Miehen kaverit aina meillä, en jaksa :|

[säpäle harmaana]

Et ole outo siksi että ajattelet eri tavalla.

Tiedän vain että monesti pelkäävä ihminen pyrkii käpertymään turvaan, eristäytymään pelon aiheuttajasta ja tämän tuloksena valitettavasti voi jäädä todella yksin ja siten tilanne vain pahenee.

Itse koen että kannattaisi yrittää tasapainottaa tuo tilanne sellaiseksi ettei se liikaa pilaa elämää ja ainakin hakea ne omat rajat, hiukan venyttää niitä ja kokeilla miltä se tuntuu.

Jotkut pelkotilat saa laimenemaan altistuksella, kunhan sen tekee turvallisesti. Itse koen esim. sosiaalisten tilanteiden pelon olevan juuri sellainen, että siinä kun "selviytyykin" sosiaalisesta tilanteesta ok, niin tuntee itsensä hiukan voittajaksi ja se vahvistaa itsetuntoa. Mutta liian kova paikka taas aiheuttaa hallaa.

Nämä siis omia kokemuksiani, en ole mikään lääkäri ja varmasti moni on eri mieltä.

No tämä on kyllä totta. Mutta missään nimessä ei minusta tarvitse jatkuvasti sietää tuota, vaan kompromissin hakeminen on minustakin paras vaihtoehto.

 

[ap.]

Niin... ap, sulla ei ole hyvä olla, kun paikalla juoksee miehen kavereita. Miehellä taas ei ole hyvä olla, jos ei voi kutsua kavereita kotiinsa riittävän usein. Jos te ette pääse asiassa kompromissiin ja kaverit aina vaan ahdistaa, niin mä en näkisi tuossa tilanteessa hirveästi vaihtoehtoja. Sulla on oikeus omaan rauhaan, miehellä oikeus sosiaaliseen elämään.

Riittävän usein?

Edelleen minä en oikein ymmärrä tätä. Kuvitellaampa että näitä kavereita on 10 kpl, kaikilla se oma talo/kämppä. Minusta jotenkin kuulstaisi normaalimmalta että he ovat välillä paikassa A, välillä paikass B, välillä paikassa C jne. Nyt he ovat vain ja ainoastaa paikassa A. Miksi paikkojen B, C, D jne vaimot (monilla ei edes naista ole!) saavat olla rauhassa, mutta minun pitää päätyä siihen kompromissiin että kaikki ovat tervetulleita juuri minun ja mieheni taloon? Muuten minä olen syypää eroon koska olen hirveä ja vaativa harakka.
Jos he kävisivät systemaattisesti eri paikoissa eri viikonloppuina, niin minulla ei olisi MITÄÄN ongelmaa, voisin hankkia kirjan ja pari leffaa ja ihan viihtyä makkarissa sen päivän ja illan. Mutta kun se on AINA joka viikonloppu + arkisin minä jonka pitäisi venyä ja suostua kaikkeen?
Minusta se kuulostaa jotenkin omituiselta.

Täällähän on paljon porukkaa jotka ovat mieheni ja kavereiden "puolella". Haluaisin kysyä teiltä että miksi minä olen se pahis, mutta nuo kavereiden vaimot ja naiset ei?

 

[hiks]

No tämä on kyllä totta. Mutta missään nimessä ei minusta tarvitse jatkuvasti sietää tuota, vaan kompromissin hakeminen on minustakin paras vaihtoehto.

Mutta jos pelko ohjaa toisen ajattelua vahvasti, niin onko se kompromissiratkaisu silloin aidosti hyvä molempien kannalta?

Voihan se olla, mutta yleensä pelko ja rationaalinen ajattelu ei kulje kovin hyvin käsi kädessä.

Ok, mutta nyt menee jo liian liibalaabaksi.
Toivon ap:lle tsemppiä jatkoon, yrittäkää löytää kultainen keskitie ja vahdi pelkoasi, älä anna sen hallita sua liikaa! Mukavaa kesänjatkoa!

 

[ap.]

Minusta taas tuo terasseilla käynti jos mikä on pelkkää rahantuhlausta. Pihalla voi juoda omia halpoja juomia ja jutella kaikessa rauhassa kavereiden kanssa ilman häiriöitä ja ylimääräistä melua.

