Umpikujassa91
En tiedä miten tämän kirjoittaisin että saisin kaikki tärkeimmät asiat tähän purettua.. No aloitan siitä että olen 23v yksinhuoltajaäiti, minulla on 5-vuotias tytär. Ja viikko sitten sain tietää olevani raskaana, joka ei ollut lainkaan iloinen uutinen.. Olen monta vuotta taistellut vaikeaa masennusta, ahdistusta ja itsetunto ongelmia vastaan. Stressaan lähes kaikesta. Arvostelen itseäni äitinä jatkuvasti mm. jos en jaksa leikkiä lapseni kanssa tai en keskity häneen tarpeeksi kun olen omissa ajatuksissani tai kun kotona on sotkuista. Lääkkeitä masennukseen olen syönyt ja ne auttoivatkin jonkin verran, mutta ikävien sivuvaikutusten takia en ole enää puoleen vuoteen lääkkeitä syönyt.
Tosiaan, nyt olen raskaana. Olin syyskuun alussa juhlimassa ja päädyin jonkun vieraan miehen kanssa sänkyyn, meillä oli kondomi mutta se oli mennyt rikki. Otin seuraavana aamuna jälkiehkäisypillerin, mutta se ei ole näköjään tehonnut.
Olen tähän asti aina puhunut että en varmaan koskaan halua toista lasta, minulle tyttäreni vauva aika oli todella rankka, tyttö oli niin vähä uninen, olin jatkuvasti kuoleman väsynyt enkä muistakaan niistä ajoista paljoakaan.
Ensimmäinen ajatukseni kun positiivisen testin tein oli abortti, ehdottomasti. Minulla ei ole miestä, tämän lapsen isää en tunne ollenkaan, ennen tätä raskautta elämä tuntui jo tarpeeksi haastavalta ja välillä suorastaan taistelulta, että saan kaikki jokapäiväiset askareet hoidettua.
Kävin tänään lääkärissä allekirjoittamassa raskaudenkeskeytys paperin, mutta mieletön ahdistus valtasi minut taas, en tiedä pystynkö siihen! Olen nyt viikolla 6. Tunnen välillä itseni ihan hirveäksi ihmiseksi jos teen sen abortin, silti kun järjellä mietin niin tärkeinhän on tuo olemassaoleva tyttäreni, joka tarvitsee tasapainoisen ja onnellisen äidin, enkä tiedä kykenenkö sellainen olemaan jos nyt pidän vauvan jota en oikeasti ole halunnut. Tottakai vauvaakin sitten rakastaisi jos sen nyt päättäisin pitää mutta en usko että voimani riittävät! Tämä on niin kamala tilanne en ole koskaan ollut mikään abortin vastustaja mutta nyt kun olen tässä tilanteessa niin en vaan tiedä pystynkö siihen..
En oikeastaan tiedä minkälaisia vastauksia odotan, ehkä mahdollisesti vertaistukea jos täältä löytyy joku joka on yksinhuoltajana tullut raskaaksi, niin voi kertoa oman tarinansa pitikö lapsen vai päätyikö keskeytykseen.
Tosiaan, nyt olen raskaana. Olin syyskuun alussa juhlimassa ja päädyin jonkun vieraan miehen kanssa sänkyyn, meillä oli kondomi mutta se oli mennyt rikki. Otin seuraavana aamuna jälkiehkäisypillerin, mutta se ei ole näköjään tehonnut.
Olen tähän asti aina puhunut että en varmaan koskaan halua toista lasta, minulle tyttäreni vauva aika oli todella rankka, tyttö oli niin vähä uninen, olin jatkuvasti kuoleman väsynyt enkä muistakaan niistä ajoista paljoakaan.
Ensimmäinen ajatukseni kun positiivisen testin tein oli abortti, ehdottomasti. Minulla ei ole miestä, tämän lapsen isää en tunne ollenkaan, ennen tätä raskautta elämä tuntui jo tarpeeksi haastavalta ja välillä suorastaan taistelulta, että saan kaikki jokapäiväiset askareet hoidettua.
Kävin tänään lääkärissä allekirjoittamassa raskaudenkeskeytys paperin, mutta mieletön ahdistus valtasi minut taas, en tiedä pystynkö siihen! Olen nyt viikolla 6. Tunnen välillä itseni ihan hirveäksi ihmiseksi jos teen sen abortin, silti kun järjellä mietin niin tärkeinhän on tuo olemassaoleva tyttäreni, joka tarvitsee tasapainoisen ja onnellisen äidin, enkä tiedä kykenenkö sellainen olemaan jos nyt pidän vauvan jota en oikeasti ole halunnut. Tottakai vauvaakin sitten rakastaisi jos sen nyt päättäisin pitää mutta en usko että voimani riittävät! Tämä on niin kamala tilanne en ole koskaan ollut mikään abortin vastustaja mutta nyt kun olen tässä tilanteessa niin en vaan tiedä pystynkö siihen..
En oikeastaan tiedä minkälaisia vastauksia odotan, ehkä mahdollisesti vertaistukea jos täältä löytyy joku joka on yksinhuoltajana tullut raskaaksi, niin voi kertoa oman tarinansa pitikö lapsen vai päätyikö keskeytykseen.