Leikkipuistossa nähtyä ja koettua

[QUOTE="vieraana";30257090]Taidat kärsiä jonkinlaisesta Napoleon-kompleksista.
.[/QUOTE]

Luulen, ettei hän kärsi siitä, vaan ennemminkin nauttii siitä.

 

Aloituksessa on perääkin. Itsellä ei omia lapsia ole, mutta olen monet kerrat ollut lapsenvahtina. Itse lapsenvahtina leikin tietysti lapsen kanssa, mutta jos lapsi löytää kavereita, poistun takavasemmalle seurailemaan leikkejä. Osallistun sitten, jos minun erityisesti halutaan osallistuvan tai auttavan jossain (esim. keinulaudalle pääsyssä), ja toki myös rajoitan tarpeen mukaan. Mutta en tuppaudu väkisin mukaan, vaan olen iloinen, että lapsi löysi leikkiseuraa, ja saan ehkä hetken itse vain istua.

Puistoissa kuitenkin näkee monenlaisia vanhempia. Ymmärrän, että kaikkien lapset ei edes sitä seuraa niin kaipaa, tai joskus voi olla pakollisia kännykällä hoidettavia asioita. Yksi isä jäi kuitenkin erityisesti mieleeni. Hän tuki poikansa kanssa puistoon, ja poika säntäsi liukumäkeen. Isä istahti puiston laidalle penkille, ja eipä kulunut kauaakaan, kun kännykkä jo kaivettiin taskusta. Muuten en varmaan olisi asiaan niin kiinnittänyt huomiota, mutta kun poika aina välillä huuteli isälleen jotain, ja olisi selkeästi kaivannut seuraa (meistä taas ei seuraksi ollut, koska "yäk, poikapöpöjä"). Välillä isä katsahti poikaan ja vastasi jotain, mutta muuten jatkoi kännykän näpräystä. Ymmärrän, jos oli jokin tärkeä työjuttu menossa, mutta kun se näpräys alkoi aikalailla välittömästi saapumisen jälkeen?

 

Äitiyteen ja näin ollen myös naisellisuuteen kuuluu myös luopuminen. Lasten kohdalla se tarkoittaa napanuoran leikkausta sillä tavoin, että esim. juuri leikkipuistossa antaa lapsen opetella pärjäämään samanikäisten joukossa ja harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja. Se, että isompi lapsijoukko tutkii yhdessä koppakuoriaisia ja kiviä tukee tuota harjoittelua ja jos mukana sattuu olemaan aikuinen joka jaksaa selittää asioita se on hyvä juttu. Lapsi ei kuitenkaan opi vuorovaikutusta niin, että joka äiti tai isä kaivelee koppiksia vain oman lapsensa kanssa vaan nimenomaan siinä muiden lasten joukossa niin ettei omat vanhemmat ole joka hetki vieressä. Lapsi oppii tekemään itsekin ratkaisuja ja päätöksiä ja uskaltaa kokeilla eri asioita turvallisesti niin että vanhempi on kuitenkin näköetäisyydellä turvana. Sillä tavalla lapset osaa jo toimia aikanaan päiväkodissa, eskarissa ja koulussa.

Niin haikeaa se onkin katsoa kun lapsi touhuaa ilman äitiä, se on myös suuri ylpeyden aihe kun lapsi alkaa askel askeleelta itsenäistyä. Lapsen täytyy antaa uskaltaa.

 

Eiköhän jo se, että asiaa on pyöritelty 17 sivun verran kerro siitä, että aika moni vanhempi on tuntenut arvostelun kohdistuvan itseensä, ei asiasta muuten olisi jaksettu jauhaa näin pitkään.
Toivottavasti sillä on se seuraus, että joku edes vähän enemmän kiinnittää huomiota omaan käytökseensä ja keskittyy välillä täysin siihen lapsen kanssa olemiseen.

 

Voin vastata.
En elä klo 07-17 elämää. Näen lapsiani päivällä miten sattuu. Teen töitä miten sattuu.

