ap.
Noniin, mullakin on ollu rajua kiusaamista mikä on varmaan ollu tekijöistä pahin mikä on saattanu mut tähän pisteeseen... sitten tietysti myös kahdella mielenterveysongelmaisella vanhemmalla, joilla toisella vielä päihdeongelma ja sillä meidän huonolla perhe-elämällä, on ollu oma vaikutuksensa. Joskus olen miettinyt, että olisinko ajautunut edes kiusatuksi jos olisin saanut vanhempien kautta ja hyvän perhe-elämän kautta erillaiset eväät elämänalulle... nythän mulla ei ole tietoa mistään paremmasta... joten aika, sekavaa? välillä herää kysymys et, mille rakennat mitään hyvää ja parempaa omassa elämässäsi, jos sulla ei ole kunnolla tietoakaan sellasesta!? ja tottakai on tapahtunut myös muita mukavia juttuja, joista en viitsi nyt avautua...Ap: koen aivan samanlaisista vaivoista. Oikeastaan kärsin jo alkujaan 1996 ja kävinkin tuolloin terapiassa kahden vuoden ajan. Itselläni tuon laukaisi uudestaan varmaan törkeä työpaikkakiusaaminen ja kun nähtiin että panikoin niin oikein lietsottiin sitä. Viime olen ollut töissä 2010, jolloin jäin sairaslomalle ja tässä välissä äitiyslomalla ja nyt ansiosidonnaisella ihan sen vuoksi koska saan ne ansiosidonnaisen korvaukset ja toivon mukaan minua ei ajeta mihinkään kurssille tai muualle koska en pysty. Vaivani ei parane, en ainakaan usko niin. Tiedän joutuvani hakemaan sairaslomaa heti jos pitää lähteä jonnekin, koska en voi mennä busseihin tai olla tiloissa joissa paljon ihmisiä paikoillaan. Tai nyt tämä parempana koska olen voinut olla kotona niin pystyn jo poistumaan kotoa kauppaan, mutta vain mieheni kyydillä. Tokihan minut voi pakottaa kursseille, mutta tiedän ettei siitä tule mitään. Itselläni on kyllä koulutus ja työkokemustakin 10-vuotta.
Ompa "mukavaa" olla mielenterveysongelmainen. Empä mäkään uskonu että mun elämä joskus tälläseen helvettiin päätyis..