Oletko huomannut, miten hyvä olo tulee kun venyttelee viisi minuuttia? Tai miten hyvältä juuri avattu kahvipaketti tuoksuu. Tai sen, että puolukat kypsyvät ja metsä on kaunis syksyllä? Puhumattakaan lämpimästä puolukkapiiraasta ison maitolasin kera.
Kokeile venyttelyä aluksi niin mä kysyn sit lisää.
Kokeile venyttelyä aluksi niin mä kysyn sit lisää.
ap.
No kerrompahan nyt.
Olen 19-vuotias nuori nainen, joka on viimeset 3v ollu pois työ ja kouluelämästä. Nyt sit työkkäri määräs mut yhdelle kurssille ja mä menin eilen sinne. Edellinen päivä sinne menoa ja meno päivän aamuna, olo tuntu vielä ihan hyvältä. Sit kun astuin ulkoovesta ulos ja lähdin kävelee sinne koululle päin, alko pikku hiljaa tuntua kamalalta... pulssi vaan kasvo nousemistaan ja hengen ahdistus ja vatsaa poltti. Vaikka kuinka koitin olla, että ei tässä mitään. Mä en oikeesti ees mielestäni jännittäny sinne menoo, koska ei mun mielestä oo varsinaisesti mitään syytä! silti oudosti alko nousee tollanen veemäinen ahdistus... No kun olin päässy kouluun sisälle ja lähin kipuamaan rappusia ylöspäin sinne kerrokseen ja luokkaan mis mulla se tunti oli, tuntu et nyt saan jo sydärin ja päässä huimaa. No pääsin sitten sinne tunnille kuitenkin. Kaks ekaa tuntii meni siel ihan pimennos, olin täysin ahdistuksesta jähmettyny ja ajatuskin sumea... sit se lupes lievenemään. Mutta koko helvetin päivän olin aivan v*tun ahdistunut! oli kanssa olo että pitääköhän lähtee kohta yrjöö vessaan tai ripuli paskalle... ei kovin kiva tunnelma.
No ne luokkakaverit ja opettajat oli ihan ok, mutta silti mua vain ahdisti! En tajua miksi .
Mä en tiedä onko musta enää koskaan menemään kouluun tai opiskelemaan ammattia... vaikka varmaan pitäs.
V*tun vaikeita juttuja vaan takana. 2 mielenterveysongelmaista vanhempaa, joista toisella myös päihdeongelma ja sit rajua koulukiusaamista, minkä takia päätin koulunkin peruskoulun jälkeen. Nyt oon 3v sit ollu tekemättä mitään ja ajattelin et kerranki ois kiva ehkä mennä tuonne kouluun, mutta kävikin näin. Jostain alitajunnasta se kai tuo ahdistus kumpuaa.
Nyt pummaan sit tän päivää himassa ja oon muka "kipeä"... oli mulla eilen kyllä vähän kuumetta illalla ja yöllä ja vilutti, kun kastuin, mutta tänä aamuna oli kyl sellanen olo rehellisesti sanottuna et oisin pystyny kyl lähtee kouluunkin mut jätin sit menemättä. Henkisesti oli kyllä niin selkeesti sellanen olo, et ei mennä ja unta takana ei yhtään tuntia kun koko ajan ahdisti nii v*tusti...
Olen 19-vuotias nuori nainen, joka on viimeset 3v ollu pois työ ja kouluelämästä. Nyt sit työkkäri määräs mut yhdelle kurssille ja mä menin eilen sinne. Edellinen päivä sinne menoa ja meno päivän aamuna, olo tuntu vielä ihan hyvältä. Sit kun astuin ulkoovesta ulos ja lähdin kävelee sinne koululle päin, alko pikku hiljaa tuntua kamalalta... pulssi vaan kasvo nousemistaan ja hengen ahdistus ja vatsaa poltti. Vaikka kuinka koitin olla, että ei tässä mitään. Mä en oikeesti ees mielestäni jännittäny sinne menoo, koska ei mun mielestä oo varsinaisesti mitään syytä! silti oudosti alko nousee tollanen veemäinen ahdistus... No kun olin päässy kouluun sisälle ja lähin kipuamaan rappusia ylöspäin sinne kerrokseen ja luokkaan mis mulla se tunti oli, tuntu et nyt saan jo sydärin ja päässä huimaa. No pääsin sitten sinne tunnille kuitenkin. Kaks ekaa tuntii meni siel ihan pimennos, olin täysin ahdistuksesta jähmettyny ja ajatuskin sumea... sit se lupes lievenemään. Mutta koko helvetin päivän olin aivan v*tun ahdistunut! oli kanssa olo että pitääköhän lähtee kohta yrjöö vessaan tai ripuli paskalle... ei kovin kiva tunnelma.