Olen lapsilleni läsnä, kun on mahdollisuus olla heidän kanssa. Oli se sitten yhteinen leikki puistossa, kotona majan rakentaminen, metsäretki, lauluhetki, kainalossa kyhnyttäminen..seikkailu kaupungissa.

Olen rajaton ja vapaa.
Näin myös lapseni. He ovat aloitteen tekijöitä, uskaltavat mennä yksin vieraissa paikoissa. Me pussailemme ja halailemme. Nauramme, hassutelemme ja vitsailemme yhdessä.

Olemme avoimia. Tulemme aina olemaan.

Se kellä onni on, se onnen näyttäkööt!

Ihan kuule tuulen huminaa, mikä sun mielipiteesi on. Ei satuta missään määrin.
Löydä onnesi:heart:

tuulen tuomana kun kuulee sen luonossa luonnolisena alastomana vapaana . Mun on pakko sanoo sulle se et mul tulee kans noit tuntemuksii toi meijän laiva reissu oli hyvä esimerkki kun molemmat vanhemmat lähti baariin dokaan ja jätti kolmevuotiaat leikkimään siihen leikki huoneeseen. Ilmankos oli retuuttamassa ja repimässä kaikkea toki sie itekkin tiiät et ei voi kärjistää riippuen lapsen iästä tottakait jos ei osaa kiipeillä niin vahtii siinä tiukasti päästää höllenetämään pienin askelin niinku se kuukävely pient askeleet pikku taaperolle ja jnee. Sit sen verran sanon et kyl kannattaa tietää ja avoimena sen vähän vanhemmankin lapsen kaa 11 vuotiaana ite olin jo oppinu kassan varastamisen. juu ei kaikki niin teekkään mut mä olinkin sit se jota kiinnosti kaikki jutut herkkänä helppo ujona myös siis tosi. Mut sun pitää muistaa et moni on juurikin ujoja ja jos otat ne sillain hyvänä vastaan ja aloitat itse keskutelun pääsee ehkä helposti juttuun. Voin sanoo et ne äitit tuolla puistoissa jotka on uskalatanu jutella mun kaa siis alottaa niin on mä sit jutellu se alottamisen vaikeus.

 

Olin pitkään kotona kahden pojan kanssa. Joskus oli päiviä, että se parin tunnin puistoilu oli ainoa kontakti ulkomaailmaan. Jos lapset viihtyi siellä keskenään tai muiden lasten kanssa, niin en tosiaan rynnännyt ihastelemaan käpyä tai koppakuoriaista, vaan nautin omasta hetkestä. Päivään jäi vielä monta tuntia yhteistä puuhaa niin sisällä kuin ulkonakin. Emme asu betonibunkkerissa eli näitä ihmeitä on ihan omassa pihassa. Nauttikaa lapsistanne ja unohtakaa se toisten vanhempien kyyläys. Tunnissa ei voi tehdä kovinkaan luotettavaa syväanalyysia.

 

Joskus on sellaisia päiviä ettei jaksa olla täysillä mukana lasten leikeissä. 10h päivässä menee töissä ja työmatkoissa. Ruokien teko,vaatteiden pesut, tiskien pesut, eväät seuraavalle päivälle, suihkutukset, harrastuksissa käynnit, rakennus projekti vielä kaiken lisäksi menossa.. Ei repeä joka paikkaan..

 

[QUOTE="jepjep";30256148]Ne ei olekaan koskaan yhtäaikaa kirjautuneina [/QUOTE]

niillä on ollut 3 sekunnin viive vastauksissaan.

 

Sitäkö ei voi tehdä penkiltä, vaan pitää mennä siihen viereen seisomaan?

loppuu paska ihan oikeesti jos ei vittu kiinnosta se että yhdessä tekeminen nostaa rakkautta ja lapsen itsetuntoa niin sit ei. Mut tän ketjun ansiosta jos joku lapsi käyttäytyy epäasiallisesti lastani kohtaan sanon tiukasti ja jos joku vanhempi alkaa musuttamaan saa multa sellasen verbaalisen rökityksen Piste.