Kuulostaa, että tiedän kiinnostuksen kohteetkin ovat aivan erilaisia.

Niin. Vielä vuosi tai kaksi sitten ei ollut. Nyt on kun on tuo hiton grilli ja piha. Tekisi kovasti mieli rikkoa tai kadottaa koko grilli, ehkä se on kaiken pahan alku ja juuri Ei, kyllä se on tuo piha.

En olisi miehen kanssa alkanut koskaan seurustelemaan (tai edes tavattu) jos hän olisi aina ollut tällainen. Siis sellainen jota ei kiinnosta mikään muu kuin jäkittää kotona mieslauman keskellä. Kyllä hän oli vielä joku aika sitten ihan normaali joka oli minun kanssani ja vietti kauniita kesäpäiviä esim. puistolla tai rannalla. Mutta on kai vain helpompaa istua kotipihassa, ei mitään turhaa kävelyä, ja jääkaappi, grilli ja WC on lähellä...

Jotenkin on ahdistavaa tajuta ettei olla hänen kanssaan KERTAAKAAN tänä kesänä/keväänä käyty terassilla, tai istuttu puiston penkillä, tai käyty rannassa. Siis ei kertaakaan ja on jo heinäkuu

 

[ap.]

Mut
Ok, mutta nyt menee jo liian liibalaabaksi.
Toivon ap:lle tsemppiä jatkoon, yrittäkää löytää kultainen keskitie ja vahdi pelkoasi, älä anna sen hallita sua liikaa! Mukavaa kesänjatkoa!

Kiitti.

Juu, en anna. Tosiaan ihan hyvin minulla nykyään menee töissä ja vapaa-aikana. Paniikkikohtaukset pysyvät aisoissa ihan loogisella ajattelulla. Kyllä se on tuo kodittomuus joka laukaisee sen paniikin. Siinä ei minusta edes ole mitään logiikkaa. Miksi minä maksan hitonmoista lainanlyhennystä kodista mitä minulla ei edes ole??

Heti kun mies on esim. iltavuorossa ja minä saan pitää ovea lukossa, niin kaikki on paremmin kuin hyvin.
Se on vain se kun MINÄ en koskaan viikonloppuisin tiedä milloin joku auto taas ajaa pihaan (ei mieskään usein), tai milloin ovikello soi/ovi käy ym ym. Se on hirmu noloa jos vaikka ilta on päättynyt silleen että vaatteet on pitkin olkkaria ja kaverit tulevat käymään ennenkuin on edes noussut sängystä siivoamaan vaatteita pois?? Noin nolona esimerkkinä

Kerrostalossa asuessa ei ollut niin nuukaa mitä oli päällä jos nyt mitään, suihkussa ja vessassa käydessä ei tarvinnut pitää ovea lukossa jne. Nyt kun porukkaa aamusta iltaan lappaa sisään miten sattuu, niin on jotenkin hermot kuin viulunkielet. En oikein voi kutsua kotiani koinkaan rentouttavaksi ja rauhalliseksi paikaksi. Ja se varmaan saa nuo paniikkikohtauksetkin niin herkästi päälle :|

 

[Sopivasti lihava mäyrä]

Riittävän usein?

Täällähän on paljon porukkaa jotka ovat mieheni ja kavereiden "puolella". Haluaisin kysyä teiltä että miksi minä olen se pahis, mutta nuo kavereiden vaimot ja naiset ei?

No mä nyt en ainakaan ole tarkoittanut mitenkään olla sun miehesi puolella muuten kuin siinä asiassa, että se on teidän molempien koti, ja molempien pitäisi voida viihtyä siellä. Sinä omassa rauhassa ja mies kavereiden kanssa. Enkä mäkään jaksaisi sellaista, että meillä olisi aina joku. Päinvastoin, nautin siitä, että ollaan kotona ihan vaan perheen kesken. Mutta koska sun ja miehen toiveet ja intressit eivät tällä hetkellä mitenkään kohtaa, niin pakkohan siinä on tehdä kompromisseja puolin ja toisin, tai muuten päädytte asumaan erilleen.

