syrjitty

  • Viestiketjun aloittaja isäksi huijaaminen
  • Ensimmäinen viesti
aloitttaja
"No, ei se välttämättä ole "reilua" urosteiniä kohtaan. Toisaalta sekään ei olisi "reilua" naarasteiniä kohtaan, että urosteini pääsisi vain omalla ilmoituksellaan elatusvastuusta, esim. "mut huijattiin isäksi" tai "mä en halunnut lasta"

Mukava lukea, että myönnät, että tilanne ei ole reilu urosteiniä kohtaan.
mutta miksi urosteini ei saisi päästä vastuusta, jos naarasteini päättää itse pitää vahinkolapsen, eihän se enää kuulu sille miespuoliselle. Hehän eivät ole muuta tehneet ku mahdollisesti sopineet yhteisestä panosta, ei sen jälkeiset päätökset muille kuulu? Vai onko kyse rahasta, eli teini haluaa itse päättää pitää lapsen mutta tahtoo sille ja itselleen elättäjän tai aiinakin elatusapua ja se pitää ottaa siltä siittäjältä. Näinkö te naiset se ajattelette? Kylläpä taas sieppaa syvältä. ..
 
aloitttaja
Tuossa on se yksi epäoikeudenmukaisuus, jolle ei oikein voida mitään: naaraspuolinen on aina se, jonka kehossa lapsi kasvaa. Sitä ei oikein voi lainsäädännöllä muuttaa, ja sen takia asiaan liittyvät lait ovat ja luultavasti tulevat aina olemaan vähemmän kuin täysin tasapuolisia.
Miksi nainen ei voisi ottaa itse vastuuta lapsesta, jonka haluaa pitää randompanosta. Mitä se sille miehelle kuuluu jos alunperinkin ei ole ollut lapsia suunnitteilla ja nainen haluasi kuitenki sen pitää?
 
Raskaaksi tulemisessa ei ole huijaamista sehän luonnollista ?!?!? Nyt ei puhuta minusta ja siitä mihin luotan. luotanko randomiin vai en ?!?!?

nyt puhutaan siitä kun nainen tulee raskaaki varotoimista huolimatta ja pystyy halutessaan pakottaan siittäjän isäksi halusi tämä sitä tai ei. Niin se on väärin.
On se väärin, mutta siitä on ensi sijaisesti syyttäminen biologiaa. Onhan se harmi, että niinkin mieluisasta harrastuksesta kuin seksi voi seurata jotain epämieluisaa :/ Mutta minkäs teet - paitsi noudatat sitä neljän kohdan listaa, jonka olen monta kertaa laittanut. Eli ilman seksiä ei tarvitse olla, mutta muista:
- ei yhdyntöjä
- suosi yli 45-vuotiaita naisia
- steriloi itsesi
- jos mahdollista, siirry herraseuraan
 
Minä näen tämän suurena sortona toista sukupuolta kohtaan. Nyt ei edelleenkään puhuta ehkäisystä vaan tilanteesta jolloin ehkäisy on mahdollisesti pettänyt ja nainen raskaana. Tällöin loppuvat miehen oikeudet vaikuttaa omaan isyyteensä ja elatusvelvollisuuteensa ja vastaavasti naisilla on täydet oikeudet päättää asia mitenpäin vain. Se ei ole reilua! Vai onko se reilua mielestäsi ?
Miesten e-pilleriä yritetään kovasti kehitellä. Voisiko se olla ratkaisu tähän miessukupuolen laajamittaiseen sortoon...?
 
aloitttaja
Edelleen sen puolella, että mieskin voi katkaista suhteensa lapseensa. Eli sosiaalinen isättömyys. Tieto biologian osalta voitaisiin säilöä jonnekin rekisteriin, mutta tottahan se on, että jotkut naiset käyttävät miehiä ilmaisina kävelevinä spermapankkeina. Kortsujakin kaiketi rikkovat, ne lasta haluavat naiset, jotka eivät syystä tai toisesta mene hedelmöitettäviksi klinikoille anonyymilla spermalla. Siittiönluovuttajan oikeudet näille miehille!
Juurikin tälläisten naisten kohdalla miesten oikeudettomuus oikein konkretisoituu ja näkyy kuinka miestä voi viedä kuin pässiä ja ihan laillisesti. Rikkaat miehet, perijät jne ovat käsittääkseni kovaa valuuttaa näille naisille.
 
