R
Raisa Reikänaama
Vieras
https://www.facebook.com/sauli.fay/posts/10204505911275595?fref=nf
Sauli Fay
7. syyskuuta kello 20:13 ·
Rakastan työtäni ja asiakaspalvelua.
Jouduin kuitenkin punnitsemaan rakkauteni määrän.
Nuori liikuntarajoitteinen, lievästi kehitysvammainen tyttö tuli kahvilaan ja teki hymyillen tilauksensa. Kun aloin toteuttaa tytön toivetta, kauniin pilvilinan rikkoi epäkohtelias puheensorina. Seuraavana jonossa ollut vanhempi, viidenkympin tienoilla ollut tyylikäs, aivan tavallinen nainen, puhui ystävättärensä kanssa sen hetkisestä asiakkaastani ja jakoi kärkkäästi mielipiteensä kehitysvammaisuudesta.
Tytön hymy hyytyi, eikä omanikaan ollut enää aidoimmasta päästä. Vanhempi nainen jatkoi asiakkaani haukkumista ystävälleen niin hirveillä sanoilla ja kielenkäytöllä, etten muista kuulleeni yhtä kamalaa puhetta koskaan. Tässä vaiheessa puheen voimakkuus oli noussut siihen pisteeseen, että minäkin kuulin sen selkeästi. Pyysin kohteliaasti naista lopettamaan ja vastaukseksi sain hymähdyksen ja olkien kohautuksen. Nainen oli hetken hiljaa.
Mutta tilanne ei suinkaan jäänyt tähän. Tämä vanhempi nainen kääntyi yhtäkkiä nuoren tytön puoleen ja sanoi:
"Tuollaisten ei kuuluisi elää."
Olin järkyttynyt. Vedet nousivat silmiini, sillä en olisi koskaan voinut kuvitella että kukaan sanoo kenellekään noin päin kasvoja.
Tämä samankaltaisten haukkujen ketju jatkui vanhemman naisen toimesta. Asiakkaani ei ottanut puolustuskantaa vaan tuntui hiljaa hyväksyvän väitteet omasta huonommuudestaan. Siinä vaiheessa minun oli pakko puuttua tilanteeseen kovemmin ottein ja ääntäni korottaen pyysin uudelleen naista lopettamaan. Hän kääntyi ystävättärensä puoleen ja olin jo varma, että he poistuvat kahvilastamme.
Koska asiakkaanani ollut nuori nainen ei kyennyt itse kantamaan tarjotintaan, tarjouduin tekemään sen hänen puolestaan. Hän istuutui kahvilan laidalle paikkaan, josta ei ollut enää näköyhteyttä kassalle. Pyysin tytöltä anteeksi.
Sen hetken kun kävelin takaisin tiskin taakse, pohdin, pysyttelenkö asiakaspalvelijan roolissani loppuun saakka vai annanko oman mielipiteeni näkyä tilanteen vaatimalla tasolla.
Vanhempi nainen ei noteerannut edeltävää hetkeä mitenkään palattuani kassalle vaan ilman tervehdystä esitti tilauksensa:
"Pieni kahvi ja tuplatäytepulla."
Siihen hetkeen kulminoituu kaikki se suru, viha, järkytys ja epäuskoisuus jota tunsin - Se, miten kuvitellaan, ettei omilla teoilla ole näkyvää jälkeä toisissa ihmisissä - Tai kuinka pelottavaa toisen erilaisuus voi olla.
Tuijotin naista epäuskoisena: miten tuollaisen jälkeen voi vain seisoa selkä suorana omien sanojensa takana ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kasattuani itseni vaadin naista pyytämään edelliseltä asiakkaalta sanojaan anteeksi. Annoin hänelle mahdollisuuden saada minulta asiallista palvelua, mutta vanhemman naisen sanaton välinpitämättömyys johti minun päätökseeni. Hän tuijotti minua kysyvästi kuin odottaen tilaustaan, ja toistin toiveeni anteeksipyynnöstä.
Anteeksipyyntöä ei kuulunut.
Kieltäydyin palvelemasta naista.
Sitten oltiinkin kuin Cheekin keikalla Stadionilla: "Sokka irti" ja "Eksä tiedä kuka mä luulen olevani". Sain uhkauksen potkuista ja olin hänen sanojensa mukaan "paska asiakaspalvelija, koska en tee työtäni". Itse koin kuitenkin olevani oikeassa ja seisoin ylpeänä päätökseni takana, vaikka hän ja ehkä joku muukin oli siitä eri mieltä. Naisen ystävätär yritti rauhoitella haukkujaani siinä kuitenkaan onnistumatta.
