Terapiassa edetään sitä tahtia kuin pystyt. Ei ole mitään velvoitteita, terapia on sinua varten.
Sinun olisi olennaisinta päästä katkeruudesta. Jos jäät loppuelämäksi vaatimaan, että vanhempasi korvaavat sinulle käytöksensä, menet tai jäät huonoon kuntoon. Sinun täytyy haluta muutosta ja myös muuttua itse. Saat varmasti terapiasta apua. Kukaan ei pakota sinua puhumaan asioista kuin sitä tahtia kuin olet valmis. Muista myös ettei kukaan voi pelastaa sinua, mutta jos tahdot, voit tehdä toipumisen suhteen paljon myös itse.
Olen itse käynyt terapiassa kahteen otteeseen. 20-vuotiaana, jolloin elämä oli ihan epätasapainoista ja koulun loppuun käyminen vaikeaa. En olisi halunnut mennä terapiaan, mutta kävin sitä pari vuotta. Siitä oli apua silti, sen tajusi vasta muutaman vuoden päästä kun elämänkokemusta oli enemmän. Asiat tulevat vielä muuttumaan, vaikka nyt näyttäisi harmaalta. Tarvitset kärsivällisyyttä, aikaa ja tahtoa. Etenet sitä vauhtia kuin pystyt.
Joka tapauksessa, vanhempasi eivät tule luultavasti tajuamaan mitä ovat tehneet. Sinun itsesi pitäisi sen sijaan päästä eteenpäin, elämäsi on kuitenkin omasi, vaikka vaikea lapsuus onkin aina traumaattista.
Itsellänikin on vaikea lapsuus. Päihdeongelmainen isä, koulukiusausta ja vaikka mitä ongelmia. Nyt lapsen synnyttyä traumat lähtivät kunnolla käyntiin ja aloitan toisen kerran terapiaa, koska laukesi paniikkihäiriö. Se on työtä, mutta ei se mitään koulunkäyntiä ole vaan tarkoituksena on sinun paranemisesi ja se että saat itsenäisesti asioitasi hallintaan ja että opit käsittelemään ongelmiasi.
Ehdottomasti suosittelen terapian aloittamista!
Moi taas!
Mulle kun tää psykologi sano, et siihen terapiaan on sit sitouduttava 1-3 vuodeksi ja siellä käydään aika tiiviiseen tahtiin ja se on todella raskasta työtä ja vie yleensä ihmisen ensimmäisen vuoden ajaksi vain huonompaan kuntoon...
Sen takia aika paljon pelottaa.
En tiedä miks sit puhu noin..
Mutta oon ehkä löytäny mukavan terapeutin johon otan yhteyttä.
Mut ei noista psykologi kerroista oo näköjään ollu paljon paskaakaan apua... kun en oo pystyny nyt 2 päivänä sinne kouluun ees menemään, enkä ekana päivänä siellä kunnolla olemaan... Heti tuli vaan olo et tää ei oo nyt oikein, monineen oireineen ja säikäytti toden teolla... Ja aina kun rupeen miettimäänkään koulua tai työtä, rupeaa ahdistamaan ja mun psyyke sanoo etten oo nyt kykeneväinen siihen ja tänäänkin oon useemman kerran käyny ripuli ruikulla vessassa vaikka en oo KOKO koulussa...! olen vain miettinyt kyseisiä asioita.. nii jo tekee sen..
Vielä pelottaa jos työkkäri lyö tähän päälle karenssia.. vaikuttaako se sossun tukiin...? on tää kyllä yhtä helvettiä tää tälläsen ihmisen elämä.. en minä ihan tällästä elämää tahtonut...!
Ja en minä oo vanhempieni kanssa enää ollu tekemisissä n. 3 kuukauteen, enkä tuu enää olemaankaan, et sekin vielä, vaikka varmasti on parempi juttu mulle, mutta aatelkaa, silti hyvin raskasta... ja siinä oot oikeessa, että eivät oo tajunneet ja tuskin tuleevat tajuamaankaan. Mietin vaan, että mitä heidän elämässä on pitäny sit käydä et heistä tuli sellasia mitä tuli ja esim. monen isän sukulaisen elämässä, kun aika moni siltä puolelta on mielenterveysongelmainen ja alkoholisti... että mistä tämä kaikki johtuu ja mistä tämä kaikki on oikeen lähteny liikkeelle! tuntuu et meidän suvussa kun ois joku kirous... lähes kaikilla mennyt elämä persiilleen tavalla tai toisella... eikä ne oo pystyny sieltä kuopasta nousee, ees kuolinvuoteellaan vanhana! niin vähänkö mua pelottaa, että mulle käy samalla tavoin... Ajaudun narkkaa, päihdeongelmaiseks, ehkä sillan alle asumaan, olen erittäin yksinäinen ja henkisesti ja fyysisesti sairas...
Mutta sait synnytettyä kuitenkin terveen lapsen? mä mietin et miten näin rikkinäinen vois synnyttää ikinä mitään ehjää... ja mä luulen, et kun mulla on nii paljon ahdistusta ja stressiä eri asioista, et mun raskaudetkin menis kesken... fyysinen kunto niin huono... hormonaalisia ongelmia, eli kuukautisvuodot tulee millon sattuu, keskellä kuuta myös tiputtelee verta... et tuskin ees tällä hetkellä raskautuisin... oon kyllä niin sekasin koko ihminen... ja tääkään ei paranna yhtään, että minä ajattelen, että olempa v*tun sekaisin...
Tänä päivänä oon itkeny monen monta kertaa. :'( tätä minun kykenemättömyyttä eri asioihin. KOULUUN, TYÖHÖN. Pankissakaan en pystyny käymään, piti lähtee ruikku paskalle lähimmän ravintolan wc:hen...
Siis ei tästä hommasta tule yhtään mitään...
Minä tahdon uuden elämän ja alun ja terveet vanhemmat ja tasapainoset kasvuolo suhteet ja kahtoo minkälainen musta ois kehittyny ja kasvanu ihmisenä!