MIKSI te naiset hyväksytte sen, ettei mies tee mitään?!

sanokaas nyt sitten fiksummat, miten se ei-hyväksyminen sitten tehdään? Jätetään ruoat tekemättä, pyykit pesemättä jne? Vai nalkutetaan?

Itse ainakin keskustelisin asiasta, niin kauan että menisi jakeluun sille lusmulle. Tosin jos olvuosia jo suostunut olemaan tossukkana, niin olisihan se varmaan vaikea alkaa vaatimaan tasa-arvoa elämään. Jos ei ukko suostuis muuttamaan tapojaan, niin mielummin sitten asuisin lasten kanssa eri paikassa enkä huolehtisi hdestä ylimääräisestä lapsesta jonka pitäisi olla mun kumppani...

 

sanokaas nyt sitten fiksummat, miten se ei-hyväksyminen sitten tehdään? Jätetään ruoat tekemättä, pyykit pesemättä jne? Vai nalkutetaan?

Otetaan ero. Siinäs se ratkaisu.

Toinen vaihtoehto, uhataan erolla ja toivotaan, että toinen muuttuu --> riskinä se oikea ero.

Moni miettiikin ero vai katsoo laiskaa miestä. Moni ajattelee, että parempi näin, on sentään kiva talo ja lapsetkin erosta kärsii. Mennään sillä mitä on ja erotaan, jos jaksetaan.

Nalkuttaahan moni yrittää ja tuota siivoamattomuutta, mutta se ei ole näyttänyt tuottavan koskaan mitään tulosta. Päinvastoin, kireää tunnelmaa, pettämistä, rakkauden loppumista.

 

No, mulla on mies joka sysää hommat ja lapset mun vastuulleni melko pitkälti. Joskus hän "auttaa" minua jossain, muuten jouduin pärjäilemään yksin. Ja jos joskus on kotona, sotkua, hän saattaa huomauttaa siitä mulle, ikään kuin se olisi minun vikani ja yksin minun vastuullani.

Kun on lapsi hankittu ja talo ostettu jne., vaaditaan aika paljon että laittaa eropaperit vetämään. Ymmärrän erittäin hyvin niitä, jotka niin tekevät jos mies lähinnä on yksi lapsista. En käy silti arvostelemaan toisten ratkaisuja, jos jäävät liittoon tai ovat jäämättä. Ihmisillä kun on niin erilaisia elämäntilanteita. Kaikkien ei ole syystä tai toisesta helppoa lähteä suhteesta. Esim itse olen aika pienituloisessa ammatissa ja pätkätöissä, enkä haluaisi ihan oikeasti lasteni vuoksi muuttaa mihinkään vuokralähiöön. Itse voisin kyllä asuakin sellaisessa, mutta pelkään, että lasteni kannalta se olisi huono juttu. Eli jään tähän suhteeseen, osittain heidän vuokseen ja osittain siksi, että miehessäni on myös hyviä puolia ja tulemme muuten hyvin toimeen ja pidämme samoista asioista.

 

sanokaas nyt sitten fiksummat, miten se ei-hyväksyminen sitten tehdään? Jätetään ruoat tekemättä, pyykit pesemättä jne? Vai nalkutetaan?

Siihen puututaan heti. Kun asuimme ekassa yhteisessä asunnossa, tiskiä alkoi kertyä. Kun mies tuli kotiin, otin kaapista isoimman matkalaukkuni ja sanoin: "Jos sinä et nyt heti tiskaa, minä pakkaan tämän laukun ja lähden." - Topakat otteet vaan reippaasti kehiin! Jos se sika jättää murut pöydille, lautaset laittamatta tiskikoneeseen, sukat pitkin lattioita, sitä sun tätä sinne tänne, kanna ne roinat sen sänkyyn. - Kun vauva väsyttää, mene makkariin ja sulje ovi perässäsi ja nuku. Tälleen.

 

sama pätee muuten toisinkipäin. tiedän semmosiakin pariskuntia joissa mies hoitaa kaiken ja nainen makaa ja syö. en sitäkään kattele hyvällä..

