Mies säästelee lomiaan ja rahojaan poikien reissuihin

[QUOTE="enni";30137638]Herää kysymys, että jos mies haluaa käyttää itse tienaamansa rahat omaan hanuriinsa, niin miten se on mennyt perheen perustamaan? Ei varmaan oo tullu yllärinä, et menot lisääntyy. Varmaa ois sellasen miehen hyvä huolehtia et akalla ehkäsy kunnossa ja elää elämänsä yksin just niin ku haluaa, ettei vaan itse tienaamista rahoista joudu herran jumala perheeseen sijoittamaan.[/QUOTE]Monille on tärkeää saada kokea taloudellista itsenäisyyttä. Sen vuoksi ne lapsesta koituvat kustannukset olisikin fiksua sisällyttää talouden yhteisiin menoihin. Näin lapsen materiaaliset tarpeet tulisivat tyydytetyiksi ja vanhemmat saisivat kokea, että yli jäänyt oma raha on todella omaa rahaa, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla.

 

Ei mikään asia ola itsestäänselvyys, mutta jos pariskunta on sopinut, että pidetään rahoja yhteisinä, niin kyllähän ne sitten sen kummemmin miettimättä ovat yhteisiä. Tai ainakin niitä voidaan käyttää yhteisinä, vaikka virallisesti olisivat sen toisen.

Jos jompikumpi voi yksipuolisesti ilmoittaa, että nämä rahat eivät muuten siirrykään enää ensi kuussa taloustilille, kyse ei todella ole yhteisistä rahoista. Jos rahat olisivat yhteiset, kummallakin olisi yhtäläinen mahdollisuus päättää niiden käytöstä tai käyttämättä jättämisestä. Tosiasiassa tämä valta on aina sillä, joka rahat on ansainnut.

Tätä voi verrata sukumökkiin, jonka omistaa Ville-serkku mutta jota yleisesti käyttävät muutkin. Mökki voi kaikkien mielessä olla yhteinen, mutta jos Ville päättää, että mökki menee myyntiin, se menee. Vain mökki, jonka omistus jakaantuu sukulaisten kesken, on todella yhteinen.

Minä perustan talouden suunnittelun mieluummin tosiasioiden kuin mielikuvien varaan. Tämä ei ole ainakaan toistaiseksi estänyt tasavertaista parisuhdetta, jossa kummankin tarpeet tulevat tyydytetyiksi.

 

[QUOTE="M33";30137659]Monille on tärkeää saada kokea taloudellista itsenäisyyttä. Sen vuoksi ne lapsesta koituvat kustannukset olisikin fiksua sisällyttää talouden yhteisiin menoihin. Näin lapsen materiaaliset tarpeet tulisivat tyydytetyiksi ja vanhemmat saisivat kokea, että yli jäänyt oma raha on todella omaa rahaa, jonka voi käyttää haluamallaan tavalla.[/QUOTE]

Kuinka vaikea on käsittää, että noinhan se on, jos MOLEMMILLE jää järjellinen määrä omaakin rahaa. Tätähän ei kukaan kiistä. Mutta kun kyse oli tilanteesta, jossa näin ei ole.

 

[QUOTE="random";30137655]Sanoinhan, että yhtälö toimii, jos molemmille jää myös sitä omaa käyttörahaa, mutta sinä tartuit lauseeseen, jossa kommentoitiin tilannetta, jossa näin ei ole.[/quote]Okei, sori, en huomannut tuota.

Jos menot jaetaan suhteessa tuloihin, ei lasten elintaso voi mitenkään olla sama kuin paremmin tienaavalla, koska tuo yhteinen budjetti ei yllä paremmin tienaavan tasolle sen heikommin tienaavan huonompien tulojen vuoksi.

Mitä tarkoitat elintasolla tässä yhteydessä?

 

[QUOTE="M33";30137672]Jos jompikumpi voi yksipuolisesti ilmoittaa, että nämä rahat eivät muuten siirrykään enää ensi kuussa taloustilille, kyse ei todella ole yhteisistä rahoista. Jos rahat olisivat yhteiset, kummallakin olisi yhtäläinen mahdollisuus päättää niiden käytöstä tai käyttämättä jättämisestä. Tosiasiassa tämä valta on aina sillä, joka rahat on ansainnut.[/QUOTE]

Parisuhteessa aika moni muukin asia perustuu luottamukseen - jopa se, että se toinen on kanssani jatkossakin. Periaatteessa kumpi tahansa voi koska vaan ilmoittaa, että suhde päättyy - eikö kyse sitten ole todella yhdessä olosta?

