Helvetin ero

[QUOTE="Anne";30108951]Totta. Itsekin pääsin 200hakijasta 20joukossa sisään ja tämä oli se helpompi. Ja lähempi, olisin halunnut yliopistoon, mutta lapsen takia en ala muuttamaan niin kauas joten hain korkeakouluun.[/QUOTE]

Jep

Me tehtiin miehen kanssa sopimus että muutetaan ja hän vaihtaa työtä ja mä pääsen sinne kouluun. pienten lasten kanssa on muutenkin vaikea opiskelukuviot jne.. Nyt... Nyt on vielä vaikeampaa. ArrrrrghhH!!

 

[QUOTE="sipsi";30108947]Eipä kyllä...

Voi harmi. Etkö saisi lykättyä opiskelupaikkaa elämäntilanteen vuoksi vaikka vuodella? Entä sellainen mahdollisuus, että ottaisit asunnon opiskelupaikkakunnalta, ja mies ottaisi enemmän vastuuta lapsista alkuun? Omien yliopisto-opintojen aikana melko suuri osa opiskelijoista opiskeli hyvin paljon kotoa käsin, eli eivät ensimmäisen vuoden jälkeen kauheasti aina paikalla olleet. Toki riippuu paljon alasta, jonne olet opiskelemaan päässyt. Mutta olisiko tuota lykkäystä mahdollista anoa, olisi vuosi aikaa miettiä ja järjestellä asioita?[/QUOTE]

Kyllä mies mielellään ottaisi lapset 100%, mutta en mä halua olla etä-äiti... En mä pysty siihen. En ainakaan nyt kun nuo on vielä niin pikkuisia. Sitten vasta kun ymmärtävät mitä tarkoittaa "viikko" edes

 

Mä pääsin opiskelemaan toiselle paikkakunnalle vuosi sitten. Tarkoituksena oli muuttaa koko perheen voimin minun opiskelupaikkakunnalleni. Ero tuli miehen kanssa kuitenkin pian ja jatkoin opiskeluja asuinpaikkakunnaltani käsin. Enää en jaksa kulkea 120km päivittäin ja tuhlata aikaani siihen, joten elo-syyskuun vaihteessa kerään kimpsuni ja kampsuni ja muutan lapsen kanssa. Elämässä ei voi voittaa jos ei uskalla ottaa riskejä.

 

Miksi ajattelet asiaa niin, että et voi tehdä miehelle sitä, että hän joutuu kauaksi lapsistaan? Eikö hän ole itse tehnyt sen ratkaisun kun eron halusi juuri tuossa tilanteessa..? Sinuna ottaisin paikan vastaan ja lähtisin. Varmasti aluksi vaikeaa, mutta kyllä se helpottaa. Kadut jos et lähde. Älä anna miehen pilata mahdollisuuksiasi. Lapset kasvavat koko ajan ja tilanne helpottuu.

 

Haluaisin oikeasti kuulla ne syyt, miksi et voi aloittaa noin kovasti haluamaasi opiskelua. Ihan siksi, että tiedän erivaihtoehtoja saada rahoitus järjestettyä.

 

Sinne on 700km. Tiedän kyllä, sen takia haluan mennä tuonne kouluun. Se on mun unelma ammatti ja kesti pitkään sinne päästä. En vain voi lasten takia muuttaa miehestä 700km päähän ja jakaa huoltajuutta 50/50. Mä en pystyisi ensinnäkään tehdä sitä miehelle.. Itse kasvanut isättömänä ja haluan että lapset saavat yhtä paljon nähdä molempia.

En mä ole jäämässä kotiin. Nyt pitää kaikki tehdä uusiksi. etsiä työ, ja miettiä mitä mä sitten teen.

En ole vielä lukenut koko ketjua, mutta olen koko ajan ihmetellyt, miksi et ota opiskelupaikkaa vastaan. Itse kyllä ottaisin. Outoa, jos pistät elämäsi pilalle miehen takia, joka itse otti eron - eli annat miehen, nyt eksäsi, pilata koko tulevaisuutesi :O En tajua. Joku raja rakkaudellakin, etenkin jos se kohdistuu eksään.

Mieshän on itse laittanut teidät erilleen, jos on muuttosuunnitelmista tietoisena ottanut eron juuri nyt. Se opiskelu ei kestä loppuikää, joten kyllä on järkevämpää ottaa se opiskelupaikka vastaan, muutat vaikka sitten lähemmäs. Jos mie soli vielä vähän aikaa sitten muuttamassa myös, miksi ei voisi lastensa takia muuttaa myös sinnepäin, missä opiskelupaikkasi on? Ei voi olla niin, että sinä uhraat kaiken lasten ja miehen hyväksi, mutta mies ei tee mitään lastensa hyväksi!

