Mitä ajatuksia itsemurha herättää? Entinen luokkakaveri kuoli oman käden kautta:(

Mun mielestä ei ole oikeutta tehdä itsemurhaa.
Mun mielestä jokaisella äidillä pitäisi olla oikeus kuolla ennen lapsiaan.

Mutta mua mietityttää mikä masentuneissa on erona, kun joku saa taisteltua itsensä hakemaan apua ja toinen ei pidä sitä edes vaihtoehtona?

Olen itsekin monesti miettinyt sitä että miten sitä avunsaannin kynnystä voisi alentaa?
Esim. jos netissä (tässäkin keskustelussa) joku sanoo miettivänsä itsemurhaa/olevansa itsemurhan partaalla, niin mitä siihen kannattaa sanoa?
Jotain konkreettisempaa sen pitäisi olla, kuin se vakio "mene lääkäriin", eihän se netissä sitä käsittelisi anonyymina, jos voisi noin vain mennä lääkäriin hakemaan apua.

 

Mä luulen, et kyse on siitä, ketä saatu apu auttaa ja ketä ei.

Toisen vointi kohenee esimeriksi lääkkeellä suht pian ja toiseen ei mikään lääke tehoa.

Jos on tosi pohjalla ja mikään lääke ei auta, niin epätoivo varmasti kasvaa.

 

Mun mielestä ei ole oikeutta tehdä itsemurhaa.
Mun mielestä jokaisella äidillä pitäisi olla oikeus kuolla ennen lapsiaan.

Mutta mua mietityttää mikä masentuneissa on erona, kun joku saa taisteltua itsensä hakemaan apua ja toinen ei pidä sitä edes vaihtoehtona?

Olen itsekin monesti miettinyt sitä että miten sitä avunsaannin kynnystä voisi alentaa?
Esim. jos netissä (tässäkin keskustelussa) joku sanoo miettivänsä itsemurhaa/olevansa itsemurhan partaalla, niin mitä siihen kannattaa sanoa?
Jotain konkreettisempaa sen pitäisi olla, kuin se vakio "mene lääkäriin", eihän se netissä sitä käsittelisi anonyymina, jos voisi noin vain mennä lääkäriin hakemaan apua.

Masennusta on eri syvyyksiä. Se, joka vaan itkeskelee kaiket päivät, eikä arkihommat suju, aamuisin herää pari tuntia etuajassa ja suklaa maistuu on vielä kenties kunnossa hakemaan apua, kun taas se joka ei tunne enää mitään, ei tee mitään, ei syö, ei nuku tai nukkuu vaan koko ajan ja kerää voimia tappaakseen itsensä ei enää usko apuun.

 

Mun mielestä ei ole oikeutta tehdä itsemurhaa.
Mun mielestä jokaisella äidillä pitäisi olla oikeus kuolla ennen lapsiaan.

Mutta mua mietityttää mikä masentuneissa on erona, kun joku saa taisteltua itsensä hakemaan apua ja toinen ei pidä sitä edes vaihtoehtona?

Olen itsekin monesti miettinyt sitä että miten sitä avunsaannin kynnystä voisi alentaa?
Esim. jos netissä (tässäkin keskustelussa) joku sanoo miettivänsä itsemurhaa/olevansa itsemurhan partaalla, niin mitä siihen kannattaa sanoa?
Jotain konkreettisempaa sen pitäisi olla, kuin se vakio "mene lääkäriin", eihän se netissä sitä käsittelisi anonyymina, jos voisi noin vain mennä lääkäriin hakemaan apua.

Missä on sanottu ettei itsemurhaan päätynyt ole hakenut apua? Moni on sitä varmasti hakenut, niin läheisiltään kuin ihan lääkäriltä. Joko ei ole saanut sitä tai annetusta avusta ei ole ollut hänelle hyötyä. Takana voi olla todella pitkä taival avunhakemista, uusia yrityksiä ja taas pettymyksiä ennen kuin lopulta ne viimeisetkin voimat uupuu eikä näe enää muuta vaihtoehtoa.

 

Mun mielestä ei ole oikeutta tehdä itsemurhaa.
Mun mielestä jokaisella äidillä pitäisi olla oikeus kuolla ennen lapsiaan.

Mutta mua mietityttää mikä masentuneissa on erona, kun joku saa taisteltua itsensä hakemaan apua ja toinen ei pidä sitä edes vaihtoehtona?