Tietysti avioliitossa (ilman avioehtoa) tuo sinun kuviosi menisi uusiksi, koska rahat saataisiin jakoon lopulta vaikka avioerossa, jos ei muuten - eli siinä mielessä ne kyllä ovat ihan laillisestikin yhteiset.

 

[QUOTE="random";30137677]Kuinka vaikea on käsittää, että noinhan se on, jos MOLEMMILLE jää järjellinen määrä omaakin rahaa. Tätähän ei kukaan kiistä. Mutta kun kyse oli tilanteesta, jossa näin ei ole.[/QUOTE]On tosiaan mahdollista, että toinen vanhemmista maksaa 90 % lapseen liittyvistä menoista ja toinen vain 10 % Vanhemmilla kun on velvollisuus elättää lapsensa. Kellään ei kuitenkaan ole velvollisuutta ostaa kumppanilleen kahden tuhannen euron pyörää. Itse kyllä voisin ostaa (ja olen ostanutkin), mutta on eri asia käyttää rahaa omasta tahdostaan läheistensä hyväksi kuin olla velvoitettu siihen. Samaten on eri asia nauttia parisuhteen tuomasta taloudellisesta turvasta kuin kokea olevansa oikeutettu käyttämään toisen rahoja kuin omiaan.

 

Tietysti avioliitossa (ilman avioehtoa) tuo sinun kuviosi menisi uusiksi, koska rahat saataisiin jakoon lopulta vaikka avioerossa, jos ei muuten - eli siinä mielessä ne kyllä ovat ihan laillisestikin yhteiset.

Ööh, käsittääkseni ainoastaan avioliiton aikana hankittu omaisuus ja siinäkin noudatetaan tiettyä kohtuullistamista tulotasoltaan hyvin erilaisten puolisoiden erotessa.

 

Ööh, käsittääkseni ainoastaan avioliiton aikana hankittu omaisuus ja siinäkin noudatetaan tiettyä kohtuullistamista tulotasoltaan hyvin erilaisten puolisoiden erotessa.

Ajattelin, että ketjussa on pääasiassa kyse tuloista.

 

[QUOTE="M33";30137695]On tosiaan mahdollista, että toinen vanhemmista maksaa 90 % lapseen liittyvistä menoista ja toinen vain 10 % Vanhemmilla kun on velvollisuus elättää lapsensa. Kellään ei kuitenkaan ole velvollisuutta ostaa kumppanilleen kahden tuhannen euron pyörää. Itse kyllä voisin ostaa (ja olen ostanutkin), mutta on eri asia käyttää rahaa omasta tahdostaan läheistensä hyväksi kuin olla velvoitettu siihen. Samaten on eri asia nauttia parisuhteen tuomasta taloudellisesta turvasta kuin kokea olevansa oikeutettu käyttämään toisen rahoja kuin omiaan.[/QUOTE]

Ei olekaan velvollisuutta, ei tässä siitä ollutkaan kyse. Eikö tässä lähinnä puhuttu siitä, mikä on oikeudenmukaista.

 

Tietysti avioliitossa (ilman avioehtoa) tuo sinun kuviosi menisi uusiksi, koska rahat saataisiin jakoon lopulta vaikka avioerossa, jos ei muuten - eli siinä mielessä ne kyllä ovat ihan laillisestikin yhteiset.

Tämä on yleinen väärinkäsitys. Avioeron yhteydessä solmittavassa ositussopimuksessa ei laiteta jakoon yhteisiä rahoja vaan päinvastoin lasketaan erikseen kummankin puolison henkilökohtainen nettovarallisuus, minkä jälkeen enemmän omistava maksaa tasinkoa vähemmän omistavalle. Lain silmissä varat ovat siis nimenomaan erilliset.

 

Ei olekaan velvollisuutta, ei tässä siitä ollutkaan kyse. Eikö tässä lähinnä puhuttu siitä, mikä on oikeudenmukaista.