Selvitä mieheltä, miksi ovat vain teillä. Onko remmillä porttikielto muiden koteihin? Jos on, niin ei sunkaan tarvitse sitten sen enempää joustaa kuin muidenkaan. Parasta tosiaan olisi, jos kaverukset tapaisivat vähän vuorotellen toistensa luona. Tosin siinä on sitten se riski, ettet näe miestä juuri lainkaan. Teidän tapauksessanne ei ole enää kyse mistään uutuudenviehätyksestä, jos kerran olette jo vuoden siellä asuneet.

Selvät pelisäännöt. Ei vieraita joka päivä, vaan vuorotellen siellä sun täällä. Jos sulla on huono päivä, kaverit eivät tule. Sisällä ei tarvitse ravata, se on sun turvapaikkas.

Puhukaa, puhukaa, puhukaa.

 

[vieras*]

Kiitti.

Juu, en anna. Tosiaan ihan hyvin minulla nykyään menee töissä ja vapaa-aikana. Paniikkikohtaukset pysyvät aisoissa ihan loogisella ajattelulla. Kyllä se on tuo kodittomuus joka laukaisee sen paniikin. Siinä ei minusta edes ole mitään logiikkaa. Miksi minä maksan hitonmoista lainanlyhennystä kodista mitä minulla ei edes ole??

Heti kun mies on esim. iltavuorossa ja minä saan pitää ovea lukossa, niin kaikki on paremmin kuin hyvin.
Se on vain se kun MINÄ en koskaan viikonloppuisin tiedä milloin joku auto taas ajaa pihaan (ei mieskään usein), tai milloin ovikello soi/ovi käy ym ym. Se on hirmu noloa jos vaikka ilta on päättynyt silleen että vaatteet on pitkin olkkaria ja kaverit tulevat käymään ennenkuin on edes noussut sängystä siivoamaan vaatteita pois?? Noin nolona esimerkkinä

Kerrostalossa asuessa ei ollut niin nuukaa mitä oli päällä jos nyt mitään, suihkussa ja vessassa käydessä ei tarvinnut pitää ovea lukossa jne. Nyt kun porukkaa aamusta iltaan lappaa sisään miten sattuu, niin on jotenkin hermot kuin viulunkielet. En oikein voi kutsua kotiani koinkaan rentouttavaksi ja rauhalliseksi paikaksi. Ja se varmaan saa nuo paniikkikohtauksetkin niin herkästi päälle :|

Eikö teillä ole ovet lukossa, meillä on ja asutaan omakotitalossa.

Näin on myös kaikilla tutuillamme, paitsi maalla asuvilla isovanhemmilla.

 

[ap.]

Eikö teillä ole ovet lukossa, meillä on ja asutaan omakotitalossa.

Näin on myös kaikilla tutuillamme, paitsi maalla asuvilla isovanhemmilla.

Öisin ja silloin kun itse ei olla kotona. Mutta silloin kun ollaan kotona päivällä, niin ei ole. Uloin ovi on kesällä useimmiten sepposen selällään että koirat pääsevät välillä ulkoeteiseen halutessaan. Jos itse olen yksin kotona niin "huonoina hetkinä" toki pidän lukossa. Ja siinä vaiheessa kun olen viimeisen kerran illalla pihalla käynyt niin laitan sen lukkoon.

Se on vain opittu tapa kummankin lapsuudesta. Tuntuu turhalta avaimella leikkimiseltä kun kuitenkin kesällä jatkuvalla syötöllä ravataan siitä ovesta sisään ja ulos.

 

[vieras*]

Öisin ja silloin kun itse ei olla kotona. Mutta silloin kun ollaan kotona päivällä, niin ei ole. Uloin ovi on kesällä useimmiten sepposen selällään että koirat pääsevät välillä ulkoeteiseen halutessaan. Jos itse olen yksin kotona niin "huonoina hetkinä" toki pidän lukossa. Ja siinä vaiheessa kun olen viimeisen kerran illalla pihalla käynyt niin laitan sen lukkoon.