 

Kyllä voi. Mutta silloin on rehellistä myöntää, että juuri sillä hetkellä se leikittäjä-äiti on jaksavampi (jos haluaisin provosoida, kirjoittaisin "parempi") äiti kuin itse on.

Tässä keskustelussa on osittain herättänyt hämmennystä varmasti sekin, että ihmiset puhuvat eri ikäisistä lapsista. Oma kokemukseni on, että vaikka lapsi olisi motorisesti taitava kiipeilijä, hän tarvitsee usein vielä opastusta esim. vuoron odottamisessa ja muissa sosiaalisissa taidoissa. Usein opastukseksi riittää, että se jaksava ja osallistuva aikuinen on lähimailla ja katselee. Sellainen näkymätön kaitseminen mahdollistaa, että toiset voivat näplätä kännyköitään.

Itse tiedän, miltä tuntuu, kun väsyttää ja ketuttaa ja vauva huutaa manducassa. Noihin aikoihin oli niin ihanaa, kun joku tuli ja auttoi kaksivuotiaani liukumäkeen ja vielä huolehti, ettei tämä laskenut toisten päälle. Otin asiakseni aina hymyillä ja kiittää noista palveluksista, koska mielestäni ne ovat paitsi ystävällisyyttä, myös todella hyvää äitiyttä. Ihminen oppii vanhempiensa mallista, kuinka toisia kohdellaan.

teksti diggasin

 

Laumasieluinen kasvojen menetys ei ole pelkoni numero yksi.

nice

 

Olen itsekkin sitä mieltä että ois kivaa kun vanhemmat olisi innokkaita leikkimään ja hassuttelisi puistossa ja olisi aidosti läsnä. Katson aina hymyillen jos joku äiti tai isä jaksaa juosta ja nauraa lasten kanssa, se tekee varmasti hyvää myös sille vanhemmalle itselleen!

Kaikki vain ei oikeasti osaa tai uskalla silleen heittäytyä! Kännykän taakse on helppo mennä piiloon. Voi vahtia lasta mutta samalla antaa selkeän viestin että haluan olla rauhassa. Kaikki ei myös joko osaa tai uskalla lapsilleen edes puistossa hirveesti huudella et kiva Petteri hyvin menee! Vaan mutisevat lapselle jotain puhelimen takaa. Kotimatkalla voi sitten kehua miten hyvin laskit mäkeä ihan itse!

Ei se tee kenestäkään huonoa vanhempaa jos on ujo tai arka! Kotonakin voi hupsutella sitten oman perheen kesken. Se on sitten aitoa iloa myös vanhemmalle.

pakko päästää siitä ujoudesta ja arkuudesta et ei opi tavoille.

siis vaikka en puhuisi muille aikuisille puhun lapselleini kovaankin ääneen.

 

[QUOTE="...";30257476]Eiköhän jo se, että asiaa on pyöritelty 17 sivun verran kerro siitä, että aika moni vanhempi on tuntenut arvostelun kohdistuvan itseensä, ei asiasta muuten olisi jaksettu jauhaa näin pitkään.
Toivottavasti sillä on se seuraus, että joku edes vähän enemmän kiinnittää huomiota omaan käytökseensä ja keskittyy välillä täysin siihen lapsen kanssa olemiseen.[/QUOTE]

[QUOTE="...";30257476]Eiköhän jo se, että asiaa on pyöritelty 17 sivun verran kerro siitä, että aika moni vanhempi on tuntenut arvostelun kohdistuvan itseensä, ei asiasta muuten olisi jaksettu jauhaa näin pitkään.
Toivottavasti sillä on se seuraus, että joku edes vähän enemmän kiinnittää huomiota omaan käytökseensä ja keskittyy välillä täysin siihen lapsen kanssa olemiseen.[/QUOTE]

Hienoja päätelmiä, on tässä puistotäteilijätkin samalla mitalla jatkaneet jankaten arvostelua, puolustelleet ihmeenhyökkäävästi toimintaansa, nostellen itseään ylös muita sorsimalla, kun siellä rennommin ottavat ovat yrittäneet tuoda toisen perustellun toimintatapansa heidän ymmärrykseen. Kovin yksipuoliselta näkökannalta täällä nämä keinuttelevat mammat katsovat asiaa, se provosoi.