Oikeudenmukaisuus toteutuu, kun moraaliset velvollisuudet toteutuvat. Kun moraaliset velvollisuuden toteutuvat, muussa ei ole enää kyse oikeudenmukaisuudesta vaan mieltymyksistä ja sopimuksista. Minusta on mukavaa, jos pääsen vaimoni kustantamana matkalle, mutta ei ole epäoikeudenmukaista, jos en pääse. Lapsen elättäminen on kuitenkin moraalinen velvollisuus. Niinpä on epäoikeudenmukaista, jos jompikumpi vanhemmista ei koskaan halua maksaa myös lasta matkalle vaan haluaa aina vain matkustella itse.

 

[QUOTE="M33";30137712]Tämä on yleinen väärinkäsitys. Avioeron yhteydessä solmittavassa ositussopimuksessa ei laiteta jakoon yhteisiä rahoja vaan päinvastoin lasketaan erikseen kummankin puolison henkilökohtainen nettovarallisuus, minkä jälkeen enemmän omistava maksaa tasinkoa vähemmän omistavalle. Lain silmissä varat ovat siis nimenomaan erilliset.[/QUOTE]

Olkoon sitten niin, no hyvä kun tuli korjattua tämäkin "yleinen väärinkäsitys", en tosiaan varmaan sitten muistanut mikä se varsinainen käytäntö on. (Mutta minun ei tarvitsekaan muistaa, koska aihe ei kosketa henk. koht. nyt eikä tulevaisuudessa.)

Lopputulos on kuitenkin se, että se vähemmän omistava pääsee käsiksi toisen omaisuuteen, eikö vaan? :kieh:

 

[QUOTE="M33";30137726]Oikeudenmukaisuus toteutuu, kun moraaliset velvollisuudet toteutuvat. Kun moraaliset velvollisuuden toteutuvat, muussa ei ole enää kyse oikeudenmukaisuudesta vaan mieltymyksistä ja sopimuksista. Minusta on mukavaa, jos pääsen vaimoni kustantamana matkalle, mutta ei ole epäoikeudenmukaista, jos en pääse. Lapsen elättäminen on kuitenkin moraalinen velvollisuus. Niinpä on epäoikeudenmukaista, jos jompikumpi vanhemmista ei koskaan halua maksaa myös lasta matkalle vaan haluaa aina vain matkustella itse.[/QUOTE]

Sanoisin, että vaikka ei ehkä ole varsinaisesti epäoikeudenmukaista, jos et pääse vaimosi kustantamalle matkalle, niin silti on oikeudenmukaista, jos pääset. Siis tarkoitan tilannetta, jossa vaimollasi olisi rahaa ja sinulla ei.

Tosin nämäkään tilanteet eivät ole mustavalkoisia - joissain tilanteissa voidaan sanoa, että on epäoikeudenmukaista, jos toinen ei kustanna puolisoaankin matkalle, jos itsekin menee. Mutta niissä on sitten kysymys jo jostain muustakin kuin pelkästä rahanjaosta.

 

Lopputulos on kuitenkin se, että se vähemmän omistava pääsee käsiksi toisen omaisuuteen, eikö vaan? :kieh:

Kyllä, toisen omaisuuteen. Omaisuudet (ja omaisuutta kerryttävät tulot) ovat siis erilliset. Se, että Seppo laittaa rahaa taloustilille Annelin käytettäväksi, ei tee Sepon rahoista Annelin rahoja.

 

[QUOTE="M33";30137735]Kyllä, toisen omaisuuteen. Omaisuudet (ja omaisuutta kerryttävät tulot) ovat siis erilliset. Se, että Seppo laittaa rahaa taloustilille Annelin käytettäväksi, ei tee Sepon rahoista Annelin rahoja.[/QUOTE]

Mutta raha vaihtaa omistajaa heti niin tehdään - eli jos palataan vielä tilanteeseen, jossa Seppo ja Anneli eivät ole eronneet vaan elävät onnellisesti yhdessä, niin jos on sovittu rahojen olevan yhteisiä, niin kyllä ne silloin siinä parisuhteessa sitä ovat, vaikka juridisesti olisivat jotain muuta.