 

Sulla on liian ruusuinen kuva miehestä, joka oli lupautunut suunnitelmiin, joiden vuoksi olet tehnyt isoja uhrauksia ja sitten yhtäkkiä käsittämättömästi jättänyt sinut tyhjän päälle. Luultavasti ei ole sellaisesta ihmisestä kyse, jonka vuoksi kannattaa koko elämä pistää paskaksi. Kun olet vähän aikaa toipunut erosta, tulet itsekin tähän lopputulokseen varmasti. Sinuna aloittaisin ne opiskelut.

 

Anna sen miehen tarkka katuosoite.

*laittaa pistolapion ja jätesäkin auton takakonttiin*

Murha, murha! Missä elämän suojelu?

 

Kuinka moni antaisi miehen lähteä lasten kanssa noin vain?

Tässä nyt on paljon muutakin, mutta yksinkertaisesti, mä hain sinne kouluun koska tiesin että on koko perheen tuki että lähdetään yhdessä.

Mä en pysty muuttamaan sinne kaupunkiin lapsien kanssa, ilman autoa, ilman mitään tukiverkostoa ja opiskella yliopistossa. Siinä se kai on yksinkertaista. Mies on niin iso osa lasten elämää, ja vaikka me erotaan (se jätti mut), mä en ikinä anna mun lapsien kokea eroa isästään vain sen takia että mä lähden kauas pois opiskelemaan. Joo, sitten kun lapset on vähän vanhempien, voin lähteä,mutta nyt ne ei edes ymmärrä miksi isä on töissä päivisin.

Ei mulla ole ruusuista kuvaa mun miehestä.. Mä arvostan häntä isänä, ja itse isättömänä kasvanut.. mulle on tärkeää että lapsilla on kummatkin vanhemmat lähellä. Ovat vielä niin minejä. Mulla ei ole ketään muuta. Vain mies. Ei muuta sukua.

 

En ole vielä lukenut koko ketjua, mutta olen koko ajan ihmetellyt, miksi et ota opiskelupaikkaa vastaan. Itse kyllä ottaisin. Outoa, jos pistät elämäsi pilalle miehen takia, joka itse otti eron - eli annat miehen, nyt eksäsi, pilata koko tulevaisuutesi :O En tajua. Joku raja rakkaudellakin, etenkin jos se kohdistuu eksään.

Mieshän on itse laittanut teidät erilleen, jos on muuttosuunnitelmista tietoisena ottanut eron juuri nyt. Se opiskelu ei kestä loppuikää, joten kyllä on järkevämpää ottaa se opiskelupaikka vastaan, muutat vaikka sitten lähemmäs. Jos mie soli vielä vähän aikaa sitten muuttamassa myös, miksi ei voisi lastensa takia muuttaa myös sinnepäin, missä opiskelupaikkasi on? Ei voi olla niin, että sinä uhraat kaiken lasten ja miehen hyväksi, mutta mies ei tee mitään lastensa hyväksi!

Mies tekee kaikkensa lapsien eteen. Ottaisi ne hänen luokseen tietenkin asumaan, jos haluaisin lähteä, ja haluaisinkin! Mutta en nyt voi. Tässä on niiiiin paljon muutakin mistä en voi puhua ettei tunnisteta, mutta yksinkertaisesti, mä en voi lähteä.

 

Haluaisin oikeasti kuulla ne syyt, miksi et voi aloittaa noin kovasti haluamaasi opiskelua. Ihan siksi, että tiedän erivaihtoehtoja saada rahoitus järjestettyä.

Ei tässä ole kyse rahasta opiskeluiden suhteen.

 

Tosi kurjaa. Mikä oli miehellä nyt niin pakottava tarve erota, kun tiesi kokonaistilanteen..?
Miksi ei voinut odottaa, että olisit opiskellut? Kun tietää, että toinen uhraa työpaikkansa opiskelun takia ja sitten tekee sellaisen tempun, että toinen ei voikaan opiskella.
Vai odottiko mies, että jätät lapset kokonaan hälle, ja menet vaan opiskelemaan? Eikö mies antanut mitään vihiä suunnitelmistaan?
Minusta koko tilanne on monelta kannalta epäreilu ja olen sitä mieltä, että vaikka liitossa ei kaikki olisikaan ihan hyvin, niin lasten parasta ajatellen ei ero ole hyvä ratkaisu. Voisi aivan hyvin odottaa muutaman vuoden, että lapset kasvaa ja asiat muutenkin selkiytyvät. Jos sitä ei voi tehdä, on täysin itsekäs, omaa napaansa tuijottava.
Toivottavasti aapee löydät jonkun ratkaisun elämääsi.

