Yksinäisyydestä ja ystävistä

Asun noin tunnin ajomatkan päässä entisestä kotikunnastani. Olen ikäni luonut ystävyyssuhteita niille seuduille ja edelleen työskentelen keikkaluontoisesti ko. paikkakunnalla.
Viime syksynä tapasin unelmieni miehen, joka on minun ystäväni ja sielunkumppanini. Kaikki tapahtui nopeasti, muutin samana syksynä hänen luokseen ja asiat tuntuivat olevan hyvin. Elimme niin toisissamme kiinni ja kukaan ei päässyt väliimme. Tammikuussa saimme tietää odottavamme pienokaista ja hääpäiväkin lyötiin lukkoon. Olemme erittäin onnellisia keskenämme, ja edelleen tuntuu kuin eläisimme pienoisessa symbioosissa.
Kuitenkin, nyt muutettuani tänne olen huomannut, että vanhat ystäväni eivät ole enää kiinnostuneita. Kukaan ei koskaan tule käymään ja jos itsellä olisi aikaa tavata ja yritetään tapaamista sopia niin ei mikään sovi. Pahimmalta tuntuu nyt kun lähetimme hääkutsut, niin kukaan ystävistäni ei ole ilmoittanut tulevansa hääjuhlaamme, vaikka ilmottautumispäiväkin meni jo.. Olen todella surullinen ja yksin tämän asian kanssa, miehelläni on ystäviä joita hän tapaa, mutta huomaan ettei hän haluaisi jättää minuakaan yksin kotiin. Tuntuu, kuin olisin tehnyt väärin ystäviäni kohtaan muuttaessani rakastamani ihmisen kanssa yhteen ja eläessäni omaa elämääni..

 

Millaisia ystäviä ovat ihmiset joille kelpaat vain heidän muottiinsa sopivana? Ystävyys on vastavuoroista, suhde joka muuttuu ja elää elämäntilanteiden mukaan, mutta joka ei katkea muuttoon tai parisuhteeseen, edes perheen perustamiseen. Ystävyys voi olla välillä tauolla, mutta se ei katoa mystisesti mihinkään. Millainen ystävyyssuhde sinulla näihin ihmisiin aiemmin on ollut? Jos suhde on noin herkässä, on todella vaikea uskoa että se on aitoa ystävyyttä ollutkaan, vaikka kovin surulliselta tuntuu Olen varma että jos avoimin mielin lähdet ihmisiin tutustumaan, miehen kautta, äitipiireissä, mahdollisissa työkuvioissa tai harrastuksissa uudella paikkakunnalla, löydät vielä ystäviä jotka eivät hylkää vaikka tekisit jotain mikä ei heidän suunnitelmiinsa sillä hetkellä sovi. Tsemppiä. Surullista on, mutta hieman ärsyyntyneenä puolestasi ajattelen, ettei noissa ystävissä varmaan paljoa menetettävää ollut. :hug:

 

Onko ystävilläsi perhettä? Joskus pariutunut ja perheen perustanut tiputetaan ystäväporukasta, jos muilla ei ole vielä lapsia.

Sit mietin että ovatkohan mahtaneet päivitellä keskenään sun vauhtiasi miehen ja lapsen kohdalla. Siis jos sielunkumppanin löytää niin mun mielestä voi perhettä perustaa halutessaan nopeastikin ja se liitto kestää silti, mutta voisiko sun ystävät epäillä sun avioliiton kestävyyttä?

 

Oletko tehnyt nyt rakastumisen huumassa ilkeitä ohareita ystävillesi, evännyt heiltä tukea jos joku olisi sitä tarvinnut, jättänyt tapaamisia käymättä kun et ole viitsinyt mennä?

Ystävyyttä pitää vaalia, silloinkin kun on rakastunut.

 

Ei tuo avioituminen välttämättä edes liity noihin ihmissuhteisiin, sillä eihän ystävät kaikkoa elämäntilanteiden myötä yleensä vaan pysyy siinä vierellä. Miten sä pidät yhteyttä sun ystäviin? Iloitsetko heidän ilonaiheista ja tuetko heitä?

