ai kuin. eikö ruutis käytä isoja kirjaimia?höh, mää jo luulin että nyt kengukin alkaa vääntämään täällä ruutiskielellä
eipä se ryökäle maha käyttää
Eikö se mies ole huomannut, että kondomi puuttuu?Niin no itse tunnen pari tällaista. Seksiä on harrastettu ehkäisyn kanssa ensin vuosia, sitten päätetty että halutaan lapsi tälle miehelle, ja jätetty ehkäisy väliin, plus varmistettu vielä ajankohta seksin harrastamiselle että tulisi raskaaksi.
Eikä ole mistään wt ihmisistä kyse. Tuskin tuo siis niin tavatonta on?
Miesten e-pilleri voisi olla tällaiseen oiva ratkaisu. Tosin sitten varmaan kumpikin osapuoli söisi omia pillereitään, kun "kukaan ei voi enää luottaa kehenkään"No juurikin niin esim. että on vuosia harrastettu seksiä ja nainen on hoitanut ehkäisyn kunnes päättää haluta lapsen. Tekeehän jotkut noin parisuhteessakin. Harvalle tulee mieleen käyttää tuplaehkäisyä pitkässä suhteessa varman päälle, että jos tuo siippa vaikka huijaisikin joskus..
Meinaatko oikeesti, että nainen panee huomaamatta nukkuessa, siis ettei mies edes herää&mahdollisesti voi toimintaa keskeyttää? Joo ehkä on mahdollista, mutta ei kai semmoista systeemiä ookaan, ettei voi keksiä jotain aivan ihmeellistä skenaariota, jossa se ei sitten toimikaan.Kuulostaa hurjalta mutta silloinkin se lappu on ainoa asia, joka miestä suojelisi.
Jos Nainen hyppäii yöllä ratsulle, yöllisen tanan aikana ja siitä sattuisi lapsi tulee, on silloinkin isä velvollinen elättäjä. On tämä hullua.... ?!?!
Kyllä sitä tehdään ja juuri yleensä niin, että on pidempi suhde menossa. Sitten nainen päättää, että on aika lisääntyä, eikä kerro puuttuvasta ehkäisystä mitään.Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30097088:Eikö se mies ole huomannut, että kondomi puuttuu?
Tai no, eihän sitä aina siinä seksin tuoksinnassa kaikkea huomaa...
Vakavasti puhuen, ikävästi toimittu tietenkin. Luottamuksen rikkominen on aina väärin. Vaikea silti uskoa, että tuollaista kovin usein tehtäisiin.
Kyl kyl. Kondomiostoksille sitten vaan, niitä myydään ihan kaikissa kaupoissa ja kioskeissa ja joissain ravintoloissa on ihan automaattejakin. Useista kesätapahtumista saa niitä jopa ilmaiseksi.Kyllä sitä tehdään ja juuri yleensä niin, että on pidempi suhde menossa. Sitten nainen päättää, että on aika lisääntyä, eikä kerro puuttuvasta ehkäisystä mitään.
Aikasemmin kertomani kaveripiirini miehen kusetukset ovat juuri tuollaisia.
Oikeasti mää en vaan ymmärrä miten osa naisista kehtaa syyttää miehiä ja vaatia isäksi. Ymmärrättekö että mies ei voi muuta kuin huolehtia ehkäisystä mahdollisimman hyvin ja se pitäisi riittää. EMME VOI ENEMPÄÄ TEHDÄ lopullinen päätös aina naisen päätettävissä. Taas alkoi niin sieppaan tästä syyllistämisestä prkl....