 

Mies tekee kaikkensa lapsien eteen. Ottaisi ne hänen luokseen tietenkin asumaan, jos haluaisin lähteä, ja haluaisinkin! Mutta en nyt voi. Tässä on niiiiin paljon muutakin mistä en voi puhua ettei tunnisteta, mutta yksinkertaisesti, mä en voi lähteä.

Miksi mies ei sitten muuta myös sinne opiskelupaikkakunnalle - mikä kaiketi oli alkuperäinen suunnitelma? Sehän olisi juuri sitä, että tekisi kaikkensa lasten hyväksi, jotta lapset voisivat jakaa arkensa molempien vanhempien kanssa.

 

Miksi mies ei sitten muuta myös sinne opiskelupaikkakunnalle - mikä kaiketi oli alkuperäinen suunnitelma? Sehän olisi juuri sitä, että tekisi kaikkensa lasten hyväksi, jotta lapset voisivat jakaa arkensa molempien vanhempien kanssa.

No itseasiassa, se olisi varmaankin mahdollista. Mies vähän puhui äsken siihen suuntaan, ja että asuttaisiin yhdessä ja hän antaisi mun opiskella. Puhuu että haluaa että tehdään tämä eropäätös perheenä ja rauhassa. Huoh. En mä tiedä mitä ajatella, ja mitä haluta. On jotenkin vaan niin lamaantunut fiilis.

 

[QUOTE="vieraana";30109690]Tosi kurjaa. Mikä oli miehellä nyt niin pakottava tarve erota, kun tiesi kokonaistilanteen..?
Miksi ei voinut odottaa, että olisit opiskellut? Kun tietää, että toinen uhraa työpaikkansa opiskelun takia ja sitten tekee sellaisen tempun, että toinen ei voikaan opiskella.
Vai odottiko mies, että jätät lapset kokonaan hälle, ja menet vaan opiskelemaan? Eikö mies antanut mitään vihiä suunnitelmistaan?
Minusta koko tilanne on monelta kannalta epäreilu ja olen sitä mieltä, että vaikka liitossa ei kaikki olisikaan ihan hyvin, niin lasten parasta ajatellen ei ero ole hyvä ratkaisu. Voisi aivan hyvin odottaa muutaman vuoden, että lapset kasvaa ja asiat muutenkin selkiytyvät. Jos sitä ei voi tehdä, on täysin itsekäs, omaa napaansa tuijottava.
Toivottavasti aapee löydät jonkun ratkaisun elämääsi.[/QUOTE]

Kiitti. On meillä ollut muutamia erimielisyyksiä ja kinoja, mutta ei sen kummempaa. Kai vain kypsyi.

Kaikki on vielä niin sekavaa. Sen takia mä oonkin niin vihanen miehelle ettei anna mun toteuttaa mun unelmia, kun niin paljosta luovuin ja annoin hälle!

No, pitää puhua kaikki kunnolla halki, ja kattoa mihin ratkaisuun loppujen lopuksi päästään.. Tekis mieli vain juosta pois kaikesta! Mä oon vaan niin.. ARGH!

 

Kunhan ensijärkytys laantuu ja osaat katsoa asiaa ilman katkeruutta ja syyttelyä, huomaat kyllä, että pystyt itsekin tekemään kaiken mistä haaveilet.

 

Kunhan ensijärkytys laantuu ja osaat katsoa asiaa ilman katkeruutta ja syyttelyä, huomaat kyllä, että pystyt itsekin tekemään kaiken mistä haaveilet.

Eihän ne asiat aina niin mene. Ei aina vaan yksinkertaisesti ole mahdollista, että jotkut asiat onnistuu ja sujuu.
Jos aapeen opiskelupaikka on useamman sadan kilometrin päässä ja aapee haluaa olla osa lapsiensa elämää, on kuvio aika mahdoton.
Minusta on ihan urbaanilegenda sanonta, että kyllä ne asiat siitä alkaa sujumaan. Miksi sitten niin monet ihmiset tulevat alkoholisteiksi, tappavat itsensä, asuvat siltojen alla jne jne? Tämä nyt oli vähän kärjistytetysti sanottu, mutta fakta on, että asiat ei aina suju hyvin, ei edes osittain hyvin ja mitään hyvää tai edes välttävää ratkaisua ei aina löydy.