 

Olen laitellut viestiä ja kysellyt kuulumisia, eräskin ystäväni työskentelee samassa työpaikassa kanssani, ja hänen kanssaan olemme jutelleet lähes entiseen malliin. Muuten hän ei ole kiinnostunut minun kuulumisistani kuin samassa työvuorossa ollessaan.. Nyt olen ajatellut että sen hän tekee vaan ns. tilanteen pakosta. :/ edelleenkin koen itse yrittäneeni jo tarpeeksi, muutosta lähtien ollut mukana muiden elämässä ilman vastavaikutusta.
Ystävilläni ei ole perhettä ja ainoa asia mikä heitä kiinnostaa on biletys ja juhliminen. Tapaamiset joita joskus ryhmäkeskusteluissa tms. järjestetään aina kotipaikkakunnallani tai kun olen töissä. Olen sentään raskaana niin en muutenkaan voisi bilettää heidän kanssaan... Tuntuu kyllä äärimmäisen surulliselta huomata, ettei merkitse heille mitään.

 

Niin ja ennen raskauttani kävin näissä illanvietoissa, vaikka minulle siitä ajamista koituikin... Tästä ystäväporukastani vain yksi tuli tupareihimme kun kutsuin kaikki :'(

 

Oletko pitänyt heitä ystävinäsi enemmän kuin he sinua? Vaiko kateutta sinua kohtaan? Pärjäävätkö miehesi kanssa? Tai miehesi heidän kanssaan?

Elämänmuutokset ovat erottavia tekijöitä ystävyydessäkin, joten mielestäni he eivät ole oikeita ystäviäsi. Ystäviesi käytös vaikuttaa lapselliselta.

 

Nyt olen alkanut miettimään, että ehkä olen itse pitänyt heitä enemmän ystävinäni kuin he minua.. Tuntuu todella pahalta kun he keskenänsä edelleen tapaavat ja viettävät aikaa. Kun mieheni tuli kuvioihin, nohh.. Ystävilläni ja miehelläni ajatusmaailmat poikkeavat jonkun verran eli voi olla siitäkin kiinni. He eivät ole sanoneet missään vaiheessa, etteivät pitäisi hänestä. Nyt kun oikein ajattelen niin taitaahan Se asia niin olla.

 

Asun noin tunnin ajomatkan päässä entisestä kotikunnastani. Olen ikäni luonut ystävyyssuhteita niille seuduille ja edelleen työskentelen keikkaluontoisesti ko. paikkakunnalla.
Viime syksynä tapasin unelmieni miehen, joka on minun ystäväni ja sielunkumppanini. Kaikki tapahtui nopeasti, muutin samana syksynä hänen luokseen ja asiat tuntuivat olevan hyvin. Elimme niin toisissamme kiinni ja kukaan ei päässyt väliimme. Tammikuussa saimme tietää odottavamme pienokaista ja hääpäiväkin lyötiin lukkoon. Olemme erittäin onnellisia keskenämme, ja edelleen tuntuu kuin eläisimme pienoisessa symbioosissa.
Kuitenkin, nyt muutettuani tänne olen huomannut, että vanhat ystäväni eivät ole enää kiinnostuneita. Kukaan ei koskaan tule käymään ja jos itsellä olisi aikaa tavata ja yritetään tapaamista sopia niin ei mikään sovi. Pahimmalta tuntuu nyt kun lähetimme hääkutsut, niin kukaan ystävistäni ei ole ilmoittanut tulevansa hääjuhlaamme, vaikka ilmottautumispäiväkin meni jo.. Olen todella surullinen ja yksin tämän asian kanssa, miehelläni on ystäviä joita hän tapaa, mutta huomaan ettei hän haluaisi jättää minuakaan yksin kotiin. Tuntuu, kuin olisin tehnyt väärin ystäviäni kohtaan muuttaessani rakastamani ihmisen kanssa yhteen ja eläessäni omaa elämääni..

Mitenhän kiinni mahdoitte olla? Tapasitko siinä vaiheessa myös ystäviäsikin?
Ja juuri tuokin tuli mieleen että sun ystävät eivät välttämättä hyväksy miestäsi.

No, huonoja syitä kaikki ystäviltäsi, kyllä ystävyyden pitäisi kestää kaikki nuo.

 

Kieltämättä vietimme paljon aikaa keskenämme, mutta tapasin silti ystäviäni samaan tuttuun malliin. Varmasti puhuin paljon enemmän miehestäni ja jumaloin häntä, uskoakseni ystävyyssuhteiden pitäisi tälläisetkin keskustelut kestää? :/ Usein tapaamisiin otin myös mieheni mukaan, kuten muutkin ystäväni ottivat kumppaninsa..