Meillä se on näin päin. Tosin puolustukseksi voin ehkä sanoa että itse tuon enemmän rahaa kotiin...
Ei vaineskaa, kyllä aina välillä tuntuu hurjalta ajatus että harvemmin saa aikaseks mitään. Mutta jotenkin tästä huonosta rutiinista pitäisi päästä irti. Hankalaa se vain on... :|
Olen kyllä niin laiskimus maksimus ettei ole mitään rajaa.

 

Eli käytännössä ne keinot ovat nalkutus ja ero. Sitten toisissa ketjuissa ihmetellään, miksi naiset nalkuttaa ja miksi erotaan niin helposti.

 

Meillä ole edes lapsia, ah että miten vapaata luksuselämää.

ei meilläkään oo lapsia vielä mut hoidetaan kotona hommat tasapuolisesti..

 

sanokaas nyt sitten fiksummat, miten se ei-hyväksyminen sitten tehdään? Jätetään ruoat tekemättä, pyykit pesemättä jne? Vai nalkutetaan?

Niin yksinkertaista kuin, että keskustellaan ja sovitaan säännöt ennen kuin muutetaan yhteen ja sitten kun muutetaan yhteen pidetään sovitusta kiinni esim. vuorotellen siivotaan. Sittenpä ei tule niitä ongelmia. Vaikeampaa vuosien päästä enää "rauhanomaisesti" muuttaa sitä, jos jompi kumpi makaa ja käy riennoilla ja toinen hoitaa kodin ja lapset. Aika tehokasta on myös se, että molemmat puolisot ovat kotona lasten kanssa, vaikka sitten pari kuukautta. Ja isä voi osallistua jo ihan synnytyksestä alkaen lapsen hoitoon (sekä hoitaa kotia enemmän naisen toipuessa synnytyksestä ja imettäessä paljon alussa). Eipä se tuon vaikeampaa ole, kun heti alussa toimitaan tasa-arvoisesti.

 

Eli käytännössä ne keinot ovat nalkutus ja ero. Sitten toisissa ketjuissa ihmetellään, miksi naiset nalkuttaa ja miksi erotaan niin helposti.

Ei tarvitse nalkuttaa tai erota kun valitsee oikean miehen heti alkuun. Mun mies esimerkiksi kokkaa enemmän kuin minä. Siivous on myös jaettu, mies tekee lattiat minä pyykit. Ei tarvitse erikseen pyytää tai nalkuttaa.

 

"Tämä ei ole hotelli, enkä minä ole äitisi. Joko siivoat minun kanssa yhdessä tätä kotia, tai siivoat yksin omaa kämppääsi."

 

No joo, tänään taas ärsytti ihan täysillä kun mies ilmoitti, että hän lähtee tunnin päästä illan viettoon. Ehdin jo ilahtua, kun ajoissa tuli kotiin, että saadaan olla yhdessä. Olen kateudesta vihreä, että mies voi vain ilmoittaa koska lähtee ja minun pitää melkeinpä kuukautta aikaisemmin anoa lupa ystävän luona kylästelyyn.

Sitten mietin, että mies-riepu rakentaa meille taloa, on rakentanu kohta kolme vuotta ja ansaitsee kaikki menonsa. Ja olin onnellinen, etten näyttänyt ärsyyntymistäni hänelle vaan toivotin kauniisti hauskaa iltaa.

Mutta jos ihan rehellinen olen, olen välillä kyllä aika kateellinen miehelle sen omista menoista. Kolme vuotta on pitkä aika pitää taukoa harrastuksista ja että muutenkin oma aika on kortilla. Mutta ei tässä enää kovin montaa kuukautta mene, joten enköhän minä sen jaksa

 

Ei ole mikään järjen riemuvoitto sinänsä jakaa kaikki kotityöt 50/50. Miksei jakaisi hommia siten, että kokonaisuus toimii?

Meilläkin mies tekee huomattavasti pitempää päivää firmassa, mikä huomioidaan kotitöissä ja lastenhoidossa. Siksi toisekseen, hän pitää kovasti ruuanlaitossa, ja itse en ole intohimoinen kokki - näin ollen mies kokkaa minua useammin. Sen sijaan hän ei imuroi ikinä. Kumpikaan ei hyötyisi siitä, koska työ on hänelle toooosi vastenmielistä, enkä olisi kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Pihatyöt jäävät suureksi osaksi miehelleni, pyykit mulle. Tiskihommat menevät koko lailla tasan.