Olen itsekin monesti miettinyt sitä että miten sitä avunsaannin kynnystä voisi alentaa?
Esim. jos netissä (tässäkin keskustelussa) joku sanoo miettivänsä itsemurhaa/olevansa itsemurhan partaalla, niin mitä siihen kannattaa sanoa?
Jotain konkreettisempaa sen pitäisi olla, kuin se vakio "mene lääkäriin", eihän se netissä sitä käsittelisi anonyymina, jos voisi noin vain mennä lääkäriin hakemaan apua.

Kun ihminen on ajautunut siihen pisteeseen, että näkee itsemurhan olevan ainoa ratkaisu, hän ei jaksa ajatella äitiään, puolisoaan eikä lapsiaan. Hän saattaa kokea olevansa niin surkea ja toivoton tapaus, että jälkeenjäävillä on parempi elää ilman häntä, varsinkin kun usein perhe tekee kaikkensa auttaakseen ja tukeakseen. Siinä tilanteessa saattaa tuntea olevansa pelkkä kiviriippa läheisille.

Mahdollisesti terveydenhuollon apu ei auta tai ei ole riittävää, tarpeeksi masentunut ei jaksa edes nousta sängystä saati vaatia oikeuksiaan hoitoon. Se, että jaksaa kertoa tilanteestaan edes jossain netin keskustelupalstalla kertoo, ettei ole vielä ihan niin syvällä ettei näe mitään valoa tilanteeseen

 

Multa on paha tulla kysymään. Hän sai viimeinkin ikuisen rauhan ja pääsi ongelmistaan eroon.

 

Itsemurhaajan itsekkyyden, elämän olevan jumalan lahja jne. Ei ne kovin myötätuntoisia juttuja ole. Ihminen kun on loppu niin on loppu, eikä hän ilkeyttään toisille kuolemaansa aiheuta. Poistaa itsensä maailmasta, koska ei JAKSA. Miten voi toimia sossun virastossa ilman kykyä ymmärtää toisten tuskaa, epätoivoa ja suunnatonta tarvetta lopettaa kaikki?

:hug: Kirjoitin ihan selkeästi, että tekijä ei ole itsekäs mutta teko on itsekäs. Se aiheuttaa läheisille valtavaa tuskaa ja syyllisyyttä. Mun vanhemmat syyttäis ainakin loppuelämänsä itseään jos tekisin itsarin. Sä varmasti äitinä ymmärrät.

 

:hug: Kirjoitin ihan selkeästi, että tekijä ei ole itsekäs mutta teko on itsekäs. Se aiheuttaa läheisille valtavaa tuskaa ja syyllisyyttä. Mun vanhemmat syyttäis ainakin loppuelämänsä itseään jos tekisin itsarin. Sä varmasti äitinä ymmärrät.

Et kirjoittanut minulle mutta kommentoin silti. Anteeksi.

Itse en syyttäisi itseäni jos lapseni päätyisi itsemurhaan. Olemme hyvissä väleissä, puhumme vaikeistakin asioista ja tiedän että olen kasvattanut heistä hienoja ihmisiä. Hakisimme yhdessä apua jos lapsi tuntisi sitä tarvitsevansa. Mutta jos hän ei kertoisi ongelmistaan vaan haluaisi säästää minut niiltä, päätyisi itsemurhaan. En usko että syylistäisin siltikään itseäni.
Tiedän että lapseni rakastavat minua, ja siihen kertomattomuuteen olisi hyvä syy ja ratkaisu ei olisi ollut helppo.
Rakastan lapsiani ja toivon että he saavat elää onnellisina, ja voimme säilyttää avoimen suhteemme. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

 

Et kirjoittanut minulle mutta kommentoin silti. Anteeksi.

Itse en syyttäisi itseäni jos lapseni päätyisi itsemurhaan. Olemme hyvissä väleissä, puhumme vaikeistakin asioista ja tiedän että olen kasvattanut heistä hienoja ihmisiä. Hakisimme yhdessä apua jos lapsi tuntisi sitä tarvitsevansa. Mutta jos hän ei kertoisi ongelmistaan vaan haluaisi säästää minut niiltä, päätyisi itsemurhaan. En usko että syylistäisin siltikään itseäni.
Tiedän että lapseni rakastavat minua, ja siihen kertomattomuuteen olisi hyvä syy ja ratkaisu ei olisi ollut helppo.
Rakastan lapsiani ja toivon että he saavat elää onnellisina, ja voimme säilyttää avoimen suhteemme. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Selvä Ihmissuhteet ja perhesuhteet on erilaisia kaikilla.

