka rakastaakin toista.

Niin, tuon on totta.
Mä en saanut sellaista käsitystä aloituksesta, ettäkö nykyistä miestä ei rakastettaisi, mulle tuli sellanen tunne, että se nainen on vaan kyllästynyt arkeen ja tavalliseen elämään.

 

Jatkaisin ainakin jos lapset asuisi vielä kotona.

 

Onko ap tapaillut tuota toista miestä tai jutellut hänen kanssaan tms?
Onko tunteet samanlaiset molemmilla vai vain sinulla?

 

"Ikävä kalvaisi sisintäsi ja ilman sitäkin tuntisit miten et enää rakasta miestäsi."

Nyt sit rehellisesti naiset. Kuinka moni haluaisi elää suhteessa miehen kanssa joka tuntisi vastaavasti?

 

Mun perheen vois ainakin ihan vapaasti rikkoa, jos rakastaa jotain toista miestä. Enemmän mua haittais, jos jäisi eikä tuntisi mitään. Sehän se vasta perseestä olisi.

 

Sanoisin aloittajalle, että sinulle tuo "ihastus" on vain fantasia henkilö. Sinä olet luonut hänestä mielessäsi tietynlaisen miehen ja rakentanut mieleesi tietynlaisen valmiin "kuvan" siitä, millaista elämä hänen kanssaan olisi.
Tämä fantasia ihminen on saanut sinut unohtamaan, millä on merkitystä ja millä ei.
Sinä haluat tuntea suurta kaipuuta ja ikävöitä suuria räiskyviä tunteita, no, arvaas mitä, ei se elämä olisi muutaman vuoden jälkeen yhtään erilaisempaa uuden miehen kanssa.

Sanokaa mun sanoneen, että ei se vaihtamalla parane ((( ellei sitten kyseessä ole joku oikea ongelmatapaus ))))

Tähän varmaan eronneet ja uuden löytäneet voivat sanoa miten on käynyt.

Mutta ap:n tapauksessa juttelisin miehen kanssa, kenties kävisin jossain parisuhdeterapeutilla tms. ja sen jälkeen katsoisin/miettisin tilannetta uudestaan.
Vaikea sanoa tuosta pariterapiasta kun ei ole omakohtaista kokemusta auttaako vai ei.

 

Mä en ihan oikeasti tajua! Miten kenenkään mielestä voi olla oikein jatkaa tuollaisessa suhteessa? Oma napa tärkein, toisen elämällä ei oo mitään merkitystä?

Ja sit suurin osa vielä neuvoo jatkamaan kusetusta.

Hyi kamala!

 

Mä en ihan oikeasti tajua! Miten kenenkään mielestä voi olla oikein jatkaa tuollaisessa suhteessa? Oma napa tärkein, toisen elämällä ei oo mitään merkitystä?

Ja sit suurin osa vielä neuvoo jatkamaan kusetusta.

Hyi kamala!

Ehkä se rakkauden puute toista kohtaan aiheuttaa myös välinpitämättömyyttä puolison tunteita kohtaan. Silloin on helpompi ajatella asiaa vain omasta perspektiivistä ja unohtaa toisen elävän myös ihan yhtä arvokasta elämää ja omaavan oikeuden aitoihin tunteisiin.

 

Ne voimakkaat ajatukset tästä saavuttamattomasta liittyvät aika suurella varmuudella juuri saavuttamattomuuteen. Arki se koittaisi siinäkin suhteessa ihan satavarmasti. Kantsii vaan ryhtyä parantamaan nykyistä liittoa ja tekemään kaikkea yhdessä. Ei kannata haaveilla yli-ihanasta ihmeellisestä suhteesta ja sellaistesta mitä ei ole, vaan keskittyä hoitamaan, vaalimaan, arvostamaan sitä mitä on.

 

Ehkä se rakkauden puute toista kohtaan aiheuttaa myös välinpitämättömyyttä puolison tunteita kohtaan. Silloin on helpompi ajatella asiaa vain omasta perspektiivistä ja unohtaa toisen elävän myös ihan yhtä arvokasta elämää ja omaavan oikeuden aitoihin tunteisiin.

No sen mä vielä jotenkin ehkä ymmärrän, ettei aapee tajua mitä tekee toiselle mut en näitä jotka kehottavat pysymään yhdessä! Miten voi neuvoa toista jatkamaan toisen huijaamista. En ymmärrä, en!

