Aborttiketju, puolesta-vastaan

Alkuperäinen kirjoittaja Tyttölapsi;30107771:
Jos saisin päättää, niin toki hautaisin. Se ei kuitenkaan ole tapana täällä, jos et tiennyt.
Olisihan se kaunis ajatus. Suremiselta se ei kuitenkaan vie osaa saako haudata vai ei.
Meidän hautausmaalla on muistelupaikka sikiöille. Itse hautajaisseremoniaa en kaipaa koska en usko pappien höpinään eikä herran tahto riittänyt selitykseksi keskenmenoon mutta edelleen käyn viemässä kynttilän vauvan syntymäpäivänä
 
Siis onko jokaisella sikiöllä siellä joku uurna vai mikä?
Nyt on aukko yleissivistyksessä mulla.
Ei vaan samaan tyyliin kuin monilla hautausmailla on muistelupaikka esim läheisille jotka on haudattu kauas. Ei mitään uurnia tai nimilaattoja vaan kivimuodostelma johon voi käydä viemässä kukkia tai kynttilän ja muuten vaan muistelemassa
 
Tselovekki
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;30108084:
mä tuolla aiemmin jo kirjoitin et noista 10 000 vois laskea et 50% jos jatkaisi raskauttaan ja heistä 20% päätyisi adoptioon, niin siltikin 1000 lasta vuodessa tulisi adoptoitavaksi.Varmasti hetken aikaa kaikki olis ok, mut entä sit 10v päästä jos sama tahti jatkuisi?

aborttien määrä vähenee kokoajan, vielä 70-luvulla (toki ehkäisymenetelmät oli huonommat jne ) niitä tehtiin lähes puolet enemmän.Sanoin jo siitäkin aiemmin, et valistuksella, ehkäisyn halvemmalla-helpommalla saannilla, voitais nytkin tätä tilannetta vielä parantaa.
joku ehdotti et abortin tekijälle annettaisiin ilmainen kierrukka, sekin sopii, tosin luulen et silloinkin joku älähtää et miksi minä, vastuullinen ihminen, joudun itse ehkäisyni maksamaan ja noi vastuuttomat saa sen ilmaiseksi.
Jos se olisi ongelma, mitä en oikein heti usko, niin ongelmaan voi toki keksiä ratkaisun myöhemmässäkin vaiheessa.

Itse ehdottaisin etenkin hyvin nuorena raskaaksi tulleiden naisten vanhempien ottavan myös hieman suuremman roolin asiassa ja tukevan lapsensa päätöstä jatkaa raskautta ja pitää vauva, näinhän Echokin mainitsi. Venäjällä tämä on todella yleinen tapa, sillä siellä naiset jäävät eläkkeelle 50-55-vuotiaina, joten heillä on hyvin aikaa (ja halua!) hoitaa lastensa lapsia. Suomessa on muuten kuitenkin niin hyvä päivähoitosysteemi, joka on myös ilmainen vähävaraisille, ja muutenkin niin uskomaton yhteiskunnallinen tuki, että en vain voi ymmärtää aborttiin päätyneen maailmankuvaa.
 
  • Tykkää
Reactions: -

hmm..eläkkeelle tuossa iässä, ja mitenköhän siinävaiheessa saatavalla eläkkeellä pystyisi elämään? itselläni eläkettä varmasti tuossa vaiheessa olis joku 600€/kk

ja en minä ainakaan ole ehdottamassa kenellekkään aborttia, ja toki auttaisin lapsiani juuri niin paljon kuin mahdollista, vaikka abortin puolella noin yleisesti olenkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;30108136:

Etkä tuossa vaiheessa edes saisi sitä 600e/kk vaan kärvistelisit miten parhaaksi näet siihen asti kun lakisääteinen eläkeikä täyttyy. Poikkeuksena työkyvyttömyys, silloin saat jonkunlaista työkyvyttömyyseläkettä
 
Tselovekki
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;30108136:
hmm..eläkkeelle tuossa iässä, ja mitenköhän siinävaiheessa saatavalla eläkkeellä pystyisi elämään? itselläni eläkettä varmasti tuossa vaiheessa olis joku 600€/kk

ja en minä ainakaan ole ehdottamassa kenellekkään aborttia, ja toki auttaisin lapsiani juuri niin paljon kuin mahdollista, vaikka abortin puolella noin yleisesti olenkin.
En minä nyt ehdottanutkaan, että eläkkeelle siirryttäisiin silloin, vaan sanoin vain, että Venäjällä tuo mahdollistaa lastenlasten hoitamisen. Jännää sinänsä, että "köyhillä venäläisillä" on varas jäädä eläkkeelle viisikymppisinä. ;)