Samalla logiikalla, kuin jos laitan pöytään paketillisen mansikoita ja sanon, että syödään nämä yhdessä välipalaksi - vaikka ne periaatteessa ovat kai edelleen minun, olen juuri sosialisoinut ne koko pöytäseurueelle, jolloin niin minä kuin varmaan muutkin ajattelevat niiden olevan "meidän" mansikoita, "meidän välipala".

 

Sanoisin, että vaikka ei ehkä ole varsinaisesti epäoikeudenmukaista, jos et pääse vaimosi kustantamalle matkalle, niin silti on oikeudenmukaista, jos pääset.

Onhan se mukavaa, jos vaimoni haluaa ottaa minut mukaan matkalle, jonka rahoittamiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Se on todella ystävällisesti tehty. Se, että pääsen mukaan, ei ole kuitenkaan mikään perusoikeus vaan etu. Minua varmaan harmittaisi joutua jäämään kotiin, enkä usko vaimoni minua jättävän, mutta mitään vääryyttä ei ole tehty, jos hän meneekin mieluummin yksin. Harmistuminen ei tarkoita, että joku olisi toiminut väärin.

 

[QUOTE="M33";30137753]Onhan se mukavaa, jos vaimoni haluaa ottaa minut mukaan matkalle, jonka rahoittamiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Se on todella ystävällisesti tehty. Se, että pääsen mukaan, ei ole kuitenkaan mikään perusoikeus vaan etu. Minua varmaan harmittaisi joutua jäämään kotiin, enkä usko vaimoni minua jättävän, mutta mitään vääryyttä ei ole tehty, jos hän meneekin mieluummin yksin. Harmistuminen ei tarkoita, että joku olisi toiminut väärin.[/QUOTE]

"Oikeudenmukaisuus" ja "perusoikeus" ovat vähän eri asioita.

 

Samalla logiikalla, kuin jos laitan pöytään paketillisen mansikoita ja sanon, että syödään nämä yhdessä välipalaksi - vaikka ne periaatteessa ovat kai edelleen minun, olen juuri sosialisoinut ne koko pöytäseurueelle, jolloin niin minä kuin varmaan muutkin ajattelevat niiden olevan "meidän" mansikoita, "meidän välipala".

Onko kaikilla yhtäläinen mahdollisuus päättää mansikoiden syömisestä tai syömättä jättämisestä? Onko kaikilla yhtä paljon sananvaltaa sille, mitä tapahtuu? Vai voisiko joku vain päättää viedä mansikat pois? Jos voi, mansikat eivät ole todella yhteisiä.

Tämä ei ole saivartelua. Monelle naiselle on käynyt todella huonosti, kun illuusio yhteisistä rahoista on särkynyt. Seppo on tavannut toisen naisen ja päättänyt lopettaa hyväntekeväisyytensä. Annelilla ei äkkiä olekaan pääsyä Sepon omalle tilille, ja taloustilille ei ilmestykään kuukausittaista tilisiirtoa. Parisuhdekriisejä ja yllätyseroja sattuu kaikenlaisille ihmisille, ja siksi on tärkeää, että kummallakin on omaa rahaa. Se tuo taloudellista itsenäisyyttä ja turvallisuutta ja tekee parisuhteesta aidosti tasavertaisen.

 

"Oikeudenmukaisuus" ja "perusoikeus" ovat vähän eri asioita.

Miten vain. Lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei ole epäoikeudenmukaista olla kustantamatta matkaa kumppanille, joka ei ole osallistunut matkan rahoittamiseen millään tavalla? On mukavaa, jos toinen haluaa niin tehdä, mutta ei myöskään ole väärin olla tekemättä.

 

Tosin nämäkään tilanteet eivät ole mustavalkoisia - joissain tilanteissa voidaan sanoa, että on epäoikeudenmukaista, jos toinen ei kustanna puolisoaankin matkalle, jos itsekin menee. Mutta niissä on sitten kysymys jo jostain muustakin kuin pelkästä rahanjaosta.

Niin, ja tästä olen ihan samaa mieltä. Hyvin muotoiltu.

 

[QUOTE="M33";30137763]Onko kaikilla yhtäläinen mahdollisuus päättää mansikoiden syömisestä tai syömättä jättämisestä? Onko kaikilla yhtä paljon sananvaltaa sille, mitä tapahtuu? Vai voisiko joku vain päättää viedä mansikat pois? Jos voi, mansikat eivät ole todella yhteisiä.