Elämä on.
Jos edetään tällä logiikalla niin :

Miten sitten jos joku nuori päättää ostaa seksiä ja myyjä tulee ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Ja myyjä pitää lapsen ihan muuten. Kuuluuko nuoren oikeasti maksaa siitä koko loppuelämä ja joutua lapselle isäksi, jota hän ei koskaan halunnut, eikä niin oltu sovittu. Eikö mies saa harrastaa seksiä ilman vanhemmuuden riskiä, miksi nainen saa? Ymmärrätkö kuinka hullua tämä on? Vi$$u että ketuttaa tämä epäreiluus.

Tämä on niin turhaa lässytystä. Ihan sama kuin valittaisit, miksi naisilla on pimppa ja miehillä pippeli.
 
"No, ei se välttämättä ole "reilua" urosteiniä kohtaan. Toisaalta sekään ei olisi "reilua" naarasteiniä kohtaan, että urosteini pääsisi vain omalla ilmoituksellaan elatusvastuusta, esim. "mut huijattiin isäksi" tai "mä en halunnut lasta"

Mukava lukea, että myönnät, että tilanne ei ole reilu urosteiniä kohtaan.
mutta miksi urosteini ei saisi päästä vastuusta, jos naarasteini päättää itse pitää vahinkolapsen, eihän se enää kuulu sille miespuoliselle. Hehän eivät ole muuta tehneet ku mahdollisesti sopineet yhteisestä panosta, ei sen jälkeiset päätökset muille kuulu? Vai onko kyse rahasta, eli teini haluaa itse päättää pitää lapsen mutta tahtoo sille ja itselleen elättäjän tai aiinakin elatusapua ja se pitää ottaa siltä siittäjältä. Näinkö te naiset se ajattelette? Kylläpä taas sieppaa syvältä. ..
Nyt ennen kuin alan ruotia varsinaista ongelmaa, on pakko kysyä, millainen käsitys sinulla on seksistä, kun kirjoitat, että teinit ovat "sopineet yhteisestä panosta"? Ihanko oikein panosopimus tehdään ja joku lupaus, että juu juu, vain yksi pano, ei mitään jälkiseuraamuksia :D (Tuossakin kohtaa voisi muuten kysyä, nukkuiko se urosteini terveystiedon tunnilla vai vetelikö käteen siellä - nimittäin siellä kyllä painotetaan, ettei koskaan ilman kondomia, ja että pillerit eivät riitä...)

Mutta, asiaan. Eli siis olisiko sinusta sellainen käytäntö sittenkin hyvä, jossa miehellä ei käytännössä olisi mitään velvollisuuksia, vaan elatusmaksut olisivat tapauksessa kuin tapauksessa vapaaehtoisia? Ehdottamasi käytäntö oli meillä täällä Suomessa aiemmin ja se havaittiin nimenomaan lasten kannalta huonoksi - sen vuoksi se muutettiin niin, että elatusvelvollisuudesta ei voi enää kieltäytyä. Ehkä tämä nykyinenkään ei kaikissa tapauksissa ole ihan hyvä, mutta ilmeisesti kokemus on kuitenkin osoittanut, että se on paljon parempi kuin se aiempi, jossa miehet tosiaan pääsivät vastuusta.

Mitä teinin tapaukseen tulee, hän on varmaan tuloton ja saa osan rahoistaan yhteiskunnalta - Kela, sossu. Nämä tahot eivät maksa elatustukea, mikäli elatussopimusta ei ole tehty. Eli jos isyys tunnustetaan, siitä luonnollisesti seuraa elatusvelvollisuus.

Ainahan miehet eivät edes joudu maksamaan mitään. Kaikki naiset eivät edes vaadi isyydentunnustamista, jos mies/urosteini ilmoittaa, ettei halua olla lapsen kanssa missään tekemisissä. Moni ajattelee, että silloin on helpompaa hakea rahat suoraan Kelasta ja elää ilman taustalla kummittelevaa paperi-isää.

Ja nimenomaan noiden teinien tapauksessa Kela maksaa yleensä heidän puolestaan, vaikka olisivatkin lapsen kanssa tekemisissä. Eli eipä taida olla kyse rahasta. Moni varmaan ajattelee, että lapsella täytyy olla virallisesti isä - jo sen vuoksi, että lasta saattaa myöhemmin asia kiinnostaa. Ja kyllähän meidän yhteiskunnassamme nimenomaan viime vuosina on alettu enemmän korostaa sitä, että isäkin on lapselle tärkeä - eli huomaatko, jotain merkittävää parannusta on tullut siihen, kuinka isiin suhtaudutaan! Se näkyy muuten isien asemassa - yhä suurempi osa voi eronkin jälkeen pitää yhteyttä lapsiinsa, voi olla vaikka vuoroviikot, jne. Miesten ja isien asemaan on kyllä tehty parannuksia, mutta se on tehty tuolta toisesta päästä - ei sieltä, mihin itse kaipaisit nyt muutosta.