Pointtinani oli kuitenkin, että isovanhemmat saisivat osallistua lastenhoitoon enemmän, mutta pahapa siihen on pakottaa. Ihmettelen niitä isovanhempia, joita ei kiinnosta. Ehkä olisi aika muuttaa asennetta Suomessa? Yhteiskunta kyllä tukee, mutta Suomessa noin ylipäätänsä on kovin negatiivinen asenne lapsia kohtaan. Suomessa naisen raskautta pidetään lähes poikkeuksetta negatiivisena asiana, ja lapsia pidetään riesana. Lapset eivät oikein saisi näkyä, eikä kuulua. Sen huomasin taas kesän Suomen-reissullamme. Humalaisten rällästäminen mihin tahansa vuorokauden aikaan on taas täysin ok. Sairas asenne.
 
Korjaan: "...varaa jäädä eläkkeelle" siis.
 
Ven

tuolla on tekstiä venäjän eläkejutuista, siinä on et naiset pääsee eläkkeelle 55v, tosin sitä eläkeikää ollaan kokoajan nostamassa kohti 65v ikää.

ja sitäpaitsi, itse olen 41v ja mun isommat lapset on nyt 21v ja viikon päästä 17v täyttävät, jos nuo alkaisivat lapsia tekemään muutaman vuoden sisään, niin siltikään en pääsisi eläkkeelle ja auttamaan vauvanhoidossa.Vaikka mielelläni niin tekisinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Tselovekki
Alkuperäinen kirjoittaja keppälerttu;30108210:
Ven

tuolla on tekstiä venäjän eläkejutuista, siinä on et naiset pääsee eläkkeelle 55v, tosin sitä eläkeikää ollaan kokoajan nostamassa kohti 65v ikää.
No joo, tuo tieto nyt on vähän niin ja näin, mutta onhan tuo suuntaa-antavaa. Käytännössä monet pääsevät eläkkeelle jo aiemmin, naisista kaikki ovat eläkkeellä 55-vuotiaaksi mennessä. Myös nuo eläkkeet ovat käytännössä huomattavasti suuremmat. Eläkeiän nostsmisesta on Venäjällä keskusteltu ja keskustellaan, mutta mitään päätöstä asiasta ei ole tehty, toisin, kuin tuo linkki väittää.
 
Älä nyt ota tuota juttua niin kirjaimellisesti. Tietysti äiti hoitaa lapsen vauva-aikana, ja sitähän Suomessa yhteiskunta tukee voimakkaasti. Sen jälkeen lapsi pääseekin jo kattavaan päivähoitoon. Tarkoitin sitä, että jos nuorella äidillä on esimerkiksi opinnot kesken, niin isovanhempien riittävä tuki auttaa huomattavasti opintojen valmistumisessa. Vaikka ei se lainkaan mahdotonta ole ilmankaan - itse asun ulkomailla, ja olen suorittanut täällä maisterin tutkinnon vieraalla kielellä lapseni iän ollessa 0-2 v. Olin muutamaa kuukautta lukuun ottamatta koko tuon ajan myös kokopäivätöisaä. On diis roskapuhetta, että opinnot jäävät, jos lapsia tulee. Näin se voi toki olla lahjattomilla ja laiskoilla.
 
  • Tykkää
Reactions: -
No joo, tuo tieto nyt on vähän niin ja näin, mutta onhan tuo suuntaa-antavaa. Käytännössä monet pääsevät eläkkeelle jo aiemmin, naisista kaikki ovat eläkkeellä 55-vuotiaaksi mennessä. Myös nuo eläkkeet ovat käytännössä huomattavasti suuremmat. Eläkeiän nostsmisesta on Venäjällä keskusteltu ja keskustellaan, mutta mitään päätöstä asiasta ei ole tehty, toisin, kuin tuo linkki väittää.
mun moka, käsitin et puhuit siitä et naiset saavat venäjällä jäädä eläkkeelle aiemmin auttaakseen lapsiaan hoitamaan lapsenlapsiaan, mut olikin puhe siitä et siellä naisilla on alhaisempi eläkeikä.
ikävä kyllä täällä suomessa eläkeikää hinataan kokoajan ylöspäin, omat lapseni siis ovat jo nelikymppisiä siinä vaiheessa kun itse jään eläkkeelle.
itse olen saanut suunnattomasti apua niin äidiltäni kuin appivanhemmilta, vaikka nämä työelämässä osan aikaa on olleetkin lasten ollessa pieniä.
luulen et suurinosa isovanhemmista kuitenkin tukee lapsenlapsiena hoitoa ja kasvatusta, verrattuna siihen määrään ketkä eivät siinä auta.
 