Ihmettelen sitä järjenjuoksua, että jos jostain keskustelee ja yrittää saada toisen ymmärtämään, heti huudellaan ivallisesti kalikka kalahtaa ja osu ja upposi.

En minäkään heti ajatellut, että ahaa taitaa olla kateellisia ja ahaa varmaan jokin on pielessä kun jankuttavat. Nämä ihmiset varmasti jollain tavalla pahoja ovat ja muuttavat nyt toimintatapojansa kun näin älähti ja kalahti.

En näe toimissani mitään väärää, en kertakaikkiaan ja siksi en käsitä tätä kiertäen tai suoraan huonoksi vanhemmaksi haukkuminen phoebsin, äidin blogin ja muiden kautta. En toki myöskään siinä jos joku haluaa olla siellä vieressä seisomassa kunhan ei liiallisuuksiin mene. Minä olen lomalla silloin ja istuskelen kauempana sivusilmällä seuraillen, ettei lapsi keksi mitään hölmöä. Vastailen mielelläni kysymyksiin jos hänelle niitä muodostuu, käyn auttamassa jos jotain kaipaa, mutta myös ymmärrän jos toisella äidillä on väsynyt päivä. En koe itseäni ylivertaiseksi ihmiseksi vain siksi, että olen saanut nukkua riittävästi ja siksi, että satun toimimaan yhdellä oikealla tavalla. Silti ei ole tarvetta teilata jokaisen muun vanhemmuutta.

Kaikki ei ole aina siltä miltä näyttää, hyvä esimerkki tuo syvä väsymys. Se poissaoleva äiti ei ole aina paha ja huono, välinpitämätön ja kauhea.

Toivottavasti kukaan ei muuta tapaansa hengähtää puistossa jos se on se mikä pitää iloisena. Se pieni oma hetki päivässä, ei tarvitse esiintyä muille. Arvostelevia ihmisiä on aina, jotka yrittävät pistää maahan ja ajatelevat muista pahaa, mutta turha heistä on välittää. Kyllä he jonain päivänä toivottavasti ymmärtävät, että on muitakin erittäin oikeita tapoja viettää päivänsä lasten kanssa.

Koittakaa jaksaa äidit.

 

Olin pitkään kotona kahden pojan kanssa. Joskus oli päiviä, että se parin tunnin puistoilu oli ainoa kontakti ulkomaailmaan. Jos lapset viihtyi siellä keskenään tai muiden lasten kanssa, niin en tosiaan rynnännyt ihastelemaan käpyä tai koppakuoriaista, vaan nautin omasta hetkestä. Päivään jäi vielä monta tuntia yhteistä puuhaa niin sisällä kuin ulkonakin. Emme asu betonibunkkerissa eli näitä ihmeitä on ihan omassa pihassa. Nauttikaa lapsistanne ja unohtakaa se toisten vanhempien kyyläys. Tunnissa ei voi tehdä kovinkaan luotettavaa syväanalyysia.

Olen samaa mieltä. Mekin tehdään usein kävelyretki lähimetsään, jolloin katselemme luontoa ja jutellaan kaiken maailman asioista. Lapset saa juoksennella ja touhuta yms. Tämän jälkeen saatetaan vielä mennä puistoon, jolloin lapsi/ lapset saa mennä itsekseen. Välillä haluavat näyttää temppuja tms., mutta me ollaan ehditty ihmetellä maailmanmenoa ja jutella sen verran ettei lapsi sitä välttämättä puistossa kaipaa vaan haluaa muidenkin seuraa.