 

Mun perheen vois ainakin ihan vapaasti rikkoa, jos rakastaa jotain toista miestä. Enemmän mua haittais, jos jäisi eikä tuntisi mitään. Sehän se vasta perseestä olisi.

ihastumisen tunteita tulee ja menee, myös avioliiton aikana. Ei se ole mitään rakkautta vaikka ap nyt ehkä niin ajattelee. Ei hetken mielijohteesta voi aloittaa suhdeta, erota jne alvariinsa. Tai voi, niinhän monet palstalaoset tekevät, mutta ei se onnea tuo.

 

ihastumisen tunteita tulee ja menee, myös avioliiton aikana. Ei se ole mitään rakkautta vaikka ap nyt ehkä niin ajattelee. Ei hetken mielijohteesta voi aloittaa suhdeta, erota jne alvariinsa. Tai voi, niinhän monet palstalaoset tekevät, mutta ei se onnea tuo.

"Ikävä kalvaisi sisintäsi ja ilman sitäkin tuntisit miten et enää rakasta miestäsi."

Noilla sanoilla aapee tän ilmaisi. Jäikö epäselväksi muka?

 

ihastumisen tunteita tulee ja menee, myös avioliiton aikana. Ei se ole mitään rakkautta vaikka ap nyt ehkä niin ajattelee. Ei hetken mielijohteesta voi aloittaa suhdeta, erota jne alvariinsa. Tai voi, niinhän monet palstalaoset tekevät, mutta ei se onnea tuo.

Tuoko parisuhde tai toinen ihminen yleensäkään onnea? Voiko oman onnensa ulkoistaa johonkin ihmiseen tai asiaan?

 

Tuoko parisuhde tai toinen ihminen yleensäkään onnea? Voiko oman onnensa ulkoistaa johonkin ihmiseen tai asiaan?

höh mikä kysymyksenasetteu varmaan jostain naistenlehdestä tai demistä opittu.

Kyllä mulle ainakin puoliso tuo paljon onnea ja iloa. Toki en kaada vastuuta hänen niskaan, mutta yhdessäolosta saamme molemmat onnea ja iloa, ja tarkoituksella teemme toisillemme sellaisia juttuja, joista toinen tulee iloiseksi.

 

"Ikävä kalvaisi sisintäsi ja ilman sitäkin tuntisit miten et enää rakasta miestäsi."

Noilla sanoilla aapee tän ilmaisi. Jäikö epäselväksi muka?

joo joo,mutta se on nyt vaan korviaan myöten ihastunut, se menee kyl ohi kun asian tiedostaa ja ryhtyy parantamaan omaa parisuhdettaan. Ihastumisen tunne ON voimakas jollet ile sattunut huomaamaan.

 

Kiitos vastauksista ja uusista näkökulmista ajatteluun. Meillä on pitkä suhde takana ja arki on tullut jo aikoja sitten. Tuo toinen mies on saavuttamaton, mutta tunteeni häntä kohtaan on voimakkaat. Koskaan ei ole kukaan mies kolahtanut niin kuin hän. En voi kuitenkaan häntä saada. En siis tavoittele suhdetta häneen, vaan mietin nyt kumpi on enemmän väärin: hajottaa näennäisesti hyvä liitto ja lapsilta perhe ollakseen yksin, vai jatkaa liittoa vaikka tunteita ei ole.

Jos eroan, satutan miestäni ja lapsiani. Jos jatkan, satutan silloinkin miestäni kun tunteeni ei ole aidot. Minulla seksi ja tunteet ei kulje käsikkäin. Siksi seksielämämme ei ole kärsinyt. Hyvältä tuntuu olla myös lähellä, mutta siinä ei ole aitoa tunnetta. Ei se arkea ole. Jotenkin vaan olen kadottanut rakkauden. Ehkä voimakkaissa tunnekuohuissa toiseen mieheen. Toisaalta ensin huomasin tunteideni kuolleen ja vasta myöhemmin rakastuin toiseen mieheen. Tunnen hänet, olemme olleet tekemisissä ja tiedän hänenkin ihastuneen minuun. Silti suhde ei ole mahdollinen.

En koe olevani narsistinen tai välinpitämätön. Minähän nimenomaan haluan elää niin, että satutan mahdollisimman vähän ihmisiä ympärilläni. Toivon niin paljon, että löytäisin mieheni uudelleen. Että voisin olla aidosti onnellinen mieheni kanssa. Olen todella yrittänyt, mutta valitettavasti tuloksetta. Näin vakavaa tilannetta meillä ei ole koskaan aiemmin ollut, vaikka ylä- ja alamäkiä on matkan varrella ollut.