No ne luokkakaverit ja opettajat oli ihan ok, mutta silti mua vain ahdisti! En tajua miksi .
Mä en tiedä onko musta enää koskaan menemään kouluun tai opiskelemaan ammattia... vaikka varmaan pitäs.
V*tun vaikeita juttuja vaan takana. 2 mielenterveysongelmaista vanhempaa, joista toisella myös päihdeongelma ja sit rajua koulukiusaamista, minkä takia päätin koulunkin peruskoulun jälkeen. Nyt oon 3v sit ollu tekemättä mitään ja ajattelin et kerranki ois kiva ehkä mennä tuonne kouluun, mutta kävikin näin. Jostain alitajunnasta se kai tuo ahdistus kumpuaa.
Nyt pummaan sit tän päivää himassa ja oon muka "kipeä"... oli mulla eilen kyllä vähän kuumetta illalla ja yöllä ja vilutti, kun kastuin, mutta tänä aamuna oli kyl sellanen olo rehellisesti sanottuna et oisin pystyny kyl lähtee kouluunkin mut jätin sit menemättä. Henkisesti oli kyllä niin selkeesti sellanen olo, et ei mennä ja unta takana ei yhtään tuntia kun koko ajan ahdisti nii v*tusti...
ap.
Nyt koitan sit keksiä, et mitä helvettiä tämän ahdistuksen kanssa tekisin.
Mä yritän siedättää sitä jotenkin... mut-ta e-n kyl-lä tii-ä tuun-ko sii-nä on-nis-tu-maan...! Pahalta taas vaihteeks näyttää.
Mä yritän siedättää sitä jotenkin... mut-ta e-n kyl-lä tii-ä tuun-ko sii-nä on-nis-tu-maan...! Pahalta taas vaihteeks näyttää.
"hmm"
Paniikkikohtaus? Tulee niiltä vanhoilta ajoilta, koska mieli ja keho muistaa kaiken ja reagoi.
Tämä on varsin yleinen vaiva, esim. sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja erilaiset paniikkikohtaukset. Et ole ainoa. Mitäs, jos hakisit apua, tähän on olemassa lääkkeitä, jotka auttavat. Tiedän tosi monta, jotka joutuvat käyttämään ja saavat apua niistä. Ulospäin paniikkihäiriötä/lääkkeiden käyttöä ei näe.
Varaa aika terkkarille tai lääkärille ja kerro ongelmasta. He ymmärtävät ja auttavat sinua. Näin pystyt käymään koulun ja olosi helpottuu. Oletko koskaan puhunut ongelmista, joita sinulle on sattunut? Ne eivät ole sinun syysi ja rasittavat kehoasi kovasti.
Voimahalaus ja tsemppiä
Tämä on varsin yleinen vaiva, esim. sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja erilaiset paniikkikohtaukset. Et ole ainoa. Mitäs, jos hakisit apua, tähän on olemassa lääkkeitä, jotka auttavat. Tiedän tosi monta, jotka joutuvat käyttämään ja saavat apua niistä. Ulospäin paniikkihäiriötä/lääkkeiden käyttöä ei näe.
Varaa aika terkkarille tai lääkärille ja kerro ongelmasta. He ymmärtävät ja auttavat sinua. Näin pystyt käymään koulun ja olosi helpottuu. Oletko koskaan puhunut ongelmista, joita sinulle on sattunut? Ne eivät ole sinun syysi ja rasittavat kehoasi kovasti.