 

Kuitenkin, päätin olla stressaamatta tätä asiaa enempää vaikka Se harmittaa (ja paljon!). Täytyy vaan luoda uusia ihmissuhteita täällä, vaikka Se vaikeaa onkin. Ujolla ja itseensä sulkeutuvalla ei taida olla mitään mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin, ja nyt vielä tuntuu itsetunnon rippeidenkin karisseen pois

 

Mitenhän kiinni mahdoitte olla? Tapasitko siinä vaiheessa myös ystäviäsikin?
Ja juuri tuokin tuli mieleen että sun ystävät eivät välttämättä hyväksy miestäsi.

No, huonoja syitä kaikki ystäviltäsi, kyllä ystävyyden pitäisi kestää kaikki nuo.

No oli miten kiinni hyvänsä, niin muutamasta kuukaudestahan tossa on ajallisesti ollut kyse. Ei pitäisi aidon ystävyyden katketa muutaman kuukauden näkemättömyyteen. Eipä niiltä ystäviltäkään paljoa ymmärrystä heru, jos eivät tajua sitä, et joku ehkä rakastuessaan voi olla muutaman kuukauden ehkä siinä kumppanissa kiinni. Omien ystävien kanssa tää on voinut kestää pitempäänkin, mut eipä ole tullut mieleen heitä hylätä rakastumisen takia.

 

Kieltämättä vietimme paljon aikaa keskenämme, mutta tapasin silti ystäviäni samaan tuttuun malliin. Varmasti puhuin paljon enemmän miehestäni ja jumaloin häntä, uskoakseni ystävyyssuhteiden pitäisi tälläisetkin keskustelut kestää? :/ Usein tapaamisiin otin myös mieheni mukaan, kuten muutkin ystäväni ottivat kumppaninsa..

Et ole tehnyt mitään väärää, tai väärin ystäviäsi kohtaan. Ehkäpä he ovat hiukan pyörällä päästään, koska onhan tahti ollut nopea, vaikkei se tee siitä mitenkään väärää. Heiltä ehkä kestää hiukan pidempään asian sulatteluun. Älä tosiaan välitä. Eipä he kummosia ystäviä olleet jos oikeasti ton takia hylkäävät.

 

Mulla kävi niin että kun ystävä muutti tunnin matkan päähän täältä meidän kotikaupungista, niin nimenomaan tämä uusi miesystävä löi kapuloita rattaisiin meidän ystävyyssuhteeseen. Joka kerran heillä vierailtuani olen saanut mieheltä niin jäätävän vastaanoton, että olen nähnyt parhaaksi pysyä poissa. Ja siis kyse ei ole mistään väärästä tulkinnasta vaan mies on suoraan sanonut mm. "mitäs vittua SINÄ täällä teet?" kun olen ystäväni pyynnöstä ollut kyläilemässä heillä. Ystäväni ei ollut juuri em. kuulemassa, mutta tietää ettei hänen miehensä pidä meistä kotikaupungin tuttavuuksista eikä halua olla oikein missään tekemisissä vaimokkeen vanhojen kavereiden kanssa, eikä halua että vaimokekaan olisi.
Surullista mutta kyllä tuo parisuhde voi viedä ystävyyssuhteet, vaikka niin ei tahtoisikaan käyvän.

 

Kiitos teille viesteistänne. Hääkutsuasiaan laitoin viestiä, että onkohan kutsut tulleet perille, vain yksi vastasi.. Tuntuu kuin veistä väänettäisi haavassa, mutta nyt on aika kääntää sivu elämässä ja jättää menneet taakse, kun ei menneisyyskään välitä minusta. Päivä kerrallaan.

 

Kiitos teille viesteistänne. Hääkutsuasiaan laitoin viestiä, että onkohan kutsut tulleet perille, vain yksi vastasi.. Tuntuu kuin veistä väänettäisi haavassa, mutta nyt on aika kääntää sivu elämässä ja jättää menneet taakse, kun ei menneisyyskään välitä minusta. Päivä kerrallaan.

:hug: Ehkä sitten kun hekin alkavat pariutua ja varsinkin jos vauvaa heillä pukkaa, alkaa kiinnostaa sun nykyinen elämänvaiheesi. Ja vuosien kuluessa -jos kuulevat missään sun kuulumisia- he saattavat hyväksyä sun jutut kun (uskoakseni) sun ja miehesi liitto kestää.
Mun ja mieheni liitolla oli epäilijöitä, mutta vähitellen ovat huomanneet että taidetaan olla luja pari.
Mutta jotenkin pinnallisilta tai nuorilta (vaikken tiedä ikiä) tuntuvat kaverisi joka tapauksessa...