Se on vain opittu tapa kummankin lapsuudesta. Tuntuu turhalta avaimella leikkimiseltä kun kuitenkin kesällä jatkuvalla syötöllä ravataan siitä ovesta sisään ja ulos.

Ja teille marssii porukkaa suoraan sisälle?

Voisi kenties muuttaa myös omassa tavoissa jotain. Rauhoittaisi hieman sitä olemista.

 

["sipsi"]

Ja teille marssii porukkaa suoraan sisälle?

Voisi kenties muuttaa myös omassa tavoissa jotain. Rauhoittaisi hieman sitä olemista.

No minusta on kyllä aika outoa, että ovet on pidettävä lukittuna kotona ollessaan, jotta kutsumattomia vieraita ei änkeä kyläilemään... Varkaat on eri asia sitten.

Mielestäni vieraiden on tajuttava, että ihmisten kodeissa on kotirauha, eikä sinne kutsumattomana marssita päivästä/ illasta toiseen. Tai sitten voi tehdä omasta kodistaan Open housen kaikille kavereilleen, eikä työntyä aina itse toisen luokse.

Osuva sanonta meilläpäin tähän olisi mielestäni "kutsumattomat vieraat saisivat lähteä käskemättä."

 

[ap.]

Auttaisiko yhtään jos kokeilisit lääkkeitä ja säännöstelisit noita sosiaalisia tilanteita? Esim. pakotat itsesi miehen kavereiden seuraan ja olet tunnin, jonka jälkeen voit mennä makuuhuoneeseesi "turvaan"?
Ja sovi miehen kanssa päivät, milloin kaverit saa tulla esim. tiistai,torstai ja lauantai. Muina päivinä täysi kielto kavereille jolloin sinäkin voit ottaa rauhallisesti, kun voit luottaa ettei muita tule?

Mies kyllä tietää noista lääkkeistä, ja yksi kavereistakin. Ja koska yksi tietää, niin veikkaan että aika moni muukin tietää

Kyllä minä käyn siellä pihalla ja olen heidän kanssaan, ja tosiaan joskus olen ihan kirkkain mielin mukana ja on hauskaa.
Mutta tämä viikonloppu oli jotain ihan kamalaa, siis normaalia kamalempi kokemus. Siis oli kirjaimellisesti päässä sumeaa. Ihmisten puhe meni ihan ohi, ja näköaistikin jotenkin oli omituinen eikä näläntunnetta tullut koko päivänä jne. Kävin koirien kanssa autolla vähän kauempana, ja huomasin että nyt on kyllä joku hullusti, pitäisiköhän laseihin saada enemmän tarkkuutta, kun tie näkyi jotenkin ihan kummallisesti ja sumuisesti. Oli vähän pelottavaa täytyy myöntää! :O Mutta tänään taas kaikki aistit ihan OK.

Mutta siis, olen kuullut tämän neuvon ennenkin, siis että tunnin kestät ja lähdet sitten pois.
Mutta jotenkin minusta se vain olisi pirun omituista. Laitanko minä sitten ajastimen kännykkään ja vain kökötän siinä? Koska silloin kun minua ei seura kiinnosta, niin se ei oikeastikaan kiinnosta. Kyllä silloin uppoudun jotenkin omaan maailmaani, ja sekään ei ehkä ole kanssaistujista ihan normaalia??

 

[ap.]

Ja teille marssii porukkaa suoraan sisälle?

Voisi kenties muuttaa myös omassa tavoissa jotain. Rauhoittaisi hieman sitä olemista.

Eli niin että minun pitäisi olla availemassa ovea koko ajan jos joku haluaa käydä vessassa tai jääkaapilla? Ovikellohan soisi koko ajan.
Tai jos olen pihalla niin pitää rientää avaimen kanssa ovelle kun se on jostain oudosta syystä lukossa?
Hmmm, juu... Kuulostaa jotenkin ei-niin-toimivalta ratkaisulta, vaikka sinäänsä ymmärrän sinunkin pointtisi. Meillä ei vielä kertaakaan ole kukaan täysin tuntematon ihminen ängennyt sisälle, joten en ihan pointtia tuossa näkis.

 

[Siis mitä?]