Voimahalaus ja tsemppiä
.................
Sinulla on luultavasti paniikkihäiriö ja ei mikään lievä sellainen. Ota äkkiä yhteys lääkäriin ja kerro kaikki oireet selkeästi. Tarvitset vähintään terapiaa ja mahdollisesti lääkitys voi auttaa.
Itselläni on ollut paniikkihäiriö lapsen syntymän jälkeen, olen kyllä jo 30-vuotias. Nykyään osaan käsitellä noita paniikkikohtauksia, mutta olet nuorempi kuin minä, sinulla voi olla herkempi elimistö reagoimaan. Itselläni on ollut juuri vastaavaa silmien sumenemista, heikotusta, oksettaa, sydän pamppailee tunnista toiseen ilman mitään havaittavaa syytä, valtavia pelkotiloja ihan pienistä asioista. Itse aloitin juuri terapian ja olen pikku hiljaa saanut elämää hallintaan ja eteenpäin, aloittelen uudestaan työtä ja vaikka se on vaikeampaa kuin ennen, pikku hiljaa kuntoudun.
Tsemppiä! Älä ihmeessä jää yksin. Olet vielä nuori ja koko terveytesi ja hyvinvointisi voi olla siitä kiinni saatko apua. Eli lääkärille vain heti! Jos lääkäri ei ota vakavasti niin vaadit lähetettä psykiatrille, sitä kautta saat terapiaa! Sanot vain, että et pysty käymään koulussa koska ahdistaa ja sydän pamppailee ja oksettaa.
Sinulla on vielä koko elämä edessä jahka jaksat nyt hakea apua. Myöhemmin ongelmat voivat kasvaa paljon isommiksi.
Itselläni on ollut paniikkihäiriö lapsen syntymän jälkeen, olen kyllä jo 30-vuotias. Nykyään osaan käsitellä noita paniikkikohtauksia, mutta olet nuorempi kuin minä, sinulla voi olla herkempi elimistö reagoimaan. Itselläni on ollut juuri vastaavaa silmien sumenemista, heikotusta, oksettaa, sydän pamppailee tunnista toiseen ilman mitään havaittavaa syytä, valtavia pelkotiloja ihan pienistä asioista. Itse aloitin juuri terapian ja olen pikku hiljaa saanut elämää hallintaan ja eteenpäin, aloittelen uudestaan työtä ja vaikka se on vaikeampaa kuin ennen, pikku hiljaa kuntoudun.
Tsemppiä! Älä ihmeessä jää yksin. Olet vielä nuori ja koko terveytesi ja hyvinvointisi voi olla siitä kiinni saatko apua. Eli lääkärille vain heti! Jos lääkäri ei ota vakavasti niin vaadit lähetettä psykiatrille, sitä kautta saat terapiaa! Sanot vain, että et pysty käymään koulussa koska ahdistaa ja sydän pamppailee ja oksettaa.
Sinulla on vielä koko elämä edessä jahka jaksat nyt hakea apua. Myöhemmin ongelmat voivat kasvaa paljon isommiksi.
"äitee"
ei sun tarvi sitä yksin kestää..hae apua! Olet nuori sulla on elämä edessä, itse päätät millainen siitä tulee. Sulla on rankkoja kokemuksia taustalla, mutta niistä voi yli päästä. Voimia sulle!
.............
Vielä lisäys. Itselläni paniikkihäiriö laukesi pitkäaikaisesta traumasta. Eli jossain vaiheessa ihmisen sietokyky voi ylittyä ja keho ja mieli alkavat reagoida esim. juuri paniikkikohtauksina vaikkei ole mitään ulkoista syytä.
Kerää voimasi ja hanki apua. Voit auttaa itseäsi paljonkin, mutta sinun pitää myös haluta hankkia apua ja parantua. Saat sitä varmasti, jos hankkiudut lääkäriin. Paljon voimia!
Kerää voimasi ja hanki apua. Voit auttaa itseäsi paljonkin, mutta sinun pitää myös haluta hankkia apua ja parantua. Saat sitä varmasti, jos hankkiudut lääkäriin. Paljon voimia!
ap.