Naurettavaa muuten puhua "urosteinin" - TEININ! - kohdalla siitä, että nainen haluaa "itselleen elättäjän" :LOL: Ei niillä urosteinin viikkorahoilla taideta elätellä kuin suuria toiveita vain :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Ciervo
Juurikin tälläisten naisten kohdalla miesten oikeudettomuus oikein konkretisoituu ja näkyy kuinka miestä voi viedä kuin pässiä ja ihan laillisesti. Rikkaat miehet, perijät jne ovat käsittääkseni kovaa valuuttaa näille naisille.
Anteeksi nyt ehkä epäkorrekti kommentti, mutta mahtavatko ne elatusmaksut kauheasti kirpaista rikkaan miehen kukkarossa?

Ja jos tuo on ongelma, niin esittäkää työtöntä köyhimystä, niin paljastuu, kuka nainen on oikeasti kiinnostunut ja kuka vaan (hohhoijaa!) "etsii siittäjää".
 
aloitttaja
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30097329:
On se väärin, mutta siitä on ensi sijaisesti syyttäminen biologiaa. Onhan se harmi, että niinkin mieluisasta harrastuksesta kuin seksi voi seurata jotain epämieluisaa :/ Mutta minkäs teet - paitsi noudatat sitä neljän kohdan listaa, jonka olen monta kertaa laittanut. Eli ilman seksiä ei tarvitse olla, mutta muista:
- ei yhdyntöjä
- suosi yli 45-vuotiaita naisia
- steriloi itsesi
- jos mahdollista, siirry herraseuraan
Kyllä nyt mieli jo rauhoittuu kun saa tunnustusta sille että miehet kokevat ko. asiassa vääryyttä :)
Nyt asiaa voidaan jo purkaa kun se on tunnustettu.

Voihan jotku tuota listaasikin noudattaa, mutta usein on vain niin että juuri teineillä ne hormoonit tykkää hyrrätä nii kovaa, että ei siinä ehdi lapsia ajatella. Ja vahinkoraskaudet siten sattuvatkin juuri teineille.

Jos kaksi teiniä harrastaa seksiä huvikseen ja tulee lapsi. Eikö se kumpi haluaa lapsen voisi ottaa siitä vastuun ilman että toista sillä vaivataan. Tilanne voisi olla niinkin päin, että nainen synnyttäisi miehella lapsenn ja mies ottaisi sen hoitoon eikä olisi naiselta mitään vailla.

nyt kun ei puhuta minusta vaan yleisesti, olisiko tuo lista järkevää paukuttaa jokaisen teinin päähän. Saattas 16 kesäinen olla kummissaan ku kehoitetaan harrastaa seksi yli 45 kans tai sitte sterilointi.?!? Kuten huomaat ei kovinkaan toimivaa :D
 
On siinä vielä se kohta "ei yhdyntöjä". Oppiipahan teinikin seksistä myös muuta kuin penetraation ja on sitten parempi rakastaja myöhemmin varsinaiselle kumppanilleen :)

Edelleen - ehdottamasi käytäntö oli Suomessa aiemmin ja poistettiin huonoksi havaittuna. Se heikensi nimenomaan niiden lasten asemaa.
 
aloitttaja
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30097429:
On siinä vielä se kohta "ei yhdyntöjä". Oppiipahan teinikin seksistä myös muuta kuin penetraation ja on sitten parempi rakastaja myöhemmin varsinaiselle kumppanilleen :)

Edelleen - ehdottamasi käytäntö oli Suomessa aiemmin ja poistettiin huonoksi havaittuna. Se heikensi nimenomaan niiden lasten asemaa.
Niin kukin oppii mitä oppii...
No onko muutos mielestäsi olennaisesti muuttanut lasten asemaa, joita ei alunperin ei ole miesten puolelta haluttu. Veikkaan, että ei ole. Ne ovat edelleen paljon huonommassa asemassa kuin keskim vs ydinperhe. Listasinkin huonoja puolia aikaisemmin.