Omat lapseni puhuvat yleensä taukoamatta ja suurelta osin huomaan heidän usein lähinnä ajattelevan ääneen kuin että haluaisivat minun vastaavan tai kommentoivsn juttuja. Eikä lapsia nyt jokaisesta kiveltä toiselle hyppäämisestä tarvitse olla kehumassa. Välillä voi vaan todeta että joo hyppäsit kivelle. Huomaan usein että monet lapset kokee olevansa jotain jumalasta seuraavia kun vanhempansa kehuvat jatkuvasti ja jokaisesta (itsestäänselvästäkin) asiasta.

 

oot se joka ymmärtää sen että se käpy avaa aikuisenkin rakkauden taks siihen ihmetykseen ja sitä kautta punaan kyl meitsi diggaa tosta.

 

Oonkohan mä kauhean radikaali kun musta vanhempien varsinainen tehtävä ei ole edes leikkiä lasten kanssa leikkipuistossa? Ihan ok, että lapset leikkivät ja aikuiset juttelevat keskenään (vertaistukea ja seuraa moni onkin hakemassa) ja puuhailevat omia asioitaan. Pääasia, että puuttuvat tarvittaessa lasten juttuihin. Parasta olisi, jos lasten kanssa ehtisi viettämään niin paljon aikaa, ettei tarvita aina jotain varsinaista "laatuaikaa". Leikki on lasten työtä, aikuisen ei ole mikään pakko useinkaan leikkimällä leikkiä lastensa kanssa, voi puuhata yhdessä paljon muutakin. Lasten on hyvä osata leikkiä myös yksin ja keskenään.

 

Oonkohan mä kauhean radikaali kun musta vanhempien varsinainen tehtävä ei ole edes leikkiä lasten kanssa leikkipuistossa? Ihan ok, että lapset leikkivät ja aikuiset juttelevat keskenään (vertaistukea ja seuraa moni onkin hakemassa) ja puuhailevat omia asioitaan. Pääasia, että puuttuvat tarvittaessa lasten juttuihin. Parasta olisi, jos lasten kanssa ehtisi viettämään niin paljon aikaa, ettei tarvita aina jotain varsinaista "laatuaikaa". Leikki on lasten työtä, aikuisen ei ole mikään pakko useinkaan leikkimällä leikkiä lastensa kanssa, voi puuhata yhdessä paljon muutakin. Lasten on hyvä osata leikkiä myös yksin ja keskenään.

Näin. Juuri näin!

 

Oonkohan mä kauhean radikaali kun musta vanhempien varsinainen tehtävä ei ole edes leikkiä lasten kanssa leikkipuistossa? Ihan ok, että lapset leikkivät ja aikuiset juttelevat keskenään (vertaistukea ja seuraa moni onkin hakemassa) ja puuhailevat omia asioitaan. Pääasia, että puuttuvat tarvittaessa lasten juttuihin. Parasta olisi, jos lasten kanssa ehtisi viettämään niin paljon aikaa, ettei tarvita aina jotain varsinaista "laatuaikaa". Leikki on lasten työtä, aikuisen ei ole mikään pakko useinkaan leikkimällä leikkiä lastensa kanssa, voi puuhata yhdessä paljon muutakin. Lasten on hyvä osata leikkiä myös yksin ja keskenään.

Tyypillinen tarha/puistotädin asenne, millä perustellaan sitä omaa seisomista juoruringissä sillä aikaa, kun lapset puuhaavat keskenään.

 

HÖPÖ HÖPÖ.

....
jäkäjäkä
blaablaa
...

Mä todella inhoan kun aikuisen ihmisen juttuihin vastataan höpöhöpö. Ei, oikeastaan inhoan että kellekään koskaan sanotaan niin. Todella raivostuttavaa, epäkunnioittava ja mitätöivä tapa.

Jep, kuulostat kaiken kaikkiaan mukavalta tyypiltä.

