Aiinakin minulle oli todella rankkaa kasvaa alkoholiongelmaisen isäni vaikutuspiirissä. En soisi samaa kohtaloa yhdellekään lapselle.
Itselleni kehittyi persoonallisuushäiriö isäni alkoholiongelman ja hänen oman persoonallisuushäiriönsä vuoksi. Nyt puran ongelmiani sitten mieheeni, joka jaksaa seisoa rinnallani, mutta hänellä on kuitenkin vapaus lähteä. Lapsi sen sijaan ei voi tätä valintaa tehdä.
Tiedän, että isäni rakastaa minua omalla, oudolla tavallaan eikä hän ole paha ihminen. Pakkomielteet ja addiktiot vain menevät edelle. Hän kärsii tilanteestaan, mutta ei osaa hakea apua. Hän on elänyt aika kurjan lapsuuden itsekin, ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle... Isäni myöntää välillä ongelmansa, välillä ei. Olen itsekin juonut liikaa ja olisin aivan hyvin voinut alkoholisoitua ellen olisi saanut lääkitystä psyykkisiin ongelmiini.
Pienenä hämmennyin tai pelkäsin, kun isä ilmaantui humalassa kotiin. Siitä seurasi riitoja. Seuraavana aamuna kaikki olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äitini yritti kääntää minua isää vastaan. Hän ei ole vieläkään jättänyt isääni, tuskin jättääkään. Olin reipas kympin tyttö, sisältä aivan riekaleina... Olen hautonut itsemurhaa ensimmäisen kerran yläasteikäisenä. Lapsi voi kärsiä, vaikkei näyttäisi mitään ulospäin.
Minusta lapset ansaitsevat kodin, jossa ei tarvitse katsella humalaista isää tai äitiä kovin usein tai kuunnella viinasta aiheutuvia tappeluita. Voimia ap:lle tehdä omalle lapselleen paras mahdollinen koti.