pitääkö toisen sukupuolen kärsiä olemattoman lapsen edun vuoksi? Eikä tämäkään ole edes olennaista vaan se edelleen, että miehet eivät saa päättää itseään koskevia asioita toisin kuin naiset.
 
säpäle harmaana
Millä ihmeen logiikalla lapsen synnyttämällä saadaan itselle elättäjä? Eiköhän se elatusmaksu mene sen lapsen kuluihin? Vai luuleeko miehet tosiaan, että lapsi istuu jossain hyllyllä vaatimatta hoitoa ja rahallisia panostuksia ja äiti sitten ostelee kivoja laukkuja ja kenkiä niillä elatusmaksuilla? Oikeastiko joku ajattelee, ettei äidillä mene omaa rahaa siihen lapseen yhtään?
 
  • Tykkää
Reactions: Ciervo
Niin kukin oppii mitä oppii...
No onko muutos mielestäsi olennaisesti muuttanut lasten asemaa, joita ei alunperin ei ole miesten puolelta haluttu. Veikkaan, että ei ole. Ne ovat edelleen paljon huonommassa asemassa kuin keskim vs ydinperhe. Listasinkin huonoja puolia aikaisemmin.

pitääkö toisen sukupuolen kärsiä olemattoman lapsen edun vuoksi? Eikä tämäkään ole edes olennaista vaan se edelleen, että miehet eivät saa päättää itseään koskevia asioita toisin kuin naiset.
Kyllä isyyslaki paransi olennaisesti silloin lasten asemaa. En muista mitä huonoja puolia olet listannut, mutta itselleni ei tule mieleen mitään, missä yh-perheen lapset olisivat automaattisesti/väistämättä huonommassa asemassa kuin "ydinperheen" - ja mihin kohtaan tässä kuviossa asettuvat uusperheet?

Jätit kommentoimatta sen kohdan "ei yhdyntöjä" - eli vaihtoehtoja on, joten on sitten oma valinta, jos "ottaa riskin". Miehet saavat päättää asioistaan, mutta kuten todettu, kaikkea ei saa. Pitää toimia mahdollisimman fiksusti.
 
Niin kukin oppii mitä oppii...
No onko muutos mielestäsi olennaisesti muuttanut lasten asemaa, joita ei alunperin ei ole miesten puolelta haluttu. Veikkaan, että ei ole. Ne ovat edelleen paljon huonommassa asemassa kuin keskim vs ydinperhe. Listasinkin huonoja puolia aikaisemmin.

pitääkö toisen sukupuolen kärsiä olemattoman lapsen edun vuoksi? Eikä tämäkään ole edes olennaista vaan se edelleen, että miehet eivät saa päättää itseään koskevia asioita toisin kuin naiset.
Paranisko se lasten asema sitten sillä, että miehen elatusvelvollisuus jäis pois, vai tarkoitatko, että kyseisenkaltaisessa tilanteessa pitäisi aina säännönmukaisesti tehdä abortti? Koska siitähän nainen kantaa kaikki seuraukset, eikö se olisikaan toisen sukupuolen suurta sortoa?
 
Jos nainen käyttää ehkäisyä, mutta huolimattomuuttaan tai tahallisesti sen laiminlyö (esim. "unohtaen" ottaa e-pillerit), ei syytä raskaudesta voi vierittää miehen niskoille. Joko nainen hakee jälkiehkäisyn, tekee abortin tai jos haluaa jäädä raskaaksi, jättää miehen siitä ulkopuolelle ilman mitään velvoitteita.
 
Milläs perusteella raskauden syy voidaan sitten vierittää naisen niskoille? Ei kai tässä syyllisiä olla etsimässäkään, vaan vastuunkantajia.
 
  • Tykkää
Reactions: Mörköäiti
Jos nainen käyttää ehkäisyä, mutta huolimattomuuttaan tai tahallisesti sen laiminlyö (esim. "unohtaen" ottaa e-pillerit), ei syytä raskaudesta voi vierittää miehen niskoille. Joko nainen hakee jälkiehkäisyn, tekee abortin tai jos haluaa jäädä raskaaksi, jättää miehen siitä ulkopuolelle ilman mitään velvoitteita.
Ongelmallistahan tällaisessa käytännössä on se, että ei voida mitenkään jälkikäteen todentaa, oliko ehkäisy pettänyt vai oliko sen suhteen oltu huolimattomia. Toisaalta, jos kyse on huolimattomuudesta (unohti ottaa pillerin), voisi kysyä, muistiko mies käyttää kondomia - jos se kortsukin unohtui, niin eiköhän silloin virhe ole yhtä lailla miehen. Tämä on nyt tällaista saman kehän kiertämistä, kun nämä samat asiat on kirjoitettu niin moneen kertaan.