 

sossun virastossa . toivottavasti vaan vaikka harjan varressa, ei voi muuta sanoa.

 

Mun äiti joutus varmaan mielisairaalaan jos joku meistä tekisi itsemurhan. Hän syyttäisi itseään ja en tiedä miten hänellä elämä voisi enää jatkua sellaisen tapahtuman jälkeen. Toivottavasti hänen ei tarvitse sitä koskaan kokea.

 

kyllä mua kosketti kun vanha työkaveri teki itsemurhan. sillon juuri rupesi ajattelemaan ettei todellakaan ulkoisesti nää mitä ihmisen sisällä tapahtuu. tekemisissä ei oltu varmaan 5v. mutta kun lehdessä ilmoitettiin kadonneeksi niin kyllä sitä juttua seurasi. en silti voi sanoa sitä surevani, koska ei ollut läheinen.

mummuni teki itsemurhan kun olin lapsi. se on mietityttänyt..läheiseni on yrittänyt sitä muutaman kerran ja olen ollut h'lle tukena. ahdistavaa ja pelottavaa. nyt jo kunnossa, mutta kamalaa aikaa.

 

Mä toivoisin, että teineille puhuttaisiin masennuksesta. Todella moni nuori on masentunut ja he eivät ymmärrä miksi on halu satuttaa itseään ja miksi on synkkiä ajatuksia, toivon että tästä asiasta puhuttaisiin koulussa terveystiedon tunneilla. Hormoonit tekevät ihmeitä mielelle ja jos on vähänkin taipumusta masennukseen niin ei ihme jos nuppi on sekaisin.
Moni aikuinen ei tiedä mitä masennus on tai ovat unohtaneet sen nuoruuden ja ne tunteet mitä teininä oli ja tämä on asia jota on ehkä vaikeaa ottaa kotona puheeksi.

Itse tulen kyllä kertomaan, että murrosiässä kaikki asiat jopa ne mitättömät voi tuntua elämääkin suuremmalta, mutta tosuus on toinen ja elämää on teinivuosien jälkeen.

Tämä ei sinällänsä liittynyt aloitukseen, mutta tuli mieleen.

 

Mua ihmetyttää ne, joiden mielestä kenellekään ei ole _oikeutta_ itsemurhaan. Sellaiset eivät varmaan ole nähneet ihmistä, jonka elämä oikeasti on lähes 24/7 pelkkää kärsimystä. Ihan kaamea ajatus, että jos masennus ja muut mielenterveysongelmat ja sairaudet jatkuvat vuodesta toiseen eikä mikään apu tehoa riittävästi, on ihmisen pakko vaan jaksaa vaikkei tunne elämäänsä enää elämisen arvoiseksi. Jotkut ovat kokeneet elämässään niin syviä traumoja, että eivät välttämättä toivu niistä ja niiden seurauksena tulleista mielenterveysongelmista koskaan. Kaikkia ei auta edes läheisten ja ammattilaisten tuki ja muu hoito, ei vaikka kuinka toivoisimme sitä. Ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttaa paljon siihen, miten paljon kestää. Onko eutanasiakin väärin? Pitääkö 24/7 fyysisistä ja henkisistä kivuista kärsivän ihmisenkin vaan jaksaa?

 

Mua ihmetyttää ne, joiden mielestä kenellekään ei ole _oikeutta_ itsemurhaan. Sellaiset eivät varmaan ole nähneet ihmistä, jonka elämä oikeasti on lähes 24/7 pelkkää kärsimystä. Ihan kaamea ajatus, että jos masennus ja muut mielenterveysongelmat ja sairaudet jatkuvat vuodesta toiseen eikä mikään apu tehoa riittävästi, on ihmisen pakko vaan jaksaa vaikkei tunne elämäänsä enää elämisen arvoiseksi. Jotkut ovat kokeneet elämässään niin syviä traumoja, että eivät välttämättä toivu niistä ja niiden seurauksena tulleista mielenterveysongelmista koskaan. Kaikkia ei auta edes läheisten ja ammattilaisten tuki ja muu hoito, ei vaikka kuinka toivoisimme sitä. Ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttaa paljon siihen, miten paljon kestää. Onko eutanasiakin väärin? Pitääkö 24/7 fyysisistä ja henkisistä kivuista kärsivän ihmisenkin vaan jaksaa?