[QUOTE="hmm";30214501]Paniikkikohtaus? Tulee niiltä vanhoilta ajoilta, koska mieli ja keho muistaa kaiken ja reagoi.
Tämä on varsin yleinen vaiva, esim. sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja erilaiset paniikkikohtaukset. Et ole ainoa. Mitäs, jos hakisit apua, tähän on olemassa lääkkeitä, jotka auttavat. Tiedän tosi monta, jotka joutuvat käyttämään ja saavat apua niistä. Ulospäin paniikkihäiriötä/lääkkeiden käyttöä ei näe.
Varaa aika terkkarille tai lääkärille ja kerro ongelmasta. He ymmärtävät ja auttavat sinua. Näin pystyt käymään koulun ja olosi helpottuu. Oletko koskaan puhunut ongelmista, joita sinulle on sattunut? Ne eivät ole sinun syysi ja rasittavat kehoasi kovasti.
Voimahalaus ja tsemppiä[/QUOTE]
Käyn psykologilla ja oon syöny mielialalääkitystä, en vaan jaksais koko ajan kiskoa niitä....
Tämä on varsin yleinen vaiva, esim. sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ja erilaiset paniikkikohtaukset. Et ole ainoa. Mitäs, jos hakisit apua, tähän on olemassa lääkkeitä, jotka auttavat. Tiedän tosi monta, jotka joutuvat käyttämään ja saavat apua niistä. Ulospäin paniikkihäiriötä/lääkkeiden käyttöä ei näe.
Varaa aika terkkarille tai lääkärille ja kerro ongelmasta. He ymmärtävät ja auttavat sinua. Näin pystyt käymään koulun ja olosi helpottuu. Oletko koskaan puhunut ongelmista, joita sinulle on sattunut? Ne eivät ole sinun syysi ja rasittavat kehoasi kovasti.
Voimahalaus ja tsemppiä
[/QUOTE]Käyn psykologilla ja oon syöny mielialalääkitystä, en vaan jaksais koko ajan kiskoa niitä....
ap.
No terapian alottamisesta ollaan puhuttu mutta mä en tiiä uskallanko aloittaa sitä ja millon se sit kannattais alottaa... Kun psykologi sano, et se on sit todellista työtä ja voi tulla ja kai tuleekin, vielä kaikenlisäksi kotitehtäviä! et se ei oo enää sit semmosta lepposta rupattelua niin kun tuon psykologin kanssa.. Ja sit siihen pitäis sitoutua ainakin vuodeks... useimmat sitoutuu 3 vuodeks... siellä käydään aika usein puimassa niitä omia ongelmiaan... musta tollanen omien ongelmien liian usein puiminen voi ajaa myös vaan ihmistä entistä huonompaan kuntoon, eikä siitä tiedä koskaan et onko paluuta parempaan, se on niin yksilöllistä...! mun mielestä kun terapiassa pitäs saada edetä omaan tahtiin, mut onko sellasta mahdollisuus järjestää? ja sit se psykologi myös sano et on tutkittu et ihminen menee yleensä vaan huonompaan kuntoon ensimmäisen terapian vuoden aikana, kun käsitellään niitä ongelmia niin jatkuvalla syötöllä.....
Tollanen on oikeasti niin saatanan pelottavaa.
Siks tämä minun elämä tuntuuki niin toivottomalta ja vaikeelta, kun tuntuu et yrität mihin suuntaan tahansa lähteä, aina on jotain v*tunmoisia ongelmia edessä tavalla tai toisella...
Ja nyt mua ennen kaikkea huolestuttaa myös toi mun oma raha tilanne...
Ja terapiakin muuten oikeasti maksaa ja kaikenlisäksi sä joudut viel itse pulittamaan siitä jonkun osan! mikä ei oo minusta oikein.. jos esim. muut ihmiset on ajanu sua huonoon kuntoon tiedostamalla tai tietämättä.. ihan sama se kummin, mutta jos näin on päässy kuitenki käymään..
ap.