-
"moneen kertaan jo perusteltu ja kerrottu ja selitetty se, et niitä abortteja on ikuisuus tehty, se ei lopu kieltämiseen. olen kysynyt et mihin ne lapset adoptoidaan? "

Todisteita esille nyt vaan että kävis just näin miten sinä oletat. Ei oo näkyny.

"kysyn MITEN niille ei-abortoiduille-lapsille turvataan hyvä ja turvallinen ja ihmisarvoinen elämä, "

Öh,? No ihan samoin kun valtio viimekädessä sen muillekin takaa.

"Varmasti hetken aikaa kaikki olis ok, mut entä sit 10v päästä jos sama tahti jatkuisi?"

Väität siis edelleen että tuhatta lasta toivovaa perhettä vuosittain ois mahdoton löytää? Muista nyt kaikki nekin jotka ei ole tällä hetkellä adoptiojonoissa, esim. siksi kun tietää miten epärodennäköstä lapsen saaminen tällä hetkellä on, tai ei ole ehkä koskaan ajatellutkaan lapsen adoptointia mutta voisi silti ottaa lapsen perheeseen, jos tiedettäis että niitä on koteja vailla.

"et valistuksella, ehkäisyn halvemmalla-helpommalla saannilla, voitais nytkin tätä tilannetta vielä parantaa."

Miten sitä nykysestä vielä lisätään? On olemassa vaan se valitettava holtittomien sakki joita ei ehkäsyt kiinnosta kun se helppo aborttikin on tarvittaessa saatavilla. Näihin ei mikään muu tehois kun ne kovat keinot eli lain tuntuva kiristäminen.
 
vierassss
Vaikka ei se lainkaan mahdotonta ole ilmankaan - itse asun ulkomailla, ja olen suorittanut täällä maisterin tutkinnon vieraalla kielellä lapseni iän ollessa 0-2 v. Olin muutamaa kuukautta lukuun ottamatta koko tuon ajan myös kokopäivätöisaä. On diis roskapuhetta, että opinnot jäävät, jos lapsia tulee. Näin se voi toki olla lahjattomilla ja laiskoilla.
Olit kokopäivätöissä ja opiskelit kokopäiväisesti lapsesi ollessa 0-2 - missä se vauva oli, kun itse teit koko ajan jotain muuta? :-O
 
"moneen kertaan jo perusteltu ja kerrottu ja selitetty se, et niitä abortteja on ikuisuus tehty, se ei lopu kieltämiseen. olen kysynyt et mihin ne lapset adoptoidaan? "

Todisteita esille nyt vaan että kävis just näin miten sinä oletat. Ei oo näkyny.

"kysyn MITEN niille ei-abortoiduille-lapsille turvataan hyvä ja turvallinen ja ihmisarvoinen elämä, "

Öh,? No ihan samoin kun valtio viimekädessä sen muillekin takaa.

"Varmasti hetken aikaa kaikki olis ok, mut entä sit 10v päästä jos sama tahti jatkuisi?"

Väität siis edelleen että tuhatta lasta toivovaa perhettä vuosittain ois mahdoton löytää? Muista nyt kaikki nekin jotka ei ole tällä hetkellä adoptiojonoissa, esim. siksi kun tietää miten epärodennäköstä lapsen saaminen tällä hetkellä on, tai ei ole ehkä koskaan ajatellutkaan lapsen adoptointia mutta voisi silti ottaa lapsen perheeseen, jos tiedettäis että niitä on koteja vailla.

"et valistuksella, ehkäisyn halvemmalla-helpommalla saannilla, voitais nytkin tätä tilannetta vielä parantaa."

