petin ja nyt mies haukkuu mua lapsille

  • Viestiketjun aloittaja 453773
  • Ensimmäinen viesti
"hmh"
Mistähän päättelit minun sortuvan samaan paskanjauhantaan kuin mieheni? Millä logiikalla ajattelit minun mustamaalaavan miestäni? En tiedä mitä ajattelin sanoa, olen jo jonkun aikaa eroa miettinyt ja eniten varmaan sitä mitä sanon lapsilleni, mutta suoraan sanottuna kaikki kuulostaa yhtä hullulta ja en keksi mitään järkevää, en edes ennen tätä,
Niin päätit sitten olla sanomatta mitään ja vaan nissuttaa siinä ja pettää ja saada lasten isäkin sitten tuohon jamaan.

Hei nainen kamoon nyt ryhtiä. Jotain on tehtävä, koska vesi ei lakkaa virtaamasta.
 
aloittajanen
Koska emme olleet vielä eronneet ja en saa miestä keskustelemaan niin en ole etukäteen lapsille sanonut. Olen ajatellut kun asiat ovat meidän osaltamme selvät, selvitän lapsillekin asian. Kun ei vielä edes vuokrasopparia yms ole ja aina voi tapahtua jotain niin en kokenut asiaa vielä tarpeelliseksi. Tästä on koko pettämisestäkim alle viikko.
 
"Huomio"
onko aivan sama joku vammainen vai miksi hän ei ymmärrä ironiaa ja lue rivien välistä saati edes riveiltä!!?? ÄÄÄÄÄÄ
Sinä käyt sen verran kierroksilla, ettei taida oikein ironia onnistua ja tuo isoilla kirjaimilla huutaminen vien loputkin uskottavuudestasi. Voisitko koittaa rauhoittua, jos haluat kuitenkin tilanteestasi jutella?
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
"hmh"
Koska emme olleet vielä eronneet ja en saa miestä keskustelemaan niin en ole etukäteen lapsille sanonut. Olen ajatellut kun asiat ovat meidän osaltamme selvät, selvitän lapsillekin asian. Kun ei vielä edes vuokrasopparia yms ole ja aina voi tapahtua jotain niin en kokenut asiaa vielä tarpeelliseksi. Tästä on koko pettämisestäkim alle viikko.
kuulostaa jo tervejärkisemmältä. Paitsi siltä osin, että toive asioiden selkeytymisestä miehen ja sinun välillä on epärealistinen ainakaan nopealla tähtäimellä. Voi olla että ne eivät selkeydy koskaan, mutta eivät ainakaan sinä aikana kun asutte saman katon alla. Mies ehkä välttämättä tarvitsee toipumiseensa aikaa näkemättä sinua ollenkaan. Pitkittäminen olemista löyhässä hirressä ei ole eduksi kenellekään teistä, vähiten lapsille.

Toivottavasti saat nopeasti sen asunnon. Tsemppiä.
 
aloittajanen
Suurimman osan sanoin niin normaalisti kun nyt tällaisesta voi puhua, ja silti minua syytetään sädekehästä vaikka lapsia yritän suojella ja sanon että kaiken paskan otan vastaan mutten halua lapsille osuutta siitä, ja se että en muka halua kertoa mitään etten näytä huonolta... huoh en edes jaksa korjata näitä väitteitä
 
rsrge

Et sinä mitään lapsia tässä suojele, sinä pelkäät että lapsesi saavat tietää minkälainen äiti heillä on.