Vaikken rakasta mitään kotitöitä, koskaan ei tulisi mieleen laskeskella ja vertaille niihin käytettyjä minuutteja ja tunteja. Tärkeintä on, että homma toimii.

 

Te naiset, joiden mies ei tee (paljon) mitään kotitöitä; oletteko koskaan kysyneet häneltä, miksei hän tee? Ei viitsi, ei huomaa, mistä kyse? Oletteko sellaista shokkihoitoa kokeilleet, että lähdette vaikka viikonlopuksi pois ja jätätte miehen ja lapset kotia ylläpitämään - ehkä siinä vähän valkenisi, mitä kaikkea kotona ehtii tapahtua lyhyessäkin ajassa ja miten paljon pitää tehdä, että status quo säilyy?

 

Eli käytännössä ne keinot ovat nalkutus ja ero. Sitten toisissa ketjuissa ihmetellään, miksi naiset nalkuttaa ja miksi erotaan niin helposti.

Käytännössä mitään "keinoja" ei tarvitsisi ottaa käyttöön, jos ihmiset käyttäisivät vähän järkeäänkin pariutuessaan.

Ilmeisesti selittävin tekijä näissä tapauksissa on sitten se jo mainitsemani omanarvonpuute ja "kunhan on vaan joku"-mentaliteetti. Ehkä asia nähdään jopa niin, että on "saanut" kumppanin.
Kun kerta se ei tunnu tämän(kään) ketjun vastaajille olevan vaihtoehto, ettei heti alkujaankaan lähdettäisi suhteeseen kunnioittamattoman laiskajaakon kanssa.

 

[QUOTE="Halo";29985572]Ei ole mikään järjen riemuvoitto sinänsä jakaa kaikki kotityöt 50/50. Miksei jakaisi hommia siten, että kokonaisuus toimii?

Meilläkin mies tekee huomattavasti pitempää päivää firmassa, mikä huomioidaan kotitöissä ja lastenhoidossa. Siksi toisekseen, hän pitää kovasti ruuanlaitossa, ja itse en ole intohimoinen kokki - näin ollen mies kokkaa minua useammin. Sen sijaan hän ei imuroi ikinä. Kumpikaan ei hyötyisi siitä, koska työ on hänelle toooosi vastenmielistä, enkä olisi kuitenkaan tyytyväinen lopputulokseen. Pihatyöt jäävät suureksi osaksi miehelleni, pyykit mulle. Tiskihommat menevät koko lailla tasan.

Vaikken rakasta mitään kotitöitä, koskaan ei tulisi mieleen laskeskella ja vertaille niihin käytettyjä minuutteja ja tunteja. Tärkeintä on, että homma toimii.[/QUOTE]

No ei kai kukaan ole sanonutkaan, että kaikki pitäisi olla 50/50?

Kyse on miehistä, jotka eivät tee MITÄÄN kotitöitä. Ja nämä samat ovat näitä perus 8-16 perttejä, eli ei ole kyse siitäkään, että mies tekisi pitkää päivää ja näin osansa yhteisestä firmasta (perhe).

 

Käytännössä mitään "keinoja" ei tarvitsisi ottaa käyttöön, jos ihmiset käyttäisivät vähän järkeäänkin pariutuessaan.

Ilmeisesti selittävin tekijä näissä tapauksissa on sitten se jo mainitsemani omanarvonpuute ja "kunhan on vaan joku"-mentaliteetti. Ehkä asia nähdään jopa niin, että on "saanut" kumppanin.

Tämä osuu ainakin täysin naulankantaan yhden tuntemani parin kohdalla. Heiltä jos asiaa kysyisi tai etenkin naiselta olisi hän varmaan sokea koko asialle. Mielestäni hän alistuu sellaiseen johon hänen ei tarvitsisi ja heittää siten oman elämänsä osittain hukkaan.