[QUOTE="äitee";30214525]ei sun tarvi sitä yksin kestää..hae apua! Olet nuori sulla on elämä edessä, itse päätät millainen siitä tulee. Sulla on rankkoja kokemuksia taustalla, mutta niistä voi yli päästä. Voimia sulle![/QUOTE]
Olen hakenut apua...
Olen hakenut apua...
ap.
No tota, mullakin on luultavasti tullut traumasta. Tosta kiusaamisesta... mun keho ei vaan kestäny sitä enää. Puhkesi myös fyysinen sairaus stressin takia..
Vitja miten perseestä!
Miksi elämässä pitää käydä ylipäätään _näin_ !?
.........
Terapiassa edetään sitä tahtia kuin pystyt. Ei ole mitään velvoitteita, terapia on sinua varten.
Sinun olisi olennaisinta päästä katkeruudesta. Jos jäät loppuelämäksi vaatimaan, että vanhempasi korvaavat sinulle käytöksensä, menet tai jäät huonoon kuntoon. Sinun täytyy haluta muutosta ja myös muuttua itse. Saat varmasti terapiasta apua. Kukaan ei pakota sinua puhumaan asioista kuin sitä tahtia kuin olet valmis. Muista myös ettei kukaan voi pelastaa sinua, mutta jos tahdot, voit tehdä toipumisen suhteen paljon myös itse.
Olen itse käynyt terapiassa kahteen otteeseen. 20-vuotiaana, jolloin elämä oli ihan epätasapainoista ja koulun loppuun käyminen vaikeaa. En olisi halunnut mennä terapiaan, mutta kävin sitä pari vuotta. Siitä oli apua silti, sen tajusi vasta muutaman vuoden päästä kun elämänkokemusta oli enemmän. Asiat tulevat vielä muuttumaan, vaikka nyt näyttäisi harmaalta. Tarvitset kärsivällisyyttä, aikaa ja tahtoa. Etenet sitä vauhtia kuin pystyt.
Joka tapauksessa, vanhempasi eivät tule luultavasti tajuamaan mitä ovat tehneet. Sinun itsesi pitäisi sen sijaan päästä eteenpäin, elämäsi on kuitenkin omasi, vaikka vaikea lapsuus onkin aina traumaattista.
Itsellänikin on vaikea lapsuus. Päihdeongelmainen isä, koulukiusausta ja vaikka mitä ongelmia. Nyt lapsen synnyttyä traumat lähtivät kunnolla käyntiin ja aloitan toisen kerran terapiaa, koska laukesi paniikkihäiriö. Se on työtä, mutta ei se mitään koulunkäyntiä ole vaan tarkoituksena on sinun paranemisesi ja se että saat itsenäisesti asioitasi hallintaan ja että opit käsittelemään ongelmiasi.
Ehdottomasti suosittelen terapian aloittamista!
Sinun olisi olennaisinta päästä katkeruudesta. Jos jäät loppuelämäksi vaatimaan, että vanhempasi korvaavat sinulle käytöksensä, menet tai jäät huonoon kuntoon. Sinun täytyy haluta muutosta ja myös muuttua itse. Saat varmasti terapiasta apua. Kukaan ei pakota sinua puhumaan asioista kuin sitä tahtia kuin olet valmis. Muista myös ettei kukaan voi pelastaa sinua, mutta jos tahdot, voit tehdä toipumisen suhteen paljon myös itse.
Olen itse käynyt terapiassa kahteen otteeseen. 20-vuotiaana, jolloin elämä oli ihan epätasapainoista ja koulun loppuun käyminen vaikeaa. En olisi halunnut mennä terapiaan, mutta kävin sitä pari vuotta. Siitä oli apua silti, sen tajusi vasta muutaman vuoden päästä kun elämänkokemusta oli enemmän. Asiat tulevat vielä muuttumaan, vaikka nyt näyttäisi harmaalta. Tarvitset kärsivällisyyttä, aikaa ja tahtoa. Etenet sitä vauhtia kuin pystyt.