Mitä kautta pettäminen tuli ilmi? Kerroitko, vai jätitkö kertomatta sillä verukkeella, ettet halua loukata miestäsi ja tuoda hänelle pahaa mieltä? :D
 
aloittajanen
Luotan siihen että pettäminen ei ole kohta suurin ongelma miehelleni. mutta ero kyllä. en tiedä yhtään mitä hän ajattelee mutta tiedän että pettämisen suhteen selviämme joskus. Hän tulistuu kuin saatanan inkarnaatio mutta kauaa hän ei jaksa. Se on eri asia ottaako hän minun lapsille haukkumisen osaksi normaalia elämää, toivottavasti ei. Sitä lähinnä pelkään, ymmärrän nämä pahimmat höyryjen päästöt jotenkin.
 
onko aivan sama joku vammainen vai miksi hän ei ymmärrä ironiaa ja lue rivien välistä saati edes riveiltä!!?? ÄÄÄÄÄÄ
En voi kieltää olevani vammainen, mutten voi sitä myöntääkkään. Diagnoosia ei ole. Olen kuitenkin aina epäillyt olevani kaikkea muuta, kuin täysijärkinen.

Olen pahoillani, mutta minun on vaikea löytää ironiaa teksteistäsi. Ehkä käsitämme sanan ironia toisin.

En ole erityisen innostunut lukemaan rivien välistä, kun toisella puolella on täysin tuntematon ihminen. Siksi yritän kysellä ja selvittää, että mitä oikeastaan haluat. Minä koen tekstissäsi ristiriitaisuuksia ja pyrin selkiyttämään niitä.

On varmaan turhaa alkaa kertoa kahdelle alle kouluikäiselle, miksi juuri te eroatte. Sitä saisi varmaan lähteä purkamaan siitä, että ihan ensin kertoo mitä kaikkea sukupuolielimillä oikein voi tehdä ja miksi niillä tehdään mitä tehdään. Sensijaan voit kyllä kertoa lapsillesi jotakin sen tapaista, mitä hmh sanoi kertoneensa omille lapsilleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Pessimisti
aloittajanen
Tiedän miten vaningollista vanhemman mustamaalaaminen on lapsille. Siksi en sitä halua. Mikä siinä nyt on niin kamalaa? Olenhan minä nyt muitakin virheitä elämässäni tehnyt enkä pelännyt syyttelyä ja seuraamuksia koska ne on siedettävä jos kusee hommat. En ole sellainen. Siksi tämä on nyt eri juttu kun lapset vedetään mukaan minun virheisiini heidänkin tahtomattaan. Jos he totuuden kuullessaan minua haluavat vihata niin selvä. Mutten istuttamalla istuta heille vihaa ilman faktoja ja pohjustusta, koska he eivät sitä ansaitse. Mieheni vihan minä kyllä ansaitsen
 
"löpö"

Pettäminen, petos, petturi = luottamuksen menettäminen.. Jos kykynee pettämään edes yhtäkään läheistään, pystyy kyllä tekemään muitakin asioita, muille läheisille, joilla luottamus menetetään.

Myös lapsillesi.
 
Suurimman osan sanoin niin normaalisti kun nyt tällaisesta voi puhua, ja silti minua syytetään sädekehästä vaikka lapsia yritän suojella ja sanon että kaiken paskan otan vastaan mutten halua lapsille osuutta siitä, ja se että en muka halua kertoa mitään etten näytä huonolta... huoh en edes jaksa korjata näitä väitteitä
Elä välitä täällä (pieni) osa on niin pahoinvoivia, että heidän pitää purkaa sitä muihin haukkumalla yms.

Sä olet muutakin kuin yksi virhe. Uskon että pystyt hoitamaan eron mahd siististi ja äitinä huolehdit lapsistasi ennen kaikkea. Miehesi toivottavasti ei käytä enää jatkossa ikinä lapsia parisuhteiden ongelmajätöksenä, suoraan sanoen.
 
hullujenhommaa
Kyllä tämä lasten pahointvointi taitaa kummuta siitä, miten päin vittua ihmiset sotkee asiansa parisuhteessa, kuten AP ja hänen miehensä on osaltaan tehnyt.