Katsoppas nyt mörköäiti. Tässä ei oikeasti ole kysymyksessä ehkäisy. Kysessä on miehen oikeudet, eli lyhyesti. Esim. Jos kaksi lukio ikäistä teiniä haluaa harjoittaa suojattua seksiä ihan vain viihdetarkoituksessa ja naaraspuolinen teini tulee paksuksi hän voi lopettaa raskauden ja estää äitiyden omasta halustaan riippumatta mitä urospuolinen sanoo.Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;30097161:Kyl kyl. Kondomiostoksille sitten vaan, niitä myydään ihan kaikissa kaupoissa ja kioskeissa ja joissain ravintoloissa on ihan automaattejakin. Useista kesätapahtumista saa niitä jopa ilmaiseksi.
Raskaaksi tulemisessa ei ole huijaamista sehän luonnollista ?!?!? Nyt ei puhuta minusta ja siitä mihin luotan. luotanko randomiin vai en ?!?!?Mitäs huijaamista siinä on, jos nainen tulee yhdenyön jutusta raskaaksi?
Et kai vaan ole niin typerä, että luotat randomiin joka sanoo syövänsä pillereitä tms.?
Tosin en ole ikinä kuullut tarinaa, jossa nainen olisi oikeasti huijannut miehen isäksi.
Tuohon aina vedotaan, mutta todellisia keissejä en tiedä, vaan kyllä ne (ns. vahinkolapset) on yleensä ihan tietoisesti ilman ehkäisyä pantuja.
En ymmärrä palstallakin suosittua logiikkaa, jonka mukaan iloisesti ilman ehkäisyä paneskeleva mies onkin mahdollisen raskauden sattuessa (ja naisen päätöksestä jatkuessa) jonkinnäkönen "uhri" ja "pakotettu isäksi".
Voisiko joku yrittää perustella?
Toisaalta niissä legendaarisissa "huijaustapauksissakin" lapsi on syytön kohtaloonsa, eli en häntä rankaisisi asiasta. Ainakin tieto isästä papereihin, elatusmaksuja en tuossa tilanteessa automaattisesti vaadituttaisi.
Tuossa on se yksi epäoikeudenmukaisuus, jolle ei oikein voida mitään: naaraspuolinen on aina se, jonka kehossa lapsi kasvaa. Sitä ei oikein voi lainsäädännöllä muuttaa, ja sen takia asiaan liittyvät lait ovat ja luultavasti tulevat aina olemaan vähemmän kuin täysin tasapuolisia.Katsoppas nyt mörköäiti. Tässä ei oikeasti ole kysymyksessä ehkäisy. Kysessä on miehen oikeudet, eli lyhyesti. Esim. Jos kaksi lukio ikäistä teiniä haluaa harjoittaa suojattua seksiä ihan vain viihdetarkoituksessa ja naaraspuolinen teini tulee paksuksi hän voi lopettaa raskauden ja estää äitiyden omasta halustaan riippumatta mitä urospuolinen sanoo.
vastaavasti mies ei voi mitään sille jos nainen haluaa tehdä hänestä isän ja elatusvelvollisen vaikka mies ei sitä tahtoisi.
Ymmärrätkö että se on epäreilua sille nuorelle urosteinille? Vai onko se reilua? Elä perustele sitä "elämä on" tyyliin, koska ne on säädetty lakiin joka on ihmisten tekemä.. Asialle tarttis tehdä jotain!
Ahaa, niin näistä true vahingoista, kun on tosissaan ja huolellisesti yritetty ehkäistä.Raskaaksi tulemisessa ei ole huijaamista sehän luonnollista ?!?!? Nyt ei puhuta minusta ja siitä mihin luotan. luotanko randomiin vai en ?!?!?
nyt puhutaan siitä kun nainen tulee raskaaki varotoimista huolimatta ja pystyy halutessaan pakottaan siittäjän isäksi halusi tämä sitä tai ei. Niin se on väärin.