Mutta jos olisi joku vapautuskäytäntö niille miehille, jotka ovat "tulleet huijatuiksi" tai muuten vaan "luulivat jotain", niin käytännössä se olisi samantien porsaanreikä, josta pääsisivät livahtamaan kaikki nekin, jotka ovat esim. itse "vaatineet" suojaamatonta seksiä tai jopa olleet aluksi mukana tekemässä lasta, mutta joiden mieli on sen jälkeen muuttunut. Käytännössä miesten ei tarvitsisi enää välittää mistään mitään, koska aina saisi "vapautuksen" sanomalla, että "ei tiennyt". Ja se taas on nimenomaan se käytäntö, joka meillä oli aiemminkin, ja josta on haluttu eroon. Tuollainen saattaisi myös lapset aika eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden.
 
"visitor"
"Mies ei voi päättää omista asioistaan" Sehän se aloittajan murhe oli? Yhteiskunnassa on moniakin asioita, joista et voi päättää, koska koskettavat myös muita. Liikenteessä on pelisäännöt kaikkien turvallisuudeksi. Kaupassa et saa nallekarkkeja syödä suoraan laarista, koska kauppiaskin tarvitsee elannon. Terveydenhuollossa jonotat kiltisti omaa vuoroa kiireisempien vuoksi. Verotkin kilahtavat väkisin muidenkin eduksi. Edes omaa kuolemaa et ehkä päätä, kun eutanasia ei kuulu valikoimaan. Jos haluat yhdyntää, varaudut siihen pienimpäänkin mahdollisuuteen seurauksista. Kyseessä on lapsen etu. Teineille ei voi tätä liikaa painottaa.
 
ukuhki
Musta on tosi epäreilua ja sortoa että naistenpitää synnyttää. Naisia alistetaan tässä. Miks miehet vaan saa sen lapsen jonka haluavat, ilman että tarvitsee kärsiä aamupahoinvoinnista, mielialanvaihteluista, leviävästä nahkasta, arvista, synnytyskivuista jne.jne?
Ja toinen juttu on menkat. Miksei tehdä lakia että miehet pitäis ne? Nykytilanne on tosi epätasa-arvoinen!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30097839:
Ongelmallistahan tällaisessa käytännössä on se, että ei voida mitenkään jälkikäteen todentaa, oliko ehkäisy pettänyt vai oliko sen suhteen oltu huolimattomia. Toisaalta, jos kyse on huolimattomuudesta (unohti ottaa pillerin), voisi kysyä, muistiko mies käyttää kondomia - jos se kortsukin unohtui, niin eiköhän silloin virhe ole yhtä lailla miehen. Tämä on nyt tällaista saman kehän kiertämistä, kun nämä samat asiat on kirjoitettu niin moneen kertaan.
Voi vitun vittu. Jos on sovittu, että nainen käyttää niitä pillereitä, se myös käyttää niitä ja jos ei käytä tai muuten paskoo pillerien toiminta, ei vika ole edelleenkään miehessä. Kondomin kanssa tässä ei ole mitään tekemistä. Parisuhteessa, jossa molemmat puhtaita taudeista, kondomia harvemmin käytetään.
 
aloitttaja
[QUOTE="visitor";30097938]"Mies ei voi päättää omista asioistaan" Sehän se aloittajan murhe oli? Yhteiskunnassa on moniakin asioita, joista et voi päättää, koska koskettavat myös muita. Liikenteessä on pelisäännöt kaikkien turvallisuudeksi. Kaupassa et saa nallekarkkeja syödä suoraan laarista, koska kauppiaskin tarvitsee elannon. Terveydenhuollossa jonotat kiltisti omaa vuoroa kiireisempien vuoksi. Verotkin kilahtavat väkisin muidenkin eduksi. Edes omaa kuolemaa et ehkä päätä, kun eutanasia ei kuulu valikoimaan. Jos haluat yhdyntää, varaudut siihen pienimpäänkin mahdollisuuteen seurauksista. Kyseessä on lapsen etu. Teineille ei voi tätä liikaa painottaa.[/QUOTE]

Joo..asian viereen läsähtää. listaat asioita mitkä on kielletty miehiltä ja naisilta. Minä listasin asian, johon naisilla on oikeus mutta miehillä ei.
 
Yhteistyössä