Miten sitä nykysestä vielä lisätään? On olemassa vaan se valitettava holtittomien sakki joita ei ehkäsyt kiinnosta kun se helppo aborttikin on tarvittaessa saatavilla. Näihin ei mikään muu tehois kun ne kovat keinot eli lain tuntuva kiristäminen.
todisteita ettei noita abortteja enää tehtäisi? -kiitos-

aika monessa maassa nykyäänkin on aborttikielto, ja siltikin niitä abortteja tehdään menemällä sellaiseen maahan jossa ne ei kiellettyjä ole, tai hankkiutumalla siitä alkiosta eroon muilla keinoin.Ihan täys fakta asia, ihme et sellaista pitäisi sen kummemmin enää perustella tai todistaa mitenkään.

edelleenkin adoptiovanhemmille on aika tiukat kriteerit, pelkästään ikäjakauma 25-45v pudottaa mahdolliset vanhemmat aika pieneksi, siitä sit karsitaan vielä muilla perusteilla (vakaat olot, heteroparit jne ) niin ei se lukumäärä ihan kamala ole.Tällä hetkellä adoptoidaan n 500 lasta (sekä suomesta et ulkomailta) vuosittain, siihen yhtäkkiä 1000 lasta lisää niin jonot hupenevat aika nopeasti.Sama seuraavana vuonna, ja seuraavana, ja seuraavana.En usko et nykyisellä lainsäädännöllä edes olisi mahdollista et samaan perheeseen adoptoidaan monta lasta vuoden välein..voin olla väärässäkin.

ja mitkä keinot, jos ei valistus, sitten auttaisi vähentämään abortteja? totaali kielto-mitä rangaistuksia sen jälkeen? kohdun poisto tai sterilisaatio, niinkuin on ehdotettu?
 
vieras-
Ajatusleikki sinulle: oletko vastaan 1-vuotiaiden vauvojen joukkoteurastusta? Jos olet vastaan, niin olet varmaan valmis ottamaan kotiisi asumaan?
En puolestakaan. Mutta jos niiden 1-vuotiaiden henkiinjääminen on kiinni siitä, otanko minä heidät hoitaakseni (kuinka monta, tuhat? miljoona?), niin kyllä näille lapsille valitettavasti noutaja tulisi.
 
"sipsi"
En minä nyt ehdottanutkaan, että eläkkeelle siirryttäisiin silloin, vaan sanoin vain, että Venäjällä tuo mahdollistaa lastenlasten hoitamisen. Jännää sinänsä, että "köyhillä venäläisillä" on varas jäädä eläkkeelle viisikymppisinä. ;) /QUOTE]

Muuhun kommentoimatta, minkähänlaiset taloudelliset olot näillä köyhillä venäläisillä sitten on? Jos ihan oikein olen ystäväni puheista ymmärtänyt, niin aika nälkärajalla siellä saatetaan vissiin elää...
 
"moneen kertaan jo perusteltu ja kerrottu ja selitetty se, et niitä abortteja on ikuisuus tehty, se ei lopu kieltämiseen. olen kysynyt et mihin ne lapset adoptoidaan? "

Todisteita esille nyt vaan että kävis just näin miten sinä oletat. Ei oo näkyny.

Miten sitä nykysestä vielä lisätään? On olemassa vaan se valitettava holtittomien sakki joita ei ehkäsyt kiinnosta kun se helppo aborttikin on tarvittaessa saatavilla. Näihin ei mikään muu tehois kun ne kovat keinot eli lain tuntuva kiristäminen.
Ketjussa on todistettu viiskytä kertaa, että abortit ei lopu kieltämiseen. Sulla vaan on valikoiva näkö.

Ja kun sulla on noin vahva näkemys siitä, että abortteja tekee vain holtittomien joukko jota ehkäisyt ei kiinnosta, eikä esim. ehkäisyt koskaan petä, niin olisko sulla laittaa todistetta kehiin?

Ja koska mielestäsi tuohon holtittomien sakkiin ei mikään muu tehoa kuin kovat keinot, niin olisko sulla laittaa jotain faktaa mielipiteesi tueksi ja tuuletatko vaan näppäimistöäsi. Kas kun tommoista faktaa ei ole tosiaankaan näkynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: nisäkäs
vieras-
Jos se olisi ongelma, mitä en oikein heti usko, niin ongelmaan voi toki keksiä ratkaisun myöhemmässäkin vaiheessa.