 

on se joka aloittaa uuden

 

Mä todella inhoan kun aikuisen ihmisen juttuihin vastataan höpöhöpö. Ei, oikeastaan inhoan että kellekään koskaan sanotaan niin. Todella raivostuttavaa, epäkunnioittava ja mitätöivä tapa.

Jep, kuulostat kaiken kaikkiaan mukavalta tyypiltä.

et 20 alkaa lyttään yhtä.

 

Tyypillinen tarha/puistotädin asenne, millä perustellaan sitä omaa seisomista juoruringissä sillä aikaa, kun lapset puuhaavat keskenään.

Puistotäti/päiväkodin täti tekee _työtä_. Lapset eivät ole aina kovin tuttuja ja leikkiminen on tapa ottaa heihin kontaktia. Lapset on tarkoitus saada viihtymään päiväkodissa vanhempien työssäkäynnin ajan. Tosin näissä töissäkin työntekijöiden on tarkoitus valvoa pihalla ja saada lapset leikkimään keskenään, auttaa leikit alkuun, seurata, ettei kukaan tahtomattaan jää yksin jne. Ei sielläkään ole itsetarkoitus, että tädit konttaavat maassa leikkimässä.

 

Äitiyteen ja näin ollen myös naisellisuuteen kuuluu myös luopuminen. Lasten kohdalla se tarkoittaa napanuoran leikkausta sillä tavoin, että esim. juuri leikkipuistossa antaa lapsen opetella pärjäämään samanikäisten joukossa ja harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja. Se, että isompi lapsijoukko tutkii yhdessä koppakuoriaisia ja kiviä tukee tuota harjoittelua ja jos mukana sattuu olemaan aikuinen joka jaksaa selittää asioita se on hyvä juttu. Lapsi ei kuitenkaan opi vuorovaikutusta niin, että joka äiti tai isä kaivelee koppiksia vain oman lapsensa kanssa vaan nimenomaan siinä muiden lasten joukossa niin ettei omat vanhemmat ole joka hetki vieressä. Lapsi oppii tekemään itsekin ratkaisuja ja päätöksiä ja uskaltaa kokeilla eri asioita turvallisesti niin että vanhempi on kuitenkin näköetäisyydellä turvana. Sillä tavalla lapset osaa jo toimia aikanaan päiväkodissa, eskarissa ja koulussa.

Niin haikeaa se onkin katsoa kun lapsi touhuaa ilman äitiä, se on myös suuri ylpeyden aihe kun lapsi alkaa askel askeleelta itsenäistyä. Lapsen täytyy antaa uskaltaa.

Viisas kirjoitus.

Ja tytsiltä myös!

 

Miksi ihmeessä ap kaipasi näiltä vanhemmilta katsekontaktia tai hyväksyntää?

Oma taaperoni haluaa aina avoimessa kerhossa pelata yhtä tiettyä peliä.
Tuo sen minulle koska ei osaa sitä vielä itse rakentaa eikä pelata.
Joukkomme tulee aina vähintään pari lasta lisää pelaamaan, joskus niin monta ettei kaikki mahdu mukaan.
Oma roolini on jakaa vuorot, avustaa ja vahtia että kaikki sujuu hyvin.

Minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään katsoa,
mitä lasten äidit tällä välin tekevät.
En ole myöskään tehnyt minkäänlaisia päätelmiä näistä perheistä/vanhemmista/vuorovaikutuksesta/passiivisuudesta.
En kaipaa vanhemmilta kiitosta, hyväksyntää enkä katsekontaktia.
Minulle tärkeintä on se,
että lapsellani on hauskaa muiden kanssa ja siinä sivussa oppii värejä ja odottamaan omaa vuoroaan.

 

Huhhuijjaa mitä jotkut jaksavatkin murehtia!

T: äiti joka kasvattaa lapsensa kuten itse parhaaksi näkee, mitä siihen sitten kulloinkin liittyykään. Mutta pjaskaakaan ei kiinosta että mitä muut meistä ajattelevat. Leikin lapsen kanssa tai en, ei kuulu muille.