 

joo joo,mutta se on nyt vaan korviaan myöten ihastunut, se menee kyl ohi kun asian tiedostaa ja ryhtyy parantamaan omaa parisuhdettaan. Ihastumisen tunne ON voimakas jollet ile sattunut huomaamaan.

Hauskaa, että tiedät miltä AP:sta tuntuu nyt ja ennen kaikkea, miltä hänestä tulee tuntumaan. Tuo kyky varmasti helpottaa elämässä.

 

Miksi et voi olla miehellesi rehellinen ja kertoa mitä tunnet? Tunteesi ovat aitoja vaikka ne eivät rakkauden huumaa olisikaan.

 

"Ikävä kalvaisi sisintäsi ja ilman sitäkin tuntisit miten et enää rakasta miestäsi."

Nyt sit rehellisesti naiset. Kuinka moni haluaisi elää suhteessa miehen kanssa joka tuntisi vastaavasti?

Naiset usein kuvittelevat rakkauden olevan sellaista Hertta-sarjan vaaleanpunaista yltiöromanttista höttöä, jossa vuosikymmenet leijutaan omassa kuplassa sitä rakkaudenkohdetta ihaillen ja palvuoen.
Näinhän se ei oikeassa elämässä mene, vaan rakkaudessa on eri vaiheita, kausia ja voimakkuuksia.
Aloittaja on jossain vaiheessa ilmeisesti miestään rakastanut, varmasti jotain tunteita on edelleen, ja hyvin todennäköisesti hän voi rakastaa tätä miestä vielä tulevaisuudessakin.
Valtaosassa parisuhteita tulee vaihe, jolloin toinen hakee vaihtelua ja ihastuu johonkin suhteen ulkopuoliseen. Joskus voi olla ihan järkevää tällöin lopettaa suhde, mutta useimmiten tuo ihastus menee ohi ja sen oman kumppanin kanssa rakkaus syvenee.

 

[QUOTE="...";30346393]Naiset usein kuvittelevat rakkauden olevan sellaista Hertta-sarjan vaaleanpunaista yltiöromanttista höttöä, jossa vuosikymmenet leijutaan omassa kuplassa sitä rakkaudenkohdetta ihaillen ja palvuoen.
Näinhän se ei oikeassa elämässä mene, vaan rakkaudessa on eri vaiheita, kausia ja voimakkuuksia.
Aloittaja on jossain vaiheessa ilmeisesti miestään rakastanut, varmasti jotain tunteita on edelleen, ja hyvin todennäköisesti hän voi rakastaa tätä miestä vielä tulevaisuudessakin.
Valtaosassa parisuhteita tulee vaihe, jolloin toinen hakee vaihtelua ja ihastuu johonkin suhteen ulkopuoliseen. Joskus voi olla ihan järkevää tällöin lopettaa suhde, mutta useimmiten tuo ihastus menee ohi ja sen oman kumppanin kanssa rakkaus syvenee.[/QUOTE]

Eipä se nyt ihan siltä kuulostanut, jos luit tuon aapeen viimeisimmän kirjoituksenkin. Lisäksi sait naiset kuulostamaan aivottomilta romantikoilta, sun neuvoihisi siis ainakaan minä en luottaisi hipun hippua.

Aapeelle vielä sen verran, että reilua olisi kertoa miehelle. Siis ei siitä ihastuksesta vaan se, ettei enää rakasta. Sitten voisi yhdessä miettiä haluatteko silti jatkaa. Tai miehellä olisi mahdollisuus etsiä nainen joka oikeasti rakastaa juuri häntä.

 

En koe olevani narsistinen tai välinpitämätön. Minähän nimenomaan haluan elää niin, että satutan mahdollisimman vähän ihmisiä ympärilläni. Toivon niin paljon, että löytäisin mieheni uudelleen. Että voisin olla aidosti onnellinen mieheni kanssa. Olen todella yrittänyt, mutta valitettavasti tuloksetta. Näin vakavaa tilannetta meillä ei ole koskaan aiemmin ollut, vaikka ylä- ja alamäkiä on matkan varrella ollut.

Ok, mitäs jos pitäisit itsesi kanssa aikalisän. Mieti tämä juttu uudelleen kun ihastus/ tämä toisen haaveilu on ohi. Sen jälkeen rehellisesti kerro miehellesi tunteesi.