No, ei se välttämättä ole "reilua" urosteiniä kohtaan. Toisaalta sekään ei olisi "reilua" naarasteiniä kohtaan, että urosteini pääsisi vain omalla ilmoituksellaan elatusvastuusta, esim. "mut huijattiin isäksi" tai "mä en halunnut lasta".Katsoppas nyt mörköäiti. Tässä ei oikeasti ole kysymyksessä ehkäisy. Kysessä on miehen oikeudet, eli lyhyesti. Esim. Jos kaksi lukio ikäistä teiniä haluaa harjoittaa suojattua seksiä ihan vain viihdetarkoituksessa ja naaraspuolinen teini tulee paksuksi hän voi lopettaa raskauden ja estää äitiyden omasta halustaan riippumatta mitä urospuolinen sanoo.
vastaavasti mies ei voi mitään sille jos nainen haluaa tehdä hänestä isän ja elatusvelvollisen vaikka mies ei sitä tahtoisi.
Ymmärrätkö että se on epäreilua sille nuorelle urosteinille? Vai onko se reilua? Elä perustele sitä "elämä on" tyyliin, koska ne on säädetty lakiin joka on ihmisten tekemä.. Asialle tarttis tehdä jotain!
Minä näen tämän suurena sortona toista sukupuolta kohtaan. Nyt ei edelleenkään puhuta ehkäisystä vaan tilanteesta jolloin ehkäisy on mahdollisesti pettänyt ja nainen raskaana. Tällöin loppuvat miehen oikeudet vaikuttaa omaan isyyteensä ja elatusvelvollisuuteensa ja vastaavasti naisilla on täydet oikeudet päättää asia mitenpäin vain. Se ei ole reilua! Vai onko se reilua mielestäsi ?Ahaa, niin näistä true vahingoista, kun on tosissaan ja huolellisesti yritetty ehkäistä.
En näe asiaa niin suurena ongelmana kuin esität, sillä oikein käytetyn ehkäisyn pettäminen on harvinaista.
Etenkin tuplasellaisen.
Toisaalta en ihan usko sitäkään, että naisesta ei mitenkään kävisi missään vaiheessa ilmi, että haluaa lapsia. Kai nyt 99% pitkässä suhteessa elävistä naisista jotka lapsen haluavat edes kokeilevat ensin kysyä mieheltä, josko sopisi. Itselläni oli aikanaan avioliitossa sellainen tilanne, että olisin halunnut lapsia heti, mutta mies ei vielä siinä kohtaa. Tämä halujen eroavaisuus oli kuitenkin molempien tiedossa ja katso: Mies käytti tunnollisesti kondomia tarvittaessa, eikä vahinkoja sattunut.Kyllä sitä tehdään ja juuri yleensä niin, että on pidempi suhde menossa. Sitten nainen päättää, että on aika lisääntyä, eikä kerro puuttuvasta ehkäisystä mitään.
Aikasemmin kertomani kaveripiirini miehen kusetukset ovat juuri tuollaisia.
Oikeasti mää en vaan ymmärrä miten osa naisista kehtaa syyttää miehiä ja vaatia isäksi. Ymmärrättekö että mies ei voi muuta kuin huolehtia ehkäisystä mahdollisimman hyvin ja se pitäisi riittää. EMME VOI ENEMPÄÄ TEHDÄ lopullinen päätös aina naisen päätettävissä. Taas alkoi niin sieppaan tästä syyllistämisestä prkl....
Mun mielestä suurta sortoa on joku semmoinen, joka suurella todennäköisyydellä tapahtuu melkein kaikille. Tuollaiset tilanteet taitavat kuitenkin olla enemmän poikkeus kuin sääntö?Minä näen tämän suurena sortona toista sukupuolta kohtaan. Nyt ei edelleenkään puhuta ehkäisystä vaan tilanteesta jolloin ehkäisy on mahdollisesti pettänyt ja nainen raskaana. Tällöin loppuvat miehen oikeudet vaikuttaa omaan isyyteensä ja elatusvelvollisuuteensa ja vastaavasti naisilla on täydet oikeudet päättää asia mitenpäin vain. Se ei ole reilua! Vai onko se reilua mielestäsi ?