Mieti nyt itsekkin, suhteessa asiat päin persettä, sä teet temput toisen kanssa ja vielä puhut lapsien suojelemisesta.
Kyllä se on niin, että lasten suojeluun pitäisi molempien osallistua. Äijäs ei sais haukkua sua ja sun OLIS PITÄNYT pitää housut jalassa sinne omaan kämppääs asti
 
"niinii"
Sitku. Kannattaako niitä lapsia tehdä, jos ei pysty perheenä elämään. Toi on tota prinsessan ajattelua, että petin vain lassukkamiestäni en lapsia... Kato perheessä kaikkien tekemiset liittyvät toisiinsa. Et meet nyt näillä pelaamillasi korteilla ja muistelet ihanaa hoitoasi aina välillä, voimia sulle ja jaxuhali(pano)hali(pano) vielä päälle....
 
"mielipide"
Jos saa veikata, kyseinen nainen ei oppinut tästä mitään. Hän pettää seuraavaa miestään siinä missä nykyistäkin. Tämä on tätä nykyajan kyvyttömyyttä ajatella tekojensa seurauksia ETUKÄTEEN. Mikäli pettää, pitää myös hyväksyä seuraukset, joista miehen käytös on vähäisin.
 
"hmh"
[QUOTE="mielipide";30296058]Jos saa veikata, kyseinen nainen ei oppinut tästä mitään. Hän pettää seuraavaa miestään siinä missä nykyistäkin. Tämä on tätä nykyajan kyvyttömyyttä ajatella tekojensa seurauksia ETUKÄTEEN. Mikäli pettää, pitää myös hyväksyä seuraukset, joista miehen käytös on vähäisin.[/QUOTE]

Eihän täällä ihmiset mitään voi tietää etukäteen. Parisuhteeseen lähdettäessä, avioliittoa solmittaessa, lapsia tehdessä ja taloa rakentaessa, ammattia valitessa ja asuinpaikkaa miettiessä.

Minun käsittääkseni ap on hyväksynyt seuraukset, mutta on itsekin lamassa ja kykenemätön näkemään miten tästä nyt edetään. Ehkä on olemassa myös epärealistinen toive siitä että ennen niin järkevästi käyttäytynyt mies (lasten isä) saavuttaisi äkkiä takaisin tasapainonsa ja olisi taas niinkuin ennen, hyväksyisi tilanteen jne. Ja epärealistinen toive siitä, että lapsiin ei sattuisi yhtään.

Mies haavoittui, lapsetkin haavoittuvat tässä. Syy pettämiseen yleensä kuitenkin on se, että parisuhde ei ollut riittävän toimiva. Ja kun tilanne kulminoituu tähän pisteeseen, nopea eroaminen on kaikille paras ratkaisu. Kaksi- ja neljävuotiaille lienee nyt tässä vaiheessa melko lailla sama miten asian heille kertoo, pääasia on että tekee konkreettisia asioita viedäkseen lapset tästä ahdistavasta ilmapiiristä eteenpäin.

Asunto läheltä? Viikko-viikkoasuminen? Vai muutto kauemmas ja lähihuolto isälle? Vaihtoehtoja?
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
"Mymy"
No jompikumpi lähtis niitten lasten kanssa nyt heti veks sinne mummulaan parin päivän lomalle ja toinen kattelis asuntoo/keräis itteänsä kasaan? Jonnekin perheneuvolaan kannattas varmasti soittaa ja kysyä käytännön apua, ehkä joku perhetyöntekijä viemään lapsia ulos talosta tai sitten joku kummitäti viemään lapsia ulos talosta. Kuka hyvänsä riittävän luotettava ja tuttu normaalisti käyttäytyvä aikuinen olis nyt hyväksi tueksi lapsille.
 
"heh"
Minkä ikäinen sä ap olet? oletko muuten päästäsi normaali vastauksesi ei kovin normaaleilta vaikuta. Miksi sinä kun olet petturi et voisi lähteä ja jättää lapsia miehellesi? varmasti miehesi hoitaisi lapset hyvin kun ei enää näkisi sinua eikä tekosi tulisi jatkuvasti hänen mieleensä.
 
Yhteistyössä