On kyllä väärin, että vielä nykypäivänäkin henkistä kipua väheksytään. Hassua sinällänsä, kun moni lääkäri laittaa ihmisten fyysisiä kipuja henkisen kivun piikkiin eli on hyväksytty, että henkiset vaivat voivat aiheuttaa fyysistä kipua.
Voisi monella muuttua ääni kellossa jos he tietäisivät miltä kunnon ahdistus tuntuu, sehän tuntuu siltä kuin haluaisi repiä rintalastan auki jotta saisi happea, tämä tunne on kuitenkin täysin henkistä ja asialle ei oikein voi mitään.

Ehkä tulee vielä aika jolloin ymmäretään paremmin ihmismieltä, mutta sitä odotelessä kätemme ovat sidotut ja ihmiset tekevät omia ratkaisuja.

 

Pidin joskus tytsiä varmaan syyttä suotta lapsellisena ja mustavalkoisena, mutta nyt ap on vetänyt huonossa tytsi-imitaatiossaan niin alhaiset pohjat, ettei ole tytsissä enää yhtään mitään vikaa.

 

[QUOTE="vieraana";29985253]Pidin joskus tytsiä varmaan syyttä suotta lapsellisena ja mustavalkoisena, mutta nyt ap on vetänyt huonossa tytsi-imitaatiossaan niin alhaiset pohjat, ettei ole tytsissä enää yhtään mitään vikaa.[/QUOTE]

Tähän on pakko kommentoida, että tytsyn taidot väitellä ovat todella hyvät ja asialliset verrattuna ap:n tapaa kirjotella täällä.

 

No on todellakin ja omaa normaalin empatiakyvyn. Sori tytsi tästä, mutta oli vaan pakko kirjoittaa.

 

Itsemurha on tekona aina ympräistöä ja läheisiä ja kaukaisempiakin ihmisiä ravisteleva teko. Pysäyttävä ja lopullisuudessaan niin armoton, joka jättää omaiset keskelle kipeääkin kipemämpiä kysymyksiä.

Tuttavpiirissäni on ihmisiä, tai pitääkö sanoa, on ollut ihmisiä, jotka ovat tähän ratkaisuun päätyneet. Muutamalla heistä takanaan aiempia yrityksiä, hankalia elämäntilanteita, jotka ovat ajaneet heidät kaiketi tekoonsa.

Ja sitten muutama ihminen, jonka elämä on juurikin näyttänyt olevan sellaista, että siinä olisi kaikki hyvin. Juuri sellaisia - kaikki tykkää hänestä- ihmisiä, jonka on kuvitellut olevan onnellinen. Mutta toisen pään sisäänhän emme koskaan näe. Toiset meistä patovat hyvin syvälle sisälleen oman tuskansa. Ja ehkä joskus myös tälläinen -ulkoisesti oletusarvoisesti onnellinen elämä voi ollakin taakka. Jos elämä ei sitä sitten lopulta olekaan, mutta sitä illuusiota on pakko pitää yllä.


Oli itsemurha ennalta aavistettavissa tai ei, on se tekona hyvin pysäyttävä. Kipeä, ja jättää läheisiin haavoja, jotka eivät varmaan koskaan täysin parane.


Ja niin, sitä apua ei aina saa. Ei todellakaan saa, ihan omassa kotikaupungissani on liian moni ihminen jäänyt vaille apua. Ja yrittänyt sitä saada, turhaan.

Kunnes käsi ei ole enää jaksanut yhteenkään oveen kolkuttaa

 

Itsemurha on tekona aina ympräistöä ja läheisiä ja kaukaisempiakin ihmisiä ravisteleva teko. Pysäyttävä ja lopullisuudessaan niin armoton, joka jättää omaiset keskelle kipeääkin kipemämpiä kysymyksiä.

Tuttavpiirissäni on ihmisiä, tai pitääkö sanoa, on ollut ihmisiä, jotka ovat tähän ratkaisuun päätyneet. Muutamalla heistä takanaan aiempia yrityksiä, hankalia elämäntilanteita, jotka ovat ajaneet heidät kaiketi tekoonsa.