Tämä ei ole saivartelua. Monelle naiselle on käynyt todella huonosti, kun illuusio yhteisistä rahoista on särkynyt. Seppo on tavannut toisen naisen ja päättänyt lopettaa hyväntekeväisyytensä. Annelilla ei äkkiä olekaan pääsyä Sepon omalle tilille, ja taloustilille ei ilmestykään kuukausittaista tilisiirtoa. Parisuhdekriisejä ja yllätyseroja sattuu kaikenlaisille ihmisille, ja siksi on tärkeää, että kummallakin on omaa rahaa. Se tuo taloudellista itsenäisyyttä ja turvallisuutta ja tekee parisuhteesta aidosti tasavertaisen.[/QUOTE]

En ole tästä loppuosasta mitenkään eri mieltä. Mutta tuossa Sepon ja Annelin esimerkissähän Annelille ei käy mitenkään huonosti, jos hän on Sepon kanssa naimisissa - varmaan kannattaa mennä, jos itse on varaton ja lähes tuloton tai huonotuloinen, ja toinen huomattavasti varakkaampi.

 

[QUOTE="M33";30137766]Miten vain. Lienemme kuitenkin yhtä mieltä siitä, ettei ole epäoikeudenmukaista olla kustantamatta matkaa kumppanille, joka ei ole osallistunut matkan rahoittamiseen millään tavalla? On mukavaa, jos toinen haluaa niin tehdä, mutta ei myöskään ole väärin olla tekemättä.[/QUOTE]

Se riippuu tilanteesta. Periaatteessa se ei ole epäoikeudenmukaista, mutta joissain tilanteissa se voi silti olla väärin.

 

En ole tästä loppuosasta mitenkään eri mieltä. Mutta tuossa Sepon ja Annelin esimerkissähän Annelille ei käy mitenkään huonosti, jos hän on Sepon kanssa naimisissa - varmaan kannattaa mennä, jos itse on varaton ja lähes tuloton tai huonotuloinen, ja toinen huomattavasti varakkaampi.

Jos Seppo on fiksu Seppo vaatii avioehtoa. Meillä mies on huomattavasti varakkaampi ja meillä on avioehto, joten pidän huolen että pärjään omillani jos ukko lähtee lätkimään tai potkaisee tyhjää.

 

[QUOTE="M33";30137695]On tosiaan mahdollista, että toinen vanhemmista maksaa 90 % lapseen liittyvistä menoista ja toinen vain 10 % Vanhemmilla kun on velvollisuus elättää lapsensa. Kellään ei kuitenkaan ole velvollisuutta ostaa kumppanilleen kahden tuhannen euron pyörää. Itse kyllä voisin ostaa (ja olen ostanutkin), mutta on eri asia käyttää rahaa omasta tahdostaan läheistensä hyväksi kuin olla velvoitettu siihen. Samaten on eri asia nauttia parisuhteen tuomasta taloudellisesta turvasta kuin kokea olevansa oikeutettu käyttämään toisen rahoja kuin omiaan.[/QUOTE]

Suomen valtio kyllä velvoittaa elättämään myös aviopuolisoa, koska työttömän (ja opiskelijan?) tukiin vaikuttaa myös puolison tulot.

 

[QUOTE="M33";30137753]Onhan se mukavaa, jos vaimoni haluaa ottaa minut mukaan matkalle, jonka rahoittamiseen minulla ei ole osaa eikä arpaa. Se on todella ystävällisesti tehty. Se, että pääsen mukaan, ei ole kuitenkaan mikään perusoikeus vaan etu. Minua varmaan harmittaisi joutua jäämään kotiin, enkä usko vaimoni minua jättävän, mutta mitään vääryyttä ei ole tehty, jos hän meneekin mieluummin yksin. Harmistuminen ei tarkoita, että joku olisi toiminut väärin.[/QUOTE]

Kyllä se minun mielestäni kallistuu enemmän perusoikeuden kuin edun puolelle, jos toinen on joutunut lasten takia jäämään kotiin ja tulot ovat siitä syystä romahtaneet.