 

[QUOTE="vieraana";30109756]Eihän ne asiat aina niin mene. Ei aina vaan yksinkertaisesti ole mahdollista, että jotkut asiat onnistuu ja sujuu.
Jos aapeen opiskelupaikka on useamman sadan kilometrin päässä ja aapee haluaa olla osa lapsiensa elämää, on kuvio aika mahdoton.
Minusta on ihan urbaanilegenda sanonta, että kyllä ne asiat siitä alkaa sujumaan. Miksi sitten niin monet ihmiset tulevat alkoholisteiksi, tappavat itsensä, asuvat siltojen alla jne jne? Tämä nyt oli vähän kärjistytetysti sanottu, mutta fakta on, että asiat ei aina suju hyvin, ei edes osittain hyvin ja mitään hyvää tai edes välttävää ratkaisua ei aina löydy.[/QUOTE]

Niimpä. Varsinkin nyt perheellisenä, mun pitää tehdä uhrauksia. Mä tuun näkemään mun exää koko loppuelämäni... En mä halua polttaa lopullisesti siltoja, vaikka se mut jättikin, enkä IKINä erottaa lapsia hänestä. Mä en todellakaan halua olla yksinhuoltaja.. Haluan että mies on lähellä auttamassa ja huolehtimassa muksuista, samoin hän haluaa.

Ja ei, kaikki ei tuu menemään pitkään aikaan hyvin jos mä joudun muuttamaan nyt omilleni. Mulla ei ole enää työtä, ja työmarkkinat on huonot. Mulla on karenssi työkkärissä koska irtisanouduin..... Sossusta tuet.. Huonekalujen ostaminen.. Takuuvuokrat! Mulla menee pitkään että pääsen balanssiin. Ja ei mies ei voi hirveästi auttaa, kun itsellään on sama edessä. Jos me nyt päätetään laittaa lusikat lopullisesti jakoon.

 

Jos se on tosiaan yliopistopaikka, niin älä nyt ihmeessä jätä sitä vastaanottamatta! 4 lukukautta voi ilmoittautua poissaolevaksi ilman mitään syytä. Otat paikan vastaan ja ilmoittaudut poissaolevaksi, jos läsnäolo ei järjesty.

Ja sitten kannattaa selvittää, miten paljon pystyt tekemään etänä hommia. Teen itse parhaillani toista yliopistotutkintoani ja kummassakin olisin pystynyt järkkäämään niin, että tekisin max 4-päiväistä viikkoa paikanpäällä. Jos haluaa järjestellä, etänä pystyy tekemään paljonkin. Riippuu toki alasta. Mutta voisiko olla mahdollista esim. että lapset ovat miehellä aina ma-ke ja sulla aina pe-su ja torstait joka toinen? Tai joku muu sentyylinen jako? Sitten tietty sahaisit paljon edestakas, mutta junassakin voi tehdä hommia.

Yliopistolla kannattaa ehdottomasti käydä henk. koht. keskustelemassa luennoijien kanssa erilaisista mahdollisuuksista. Jos tyyli ei ole "yhyy, eihän mun tarvi tehdä tätä, kun mulla on lapsia" vaan "haluaisin opiskella tämän mahdollisimman hyvin tässä elämäntilanteessani", niin yleensä asiat järjestyvät.

Pidä kiinni unelmastasi! Tsemppiä! Asioilla on taipumus järjestyä, usko tai älä!

 

Mä muuttaisin opiskelupaikkakunnalle lasten kanssa. Mun mielestä ei ole oikein, että ap. tekee noin suuren uhrauksen sellaisen miehen vuoksi, joka ei todellisuudessa välitä paskaakaan sen paremmin ap:sta kuin lapsistaankaan. Koska äidin jaksaminen vaikuttaa ihan hirveästi myös lasten elämään!

Ap, haluatko olla kitisevä martyyri vai vahva nainen, joka näyttää lapsilleen, että unelmansa voi toteuttaa?

 

No älä mene kouluun, jää sinne katselemaan miestäsi ja hänen uutta naistaan kun sellaisen löytää. Muista surkutella ja tehdä itsestäsi uhri aina ja ikuisesti.

Voooooi mua.. kun en mä vaan pystyny. Mut VOOOOOOIIII ku olisin halunnu...

 

434

 

Tässä on nin paljon muutakin kuin vain muuttaminen. Mä en voi muista jutuista puhua, enkä mä ole marttyyri. Mä en ole vain surullinen ja vihainen että tässä kävi näin, ja nyt mun pitää tehdä kaikki suunnitelmat uusiksi. Mies välittää lapsista paljon, mä en lähde pois niin pitkälle. En ihan oman jaksamisen kanssa. En halua yksinhuoltajaksi tuntemattomaan kaupunkiin. Joka on pitkällä. Mutta, niin kuin sanoin. Tässä on paljon muutakin.

 

Mutta ihan oikeasti. KUKA antaisi miehen ottaa lapset ja muuttaa todella kauas?

Meillä ei kummallakaan ole edes autoa ja junat ja lentokoneet maksaa maltaita, eikä niihin voi lapsia laittaa edes yksin.. Oikeesti? Mulla koulu tulee viemään todella paljon aikaa pitkien työharjoitteluiden jne kanssa, en mä pysty olemaan lasten kanssa kolmistaan ilman ketään lähellä.

 

Montako lasta?