Asiakaspalvelijaroolini murtui. Vähemmän tarkkaan harkittujen haukkujen, huutojen ja epäkohteliaisuuksien vyöryn jälkeen käytin oman puheenvuoroni ehkä turhankin lapsellisesti ja olisin voinut valita sanani toisin. "Painu v*******". (Anteeksi.)
Nainen ystävättärensä kera poistui tuohtuneena paikalta ja jätti jälkeensä vihaiset sanat.
...
Tiedän, että nuori tyttö pahoitti mielensä ja pyydänkin kaikkien läsnäolleiden puolesta tilannetta anteeksi. Minua järkytti, että joku voi sanoa toiselle niin hirveitä asioita. En ollut itse sen parempi sanoja valitessani, mutta puolustan mielelläni sellaista henkilöä, joka ei voi puolustaa itseään.
Toinen asia, joka minua järkytti oli se, että olin ainut tilanteeseen puuttuva ja hiljaisia hyväksyjiä oli useita. Vanhemman naisen haukut eivät kuuluneet vain minun ja nuoren tytön korviin vaan ne kaikuivat koko kahvilaan; niille, jotka olivat jo tilauksen tehneet ja niille, jotka jonossa odottivat heidän jälkeen vuoroansa. Olisiko kukaan _oikeasti_ sanonut ääneen ajatuksiaan jos minä en olisi sitä tehnyt?
Kuka opettaisi aikuisia olemaan kiusaamatta?
Muistakaa puolustaa niitä, jotka eivät siihen itse kykene. Oli se sitten bussipysäkillä kiusattu lapsi, vanhus kirjastossa tai miehiin päin oleva naapurin Jukka-Pekka. Jonain päivänä sinäkin tarvitset puolustajaa.
Tästä viisastuneena, olen mielelläni paska asiakaspalvelija.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Täytyy tunnustaa että kun tuon ensimmäisen kerran luin niin ajattelin ettei kai KUKAAN aikuinen (vielä varttuneempi sellainen) VOI käyttäytyä NOIN :O
Kun näin tämän MTV 3 (etu) sivulla ja kertomuksen oikeellisuus tarkastettu niin MIHIN IHMEESEEN on kadonnut muiden ihmisten huomioon ottaminen,
minulle 40v sitä opetettiin kyllä jo peruskoulussa? eikö 10-15v vanhemmille opetettu?
Vai onko meillä oikeasti niin paljon lakkautettu mt-palveluja että avohoidossa olevat saavat laukoa mitä törkeyksiä vain haluavat
Sauli Fay
7. syyskuuta kello 20:13 ·
Rakastan työtäni ja asiakaspalvelua.
Jouduin kuitenkin punnitsemaan rakkauteni määrän.
Nuori liikuntarajoitteinen, lievästi kehitysvammainen tyttö tuli kahvilaan ja teki hymyillen tilauksensa. Kun aloin toteuttaa tytön toivetta, kauniin pilvilinan rikkoi epäkohtelias puheensorina. Seuraavana jonossa ollut vanhempi, viidenkympin tienoilla ollut tyylikäs, aivan tavallinen nainen, puhui ystävättärensä kanssa sen hetkisestä asiakkaastani ja jakoi kärkkäästi mielipiteensä kehitysvammaisuudesta.
Tytön hymy hyytyi, eikä omanikaan ollut enää aidoimmasta päästä. Vanhempi nainen jatkoi asiakkaani haukkumista ystävälleen niin hirveillä sanoilla ja kielenkäytöllä, etten muista kuulleeni yhtä kamalaa puhetta koskaan. Tässä vaiheessa puheen voimakkuus oli noussut siihen pisteeseen, että minäkin kuulin sen selkeästi. Pyysin kohteliaasti naista lopettamaan ja vastaukseksi sain hymähdyksen ja olkien kohautuksen. Nainen oli hetken hiljaa.
Mutta tilanne ei suinkaan jäänyt tähän. Tämä vanhempi nainen kääntyi yhtäkkiä nuoren tytön puoleen ja sanoi:
"Tuollaisten ei kuuluisi elää."
Olin järkyttynyt. Vedet nousivat silmiini, sillä en olisi koskaan voinut kuvitella että kukaan sanoo kenellekään noin päin kasvoja.
Tämä samankaltaisten haukkujen ketju jatkui vanhemman naisen toimesta. Asiakkaani ei ottanut puolustuskantaa vaan tuntui hiljaa hyväksyvän väitteet omasta huonommuudestaan. Siinä vaiheessa minun oli pakko puuttua tilanteeseen kovemmin ottein ja ääntäni korottaen pyysin uudelleen naista lopettamaan. Hän kääntyi ystävättärensä puoleen ja olin jo varma, että he poistuvat kahvilastamme.
