Kun ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla . Itse olen saman ikäinen kuin ampuja ja tottakai "handholdless, kissles virgin" lähestyn ainakin yhtä naista joka viikonloppu baareissa. Ihan omana itsenäni ja selvinpäin.Pakita tulee 100% varmuudella jopa roimasti ylipainoisilta naisilta. Pari kertaa olen päässyt halaamaan naista.Kuvittelen olevani OK:n näköinen, mutta taitaa olla kyse todellisesta itsepetoksesta.Kavereita aina ollut, joten ei oikein sosiaalisten taitojen puutteestakaan voi syyttää. Turha kai sitä on kieltää ,että täydellinen hyväksynnän puute vastakkaiselta sukupuolelta ei alkaisi jo pikkuisen vaikuttamaan mielenterveyteen.Periaatteessa ymmärän ampujaa ja minkälainen raivo näistä asioista voi syntyä(tietenkään mitää teoistansa en hyväksy).Onneksi itse en ole kuitenkaan katkeroitunut naisia kohtaan ja ainoa jolle tulen joskus tekemään jotain pahaa on itselleni (ei siis itsaria, mutta varmasti aloitan päihdekokeiluita tms jännittävää, jotakin suolaa elämän laihaan velliin).Neitsytmiehet on yhteiskunnassa ehkä halveksituimpia olentoja pedofiilien jälkeen.Niin monet ihmiset eivät todellakaan halua edes olla kavereita ihmisen kanssa, joka ei menesty naisten kanssa. Joten rakkaussuhteen saaminen tuntuu tässä vaiheessa todelliselta utopialta. Varmasti on hieman tälläisiä ajatuksia pyörinyt ampujan päässä.