 

No, mulla on mies joka sysää hommat ja lapset mun vastuulleni melko pitkälti. Joskus hän "auttaa" minua jossain, muuten jouduin pärjäilemään yksin. Ja jos joskus on kotona, sotkua, hän saattaa huomauttaa siitä mulle, ikään kuin se olisi minun vikani ja yksin minun vastuullani.

Kun on lapsi hankittu ja talo ostettu jne., vaaditaan aika paljon että laittaa eropaperit vetämään. Ymmärrän erittäin hyvin niitä, jotka niin tekevät jos mies lähinnä on yksi lapsista. En käy silti arvostelemaan toisten ratkaisuja, jos jäävät liittoon tai ovat jäämättä. Ihmisillä kun on niin erilaisia elämäntilanteita. Kaikkien ei ole syystä tai toisesta helppoa lähteä suhteesta. Esim itse olen aika pienituloisessa ammatissa ja pätkätöissä, enkä haluaisi ihan oikeasti lasteni vuoksi muuttaa mihinkään vuokralähiöön. Itse voisin kyllä asuakin sellaisessa, mutta pelkään, että lasteni kannalta se olisi huono juttu. Eli jään tähän suhteeseen, osittain heidän vuokseen ja osittain siksi, että miehessäni on myös hyviä puolia ja tulemme muuten hyvin toimeen ja pidämme samoista asioista.

Älä sitten valita jos itse tuossa paskassa haluat tarpoa. Äläkä valita sittenkään, kun poikasi oppii isänsä tavoille röhnöttämään sohvalle. Kai lohdutat sitten häntä, kun laiskiaispoikasi kymmenes tyttöystävä jättää kun ei halua palvelijattaren rooliin?

Ja tyttäresi ne vasta hienon naisen mallin oppiikin, mahtavaa!!! :headwall:

 

No ei kai kukaan ole sanonutkaan, että kaikki pitäisi olla 50/50?

Kyse on miehistä, jotka eivät tee MITÄÄN kotitöitä. Ja nämä samat ovat näitä perus 8-16 perttejä, eli ei ole kyse siitäkään, että mies tekisi pitkää päivää ja näin osansa yhteisestä firmasta (perhe).

No, oma siskoni näkee ainakin kauhean vaivan saadakseen miehen imuroimaan "vuorollaan", vaikka lopputulos onkin pelkkä lisänalkutuksen aihe. En käsitä, miksei samalla vaivalla imuroisi itse mieleisekseen. Ei se niin vaikeaa ole. Toki itselläni ei onneksi ole kokemusta peruspertistä, joka saapuu 16.30 kotiin, eikä silti laita rikkaa ristiin koko iltana, mutta jos meikäläinen jätettäisiin yksin ihan koko huushollin hoidossa, ottaisin joka toinen viikko siivoojan, ja ulkoistaisin myös ikkunanpesut yms. isommat hommat. Mikä muuten estää viemästä lapsia hoitoon tai ottamasta välillä hoitajaa kotiin, niin pääsisi itsekin tuulettumaan?

En haluaisi sinänsä syyllitää naisia siitä, että yrittävät olla hyviä vaimoja ja äitejä, mutta ei kannata opettaa koko perhettä sellaiseen meininkiin, missä ei itse jaksa elää.

 

Yhteiseloa takana 7 vuotta, joista muutama meni juurikin näitä asioita vääntäessä. Vaikka mies oli jo aikuisessa iässä suhteen alkaessa, oli kuitenkin äiti, sisko ym. passannut ja muuna aikana poikamiesboksi oli saanut kaatua päälle. Yhteenmuutettaessa shokki taisi olla kova, kun pyykit eivät pesseetkään itse itseään. Käytiin läpi keskustelut, nalkutukset, palkitsemiset ja työjakolistat, mutta lopulta muutaman vuoden väännön jälkeen mieskin alkoi oma-aloitteisesti ottaa osaa kotitöihin. Perusaskareet hoidetaan nykyään tappelematta yhdessä, minä teen sitten viimeisiä viilauksia, jos olen jossain asiassa miestä tarkempi/vaativampi. Myös koiran hoitoon mies osallistuu tasapuolisesti (esim. myös pesee koiran), ellei jopa minua aktiivisemmin. Lapsia meillä ei ole, mutta yritystä siihen on ja uskon voivani luottaa siihen, että tulevaisuudessa myös lasten hoito ja kasvatus on yhteistä puuhaa