Minä ymmärrän kyllä täysin aapeeta tässä asiassa. Olkoonkin, että talo on myös aapeen miehen, niin useita kertoja viikossa käyvät vieraat kävisi minunkin hermoon. Meille on miehen kaverit ihan tervetulleita, mutta sekoaisin ihan vissisti, jos olisivat koko viikonlopun ja lisäksi vielä arki-iltoina. Missä vaiheessa pariskunta saa omaa rauhaa? En tykkäis tuosta yhtään, jotain rajaa tarttee kuitenkin olla.

 

["LaMamanMorbid"]

Ja höpöhöpö, kyllä se kuulkaa on perin kummallista, että niitä kamuloisia ilmestyy sinne pihalle emännän tietämättä!!!! Paniikkihäiriöllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että isäntä dissaa emännän noin räikeellä tavalla. Kyllähän hyvänen aika vieraiden kutsumiset on päätettävä ja sovittava yhdessä etukäteen. Ja todellakin, toi, että jäbät kokoontuu teidän pihaan VAAN koska omat muijat eivät enää kattele hengailevia frendejä heillä koska ovat kotona vauvan kanssa pistää pikkasen miettimään. Käytetäänkö miehes höveliyttä hyväksi? Hiveleekö porukan kerääntyminen teidän pihaan miehes (huonoa?) itsetuntoa? Mä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi niitä jätkiä tarttee siellä iltatolkulla kestitä.... O.O

 

[vieras*]

Minkä ikäinen ap olet ja minkä ikäinen miehesi on?

 

["Wieras"]

Jos meillä ramppaisi miehen kavereita useasti viikossa kylässä, niin pistäisin heidät jotain tekemään. Saisivat pilkkoa puut pinoon, kärrätä ja levittää hiekkaa ja multaa ym. Voisi olla että eivät enää tulisi. Siitä en välittäisi mitä minusta ajattelevat, pitäkööt pirttihirmuna jos pitävät.

Jos sä niistä eroon haluat, niin ensin juttelet miehes kanssa asiasta. Sanot että et enää jaksa. En minäkään jaksaisi. Tai sitten voit ystävällisesti sanoa koko poppoolle että nyt riittää meillä lorviminen.

 

[nohh]

Siis mikä sinulle nyt sitten olisi ok määrä? Tajuat itsekin, ettet voi kokonaan kieltää vieraita tulemasta.

Sano se ok määrä, ja kysy sitten mieheltäsi mikä olisi hänelle ok määrä. Sitten teette kompromissin. En ymmärrä, mikä tässä on vaikeaa.

 

["reiska"]

Meikäläisen koti ei ainakaan ole mikään nuorisotalo, todellakaan jaksaisi työpäivien jälkeen jotain laumaa ihmisiä mölyämässä päivästä toiseen. Ei se tee kenestäkään antisosiaalista erakkoa, jos haluaa välillä olla rauhassa.

Te voitte pitää omaa kämppäänne jonain nuorisotalona, minä ainakin kaipaan omaakin rauhaa joskus.

 

[nohh]

Ihmettelen myös sitä, ettekö miehesi kanssa tee koskaan mitään yhdessä? Lähde kaupungille, leffaan, uimaan, piknikille, vieraaseen kaupunkiin, festareille, sukuloimaan? Kun kerran kaverit roikkuvat teillä koko ajan.

 

[ap.]

[QUOTE="Wieras";30070947]Jos meillä ramppaisi miehen kavereita useasti viikossa kylässä, niin pistäisin heidät jotain tekemään. Saisivat pilkkoa puut pinoon, kärrätä ja levittää hiekkaa ja multaa ym. Voisi olla että eivät enää tulisi. Siitä en välittäisi mitä minusta ajattelevat, pitäkööt pirttihirmuna jos pitävät.[/QUOTE]

Tätä he kyllä tekevät. Aika hitaalla vauhdilla mutta kuitenkin.
Eli sekin on sellainen syy miksi ei oikein ole oikein kieltää heitä tulemasta :| Mutta tosiaan omasta mielestäni tuo työtahti on suht hidasta, mutta parempi kai kuin ei mitään sitten...

