Ihmiset tarkoittaa huutamisella niin eri asioita, että vaikea sanoa, onko ok vai ei. Tai siis satunnaisena on joka tapauksessa inhimillistä, vaikka olisikin ylimitoitettua.
Minä kyllä komennan lasta tiukasti ja ääntä korottaen ehkä muutaman kerran viikossa. Pääosin kaikki kiukuttelut sun muut hoidan tyynesti, usein huumorillakin, mutta joskus kun lapsen vaan pitäisi totella heti eikä tunnin päästä eikä normaali puhe auta, komennan kyllä tiukasti ja sillä sävyllä, että lapsi tietää että totella pitää. Toimiikin tällä hetkellä yllättävän hyvin. Tällaista komentamista en tietenkään pyytele anteeksi, sehän veisi siltä kaiken uskottavuuden, eikä lapselle jää siitä paha mieli. Tottelee, vaikka ehkä samalla vielä kiukutellen ja elämä jatkuu taas normaalisti.
Ääntä olen kyllä korottanut ja vihaisella sävyllä puhunut myös joskus silloin, kun lapsi on tehnyt jotain kiellettyä. Mutta kitapurjeet lepattaen ja kirosanoilla säestettynä en kyllä ole huutanut koskaan. En vaan ole sillä tavalla lapselle hermostunut, että huutamalla olisin omaa kiukkua purkanut, olen melko tyyni ihminen luonteeltani. Silti minusta ei ole mikään ihanne, että lapselle puhuttaisiin aina samalla ystävällisellä äänensävyllä. Tai mikäs siinä, jos lapsi ystävällistä puhetta aina kuuntelee, mutta harva lapsi sellainen on, joskus rajojen pitämiseen tarvitaan muitakin konsteja, kuten tiukempaa komentamista.