Ihmettelen joskus myös samaa, miksi parisuhteessa hyväksytään räikeä epätasa-arvo tekojen ja menojen osalta. Kyllä meilläkin tähän tilanteeseen pääsy vaati toki paljon vaivannäköä molemmilta, mutta lopputulos oli sen arvoista

 

[QUOTE="Halo";29985663]No, oma siskoni näkee ainakin kauhean vaivan saadakseen miehen imuroimaan "vuorollaan", vaikka lopputulos onkin pelkkä lisänalkutuksen aihe. En käsitä, miksei samalla vaivalla imuroisi itse mieleisekseen. Ei se niin vaikeaa ole. Toki itselläni ei onneksi ole kokemusta peruspertistä, joka saapuu 16.30 kotiin, eikä silti laita rikkaa ristiin koko iltana, mutta jos meikäläinen jätettäisiin yksin ihan koko huushollin hoidossa, ottaisin joka toinen viikko siivoojan, ja ulkoistaisin myös ikkunanpesut yms. isommat hommat. Mikä muuten estää viemästä lapsia hoitoon tai ottamasta välillä hoitajaa kotiin, niin pääsisi itsekin tuulettumaan?

En haluaisi sinänsä syyllitää naisia siitä, että yrittävät olla hyviä vaimoja ja äitejä, mutta ei kannata opettaa koko perhettä sellaiseen meininkiin, missä ei itse jaksa elää.[/QUOTE]

Juuri näin. Jos eläisin suhteessa jossa mies ei tee mitään ja samalla tavalla ollaan 8-16 töissä niin en kyllä säästelisi siivoojan ja muun lastenhoitoavun palkkaamisessa Mutta en sellaiseen suhteeseen todennäköisesti ikinä päätyisi. Usein ne naiset jotka päätyy ovat jotenkin niin tossun alla että eivät sitten tätäkään pysty tekemään vaan toimivat itse siivoojina ja palvelijoina.

 

 

Samaa ihmetellyt. Arvostan itseäni sen verran, että valitsin paremmin. En hukkaa koko elämääni jonkun luuserin kanssa enkä varsinkaan halua lapsilleni sellaista miehen/isän mallia. Siitähän ne sitten jatkaisivat tuota ja paska valuisi vaan alaspäin.

 

Pinillä myös hyvä pointti. Lapsillehan tuo on erittäin surkea malli.

Ilmeisesti joillekin hyvä vanhemmuus ei ole kovin korkea prioriteetti.

 

Samaa ihmetellyt. Arvostan itseäni sen verran, että valitsin paremmin. En hukkaa koko elämääni jonkun luuserin kanssa enkä varsinkaan halua lapsilleni sellaista miehen/isän mallia. Siitähän ne sitten jatkaisivat tuota ja paska valuisi vaan alaspäin.

Samoin. En todellakaan alun perinkään olisi lähtenyt perhettä perustamaan sellasen kanssa joka ei kunnioita minua sen vertaa ettei ota osaa normaalin arjen hoitoon. Minulla ei olisi energiaa eikä halua elää suhteessa jossa joutuisin paimentamaan aikuista ihmistä, tai anelemaan että auttaa kotitöissä.

 

Samoin. En todellakaan alun perinkään olisi lähtenyt perhettä perustamaan sellasen kanssa joka ei kunnioita minua sen vertaa ettei ota osaa normaalin arjen hoitoon. Minulla ei olisi energiaa eikä halua elää suhteessa jossa joutuisin paimentamaan aikuista ihmistä, tai anelemaan että auttaa kotitöissä.

Mutta sehän tulee aina IHAN yllätyksenä! Ihan yhtäkkiä vaan mies jätti kaikki kotityöt vaimollensa ja osoittaa millon missäkin kuinka vähän arvostaa perhettään, yhtäkkiä vaan! Koko luonne arvot mukanaan muuttui täysin, niin tapahtuu tosi usein!