Joka tapauksessa, vanhempasi eivät tule luultavasti tajuamaan mitä ovat tehneet. Sinun itsesi pitäisi sen sijaan päästä eteenpäin, elämäsi on kuitenkin omasi, vaikka vaikea lapsuus onkin aina traumaattista.
Itsellänikin on vaikea lapsuus. Päihdeongelmainen isä, koulukiusausta ja vaikka mitä ongelmia. Nyt lapsen synnyttyä traumat lähtivät kunnolla käyntiin ja aloitan toisen kerran terapiaa, koska laukesi paniikkihäiriö. Se on työtä, mutta ei se mitään koulunkäyntiä ole vaan tarkoituksena on sinun paranemisesi ja se että saat itsenäisesti asioitasi hallintaan ja että opit käsittelemään ongelmiasi.
Ehdottomasti suosittelen terapian aloittamista!
Itse olen kärsinyt samoista oireista. Ja jos joskus tästä selviän kouluun tai töihin niin ne palaa varmaan. Minulla auttaa kyllä aika paljon lääkitys. En itsekään pidä monista sivuvaikutuksista yms. ja mieluummin olisin ilman. Mutta lääkkeet on kuitenkin pienempi paha, että voi elää edes jonkinlaista elämää.
ap.
Moi taas!
Mulle kun tää psykologi sano, et siihen terapiaan on sit sitouduttava 1-3 vuodeksi ja siellä käydään aika tiiviiseen tahtiin ja se on todella raskasta työtä ja vie yleensä ihmisen ensimmäisen vuoden ajaksi vain huonompaan kuntoon...
Sen takia aika paljon pelottaa.
En tiedä miks sit puhu noin..
Mutta oon ehkä löytäny mukavan terapeutin johon otan yhteyttä.
Mut ei noista psykologi kerroista oo näköjään ollu paljon paskaakaan apua... kun en oo pystyny nyt 2 päivänä sinne kouluun ees menemään, enkä ekana päivänä siellä kunnolla olemaan... Heti tuli vaan olo et tää ei oo nyt oikein, monineen oireineen ja säikäytti toden teolla... Ja aina kun rupeen miettimäänkään koulua tai työtä, rupeaa ahdistamaan ja mun psyyke sanoo etten oo nyt kykeneväinen siihen ja tänäänkin oon useemman kerran käyny ripuli ruikulla vessassa vaikka en oo KOKO koulussa...! olen vain miettinyt kyseisiä asioita.. nii jo tekee sen..
Vielä pelottaa jos työkkäri lyö tähän päälle karenssia.. vaikuttaako se sossun tukiin...? on tää kyllä yhtä helvettiä tää tälläsen ihmisen elämä.. en minä ihan tällästä elämää tahtonut...!
Ja en minä oo vanhempieni kanssa enää ollu tekemisissä n. 3 kuukauteen, enkä tuu enää olemaankaan, et sekin vielä, vaikka varmasti on parempi juttu mulle, mutta aatelkaa, silti hyvin raskasta... ja siinä oot oikeessa, että eivät oo tajunneet ja tuskin tuleevat tajuamaankaan. Mietin vaan, että mitä heidän elämässä on pitäny sit käydä et heistä tuli sellasia mitä tuli ja esim. monen isän sukulaisen elämässä, kun aika moni siltä puolelta on mielenterveysongelmainen ja alkoholisti... että mistä tämä kaikki johtuu ja mistä tämä kaikki on oikeen lähteny liikkeelle! tuntuu et meidän suvussa kun ois joku kirous... lähes kaikilla mennyt elämä persiilleen tavalla tai toisella... eikä ne oo pystyny sieltä kuopasta nousee, ees kuolinvuoteellaan vanhana! niin vähänkö mua pelottaa, että mulle käy samalla tavoin... Ajaudun narkkaa, päihdeongelmaiseks, ehkä sillan alle asumaan, olen erittäin yksinäinen ja henkisesti ja fyysisesti sairas...
