"Piippu"
Ei tukiverkostakaan näköjään mitään hyötyä ole. Vaikka niin olen tähän asti kuvitellutkin.
Olen pitkin kevättä ja kesää monelle sanonut, että olen väsynyt ja kaipaan lomaa. Olen itkenyt ja huutanut, pyytänyt apua. "Nukut ensi yönä kunnon unet", "mutta teillähän on kiltit lapset", "nauti kesästä", "älä stressaa". Näin mua on autettu.
Meillä onkin kiltit lapset, tai kai kaikki lapset on kilttejä. Mutta varsinkin tuo kuopus, se on niin vilkas ja nopea liikkeissään, että sen perässä pitää mennä koko ajan. Eli kaikki se aika, minkä on hereillä, menee mulla tavallaan harakoille, mitään en saa tehtyä. Ja se alkaa pikku hiljaa näkymään täällä kotona.
Ja epäjärjestys ja kaaos lisää mun pahoinvointia.
Miehellä on koko alkuvuosi ollut täynnä jos jonkinlaista projektia, aikaa meille täällä kotona ei isommin liikene. Tänäänkin lupasi lähteä lasten kanssa rannalle, eipä vielä ole näkynyt. Ja lapset purkaa minuun sen turhautumisen. Ja mies kitisee mulle, jos soitan ja kysyn, onko tulossa. Paskasanko näköjään mun tehtävä myöskin nykyään.
En jaksaisi miettiä enää yhtään aamu-tai iltapalaa, en lounasta, en kauppareissua. En mitään. Laskujen maksukin myöhästelee jo kun en vaan jaksa niitäkään miettiä.
Ja miehelle olen puhunut. Monta kertaa. Itkien, huutaen, rauhassa, pyytäen ja anellen.
Lopputulos on kai se, että parisuhde on paska ja mies ei välitä. En ymmärrä miten muuten voisi ajaa toisen ihan piippuun.
Jssap, tiedän.
Eipä mulla muuta.
Olen pitkin kevättä ja kesää monelle sanonut, että olen väsynyt ja kaipaan lomaa. Olen itkenyt ja huutanut, pyytänyt apua. "Nukut ensi yönä kunnon unet", "mutta teillähän on kiltit lapset", "nauti kesästä", "älä stressaa". Näin mua on autettu.
Meillä onkin kiltit lapset, tai kai kaikki lapset on kilttejä. Mutta varsinkin tuo kuopus, se on niin vilkas ja nopea liikkeissään, että sen perässä pitää mennä koko ajan. Eli kaikki se aika, minkä on hereillä, menee mulla tavallaan harakoille, mitään en saa tehtyä. Ja se alkaa pikku hiljaa näkymään täällä kotona.
Ja epäjärjestys ja kaaos lisää mun pahoinvointia.
Miehellä on koko alkuvuosi ollut täynnä jos jonkinlaista projektia, aikaa meille täällä kotona ei isommin liikene. Tänäänkin lupasi lähteä lasten kanssa rannalle, eipä vielä ole näkynyt. Ja lapset purkaa minuun sen turhautumisen. Ja mies kitisee mulle, jos soitan ja kysyn, onko tulossa. Paskasanko näköjään mun tehtävä myöskin nykyään.
En jaksaisi miettiä enää yhtään aamu-tai iltapalaa, en lounasta, en kauppareissua. En mitään. Laskujen maksukin myöhästelee jo kun en vaan jaksa niitäkään miettiä.
Ja miehelle olen puhunut. Monta kertaa. Itkien, huutaen, rauhassa, pyytäen ja anellen.
Lopputulos on kai se, että parisuhde on paska ja mies ei välitä. En ymmärrä miten muuten voisi ajaa toisen ihan piippuun.
Jssap, tiedän.
Eipä mulla muuta.