Koska asiakkaanani ollut nuori nainen ei kyennyt itse kantamaan tarjotintaan, tarjouduin tekemään sen hänen puolestaan. Hän istuutui kahvilan laidalle paikkaan, josta ei ollut enää näköyhteyttä kassalle. Pyysin tytöltä anteeksi.
Sen hetken kun kävelin takaisin tiskin taakse, pohdin, pysyttelenkö asiakaspalvelijan roolissani loppuun saakka vai annanko oman mielipiteeni näkyä tilanteen vaatimalla tasolla.
Vanhempi nainen ei noteerannut edeltävää hetkeä mitenkään palattuani kassalle vaan ilman tervehdystä esitti tilauksensa:
"Pieni kahvi ja tuplatäytepulla."
Siihen hetkeen kulminoituu kaikki se suru, viha, järkytys ja epäuskoisuus jota tunsin - Se, miten kuvitellaan, ettei omilla teoilla ole näkyvää jälkeä toisissa ihmisissä - Tai kuinka pelottavaa toisen erilaisuus voi olla.
Tuijotin naista epäuskoisena: miten tuollaisen jälkeen voi vain seisoa selkä suorana omien sanojensa takana ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kasattuani itseni vaadin naista pyytämään edelliseltä asiakkaalta sanojaan anteeksi. Annoin hänelle mahdollisuuden saada minulta asiallista palvelua, mutta vanhemman naisen sanaton välinpitämättömyys johti minun päätökseeni. Hän tuijotti minua kysyvästi kuin odottaen tilaustaan, ja toistin toiveeni anteeksipyynnöstä.
Anteeksipyyntöä ei kuulunut.
Kieltäydyin palvelemasta naista.
Sitten oltiinkin kuin Cheekin keikalla Stadionilla: "Sokka irti" ja "Eksä tiedä kuka mä luulen olevani". Sain uhkauksen potkuista ja olin hänen sanojensa mukaan "paska asiakaspalvelija, koska en tee työtäni". Itse koin kuitenkin olevani oikeassa ja seisoin ylpeänä päätökseni takana, vaikka hän ja ehkä joku muukin oli siitä eri mieltä. Naisen ystävätär yritti rauhoitella haukkujaani siinä kuitenkaan onnistumatta.
Asiakaspalvelijaroolini murtui. Vähemmän tarkkaan harkittujen haukkujen, huutojen ja epäkohteliaisuuksien vyöryn jälkeen käytin oman puheenvuoroni ehkä turhankin lapsellisesti ja olisin voinut valita sanani toisin. "Painu v*******". (Anteeksi.)
Nainen ystävättärensä kera poistui tuohtuneena paikalta ja jätti jälkeensä vihaiset sanat.
...
Tiedän, että nuori tyttö pahoitti mielensä ja pyydänkin kaikkien läsnäolleiden puolesta tilannetta anteeksi. Minua järkytti, että joku voi sanoa toiselle niin hirveitä asioita. En ollut itse sen parempi sanoja valitessani, mutta puolustan mielelläni sellaista henkilöä, joka ei voi puolustaa itseään.
Toinen asia, joka minua järkytti oli se, että olin ainut tilanteeseen puuttuva ja hiljaisia hyväksyjiä oli useita. Vanhemman naisen haukut eivät kuuluneet vain minun ja nuoren tytön korviin vaan ne kaikuivat koko kahvilaan; niille, jotka olivat jo tilauksen tehneet ja niille, jotka jonossa odottivat heidän jälkeen vuoroansa. Olisiko kukaan _oikeasti_ sanonut ääneen ajatuksiaan jos minä en olisi sitä tehnyt?
Kuka opettaisi aikuisia olemaan kiusaamatta?
Muistakaa puolustaa niitä, jotka eivät siihen itse kykene. Oli se sitten bussipysäkillä kiusattu lapsi, vanhus kirjastossa tai miehiin päin oleva naapurin Jukka-Pekka. Jonain päivänä sinäkin tarvitset puolustajaa.
Tästä viisastuneena, olen mielelläni paska asiakaspalvelija.
---------------------------------------------------------------------------------------------
Täytyy tunnustaa että kun tuon ensimmäisen kerran luin niin ajattelin ettei kai KUKAAN aikuinen (vielä varttuneempi sellainen) VOI käyttäytyä NOIN :O
Kun näin tämän MTV 3 (etu) sivulla ja kertomuksen oikeellisuus tarkastettu niin MIHIN IHMEESEEN on kadonnut muiden ihmisten huomioon ottaminen,
minulle 40v sitä opetettiin kyllä jo peruskoulussa? eikö 10-15v vanhemmille opetettu?
Vai onko meillä oikeasti niin paljon lakkautettu mt-palveluja että avohoidossa olevat saavat laukoa mitä törkeyksiä vain haluavat