 

[vierass]

En usko, että tuossa varsinaisesti on ongelma siellä pihalla istuminen, vaan se, että mies ei kuuntele vissiin yleensäkään sinun mielipiteitäsi, kiristää sinua talolla ja olisiko jopa liikaa alkoholille perso. Tuollaiset roikuskelijaköörit ja remmiin liittyvät naapurin mammat ovat osa keski-ikäistyvien suurkuluttajien elämää. Muut naiset eivät tuollaista katso, joten kerääntyvät teille, koska et sitä kiellä. Et ole ikävine oloinesi mitenkään epänormaali, vaikka oletkin paniikkihäiriöinen, vaan minusta enemmänkin kuulostaa siltä, että sinulla on ongelmia rajojen asettamisen kanssa (läheisriippuvaisuus?). Mieti nyt tilannetta tarkkaan. Minusta se täyskielto on ihan paikallaan vaikka se mieheltä onkin mielenosoittamiskeino. Suostu siihen.

 

[vierass]

Ja siis on ihan aikuisen käytöstä antaa näiden tungettelijoiden ymmärtää etteivät ole toivottuja vaikka miehen se pitäisikin tehdä. Jos ei tee, niin saat sanoa vaikka että jaa taas tulette tänne. Ettekö koskaan siellä ja siellä istuskele. Menkää nyt välillä muualle, koska nautin omasta rauhasta.

 

[ap.]

Ihmettelen myös sitä, ettekö miehesi kanssa tee koskaan mitään yhdessä? Lähde kaupungille, leffaan, uimaan, piknikille, vieraaseen kaupunkiin, festareille, sukuloimaan? Kun kerran kaverit roikkuvat teillä koko ajan.

Ei. Tätä hän ei tee Oikeastaan koskaan. Joskus hyyyyyvin harvoin suostuu käymään jossain, mutta siitä saankin sitten kuulla loputtoman kauan miten "pakotin" siihen ja tuohon, vaikka itse omasta kukkarosta kustannan ne käynnit ym.

Joitain viikkoja sitten käytettiin yksi aamupäivä yhdessä tapahtumassa josta olen puhunut koko alkukesän, ja jossa itse käyn vuodesta toiseen, mutta mies ei ole suostunut mukaan. Melkein kaikilla hänen kavereillaan oli muita menoja, joten hänellä ei kai ollut "muuta tekemistä". Oli siis sellainen tapahtuma mistä tiesin että hän pitäisi, tai ainakin on kiinnostunut aiheesta.

Päivä meni ihan hyvin ja kotimatkalla sanoin että oliko nyt niin kamalaa? Hän tuumasi että "ei, mut olisihan se ollut kaveriporukassa kivempaa...". No voi jumalauta!!

 

[nohh]

Siis mikä sinulle nyt sitten olisi ok määrä? Tajuat itsekin, ettet voi kokonaan kieltää vieraita tulemasta.

Sano se ok määrä, ja kysy sitten mieheltäsi mikä olisi hänelle ok määrä. Sitten teette kompromissin. En ymmärrä, mikä tässä on vaikeaa.

Miksi ette tee näin, ap?

 

["Jenis"]

Riittävän usein?

Täällähän on paljon porukkaa jotka ovat mieheni ja kavereiden "puolella". Haluaisin kysyä teiltä että miksi minä olen se pahis, mutta nuo kavereiden vaimot ja naiset ei?

Siksi, että tällä palstalla ap on lähes poikkeuksetta väärässä, oli asia mikä hyvänsä

Meidän kaveripiiriin kuuluu yks perhe, joiden koti on se virallinen "kokoontumispaikka" hillittömälle määrälle porukkaa, lähinnä perheen isukin takia joka on umpisosiaalinen yksilö. Oon monesti miettinyt, miten vaimo jaksaa - ja kerran totesikin (ei olla hirmu läheisiä, tuollaisessa joukossa ei pysty) että mieluummin viettäisi aikaa joskus ihan omiensa kanssa vaan. Itse tykkään myös juhlista, varsinkin ex tempore-juhlista, mutta tulisin hulluksi jos täällä ois joku porukka koko ajan. Minusta ois ihan kohtuullista rajoittaa esim. joka toinen vkloppu vain omalle porukalle.