Itse ehdottaisin etenkin hyvin nuorena raskaaksi tulleiden naisten vanhempien ottavan myös hieman suuremman roolin asiassa ja tukevan lapsensa päätöstä jatkaa raskautta ja pitää vauva, näinhän Echokin mainitsi. Venäjällä tämä on todella yleinen tapa, sillä siellä naiset jäävät eläkkeelle 50-55-vuotiaina, joten heillä on hyvin aikaa (ja halua!) hoitaa lastensa lapsia. Suomessa on muuten kuitenkin niin hyvä päivähoitosysteemi, joka on myös ilmainen vähävaraisille, ja muutenkin niin uskomaton yhteiskunnallinen tuki, että en vain voi ymmärtää aborttiin päätyneen maailmankuvaa.
Ei se nyt kovin yleinen tapa ole, kun Venäjällä pelkästään Pietarin alueella on n.16 000 katulasta, jotka elävät kerjäämällä, varastelulla ja itseään myymällä. Monilla on huumeongelmia ja tyttöjen keski-ikä prostituoiden "uran" aloittamiselle on 13v, nuorimmat aloittavat jo kymmenen vanhana. Eivät taida olla kovin haluttuja adoptiojonoissa oleville?
 
äläs lipeä
"todisteita ettei noita abortteja enää tehtäisi? "

SINÄ olet väittäny että niitä tehtäis edelleen massamitoin, joten todistustaakka on siellä :)

"aika monessa maassa nykyäänkin on aborttikielto, ja siltikin niitä abortteja tehdään 2

Montako kertaa tääkin vielä pitää todeta... oliko ne ambomaat ym. katoliset mitenkään verrattavissa Suomen oloihin?? Kyllä vai ei?

"edelleenkin adoptiovanhemmille on aika tiukat kriteerit, pelkästään ikäjakauma 25-45v pudottaa mahdolliset vanhemmat aika pieneksi, siitä sit karsitaan vielä muilla perusteilla (vakaat olot, heteroparit jne ) niin ei se lukumäärä ihan kamala ole."

No tietenkin niitä kriteerejä löysättäis, ja osittain järjettömän tiukat ne nyt onkin. Jotkut maat esim. vaatii hedelmättömyystodistusta, eli muiden kun lapsettomuudesta kärsivien ihan turha hakeekaan.

"Tällä hetkellä adoptoidaan n 500 lasta (sekä suomesta et ulkomailta) vuosittain, siihen yhtäkkiä 1000 lasta lisää niin jonot hupenevat aika nopeasti."

Kenties siksi että niitä lapsia EI VAAN OLE?!!

"ja mitkä keinot, jos ei valistus, sitten auttaisi vähentämään abortteja? totaali kielto-mitä rangaistuksia sen jälkeen? kohdun poisto tai sterilisaatio, niinkuin on ehdotettu? "

Mitä se valistus enää moniin vuosiin mitään on auttanu?
Kukaan täällä tuskin haluaa totaalikieltoo. Kohdunpoisto ois todella tehokas rangaistus myös, laittas miettiin ottaako sen lapsen vastaan nyt vai ei koskaan.

"Ketjussa on todistettu viiskytä kertaa, että abortit ei lopu kieltämiseen. Sulla vaan on valikoiva näkö. "

Näytäppä sitten ne kohdat missä oli todistettu että niitä NYKYÄÄNKIN tehtäs samaa tahtia... vai eiks löydy tätäkään, vieläkään?

"Ja kun sulla on noin vahva näkemys siitä, että abortteja tekee vain holtittomien joukko jota ehkäisyt ei kiinnosta, eikä esim. ehkäisyt koskaan petä, niin olisko sulla laittaa todistetta kehiin?"

Missähän mitään tollasta olinkaan väittäny? Oletko nähny harhojas vai miksi tunget sanomisia toisten suuhun?

"niin olisko sulla laittaa jotain faktaa mielipiteesi tueksi "

No kerroppa sitten joku tehokkaampi keino. Sitä iänikuista valitus, valistus, valistus on aivan turha enää jankuttaa. Sen "tehokkuus" on jo nähty pitkältä ajalta.

"Eivät taida olla kovin haluttuja adoptiojonoissa oleville? "

Ne lapset on jo valiettavan moniongelmaisia, mutta olet sitä mieltä että kenestä tahansa ois niitä kasvattaan? Vai oiskohan näille lapseille jo parasta jäädä ainakin sinne oman kulttuurin ja kielen pariin, ja auttaa siellä kotimaassaaan, eikä repiä juurilta vieraaseen maahan? Näinhän yhä useemmat valtiot pyrkii nykysin tekeenkin, pienempienkin lasten kohdalla, joten ne ulkomaan adoptiot tulee väheneen entisestään jatkuvasti.
 
Yhteistyössä