Mutta sait synnytettyä kuitenkin terveen lapsen? mä mietin et miten näin rikkinäinen vois synnyttää ikinä mitään ehjää... ja mä luulen, et kun mulla on nii paljon ahdistusta ja stressiä eri asioista, et mun raskaudetkin menis kesken... fyysinen kunto niin huono... hormonaalisia ongelmia, eli kuukautisvuodot tulee millon sattuu, keskellä kuuta myös tiputtelee verta... et tuskin ees tällä hetkellä raskautuisin... oon kyllä niin sekasin koko ihminen... ja tääkään ei paranna yhtään, että minä ajattelen, että olempa v*tun sekaisin...
Tänä päivänä oon itkeny monen monta kertaa. :'( tätä minun kykenemättömyyttä eri asioihin. KOULUUN, TYÖHÖN. Pankissakaan en pystyny käymään, piti lähtee ruikku paskalle lähimmän ravintolan wc:hen...
Siis ei tästä hommasta tule yhtään mitään...
Minä tahdon uuden elämän ja alun ja terveet vanhemmat ja tasapainoset kasvuolo suhteet ja kahtoo minkälainen musta ois kehittyny ja kasvanu ihmisenä!
ap.
Mä en tiedä kykenisinks mä muihin sosiaalisiin suhteisiin, sekin on alkanut pelottaa, kun tuolla koulussa kävi niin kun kävi, ennen ainakin uskoin että kykenen, samoin ajattelin tuosta koulusta, mutta se totuus olikin sitten ihan toinen...
En ymmärrä!? siis realistisesti ajatellen. Ei mulla ole mitään pelättävää siellä pieni muotoisella kurssilla. Mukavat opettajat ja luokkatoveritkin.. Mut silti, tulee näitä ihme oireita! en oikeesti käsitä. Mistä ne kumpuaa. Se tästä tekee vielä hullumpaa.
Mitä lääkitystä sä sitten syöt ja kauan olet syönyt? mitä haittavaikutuksia tulee? mä syön tällä hetkellä mirtazapiiniä, ketipinoriakin yrittivät mulle määrätä mutta en uskaltanut ottaa.. En tiedä onko tuksun puheisiin paljon uskomista, mutta sehän on ainakin jossain saarnannut tuosta ketipinorin vaarallisuudesta, että mm. vaikuttaa maksaan ja maksaarvoihin aika kielteisesti... ja on siinä varmaan muitakin haittavaikutuksia... yks mun kaveri, joka oli narkkari, kuoli just nimenomaan ketipinorin yliannostukseen. Että aika vahva lääke. Ja toinen kaveri mm. lääkittiin sillä lääkkeellä ihan tunteettomaks...
Ja yritetäänkö sua pakottaa kouluun tai töihin? minä en jaksais tätä pakottamistakaan. Siitäkin nousee hirveä stressi. Ja miksi uskot että ne oireet silti palaisivat, jos joskus selviäisit sinne?
Peyote
Toi on jotain sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mulla on ollut aina jos menen uuteen paikkaan, ihan samanlaista tunnetta. Vatsa tulee kipeeksi jos joku jännittää. Ja muahan siis jännittää pienetkin asiat, vaikka kampaajalla käynti. Tanssitunnitkin saattaa jännittää ihan kamalasti. Oon nyt tanssinut kai jotain 4 vuotta ja alkaa kyllä jännitys hellittää. Se auttaa, kun tekee vaan asioita, eikä anna noiden pelkojen ja ahdistusten estää itseään.
Syön tällähetkellä Optiparia, olen syönyt monia muitakin vuosien varrella (en tosin tuota kep.. Mikä olikaan). Haittavaikutuksina minulla on juurikin tuo tunne-elämän laimeus, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Tällä hetkellä olen pienten kanssa kotona, mutta kyllähän ne jossakin vaiheessa pakottaa jonnekin suuntaan, opiskelemaan tms. Olen monesti kokeillut olla ilman lääkettä, oireet palaa aina. Minä olen esim. koulussa joutunut monta kertaa lähtemään kesken tunnin vessaan yms. :/
ap.
No etkö saa lääkäriltä mitään paperia siihen että ei tarvitse mennä, jos et ole työkykyinen!?