Ja sitten muutama ihminen, jonka elämä on juurikin näyttänyt olevan sellaista, että siinä olisi kaikki hyvin. Juuri sellaisia - kaikki tykkää hänestä- ihmisiä, jonka on kuvitellut olevan onnellinen. Mutta toisen pään sisäänhän emme koskaan näe. Toiset meistä patovat hyvin syvälle sisälleen oman tuskansa. Ja ehkä joskus myös tälläinen -ulkoisesti oletusarvoisesti onnellinen elämä voi ollakin taakka. Jos elämä ei sitä sitten lopulta olekaan, mutta sitä illuusiota on pakko pitää yllä.


Oli itsemurha ennalta aavistettavissa tai ei, on se tekona hyvin pysäyttävä. Kipeä, ja jättää läheisiin haavoja, jotka eivät varmaan koskaan täysin parane.


Ja niin, sitä apua ei aina saa. Ei todellakaan saa, ihan omassa kotikaupungissani on liian moni ihminen jäänyt vaille apua. Ja yrittänyt sitä saada, turhaan.

Kunnes käsi ei ole enää jaksanut yhteenkään oveen kolkuttaa

Kauniisti puit kaiken sanoiksi. Niin totta.

Mä kunnioitan tämän pojan ratkaisua sillä että en unohda tätä. Pidän aina mielessä, että jopa se kaikkein tykätyin ja ulkoisesti itsevarmin ihminen voi olla sisältä jotain aivan muuta. Se ei vaadi kun sen yhden päähänpiston välttämättä nuorella ja koko elämä valuu hukkaan. En tule ikinä unohtamaan tätä poikaa<3

 

Mua inhottaa just toi asenne, että lääkäri auttaa ja asian sysääminen "yhteiskunnan" eli virallisten tahojen vastuulle.

Mä näen asian niin, että vastuu on yksilöllä itsellään ja lisäksi hänen läheisillään.
Jokainen tarvitsee kosketusta, ymmärrystä, läsnäoloa, rakkautta ja lämpöä. Me jokainen ollaan siinä mielessä vastuussa läheisistämme ja heidän hyvinvoinnistaan.
Toki lääketiede ja viralliset tahot ovat myös joissain tilanteissa hyvä lisätuki, mutta näkisin, että läheisillä ja hyvillä ihmissuhteilla on suurempi merkitys itse tilanteessa (masennustila) ja etenkin ennaltaehkäisevästi.

Minusta on järkyttävän surullista, että jotkut joutuvat turvautumaan lääkkeisiin ja lääkäreihin saadakseen itselleen paremman olon, vaikka syynä voi olla ihan vaan yksinäisyys ja/tai sellaisten "sielunkumppaneiden" puute.
Järkyttävää on myös se, että on olemassa ihmisiä, jotka saavat helpommin lääkkeitä kuin halauksen.

 

Mua inhottaa just toi asenne, että lääkäri auttaa ja asian sysääminen "yhteiskunnan" eli virallisten tahojen vastuulle.

Mä näen asian niin, että vastuu on yksilöllä itsellään ja lisäksi hänen läheisillään.
Jokainen tarvitsee kosketusta, ymmärrystä, läsnäoloa, rakkautta ja lämpöä. Me jokainen ollaan siinä mielessä vastuussa läheisistämme ja heidän hyvinvoinnistaan.
Toki lääketiede ja viralliset tahot ovat myös joissain tilanteissa hyvä lisätuki, mutta näkisin, että läheisillä ja hyvillä ihmissuhteilla on suurempi merkitys itse tilanteessa (masennustila) ja etenkin ennaltaehkäisevästi.

Minusta on järkyttävän surullista, että jotkut joutuvat turvautumaan lääkkeisiin ja lääkäreihin saadakseen itselleen paremman olon, vaikka syynä voi olla ihan vaan yksinäisyys ja/tai sellaisten "sielunkumppaneiden" puute.
Järkyttävää on myös se, että on olemassa ihmisiä, jotka saavat helpommin lääkkeitä kuin halauksen.

aivan samaa mieltä. Tietysti itse olen vähän huono puhumaan kun haen tosi herkästi apua koska oon sellainen papupata ja herkkä, että tarviin ihan sitä lääkäriäkin. Se on kuitenkin ihansama kuka sanoo sulle "on ok olla noin masentunut ja tuossa tilanteessa" ja ymmärtää ja lohduttaa. Omat ystävät on ihan korvaamattominta maailmassa:heart: joskus vain tuntuu, että kun joka suuntaan "revitään" ja pitäisi suoriutua niin helvetin hyvin, että tarvitsee sairausloman/lääkityksen jotta on virallisesti poissa oravanpyörästä. Näin ainakin itse koin kun elämä lähti alamäkeen.:/

Elämä voittaa ja ystävät pitää AINA pitää siinä vierellä ja iloita siitä kun heillä menee hyvin. Koksaan ei näköjään voi tietää mitä kukakin tekee

 

Tähän tarinaan ei liity tietääkseni itsemurhaa, mutta kuitenkin esimerkki siitä kuinka yksin ihminen voi tässä yhteiskunnassa olla:

Kaupassa hyvin iäkäs rouva pyysi mua antamaan ylähyllyltä paketin kun hän ei itse yltänyt. Annoin paketin ja rupattelin rouvan kanssa säästä ehkä kaksi minuuttia. Kun olin lähdössä jatkamaan matkaa, rouva tarttui mua kädestä ja sanoi että taidan olla oikea herran enkeli, ainakin olen ensimmäinen ihminen jonka kanssa hän on jutellut kolmeen päivään. Hän kuulemma tulee mielellään kauppaan aina lauantaisin kun silloin näkee ihmisiä. Hän istuskelee kauppakäytävällä penkillä ja katselee lapsiperheitä ja pariskuntia, hän kun itse oli jo leski. Ei mulla sitten niin kiire ollutkaan jatkaa matkaa, rupateltiin vielä tovi. Rouva olisi mieluusti jutellut myös hänet kauppaan tuoneen taksikuskin kanssa, mutta kun tämä ei osannut suomea.

 

Tähän tarinaan ei liity tietääkseni itsemurhaa, mutta kuitenkin esimerkki siitä kuinka yksin ihminen voi tässä yhteiskunnassa olla:

Kaupassa hyvin iäkäs rouva pyysi mua antamaan ylähyllyltä paketin kun hän ei itse yltänyt. Annoin paketin ja rupattelin rouvan kanssa säästä ehkä kaksi minuuttia. Kun olin lähdössä jatkamaan matkaa, rouva tarttui mua kädestä ja sanoi että taidan olla oikea herran enkeli, ainakin olen ensimmäinen ihminen jonka kanssa hän on jutellut kolmeen päivään. Hän kuulemma tulee mielellään kauppaan aina lauantaisin kun silloin näkee ihmisiä. Hän istuskelee kauppakäytävällä penkillä ja katselee lapsiperheitä ja pariskuntia, hän kun itse oli jo leski. Ei mulla sitten niin kiire ollutkaan jatkaa matkaa, rupateltiin vielä tovi. Rouva olisi mieluusti jutellut myös hänet kauppaan tuoneen taksikuskin kanssa, mutta kun tämä ei osannut suomea.

Hänellä varmaan oli ollut hyvä elämä Nuo mummot on monesti ulospäin kärsivän näköisiä mut itse olen huomannut että aika huumorintajuisia ja hyväntuulisia he on. Mutta tietysti tuo rouva on voinut olla yksinäinen ja masentunut ja teidänkin kohtaaminen oli tärkeä juttu, yksikin ihmiskontakti voi merkitä tosi paljon..

 

Hänellä varmaan oli ollut hyvä elämä Nuo mummot on monesti ulospäin kärsivän näköisiä mut itse olen huomannut että aika huumorintajuisia ja hyväntuulisia he on. Mutta tietysti tuo rouva on voinut olla yksinäinen ja masentunut ja teidänkin kohtaaminen oli tärkeä juttu, yksikin ihmiskontakti voi merkitä tosi paljon..

Tää oli semmonen pilke silmäkulmassa-mummo kyllä sattui vaan olemaan sellainen joka pärjää kotona omillaan, joten ei edes kotisairaanhoito käy ja rouvaparan ihmiskontaktit rajoittuu johonkin kaupan kassaan tai tuntemattomaan ihmiseen. En sitten kysynyt eikö hänellä ole lapsia